Matkakuulumisia ja 4 tärppiä Lissabonin matkaajalle
6 107
Kaupallinen yhteistyö: Visa
Olen yllättynyt täällä Lissabonissa, miten hyvin tunnen ja muistan tätä kaupunkia siihen nähden, että olen käynyt täällä aiemmin vain kerran. Toisaalta edellisellä reissulla taisimme tarpoa kymmeniä kilometrejä joka päivä, joten ehtihän siinä nähdä yllättävän paljon muutamassakin päivässä. Ajattelin siis tällä reissulla skipata suosiolla osan niistä kohteista, jotka tuli katsastettua jo viimeksi, kun aikaa on rajallisesti.
Ylipäänsäkin olen reissaajana sellainen, että en jaksa stressata siitä, ehdinkö nähdä kaiken. Minulle matkoilla tärkeämpää on se rento ja kiireetön tunnelma, enkä halua, että reissu on hätäistä läpijuoksua nähtävyydestä ja kohteesta toiseen. Nyt yksin matkatessa tuo kiireettömyys tuntuu vieläkin ihanammalta, kun oikeasti ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että haluan kesken kävelylenkin istahtaa vähäksi aikaa drinkille ja lukemaan kirjaa. Tai jäätelölle, ja heti sen perään uudelle jäätelölle, kun satuin heti edellisen popsittuani bongaamaan maailman suloisimman pienen kioskin. Hyvin voi myös syödä pastel de natan alkupalaksi ja heti ruoan jälkeen vielä jälkkäriksi toisen. Epäilen, että voisin elää pelkästään pastel de natoilla koko reissuni, jos vain sallisin itseni tehdä niin.

Onnistuin vähän puolivahingossa varaamaan hotellini aivan täydelliseltä sijainnilta parin minuutin kävelymatkan päästä rannasta, Bairro Altosta, metro- ja raitiovaunupysäkistä ja Time out -kauppahallista. Tukikohtani on kätevästi keskellä kaikkea ja iltaelämän vilskeen keskiössä. Olin nimittäin kuullut puhuttavan jostain kivasta vaaleanpunaisesta kadusta, pink streetistä, mutta en tiennyt mikä tai missä se on. Kunnes tajusin olevani parhaillaan juuri sen varrella, kun astuin hotellin ovesta ulos ja jossain vaiheessa huomasin, että onpa hauskaa, että katu on maalattu vaaleanpunaiseksi… Ai joo! :D
Kokosin nyt tähän postaukseen pari sellaista MUST-tärppiä, jotka Lissabonissa ollessaan kannattaa ainakin tsekata. Tämä kaupunki on täynnä ihania paikkoja, hyviä ravintoloita, kauniita taloja ja kiinnostavia historiallisia kohteita, mutta listasin nyt tähän neljä sellaista lempparipaikkaa, joista itse olen täällä erityisesti tykännyt. Listaa toki voisi jatkaa loputtomiin, mutta näillä pääsee jo alkuun!

Time Out -ruokatori
Cais do Sodrén aseman liepeillä sijaitseva katettu ruokatori Time Out on todella vilkas, helppo ja kiva ruokapaikka Lissabonin reissaajalle. Se sopii kätevästi nälän yllättäessä isommallekin seurueelle, sillä tilaa riittää ja eipähän tarvitse riidellä ravintolavalinnoista, kun isosta hallista jokainen voi hakea mieleistään sapuskaa ja istua lopuksi yhteiseen pöytään.
Valinnanvaraa riittää perinteisestä portugalilaisesta keittiöstä aasialaisiin herkkuihin ja pizzaan. Ruokatorin laidalla on myös kukkapuoteja, jälkkärikioskeja ja aivan ihana autenttisia portugalilaisia aarteita myyvä matkamuistomyymälä. Ravintoloista voin suositella ainakin Asian Labia ja Pizze e Pezziä. Paikan päällä ruokailevat rinta rinnan niin paikalliset kuin turistitkin ja vilinää tuntuu olevan vuorokaudenajasta riippumatta.

MAAT – arkkitehtuuri- ja teknologiamuseo
Noin 5 kilometrin päässä keskustasta sijaitsee ihan uusi, arkkitehtoonisesti upea museo MAAT, joka on jo pelkästään ulkopuolelta näkemisen arvoinen ilmestys. Ei ihme, että rakennuksen muotoiluun on panostettu, sillä museo on omistettu arkkitehtuurille ja teknologialle. Ihmettelin hetken, miksi en tiennyt tästä museosta aiemmin ja ennen kaikkea miksi en ollut käynyt täällä edellisellä reissullani. Asia sai selityksen, kun selvisi, että museo on avautunut yleisölle vasta syksyllä 2016 eli paljon edellisen visiittini jälkeen.
Tallustelin eilen helteessä rauhalliseen tahtiin kaupungin läpi ja lopulta pitkin rantaviivaa museolle ja aikani upeaa pytinkiä pällisteltyäni astuin sisään. Olen kuullut joiltakin mielipiteitä, että museo on komeampi ulkoa kuin sisältä (samaa on sanottu myös Bilbaon Guggenheimista), mutta minusta museo oli myös näyttelynsä puolesta vierailun arvoinen. Eikä se lippukaan kustantanut 5 euroa enempää.

LX Factory
Sopivasti matkan varrella keskustasta MAAT-museolle sijaitsee kiinnostava pieni ravintola- ja design-keskittymä LX Factory, jossa itse asiassa piipahdin edelliselläkin Lissabonin reissullani. Viehättävä ja nimensä mukaisesti tehdasmainen alue on täynnä kiinnostavia ravintoloita, baareja ja putiikkeja sekä luovien alojen toimijoita. Täällä voisi helposti viihtyä ympäristöä tutkaillen vaikka useammankin tunnin, jos visiittiin yhdistää vaikkapa ruokailuhetken ja istuskelun juomien äärellä mukavassa tunnelmassa.

Pastel de Nata
Portugalissa ei yksinkertaisesti VOI käydä maistamatta perinteistä pastel de nata -leivonnaista, joka on vähän kuin créme brulée jemmattuna rapsakkaan taikinakuoreen. Viime reissulla rakastuin pastel de natoihin niin palavasti, että sen jälkeen olen haaveillut uudesta Portugalin reissusta osin ihan vain siksi, että pääsisin herkuttelemaan niillä uudelleen.
Leivonnaisia myydään melkein joka paikassa pienistä kadunvarsikioskeista kahviloihin ja leipomomyymälöihin, mutta legendaarisimmat pastel de natat tarjoillaan Belemissä noin 5 kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Viime reissulla kävin testaamassa sitä ”originaalia” pastel de Belemiä (kyseisessä paikassa nimi on eri) ja oli kyllä kieltämättä aivan tajuttoman hyvää, mutta perinteikkään Pasteis de Belemin ovella saa varautua jonottamaan mahdollisesti pitkäänkin, joten tällä kertaa en jaksanut helteessä jäädä odottelemaan nähtyäni jonon. Sen sijaan nappasin alle raitiovaunun, hurautin takaisin keskustaan ja astelin Time Outissa olevan leipomomyymälän tiskille ostamaan tyytyväisenä leivokseni, joka kustansi kokonaisen yhden euron. Ja pärjää kyllä vertailussa Belemin vastaaville oikein hyvin.

Mietin alkuun ennen matkaa, että olisiko yksin matkatessa yksinäinen tai turvaton olo, mutta näiden muutaman päivän aikana en ole tuntenut kertaakaan vielä kumpaakaan noista tunteista. Alan ymmärtää, mitä yksin reissussa olleet ihmiset ovat tarkoittaneet, kun ovat sanoneet, että itsekseen matkustaessa on todella helppo tutustua ihmisiin. Ajattelin myöhemmin tehdä sellaisen pienen koosteen kaikista hauskoista kohtaamisista, joita tämän reissun varrella on tullut vastaan.
Kaikissa mainitsemissani kohteissa Visa-kortti on toiminut maksuvälineenä mainiosti, enkä ole juuri tarvinnut käteistä rahaa täällä ollenkaan. En usko, että Lissabon on kovin vaarallinen kaupunki tai että täällä olisi mikään valtavan suuri riski tulla ryöstetyksi, mutta eipähän tarvitse kanniskella kauheasti käteistä mukana, kun korttimaksu toimii useimmissa paikoissa.

Tällä reissulla ei nyt tarvitse valuutta-asioista murehtia, kun Portugalissa on käytössä myös euro, mutta tietysti kortilla maksaessa erityisen kätevää on se, että välttämättä rahaa ei tarvitse vaihtaa lainkaan. Vinkiksi on annettava muille reissaajille muuten myös, että kun maksupääte tarjoaa vaihtoehtoa valita summa joko euroissa tai paikallisena valuuttana, kannattaa aina maksaa summa paikallisena valuuttana. Vaihtokurssit noissa eivät koskaan ole ostajan puolella, joten tulee edullisemmaksi pitäytyä paikallisessa rahassa. :)
Mitäpä tässä tähän hätään muuta kuin, että ihanaa juhannusta sinne Suomen päähän ja lisää reissupäivityksiä on tulossa. Huomenna otan nokan kohti Portoa ja uusia maisemia, joten viikonvaihteessa on luvassa sitten kuulumisia eri maisemista!





Tags: höpötyksiä, Lissabon, portugali, reissussa, yhteistyö