Uusi koti!

IIK ja KÄÄK ja APUA! Enpä olisi vielä eilen päivällä uskonut päätyväni tänään kirjoittamaan tällaista postausta. Tilannehan on nimittäin se, että täysin puskista päädyin eilen illalla tekemään kiinnostavasta asunnosta tarjouksen. Ja se hyväksyttiin! Kaikki tapahtui lopulta ihan hurjan paljon nopeammin kuin olisin osannut odottaakaan… Piakkoin minulla on siis ihan oma asunto – en malta odottaa!

Kun päätin joitakin viikkoja sitten ryhtyä etsimään itselleni ikiomaa kotia, myönnän olleeni todella malttamaton. Uuden kämpän olisi mieluiten pitänyt löytyä heti. Mitään kiirettähän minulla ei ihan oikeasti ollut, vaan hoppua aiheutti kärsimättömälle lähinnä henkinen tuli hännän alla. Kokeneemmat toppuuttelivat, että asunnon etsimisessä voi vierähtää vuosikin. Yritin löytää itsestäni jotakin zen-olotilaa ja harmoniaa.

Yhdet asunto-sydänsurut jo kokeneena yritin suhtautua bongattuihin kiinnostaviin koteihin kylmän rauhallisesti ja liikoja tunteilematta. Ja suht helppoa se olikin, kun toistaiseksi mitään tulenpalavia tunteita ei ollut yhdenkään kämpän kohdalla sen pettymyksen jälkeen herännyt.

Hassua, miten nopeasti sitä sukelsikaan asuntokauppojen saloihin. Täysin ummikkona lähdin liikenteeseen saatuani ajatuksen, että nyt olisi sopiva hetki ostaa oma asunto. Ja jo muutaman viikon kokemuksella sekä rakkaan asuntoguru-ystäväni Tiian opastuksella tuntuu, että tiedän asuntokaupoista, neliöhinnoista, remonttikustannuksista, vastikkeista ja muista asuntokauppoihin liittyvistä kommervenkeistä yhtä sun toista. Olo on kerrassaan itsevarma sen suhteen ja uskallan luottaa pystyväni tekemään ihan järkeviä ja perusteltuja päätöksiä näissä asioissa. Eihän tämä toki mitään rakettitiedettä ole, mutta kun puhutaan hiuksia nostattavan suurista lainasummista, on itsevarmuus aika hyvä ja turvallinen tunne. Tunteen lisäksi asuntokaupoissa tarvitaan myös sitä järkeä. Sopivassa suhteessa molempia.

Ellei käytössä ole ihan rajaton budjetti (ja harvalla valitettavasti on), asuntoa ostaessa joutuu lähes aina tekemään jonkinlaisia kompromisseja. Sopivaa kotia metsästäessä pitää puntaroida niin monenlaisia seikkoja: hintaa, kokoa, sijaintia, remppatarvetta ja tulossa olevia taloyhtiöremontteja, säilytystilan määrää ja monia muita tekijöitä. Ja joskus se järjen mukaan juuri kriteereihin sopiva asunto ei sitten vain tunnukaan omalta. Tai hakuehtoihin sopimaton asunto sykähdyttääkin paikan päällä. No juuri tuolla jälkimmäisellä tavalla kävi minulle eilen…

Marssin eilen asuntonäyttöön sellaisin miettein, että no käydään nyt kurkkaamassa, vaikka en minä tätä tule kyllä ottamaan. Mutta että sama kai se on tsekata, kun kohde kuitenkin periaatteessa sopi koon ja sijainnin puolesta kriteereihini ja näytti kuvissa kauniilta ja valoisalta. Ongelmana vain oli, että asunto oli yksiö ja etsin ensisijaisesti kaksiota. Käytännössä olin näyttöön astellessani jo varma, että olisin valmis tekemään tarjouksen vallan toisesta asunnosta. Mutta kuinkas kävikään…

Jotenkin vain rakastuin ensisilmäyksellä ja tuntui kuin olisi tullut kotiin. Siitäkin huolimatta, että asunto oli yksiö ja hiukan pienempi kuin olin alun perin kaavaillut. Ja siitäkin huolimatta, että siellä on hitusen vähemmän säilytystilaa kuin mitä ehkä kaipaisin. Mutta jotenkin tähdet vain osuivat kohdalleen ja tuli sellainen olo, että tässä se nyt on.

Huvittavaa oli se, että myös välittäjä tuntui saavan tällaisen hyvin vahvan tunteen, että nyt ovat ihminen ja asunto todella kohdanneet. Hän nimittäin paljasti minulle myöhemmin ajatelleensa heti minut nähtyään, ennen kuin olin edes nähnyt koko asuntoa, että nyt taisi tulla match. Ja myönsi näyttöjen jälkeen, että salaa toivoisi minun saavan kyseisen asunnon, koska se vain tuntui niin oikealta. Hauskaa, että se välittyi jotenkin niin ilmiselvästi myös ulkopuoliselle. Hyvin spontaanisti kääntyi  siis kelkkani asuntosuunnitelmien suhteen ja päätin tehdä tästä asunnosta tarjouksen. Meikäläinen on nopea liikkeissään, kun tarve vaatii!

Pieniä jännitysmomentteja siinä kuitenkin koettiin, sillä asuntoon ihastui muutama muukin. Eilen illalla sitten jännitin, miten mahtaisi käydä, kunnes puhelin viimein pirahti. Välittäjä soitti onnitellakseen ja totesi perään, että tämä meni kyllä tismalleen niin kuin pitikin. Ja niin meikäläisestä tuli sitten juuri asunnon omistaja! Tai ihan pian, kun viralliset paperihommat saadaan setvittyä, mutta toukokuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin.

Ja koska teitä useimpia varmasti kiinnostaa, millainen tämä uusi kotini ja sydämeni valittu sitten mahtaa olla, niin paljastetaan tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on hurjan kaunis ja valoisa 44 m² yksiö erillisellä keittiöllä. Asunto sijaitsee Kalliossa ja ikkunoista avautuvat ihastuttavat puistonäkymät. Kämpässä on vanhalle talolle tyypilliset korkeat huoneet ja vanhat lautalattiat. Ja asunto on ihan muuttovalmis eli rempata ei tarvitse ellei sitten halua jotakin pientä fiksata paremmin omaan makuun sopivaksi, mutta nykyisellä asukkaalla on selvästi ollut erinomainen maku, joten tarvetta tuskin juurikaan on. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan ja suunnittelemaan uutta kotia!

Nyt on sitten kaiketi taivuttava armottomaan konmarinointiin, koska säilytystilaa tässä tulevassa kodissani on sisätiloissa jonkin verran vähemmän kuin nykyisessä. Vintiltä ja kellarista löytyy toki varastotiloja, mutta muutto on aina hyvä hetki raivata kuormaa. Eli varmaankin tässä seuraavien kuukausien aikana tulen myymään paljonkin tavaraa rakastaviin koteihin, eli kannattaa pysyä kuulolla!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: asunnon ostaminen, höpötyksiä, koti, Newsflash, sisustus

Categorised in: Elämä, Koti