Maanantaimusiikkia
77
Lumihiutaleet leijailivat pimeässä illassa ja pakkanen tuntui nenänpäässä, kun kotiuduin vasta äsken kotiin päivän kuvausprojektin jäljiltä. Saatte kuulla projektista lisää ensi viikonloppuna, mutta ajattelin vielä heittää ilmoille tällaisen myöhäisillan musiikkivinkin ennen yöpuulle painumista. Kuulin tämän Tangerine Dreamin biisin pari viikkoa sitten pikkuveljeni luona kyläillessäni ja höristelin heti uteliaana korviani. Tässä biisissä on ihana tunnelma ja äänimaailma. Melodiakulku muistuttaa sellaisia Bonobo-henkisiä kaleidoskooppisesti rakentuvia ja vähitellen täyteen mittaansa kasvavia kappaleita, mutta elektroninen äänimaailma muistuttaa enemmänkin Chromaticsia. Ja kun vähän googlailin, niin selvisi, että inspiraationa tälle biisille on itse asiassa toiminut Steve Reichin klassikko Music For 18 Musicians.
Ja mikä siisteintä,Tangerine Dreamin Love On A Real Train on siis alun perin vuodelta 1983! Silti kappale kuulostaa edelleen täysin tuoreelta ja ajankohtaiselta. Ja mikäli biisi vaikuttaa hämärästi tutulta, niin se on aikanaan ollut mukana legendaarisen Risky Business -leffan soundtrackilla, että siinä mahdollisesti syy. ;)
Translation: Amazing song! Could you believe that this is originally from the year 1983 (and is featured on the soundtrack of the legendary movie Risky Business). It sounds like it could have been made yesterday.
Tags: Musiikki
Categorised in: Musiikki