10 + 1 x parempaa katsottavaa
28 126
En ole omistanut telkkaria enää vuosiin ja myönnän, etten kyllä ole kaivannut. Olen juuri sellaista ihmistyyppiä, joka jumiutuu helposti tuntikausiksi töllön ääreen tuijottamaan toinen toistaan älyttömämpiä tosi-tv-ohjelmia, jos siihen vain on mahdollisuus. Eikä sieltä telkkarista juuri mitään sellaista tulekaan, mitä ei netitse pystyisi katselemaan itselle sopivana ajankohtana. Toisaalta, onhan siinäkin hetkittäin oma viehätyksensä, kun joskus päätyy jonkun ihan ennalta arvaamattoman ohjelman äärelle odottamattomana hetkenä.
Yövyin viime viikon hotellissa ja tottakai piti ihan uteliaisuuttaan kurkata, millaista viihdettä töllöstä tulee lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan (eli meikäläisen tapauksessa juuri siinä puolen yön molemmin puolin). Klassiset Temptation Islandit ja muut tuli luonnollisesti katsastettua, mutta se Gigolot… MITÄ IHMETTÄ? Siis miten tuollaista saa Jenkeissä edes näyttää telkkarissa, kun yleensä joku vilahtava nännikin on täysin no no. Olipahan melkoinen tv-elämys! Sattuiko joku muu katsomaan? Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä tuumitte. :D
♥
Mutta siis… Katselen sarjoja ja leffoja lähinnä suoratoistopalveluiden kautta ja nyt viime aikoina on tullut kunnostauduttua useammalla uudella sarjaihastuksella, joten ajattelin, että laitetaan hyvä kiertoon ja vinkit jakoon. Ikisuosikkejani ovat klassikot kuten Frasier, Sinkkuelämää, Gilmoren tytöt, Frendit ja How I Met Your Mother (jonka tosin katselin alusta loppuun vasta tässä ihan hiljattain), mutta ohella olen löytänyt monta uutta hyvää sarjaa lähiaikoina – osa ihan kokonaan uusia ja osa uusia vain minulle.
Katselen sarjoja tällä hetkellä lähinnä Netflixistä, Areenasta ja Katsomosta. HBO:ta minulla ei tällä hetkellä ole, mutta mitäs tuumitte, onko hankkimisen arvoinen vielä Netflixin rinnalle? Tietysti siellä on sellaisia sarjoja, joita ei muualta näe. Mutta pakko kehaista, että erityisesti Netflixin omat sarjat ovat viime aikoina yllättäneet laadullaan!
Tässä siis muutamia lemppareita viime kuukausilta (ja vuosilta) vinkiksi teille muillekin. :) Eivät ole paremmuusjärjestyksessä! Ja hei, kommenteissa saa ilolla vinkkailla myös uusia suosituksia vastapallona!

♥ LOVE
Uusin sarjaihastukseni on Paul Rustin ja Gillian Jacobsin tähdittämä tarina toivottomien suhteiden runtelemasta kaksikosta, joka tutustuu sattuman summana ja päätyy jonkinlaiseen suhteeseen keskenään. Mutkatontahan se ei tietenkään ole, kun luovitaan kaikenlaisten henkilökohtaisten ongelmien, onnettomien töppäysten, nolojen tilanteiden ja ailahtelevien tunteiden ristiaallokossa. Tämä on jotenkin ihanan lämminhenkistä ja virkistävän erilaista ihmissuhdekuvausta – tykkään! Kyseessä on Netflixin oma sarja, joten katseltavissa vain Netflixissä.
♥ DOWNTON ABBEY
Minulla kesti aikansa ennen kuin päädyin Downtown Abbeyn pariin, mutta sitten kun päädyin, ei paluuta enää ollut. 1900-luvun alun Britteihin sijoittuva sarja vaikutti ensimmäisen jakson perusteella vähän tylsältä, mutta kunhan juonikuvioissa päästiin vauhtiin, en ollut malttaa irtautua tietokoneen ääreltä ollenkaan. Sarjan hahmot ovat ihanan inhimillisiä hyvine ja huonoine piirteineen ja juuri henkilöihin tässä sarjassa kiintyy niin, että viimeisen jakson päättyessä todellakin tuli ikävä. Erityisesti Lady Violetin letkautukset ovat vailla vertaansa. Sarja on katsottavissa ainakin Netflixissä.

♥ THE CROWN
Downton Abbeyn jättämää aukkoa elämässäni saapui kuin tilauksesta täyttämään brittihovin kiemuroita käsittelevä The Crown. Tositapahtumiin pohjaavassa sarjassa sukelletaan kuningatar Elizabeth II:n elämään ja kasvutarinaan nuoresta tytöstä kungingashuoneen pääksi. Tarina on erityisen mielenkiintoinen siksi, että liki kaikki päähenkilöt ovat yhä elossa. Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat myös tässä ihan loistavia! Kyseessä on Netflixin oma sarja, joten katseltavissa vain Netflixissä.
♥ RIMAKAUHUA JA RAKKAUTTA
Ysärisuosikki Rimakauhua ja rakkautta yllätti pyöräyttämällä 13 vuoden tauon jälkeen uuden kauden. Myönnän suhtautuneeni monen muun tavoin skeptisesti sarjan uuteen tulemiseen, mutta se on kaikkien näiden vuosien jälkeen ihan yhtä rakastettava kuin aina ennenkin. Tämä on yksi niistä nuoruusvuosien lemppareista, joita on ollut ikävä. Sarja on katsottavissa MTV3:lta ja Katsomosta.

♥ HOUSE OF CARDS
Yhdysvaltojen Valkoiseen taloon ja poliittisen pelin syövereihin syöksyvä House of Cards on poliittista draamaa ja juonittelua parhaimmillaan ja haastaa ajatuksia kiinnostavalla tavalla. Sarja koukuttaa älykkäällä dialogillaan, nokkelalla juonellaan ja herkullisilla henkilöhahmoillaan. Frank ja Claire Underwoodin hahmot on rakennettu niin taitavasti, että niihin tavallaan rakastuu sarjan mittaan, vaikka tyyppien moraali on vähän väliä jokseenkin kyseenalaista. Sarja myös herättää mietteitä, kuinka kaukana fiktiiviset käänteet ovat tosielämän jenkkipolitiikasta – epäilen, etteivät äärimmäisyyksistään huolimatta kovin kaukana. Plussaa myös Claire Underwoodin täydellisestä tyylistä! Kyseessä on Netflixin oma sarja, joten katseltavissa vain Netflixissä.
♥ LOVESICK
Ihana humoristinen brittisarja Lovesick kertoo parikymppisestä Dylanista, joka sukupuolitaudin saatuaan alkaa soitella entisille seksikumppaneilleen asiasta ja tulee siinä samalla käyneeksi läpi koko ihmissuhdehistoriansa. Sarja on täynnä hykerryttäviä kohtaamisia, nolostuttavia muistoja, tunteenpaloa ja nostalgisia suhdemuisteloita. Kaikki hahmot ovat jotenkin todella symppiksiä ja tämän on sellaista loistavaa hyvän tuulen viihdettä. Kyseessä on Netflixin oma sarja, joten katseltavissa vain Netflixissä.

♥ CATASTROPHE
Irlantilaisnainen ja amerikkalaismies päätyvät työmatkaromanssin seurauksena hieman yllättäen parisuhteeseen, kun selviää, että nainen onkin tullut hetken huumasta raskaaksi. Siirappisen romantiikan sijaan tämän sarjan tunnelma on ilahduttavan realistinen, humoristinen ja sarkastinen. Kerrassaan hurmaavaa vaihtelua perinteiselle tv-romantiikalle. Sarja on katsottavissa TV1:llä ja YLE Areenassa.
♥ GAME OF THRONES
Vannoin pienen ikuisuuden, että GOT on suunnilleen maailman viimeinen sarja, josta kiinnostuisin. Keskiaikaa, sotimista, taisteluita, väkivaltaa, lohikäärmeitä, taikuutta ja kauhua – suunnilleen inhoan noista elementeistä jokaista, mutta jostain syystä päädyin silti antamaan sarjalle mahdollisuuden. Kaikesta tästä huolimatta GOT on niin nerokkaasti rakennettu sarja, että jopa skeptisin katselija joutui kääntämään kelkkansa. Todella ennalta arvaamaton juoni, kiinnostavien hahmojen kirjo ja loistonäyttelijät pitävät otteessaan huimalla tavalla. Väkivaltaisuudessaan jaksot ovat välillä herkälle katsojalle vähän liikaa ja White Walkerit uhkaavat viedä yöunet, mutta silti tämä on vain yksi parhaista sarjoista ikinä. Plussaa Jon Snowsta, jota katselee mielellään vaikka painajaisten uhallakin. En ole kuulut vielä kenestäkään, joka ei olisi tykännyt tästä annettuaan mahdollisuuden. Katsottavissa HBO Nordicilla.

♥ CRAZY EX-GILFRIEND
Komedienne Rachel Bloom esittää sarjassa menestyksensä huipulla olevaa juristia, joka ei kuitenkaan ole onnellinen elämässään ja hetken päähänpistosta päättää muuttaa toiselle puolen Amerikkaa teiniaikaisen poikaystävänsä perässä. Hömelö sarja yhdistelee komediaa ja musikaalia tavalla, joka toimii hämmentävän hyvin – jopa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei yleensä välitä musikaaleista ainakaan telkkarissa. Tämä sarja jakaa varmasti mielipiteet, mutta minulle tämä on ollut täydellistä aivot narikkaan -viihdettä. Katsottavissa ainakin Netflixissä.
♥ EASTBOUND & DOWN
Parhaat päivänsä nähnyt ja aikamoisessa päihdesumussa päivänsä viettävä entinen baseball-tähti Kenny Powers seikkailee törkyhuumorilla mässäilevässä Eastbound & Downissa. Tyyppi on aivan räävitön, sikailee minkä ehtii ja kuvittelee itsestään aivan liikoja, mutta törkeys vedetään sarjassa niin yli, että siitä tulee jo hauskaa. Päähahmo on aivan raivostuttava ja samanaikaisesti hulvaton (vähän samalla tavalla ristiriitaisia tuntemuksia herättävä kuin legendaarinen David Brent The Officessa) ja jutut koettelevat kaikkia korrektiuden rajoja, joten jakanee mielipiteitä, mutta itse tykkään! Katsottavissa HBO Nordicilla sekä viimeisin kausi myös YLE Areenassa.
+1
♥ SKAM
Jos et ole vielä katsonut SKAMia, niin tee se nyt! Alkuvuoden puhutuin ja jo kulttimaineeseen noussut sarja kertoo norjalaisteineistä niin elämänmakuisella otteella, että aikuisenkin on helppo koukuttua. SKAMia katsellessa muistuvat mieleen elävästi niin omat ensisuudelmat, -kännit, teinidraamat kuin elämää suuremmat tunteetkin. Lisäksi sarjassa käsitellään ilahduttavan luontevasti vaikeitakin aiheita kuten mielenterveysongelmia. Varoituksen sana: tähän TODELLA koukuttuu. Olen kuullut monien katsoneen kaikki kolme kautta yhdessä viikonlopussa ja itsellänikään siinä ei mennyt kuin noin viikko. Sarja on katsottavissa YLE Areenassa.

Tags: höpötyksiä, kulttuuri, leffat
Categorised in: Elämä, Kulttuuri