There’s nothing quite as black and white as you

Olen huomannut olevani musiikin kuuntelijana sellainen napostelija. Kuuntelen harvoin kokonaisia albumeita, mutta poimin sieltä täältä yksittäisiä kappaleita soittolistoilleni kuin cocktail-paloja tarjottimelta. Totuus on, että kaikenlaisia satunnaisia helmiä löytyy vaikka mistä, mutta vain harva albumi jaksaa herättää kiinnostukseni. Niinpä herkuttelen siis noilla pienillä suupaloilla ja jätän useimmiten niin sanotusti varsinaisen aterian kokonaan syömättä. :D

Näin ollen soittolistani ovat aikamoisia sillisalaatteja. Tämä satunnaisten biisien bongailu on saanut aikaan myös sen, etten pysty vastaamaan oikein mitään, kun joku kysyy lempimusiikistani tai lempiartisteistani. ”Nooo, tällä hetkellä kuuntelen tätä yhtä biisiä siltä yhdeltä artistilta ja tätä toista biisiä eräältä toiselta…” Tosin todellisuudessa en pystyisi varmaan vastaamaan tuotakaan vähää tarkistamatta ensin Spotifysta, että mikäs sen nyt kaksi viikkoa luukuttamani biisin tai artistin nimi nyt olikaan. Kun kokonaisuus on tällaista silppua, nimet eivät samalla tavoin jää mieleen. Mitään haittaahan siitä ei ole, mutta on ollut mielenkiintoista havainnoida, kuinka kuuntelutottumukset ovat muotoutuneet tässä vuosien varrella ja kuinka myös tällaiset uudet musiikin kuuntelun kanavat niitä muokkaavat.

Parin viime viikon yksi suosikkipala cocktail-tarjottimeltani on ollut Until The Ribbon Breaks -nimisen brittikokoonpanon jännittävä Orca. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä tuo nimi tarkoitti, kunnes googlasin ja sehän on miekkavalas. Yhtäkkiä biisin sanat ”There’s nothing quite as black and white as you” näyttäytyivät vähän uudenlaisessa valossa. Mutta siis sanat nyt eivät tässä biisissä ole minulle se olennaisin juttu, vaan tuo jännittävä soundimaailma ja ilmava fiilis – ihana!

Tässäkään tapauksessa levyn muut kappaleet eivät inspiroineet pätkän vertaa, mutta tämä yksi on helmi. Suosittelen. :)

Translation: Music tip of the week! 

Tags: Musiikki

Categorised in: Musiikki