OHOY – kauniita uimapukuja kierrätysmateriaaleista
8 106
Onpa ollut virkistävää huomata, että kokouikkarit ovat tulleet ryminällä pitkästä aikaa bikinien rinnalle rantamuotiin. Muistelen itse käyttäneeni kokouimapukua viimeksi joskus teininä ja lähinnä sporttaillessani uimahallissa, mutta kokouikkaritrendin myötä uimapuku-osastojen valikoimat ovat nykyään ihan mahtavat. Värejä ja malleja on joka lähtöön, joten sieltä löytää kyllä jokainen mieleisensä.
Bongasin hiljattain kaverini FB-seinältä kiinnostavan tulokkaan pohjoismaisen designin saralla: suomalaisen Hennan ja tanskalaisen Annan merkki OHOY tekee kauniita kokouimapukuja kierrätysmateriaaleista. Uimapukujen ylellinen materiaali on siis ollut edellisessä elämässään mereen kertynyttä muovijätettä ja kalaverkkoja – uuden elämän mereen kertynyt roska saa italialaisessa tehtaassa, jossa siitä työstetään laadukasta uikkarikangasta. Valmiiksi uimapuvuiksi kierrätyskankaat ommellaan Dubaissa valvotuissa ja reiluissa työoloissa. Ja mikä parasta, kertoman mukaan nämä uikkarit kestävät vielä huomattavasti perinteistä paremmin klooria, aurinkovoiteita ja öljyjä eli ne säilyvät kauniina pidempään.

Ihan nerokas idea kierrättää mereen kertyvää jätettä tällä tavoin ja tykkään ainakin itse kovasti OHOYn simppelistä designista yhdistettynä herkullisiin väreihin. Hintaa uimapuvulla on 90€ ja sitä saa ostaa esimerkiksi OHOYn omasta verkkokaupasta sekä TRE-putiikista Helsingistä. Oli niin suunnattomia vaikeuksia valita lemppareita näistä OHOYn kauniista lookbook-kuvista, että saatte nyt aimo annoksen uikkaritunnelmia Suomen koleaan kesään etelän lämmöstä. :)
Translation: I bumped into this lovely Scandinavian swimwear brand OHOY on Facebook and found out that not only is it super stylish but it is also sustainably produced. The material of the swimsuits has been made of plastic waste and fish nets found from the sea. Such cute designs and delicious colours – check it out!




















Photos: OHOY Swim
Tags: Inspiraatioita, muoti, Shoppailuvinkit, suomalaiset suunnittelijat, Vastuullinen muoti
Categorised in: Muoti