26/04/17

Inspistä kevän ja kesän juhliin (+ kisa)

138 168 vero-moda7

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Vero Moda

Vaikka ei ulos katsoessa uskoisi, niin nyt on taas se hetki, kun starttaillaan kevään ja kesän juhlasesonkia. Toivotaan nyt, että säästytään vappuna lumisateelta… Tai edes juhannuksena. Mutta oli sää mikä hyvänsä, ei anneta sen lannistaa tunnelmaa!

On ilo kertoa, että olen taas saanut olla mukana Vero Modan kevään juhlakamppiksessa ja uusi juhlakatalogi ilmestyy jakeluun tänään. Tämän kevään mallistossa nähdään raikasta valkoista, herkkiä puuterisävyjä, klassista mustaa sekä ripaus kultaa ja raikasta pinkkiä. Materiaalien puolella pitsi pitää pintansa ja sen lisäksi tämän kevään hitti ovat hiukan metallisina hohtelevat pliseeratut kankaat, joita on mukana myös tässä mallistossa.

vero-moda2

Katalogi on entiseen nähden hiukan uudistunut, sillä siellä on nyt itse vaateinspiraation ja trendikatsauksen lisäksi myös meikkivinkkejä juhlatyyliin sekä kiinnostavaa luettavaa. Mukana on nimittäin kiinnostava haastattelu ja uratarina Vero Modan myyntiedustajasta. Kannattaa lukaista etenkin, jos työ muodin parissa kiinnostaa!

Tällä kertaa katalogissa on mukana myös meikki-inspistä juhlaan, sillä toteutimme yhdessä Lumenen kanssa meikkitutorialin kolmeen erilaiseen Nordic Chic -juhlameikkityyliin. Meikkaaja Mariela Sarkiman loihtimista lookeista löytyy vaihtoehtoja moneen eri makuun ja juhlaan, sillä mukana on raikas ja luonnollinen nude-tyyli, värikkäämpi ja naisellisempi look sekä smokey eyes -henkinen näyttävämpi silmämeikki. Oma lempparini on ehdottomasti tuo kaunis silmämeikki ja tästä syystä saatte tässä postauksessa siihen ihan video-opastuksenkin. :)

vero-moda8

Kannattaa siis käydä nappaamassa oma paperinen juhlakatalogi lähimmästä Vero Moda -liikkeestä vaikka jo heti tänään, jos putiikki on sopivasti matkasi varrella. Jos kuitenkaan et saa nyt heti käsiisi tuota paperiversiota, niin kuvaston voi tsekata myös verkkoversiona. Katalogin tulee myös uusimman MeNaiset-lehden mukana. Ja kannattaa tietysti hyödyntää  katalogissa oleva etu: viimeisen sivun etuseteleillä saat nimittäin yhdestä Vero Moda tuotteesta -20%. Lisäksi saat -15% alennuksen Lumene Nordic Chic ja Lumene Nude -tuotteista Stockmann-tavaratalossa ja -verkkokaupassa.

Lisäksi sain taas järjestää iloksenne kivan kevätkisan: kaksi onnekasta saa nimittäin omakseen 100 euron lahjakortin Vero Modaan! Jos siis kesän juhliin on vielä hankintoja tehtävänä, niin kannattaa katsastaa tarjonta ja osallistua kisaan. Ota osaa kilpailuun näin: kurkkaa juhlakatalogi netistä tai nouda se Vero Moda -liikkeestä ja kerro, minkä katalogin lookeista mieluiten pukisit itse yllesi. Jätä kommenttisi 2.5.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

vero-moda vero-moda9vero-moda3

Photos: Vero Moda, Mikko Rasila & Silja Minkkinen

 

Tags: , , , , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

138 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Marjut hokkanen

    Oii tuo nuden värinen pitsimekko olisi täydellinen kaksostyttöjeni ristiäisiin❤️❤️

  • Maria Kauppi

    Pliseerattu maksimekko <3

  • her

    kaunein on kyllä tuo pitsimekko, missä tummansinistä ja nudea! kaverin häihin :)

  • Pilvi

    Omaan tyyliin istuisi ehkä parhaiten esim. Tuo musta vmbambo dress!

  • Sini

    Miranda jumpsuit ❤️❤️

  • Piia

    No pukisin tuon Vmmiranda jumpsuitin, ihana!

  • Johanna

    Tuo vaaleanpunainen pliseerattu maximekko on mun aivan ehdoton suosikki kesän juhliin! Tosin kaikki maximittaiset hameet ja mekot ovat mulle yleensä aina aivan liian pitkiä, mutta tuo on niin upea että voisin hankkia sen silti ja lyhennyttää.

  • Valkoinen pitsimekko olisi täydellinen mukaan häämatkalle. Se päällä voisikäydä illastamassa ensimmäistä kertaa vaimona. :)

  • Janni

    Tuo valkoinen pitsimekko miellyttää eniten silmää. Kova tarve olisi uusille työvaatteille, Vero Modasta löytyisi varmasti paljon sopivaa :)

  • j

    Itselle sopisi parhaiten vmbambo dress! :)

  • Matilda

    Kaikki näyttää ihanalta, mutta toi kultainen haalari (jumpsuit) olis kyllä ykkösvalinta!

  • Santtu64

    VMLENA dress,jos ei yllsi ollut mekko ole kampanjassa; onko tuo musta kukallinen pitsiluomus ylläsi tarjolla, se on huippu?!en löytänyt sitä kuvastosta)

  • Tuo näissäkin kuvissa esiintyvä valkoinen pitsimekko olisi aivan ihana! :)

  • Camilla

    Oi, vaikea päättää, kun on niin nättejä kaikki mekot. Mutta koska ensi kesä on pullollaan häitä, niin tarvitsisin jonkin muun kuin valkoisen tai mustan mekon. Sininenpä siis. :)

  • Jenni

    Vmdionne dress lähtisi ehdottomasti mukaan ystävän häihin <3

  • Sini

    VMSWEETY dress oli ehdottomasti oma suosikkini

  • Mirka

    Tykkäsin maksimekosta sekä vmlena dressistä

  • Sanna

    Vmdionnedress

  • szz

    VMBambo dress näyttää ihanalta :)

  • Rea

    Maximekko on minun mieleen.

  • Aino

    Tumman sininen pitsimekko nudella vuorella! Näin jos joskus alkuvuodesta jossain kuvassa vastaavan mekon ja ihastuin sen väri- ja materiaaliyhdistelmään.

  • Satu

    Valkoinen pitsimekko on aivan täydellinen!

  • Eveliina

    No toi Miranda jumpsuit oli kyllä aikasta makee! Siinä olis kiva liehutella ja kimallella kevän juhlissa ja omissa valmistujaisissa! Pliseerattu mekkokin oli tosi kiva!

  • Riikka

    Mun valinta kesän juhliin olisi ihana kukallinen VMDIONNE mekko!

  • Merja

    Roosa pitsimekko (VMLENA) olisi ihana!

  • Ilona

    Sivun 3 pitkä vaaleanpunainen mekko, aivan ihana!!

  • Essi Pahkuri

    Tuo kullanhohtoinen jumpsuit on ihana! Valitsen siis sen.

  • Niina

    Valitsisin kuvissasikin näkyvän valkoisen pitsimekon :)

  • Kerttu

    Olipas super kauniita kuvia ja kivoja mekkoja: kelpuuttaisin päälleni mekoista jokaisen. Kaikista eniten tykkäsin kuitenkin maahan asti ulottuvasta vaaleanpunaisesta mekosta.

  • Iida

    Hempeä maksimekko oli suosikkini!

  • Sofia

    Miranda-jumpsuit vetoaa :) Ihana!

  • Kultainen jumpsuit oli superhieno !

  • Anne

    Miranda jumpsuit näyttää nätiltä! Vaihtelua mekkotyyliin :)

  • Ronjamiranda

    Oi tuo vmthea pitsimekko Niin söpö!

  • Tatjanal

    Tuo Roosa maksi olisi kyllä aivan upea kesän ainoihin hääjuhliin :)

  • Riina

    Tummansininen pitsimekko.

  • Veera

    Oih toi pliseerattu maximekko ehdottomasti!

  • Epa

    Miranda Jumpsuit olisi aivan ihana mutta ne ei vaan käy omaan kroppaan joten valitsisin Lena dress pitsimekon kesän juhliin :)

  • nimetu

    Pliseerattu maksimekko oli kuvastosta suosikkini, mutta tuo sininen pitsimekko on kyllä kaikista postauksessa näkyvistä mekoista ihanin! :)

  • Toi maximekko on täydellinen! Todella upeat kuvat jälleen kerran, tulee keväinen mieli. :)

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/kannattaako-masennuksesta-kirjoittaa-omilla-kasvoillaan

  • Maisa Z.

    Valkoinen pitsimekko on kaunis!

  • Suosikkini on valkoinen pitsimekko VMThea.

  • Nipnaps

    Toi tummansininen pitsimekko joka sullakin on näissä kuvissa päällä<3

  • Anna

    Vmbambo dress puhuttelee eniten, sillä juhlisi yhdet jos toisetkin juhlat

  • Make

    Tykkään ite kirkkaista väreistä ja tällä hetkellä tarvitsisin mekon veljen häihin, joten valkoinen ei käy. Katalogin vaihtoehdoista kokeilisin VMDIONNE-mekkoa. Myös VMTHEA LACE DRESS houkuttelisi. Jos mekot eivät istu, kokeilisin biker-takkia :D

  • Ida

    vaaleanpunainen vmlena pitsimekko on aivan ihana Ja nahkatakki oli toinen lemppari!

  • Leena

    Vaaleanpunainen maximekko ja nahkatakki olisi ihana yhdistelmä. Tosin jumpsuitkin kiinnostelisi..

  • PSK

    VMDionne dress, toki kaikki oli kyllä sellaisia, joita voisin käyttää.

  • Johanna

    Tuo valkoinen VMTHEA lace dress on upea! Sopisi omiin valmistujaisiini hienosti (hei hei yliopisto!).

  • mmi

    Hennon roosa, pliseerattu mekko on juuri sellainen, jota olen etsinyt. Ihana!

  • Paula

    Kultainen jumpsuit!

  • Aliisa kumpulainen

    Pitsimekko

  • Ellie

    Tummansininen-nude pitsimekko <3

  • mumu

    lizzie maxi dress olisi ihana!

  • Anna

    Se olis toi Vmbilina Dress :)

  • Paula

    Mun suosikki on tuo vmthea lace dress. Näytät se ylläsi tuossa kuvassa tosi kauniilta. :)

  • Nanneli

    Tuo valkoinen pitsimekko on ihan mielettömän kaunis!

  • Sonja

    Valkoinen pitsimekko, mutta väri saisi olla vaalea roosa, jolloin se menisi häihin.

  • Jenni P.

    Ehdoton suosikkini on vmbilina dress

  • Sara

    VMMiranda jumpsuit ja tuo kannen pitkä mekko ovat ehdottomia lemppareitani :) Kesän moniin häihin pitäisi löytää vaatetta, ja nuohan sopisivat siihen tarkoitukseen, ja vielä moneen muuhunkin kesän juhlaan!

  • Susanna

    Vmlena nude mekko, se on ihana!

  • Maria

    Nuden värinen pitsimekko ylioppilasjuhliini!:)

  • Jun

    VMLizzie maximekko. Siis ihan täydellinen! Mulla on ohut bomber, joka melko samanlaista kangasta ja oon rakastunut siihen. Niin jos ton mekon sais ja se vielä istuis päälle, niin oisin melko onnellinen. (:

  • laulaul

    Tuo kansimekko ja look on lemppari! :)

  • Tea

    Vmbilinadress ja laukuksi pcsolvej cross bodyn.

  • HM

    VMLENA-mekko olisi ykkösvalinta kesän juhliin. Mekon väri ja malli ovat supernaisellisia.

  • Hentsu

    Tuo musta keinonahkatakki puuttuu omasta vaatekaapista, aina tyylikäs ja sopii monen asun kanssa!

  • SJ

    Ehdottomasti tuo roast värinen pliseerattu maksi, siinä menisi niin valmistujaiset kuin kesähäätkin <3

  • S.L.

    VMTHEA lace dress :) Myös sininen pitsimekko on kaunis!

  • Paulina

    Tosi vaikeeta Pliseerattu valeanpunainen maksimekko tai sitten se tummansinen pitsimekko.

    Minulla on tulossa kesällä kahdet häät, ja olisi kiva löytää uudet mekot. Ainaksin yhden :)

  • Julia

    Valkoinen pitsimekko on ihanin. Vaatekaappini kaipaisi päivitystä, viime kesä meni raskausvaatteissa :D

  • Pörhelö

    Oma valintani on VMBambo, mutta se valkoinen pitsimekkokin on kyllä mahdottoman houkutteleva :D

  • huldamaria

    pliseerattu mekko to the win – aivan todella upea!

  • Henni

    Nahkabiker ja sen kanssa pitsinen mekko :)

  • elefanttinainen

    Katalogin etusivun maksimekko on suosikkini! Pukeutuisin mielelläni siihen, kun juhlin ystäväni häitä elokuussa.

  • Julia

    vmmiranda jumpsuit on tosi cool! 8)

  • Nuu

    VMBAMBO dress olis eniten omaa tyyliä :)

  • sirpar

    Tuo valkoinen pitsi on ihana! Sen pukisin mielellään kesän juhliin :)

  • Lauravanilja

    Vaaleanpunainen, pliseerattu maximekko näyttää upealta ja monikäyttöiseltä :)

  • Valkoinen pitsimekko kyllä voittaa tällä kertaa, vaikka yleensä pikkumustatyyppiä olenkin :)

  • Anna

    Vau mikä supermalli!
    Vaaleanpunainen vmlena pitsimekko olisi oma valintani kesän juhliin.

  • Miima

    Ehdottomasti tuon nuden maksimekon ottaisin. Olisi elegantti ja sopiva kaikkeen.

  • Olga

    Oi, aivan ihana tuo vaaleanbeige maksimekko, joka on myös tässä postauksessa! <3 Sen ehdottomasti pukisin kesäjuhliin. :)

  • Emma

    Ylleni pukisin klassisen ihonmyötäisen Vmlena mekon. Vaatekaappini tarvitsee vartalonmyötäisen nuden värisen mekon, joka sopii sopivasti juhlaan kun juhlaan.

  • Soile P

    Maksimekko on suosikkini, tykkään jostain syystä aina pitkistä mekoista.

  • Katri Väinölä

    Nude pitsimekko ja nahkatakki olis päheet yhdessä

  • Maimi

    Tuo pliseerattu maksimekko, ah! Täältä yksi pliseerausfani ilmoittautuu käsi suorana vastaanottamaan tuon mekkosen vaatekaappiinsa! <3

  • Helssunen

    Tuo maximekko on aivan ihana.

  • maija

    Haloo, kultaisen jumpsuitin tietysti! Enemmän on enemmän.

  • Ennu

    Ei hiivatti! Kultainen haalari on kyllä pakko saada tän kevään bailuihin!

  • maijjju

    Aivan Ihana tuo vaalea pitkä mekko! Tykkään tosi paljon myös tuosta mustasta vekkihameesta

  • lilimarlee

    VMMIRANDA JUMPSUIT näyttäisi persoonalliselta valinnalta kesän tuleviin häihin!

  • Joliel

    Ekan sivun simppeli ja tyylikäs musta VMBAMBO DRESS <3

  • Eeva

    Vmmiranda jumpsuit tulisi heti käyttöön! Sopii arkeen ja juhlaan, ihana :)

  • Anne

    Pakko myöntää, että olen sen verran epäjulhlaihminen, että en osaa kuvitella mitään noista päälläni. (Osallistun silti mielläni arvontaa, koska lahjakortilla löytyisi varmasti muuta ostettavaa.)

    Kauniita kuitenkin nuo asut päälläsi ja muutenkin upeita kuvia :)

  • Tua

    Tuo VMMiranda jumpsuit näyttää ihanalta! <3

  • O.M.

    Vmbilina mekko näyttää hyvältä ja monikäyttöiseltä. Toki tuo pitsimekko punaoranssina voisi myös olla hyvä päällä, mutta jäi toiseksi röyhelöiden vuoksi.Jos sovittaisi päälle niin tietäisi onko liikaa.

  • Laura

    En tavallisesti innostu maximekoista, mutta tuo vaaleanpunainen pliseerattu mekko on aivan upea!

  • Lellu

    Tykkään erityisesti tuosta tummansinisestä pitsimekosta, missä on nudea! Aivan ihana. :)

  • Nelli

    Joko vmdionne tai vmlena olis nappivalinta kesän kaasotehtävään!

  • Henna

    Vmdionne-mekko oli ihanin. Kesäfiilis välittyy tästä mekosta <3

  • Nn

    Tuo roosa maximekko on upea! Ja jokainen tyyli sopii sinulle taas kerran!

  • Minnu

    Vaikka voitto ei osuisikaan kohdalle, niin on varmaan PAKKO käydä kotiuttamassa tuo Miranda jumpsuit! U P E A!!!

  • Jojo

    Tykkään siitä pitkästä puuteriroosasta mekosta. Tutkin katalogia kännykällä ja tää ei antanut zoomailla, ni mekon nimikettä en nähnyt, ku rillit jäi töihin. Muitakin ihania vaatteita oli!!

  • Maarit

    Valkoinen pitsimekko täysi kymppi ja sopisi moneen menoon asustamalla

  • Sannna

    Pliseerattu mekko taikka hame voisi olla se minun juttuni. Tuo näissä kuvissa päälläsi oleva vaalea maksimekko näyttää ihanalta.

  • Laurs

    Ehdottomasti nuden värinen pitkä mekko, niin kaunis!

  • Rii

    VMmiranda Jumpsuit on suosikkini :)

  • Tyyni

    Oma lempparini on kansikuvan roosa mekko!

  • Piennisäkäs

    Nordic Noir -meikin yhteydessä oleva nudevuorinen sininen pitsimekko vaikuttaa ihanalta, joskin naruolkaimisena se ei ehkä saisi minua tuntemaan itseäni kovin kotoisaksi…

  • Maarit

    Vmlizzie maxi dress, ihana!!!

  • Melina

    Ehdottomasti toi pliseerattu maximekko! Sopisi täydellisesti tulevien häiden värimaailmaan

  • Laura

    Valkoinen pitsimekko :)

  • miida

    Vmdionne dress on mun lemppari :)

  • Arja

    Valkoinen pitsimekko ja siihen musta nahkatakki olisi sopiva yhdistelmä kesäillan juhliin.

  • Anya

    Hei,
    kevääseen väriä kiitos, Vmdionnedress on paras vaihtoehto!

  • Miira

    Vmbilina dress sopisi vaatekaappiini uudeksi pikkumustaksi.

  • Maijai

    Kannen look :)

  • Iida

    Vmmiranda jumpsuit

  • klaara

    VMBILINA DRESS on suosikkini. Nyt olisi tarvetta tummaan mekkoon

  • Emma

    Pitsimekko ja bikertakki!

  • Eeva

    Vmmiranda jumpsuit

  • kirsi

    Vmbilina dress

  • maijis_

    Nuden värisen pitsimekon ostaisin jos olisi juhlia tiedossa tulevalle kesälle.

  • Marjut

    Vmbambo miellyttää, tosin hienoja kaikki!

  • Tarja

    Katalogi tupsahtikin tosiaan MeNaisten välistä ja se oli ihana!! Jos olisi iltapukujuhlia tulossa, niin tuo vaaleanpunainen pitkä puku olisi ihana – tosin en usko, että näyttäisin yhtä kauniilta kuin sinä, vaikka mekko onkin aivan huikea :)

  • Alisa

    Tuo valkoinen pitsimekko on tosi nätti <3 ja lahjakortti tosiaankin kelpaisi, vaatteita ei ikinä voi olla liikaa (vai voiko :D)

  • Marii

    Omaksi suosikikseni kohoaa kyllä tuo puuterinen pitsimekko. Se olisi kaunis asu ystävien kesähäihin ja täydentäisi loistavasti mustanpuhuvaa juhlavaatevarastoani :D Noin ajatonta mekkoa olisi myös helppo stailata asusteiden avulla eri tilaisuuksiin!

  • Jonteere

    Kyllä se ois tuo Vmbilina Dress. Upea! :)

  • Anne

    Kauniita kuvia! Voisin ottaa kuvastosta vaikka mitä, mutta varsinkin säväyttää pitkä ja hattaraisen vaaleanpunainen mekko. Se olisi omiaan astetta hienompiin kesäjuhliin

  • Julia

    Pitsi toimii aina – siispä parhaiten meikäläiseen kolahti vmpretty top :)

  • -Selma-

    Ihania asuja! Miranda jumpsuit kuitenkin sykähdytti kultaisella kimalluksellaan eniten. :)

  • mhs

    Oi, tuo vaaleanpunainen pliseerattu maximekko on upea! Toinen säväyttävä vaihtoehto olisi klassisen musta VMBilina dress. <3

  • Laine

    VMLIZZIE MAXI DRESS, ihanan hempeä =)!

  • Mari

    VMLIZZIE maxi dress näyttää niin kauniilta päälläsi! Elegantti, herkkä ja kaunis. Täytyy käydä kokeilemassa!

  • Saana

    miranda jumpsuit

  • Salli

    VMlena dress mekko oli ihana. Mukaan arvontaan.

  • Pieta

    Jumpsuit tai vaaleanpunainen maximekko

Related posts