Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Sydänsuruja
16 123
Varoituksen sana: lähitulevaisuudessa voi olla, että blogin juttuaiheissa näkyy aika paljon asuntoasiaa, kun olen nyt sukeltanut tähän uuden kodin etsintään aivan pää edellä ja syvälle. Tällä viikolla koin jo ensimmäisen pettymykseni, kun löysin unelmieni kodin, tein tarjouksen ja tein vielä korotetunkin tarjouksen, ja kämppä meni sivu suun. Tuleehan noita asuntoja – jostain syystä juuri tämä ei ollut tarkoitettu minua varten. Mutta kylläpä vain kirveltää, kun ehdin jo niin kovin ihastua.
Tässä asuntoa nyt metsästäessäni olen huomannut, että uuden kodin etsiminen on oikeastaan hyvin samankaltaista kuin deittailu. Asuntoilmoituksia kahlatessa risteilee päässä samansuuntaisia mietteitä kuin Tinderiä selaillessa… Ehdottomasti ei. Hmm, ehkä… Joo, tämän haluan! Tosin noita viimeksi mainittuja tuntemuksia tulee vastaan äärimmäisen harvoin, ja silloinkin voi todellisuudessa olla vastassa pettymys. Kuvatkulmat imartelivat kohdetta ja jättivät näyttämättä sen, että remppa on tehty vähän sinnepäin, tila tuntuukin livenä paljon pienemmältä ja kadulta kantautuu sisään kova melu.
Monesta asunnosta voi kuvien perusteella innostuakin, mutta kun ryhtyy tavaamaan ilmoitusta tarkemmin ja huomaa, että hintapyyntö on pöyristyttävä, yhtiövastike pilvissä tai putkiremppa tulossa, ja into laantuu yhtä nopeasti kuin syttyikin. Joskus se alkuinnostus on niin vahva, että se todella tuntuu likimain samalta kuin oikeasti ihastuessa: poskia kuumottaa, on levoton olo eikä malta odottaa, että pääsisi näkemään ihastuksensa kohteen ihan livenä. Joskus tuo tunne kantaa oikean elämän kohtaamiseen asti ja joskus taas ei.
Sen oikean metsästäminen asuntomarkkinoilla muistuttaa deittailua myös siinä mielessä, että viime kädessä asunnon ostaminen taitaa olla tunnekysymys. Melkein aina joutuu tekemään jonkinlaisia kompromisseja eikä absoluuttisen täydellistä ole olemassakaan, mutta ennen kaikkea asunnosta pitää vain tulla se oikeanlainen fiilis. Järkeily ei auta näissä hommissa. Ja sellainen todellinen palava ihastus syttyy vain harvoin.
Joku asunto voi olla paperilla kuin unelma ja kaikella tapaa järkevä vaihtoehto, mutta se jokin oikea tunne jää uupumaan. Toisen kämpän kohdalla tulee jo heti sisään astuessa tunne, että tämä se on. Että tämä tuntuu kodilta. Samoin kävi tämän vuokra-asuntonikin kohdalla, mutta tietysti sitä on ostokämpän suhteen vieläkin paljon kriittisempi, sillä onhan se useimmille meistä elämän suurin ja kallein hankinta. Ja sen asuntolainan kanssa ollaan sitten jumissa vähintään 20 vuotta eteenpäin. Melkoinen sitoumus, sanoisin.
Jos asunnon ostoprosessissa etenee siihen vaiheeseen, että se ihastus todella roihahtaa ja kämpän speksitkin ovat sopivasti kohdallaan, tulee aika ottaa askel eteenpäin ja tehdä tarjous. Siinä vaiheessa, kun päättää tehdä asunnosta tarjouksen, pitää oikeasti olla jo sillä mielellä, että tämän minä haluan. Ja tuohon fiilikseen päästäkseen pitää pystyä kuvittelemaan itsensä asumassa juuri siinä kodissa. Sitä sisustaa asuntoa jo ajatuksissaan ja muuttaa sinne mietteissään. Ja sitten voikin olla, että joku muu vie sen nenäsi edestä. Kuvittelit jo löytäneesi sen oikean, mutta hän valitseekin jonkun toisen.
Asuntopettymyksen kokeminen ja läpikäyminen tuntuu itse asiassa aika samalta kuin sydänsuruissa. Pitää vain hyväksyä, että tämä ei nyt ollut se oikea minulle ja vielä tuolla jossain on olemassa se joku, joka on minulle vieläkin sopivampi. The One. Mutta ihan hetkeen mikään ei oikein tunnu miltään, eikä yksikään kämppä ole niin ihana kuin juuri se, jonka olisi niin kovin halunnut. Pitää surra vähän niitä mönkään menneitä unelmia ja toteutumatta jäänyttä yhteistä tulevaisuutta.
Ei tässäkään hommassa oikein auta muu kuin viritellä uutta matoa koukkuun ja hypätä takaisin hevosen selkään. Vaikka se täydelliseltä tuntunut menikin sivu suun, on vain pidettävä silmät avoinna ja jatkettava etsiskelyä. Voi olla, että pettymyksestä toipuminen vie tovin ja hetkeen mikään ei siihen unelmakämppään verrattuna tunnu miltään, mutta kyllä se harmistus jonakin päivänä laantuu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun orastava ihastus syttyy uudelleen. Pitää vain olla vähän malttia.
Mutta kuten eräs seuraajani minua Instagramissa lohdutti, niin jotakin asuntobisneksissä on ihanasti armollisempaa kuin deittailussa: toista saa muuttaa. Asunnosta on lupa muokata mieleisensä. Joskus se unelmien asunto voi piileskellä lian, rumien kaakeleiden ja huonokuntoisten pintojen alla ja tarvitaan vain remonttia loihtimaan rumasta ankanpoikasesta joutsen.
Juuri nyt tuntuu tosiaankin vähän siltä kuin sydänsuruissa, mutta luotan siihen, että myös pettymykset kuuluvat prosessiin. Kyllä se siitä ja there’s plenty of fish in the sea, ja muut kliseet, joita tällaisissa tilanteissa on tapana hokea. Vähän ärsyttävää, ja niin totta. :) Mutta tänään taidan silti syödä vähän jäätelöä sydänsuruuni, sillä sekin kuuluu asiaan.
Photos: Vesa Silver
Tags: asunnon ostaminen, höpötyksiä, Ihmissuhteet, koti, sisustus
Mikä ihmeen podcast?
16 123
