Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Muuttostressi
10 136
Olen joskus lukenut jostain, että muutto on ihmiselle kutakuinkin yhtä stressaava kokemus kuin avioero. Yhtään avioeroa kokemattakin uskallan samaistua väitteeseen. Kun asuntotarjoukseni hyväksyttiin noin 2 kuukautta sitten, tuntui kuin muuttoon olisi ikuisuus. Ajattelin tuolloin, että onpa hyvä, kun muuttoon on kunnolla aikaa valmistautua. Ja paskanmarjat! Kiire siinä tulee aina – ainakin sellaiselle taivaanrannan maalarille kuin minä.
Osan asioista sain kyllä hoidettua hyvissä ajoin. Tilasin uuden sängyn, jonka toimituksessa tiesin kestävän jonkin aikaa ja järjestin itselleni sopivaksi ajankohdaksi muuttofirman. Mutta kaikki se muu… No, jotenkin tämä aika pääsi sitten tässä kuitenkin hujahtamaan aika vauhdilla työkiireiden ja kaiken muun elämän ohessa.
Alkushokin jälkeen olen ollut tästä kaikesta aika rauhallisin mielin, mutta vähitellen muuttostressi on hiipinyt nakertamaan takaraivoa kuin varkain. Olen kuvitellut homman olevan ihan hallinnassa, kunnes aloin viime viikolla heräillä aina pari tuntia ennen herätyskellon soittoa. Melkein huvittaa, että olen kuin oppikirjaesimerkki stressaantuneen ihmisen univaikeuksista, joista juuri viime viikonloppuna kirjoitin sen kattavan infopaketin. Edes tieto ei suojaa stressaajaa.
*
Vaikka tässä on vielä hyvin aikaa pakata ja järjestää, niin minä kyllä myönnän vihaavani muuttoja koko sydämeni pohjasta. On jotenkin hurjan vaikea arvioida, miten paljon mihinkin kuluu aikaa ja vaikka kuinka suunnittelen joka muuton yhteydessä käyväni etukäteen tavaroita läpi ja karsivani niitä reilusti, aina tulee niin kiire, että lopulta tuo homma jää yleensä vasta purkuvaiheen riesaksi.
Tavaraa täällä kämpässä on varmaan kolmen asunnon edestä… Varastotilaa ei ole ja pienen ikuisuden kerääntyneet kirpparikasat pyörivät nurkissa. Mutta kaikki se myyntiin laittaminenkin vie niin paljon aikaa, että siihen ei vain vielä ole ollut mahdollisuutta, saati energiaa, joten voipa olla, että osan kärrään vain kierrätyslaatikkoon ja loput sitten setvin kesän aikana, kun on rauhallisempaa.
Tällä kertaa on kyllä joitakin kalusteita, joista on pakko päästä eroon, kuten tämä futon-sänky, joka ei yksinkertaisesti mahdu sinne uuden kodin alkoviin sekä muutama muu pieni kaluste, kuten tämä makuuhuoneen peilipöytä, eteisen pieni vintage-pöytä ja jotakin muuta pientä. Jos muuten jokin näistä kalusteista kiinnostaa, niin huikkailkaa!
*
Heräsin tänä aamuna taas säpsähtäen siihen, kun huomasin miettiväni sähkösopimuksia, nettiliittymiä ja muuttoilmoituksia. Jotenkin niitä asioita tupsahtelee koko ajan vain mieleen lisää ja tavaran määrä tuntuu loputtomalta. Parissa viime muutossa auttoi se, että edellisistä muutoista ei ollut niin pitkä aika, jolloin omaisuutta oli näpsäkästi karsiutunut edellisissä muutoissa. On suorastaan hämmästyttävää, miten neljässä vuodessa ehtiikään hillota kaappien perukoille yhtä sun toista.
Stressierkki yrittää nyt tässä vain löytää siis jotain zen-mielentilaa ja rauhoittua. Varoitan kuitenkin jo etukäteen, että mikäli meininki on täällä blogin puolella on tulevina viikkoina poissaoleva, niin antakaa anteeksi. Käyn läpi tätä avioeroa täällä… Onneksi lopussa seisoo kiitos ja palkkio – kyllä se ikioma koti on kaiken tämän säätämisen arvoista.
Tags: koti, Mietteitä elämästä
Kirsikankukkia ja ilta-aurinkoa
10 136
