13/01/17

Suomalaista naisvoimaa: Marimekko, Meeri Koutaniemi & Paula Vesala

218 meeri-paula-marimekko

Olen viime aikoina tuntenut suurta ylpeyttä suomalaisista naisista. Bongasin eilen ihan mahtavan Naisjohtajat-nettisivuston, jossa nostetaan esiin menestyneitä suomalaisia naisia ja heidän tarinoitaan. Aivan uskomattoman inspiroivia henkilökuvia ja onpa joukkoon päässyt muutama tuttukin. Ne lasikatot on tehty rikottaviksi!

Sain erityisen mahdollisuuden päästä paljastamaan teille jotakin Marimekon tulevista tuulista hiukan ennen muita, ja Suomi-muodin lippulaivan uutiset liittyvät myös suomalaisiin supernaisiin. Brändi nimittäin yhdistää tänä keväänä voimansa kahden vahvan suomalaisnaisen kanssa. Yhteistyön myötä esiin nostetaan kaksi oman alansa rautaista ammattilaista: valokuvaaja Meeri Koutaniemi sekä kulttuurin alan monilahjakkuus Paula Vesala. Kaksikko on päässyt luomaan yhteistyöprojektin kautta oman näkemyksensä rohkeasta Marimekko-naisesta, kun Koutaniemi tarkastelee linssinsä läpi Vesalaa.

*

Virallisesti projekti julkaistaan Marimekon omissa kanavissa maanantaina ja koko kevään ja kesän mallisto on teemaan sopien omistettu rohkeasti omia polkujaan kulkeville naisille. Ja sehän istuu Marimekon filosofiaan mainiosti, sillä Armi Ratian perustama, Kirsti Paakkasen myöhemmin luotsaama ja nyt Tiina Alahuhta-Kaskon johtama brändi on luottanut suomalaisiin voimanaisiin koko historiansa ajan.  Ehkä sitä ei aina muista tulla ajatelleeksi, mutta Suomi on tulvillaan aika hienoja menestystarinoita nimenomaan naisnäkökulmasta. Miettikääpä esimerkiksi sitä, että Suomi on aikanaan ollut ensimmäinen maa koko Euroopassa ja kolmas maa koko maailmassa, joka on antanut naisille äänioikeuden.

Nauttikaa elämästä. Meillä on maailman mittakaavassa tasa-arvoisimmat lähtökohdat elämään täällä Suomessa ja sen pitäisi näkyä myös meidän elämänlaadussa ja toimimisen vapaudessa. Näillä lähtökohdilla on varaa suunnata katseensa myös pois meistä itsestämme ja tehdä tekoja, joilla on positiivinen kaiku maailmalla. Kannustan kyseenalaistamaan mukavuusalueemme ja toimimaan tarpeen ja hädän edessä, jota miljoonat naiset ja lapset kokevat tällä hetkellä. Rauha ja vapaus, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, ovat utopiaa muualla maailmassa. – Meeri Koutaniemi

*

Näissä Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan ensimmäisissä Marimekko-kuvissa nousee valokeilaan Annika Rimalan vuonna 1968 suunnittelema ikoninen tasaraita-kuosi. Tiesittekö muuten, että Rimala suunnitteli kuosin unisex-aikakauden symboliksi, tasa-arvon raidaksi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta? Ja sellainenhan siitä toden totta tuli.

Kannustan meitä pitämään yhtä ja näkemään toisissamme hyviä ideoita, ainutlaatuisia suomalaisia luonteenpiirteitä, lahjakkuutta, taitoa ja uskallusta. Uskon, että aina kannattaa katsoa vähän kauemmaksi kuin huomiseen päivään, kannattaa kuvitella uusia maailmoja, ja epäonnistumista ei pidä pelätä. Uudistajien jäljissä muut tulevat oppien ja maailma muuttuu siinä ohessa. – Paula Vesala

Photo: Meeri Koutaniemi & Paula Vesala for Marimekko

Tags: , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Muoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts