Mainos, josta tuli hyvä mieli
7 150
En ole omistanut telkkaria vuosiin, joten suurin osa TV:n mainosvirrasta menee minulta ohi silmien. Olen kuitenkin iloinen, että tämä yksi ei mennyt. Moni teistä on jo ehkä nähnytkin Gigantin uuden joulukampanjan, jonka mainoksessa otetaan hienovaraisella ja kauniilla tavalla kantaa suvaitsevamman maailman puolesta. Tästä mainoksesta tuli hyvä niin hyvä mieli, että halusin jakaa sen teillekin, siltä varalta, että joku ei ole tähän vielä törmännyt. Ja muut herkkikset, varoitan, että saattaa tulla itkukin.
Tuntuu hienolta, että suuri brändi valitsee selvästi ja julkisesti kantansa eikä epäröi välittää viestiään maailmalle. Näin niitä asenteita muutetaan – todella kunniakas veto Gigantilta. Myös SETA:n suunnalta mainos on saanut kiitosta. Toivon, että jonakin päivänä elämme maailmassa, jossa mainoksen edustama maailmankuva on todellisuutta meille kaikille. Sitä odotellessa nostan hattua jokaiselle, joka uskaltaa rohkeasti liputtaa tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta.
Tags: höpötyksiä, Ihmissuhteet, kulttuuri, Mietteitä elämästä
Categorised in: Elämä, Kulttuuri