Ihan vain päivän asu
7 103
Tänä aamuna oli taas sellainen olo, että teki mieli kääntää vain kylkeä, kun kurkkasi ikkunasta ulos. Ja arvatkaa mitä… Käytin kerrankin yrittäjän vapauttani, ja oikeasti tein niin. Miten riemastuttavaa pientä kapinahenkeä tunnolliselta ihmiseltä!
Nämä asukuvat on itse asiassa napattu jo viime vuoden puolella ennen lumen tuloa, kun sää näytti Helsingin kaduilla kutakuinkin samalta kuin tänään. Mietin välillä, että olenko ihan epänormaali siinä, kuinka voimakas vaikutus säällä on mielialoihini. Tuollaista tunkkaisen harmaata taivasta tuijottaessa tulee sellainen olo, että mielikin on ihan tylsä. Tuntuu hirmuisen vaikealta puskea itsestään jotakin luovaa irti, kun maisema on noin ankea.

Liekö sitten kyse säästä vai jostain muusta, mutta minulla on muutaman päivän nyt ollut joku piinaava ”writer’s block”, kun tuntuu, että tekstiä ei vain synny. Tai siis syntyisi kyllä, mutta ihan vääristä aiheista, ainakin tätä juttua ajatellen. Monta mielenkiintoista aihetta pyörii ajatuksissa, mutta esimerkiksi nämä kuvat ovat odotelleet luonnoksissa jo päivätolkulla, kun on tuntunut aivan ylivoimaiselta keksiä niistä mitään sanottavaa.
Niinpä tuumin, että olkoon tämä ihan vain päivän asu. Ilman sen suurempia ajatuksia, oivalluksia, mietteitä tai tyyliniksejä. Eli tässä tämä olisi, leudon ja harmaan talvipäivän asu: murrettuja värejä, havunvihreää mokkanahkaa ja mutsifarkut. Jännä, miten sitä on kirkkaiden värien ystävä onnistunut lipumaan tänne murretumpaan suuntaan, mutta ihanan lempeästi saa näissä väreissä sulautua ankeaan talvimaisemaan.
Kiitos taas Sannille kuvista! <3
Translation: Dull winter weather makes Jenni a dull girl. But hey, at least the outfit is nice.

Takki // jacket Samsøe & Samsøe*, pooloneule // turtleneck COS, farkut // jeans Monki, kengät // shoes Primeboots*
* saatu blogin kautta / gifted





Photos: Sanni Riihimäki
Tags: höpötyksiä, muoti, Päivän asut