18 kommenttia

• 

  Jenni

  - 23.11.2016 22:01

  Wau ! Olet tosi rohkea ! Ja kuulosti jotenkin tosi tutulta toi sun tarina. Ei ole sitä omaa sisäpiiriä ja juurikin masennuksen kanssa taistellessani huomasin, ettei niitä todellisia ystäviä ole. Pinnallisia kyllä, mutta tiukan paikan tullessa hiljaista on.

  Miten pääsit eroon yksinäisyydestäsi ?

  Vastaa
• 

  Nimetön

  - 23.11.2016 22:55

  Ihanaa katsoa tätä iltaa. Jo se, että yksinäisyydestä puhutaan tuntuu siltä että joku välittää.

  Itse samaistun niin vahvasti sun tarinaan – oon kärsinyt nyt muutaman vuoden ajan yksinäisyydestä ja parhaillaankin kärsin. Olen aina ollut todella avoin, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja perusluonteelta iloinen ihminen enkä usko että ihmiset edes tietävät että olen yksinäinen juuri siksi etten anna sen näkyä. Myös minä häpeän yksinäisyyttäni – olen hyvin tietoinen siitä minkälaisen ”kuvan” annan itsestäni ja en tosiaankaan uskalla sanoa edes lähimmille ystävilleni (joita näen muutaman kuukauden välein) yksinäisyydestäni koska en halua että luomani kuva särkyy. En halua olla säälittävä ja pelkään sitä että jos sanon olevani yksinäinen ihmiset ovat kanssani säälistä enkä enää tiedä ovatko he kanssani koska muutenkin olisivat.

  Yksinäisyys johtui opiskelupaikan vaihdosta – lukiosta yliopistoon, sitten toiseen yliopistoon ja nyt vietän välivuotta. En koskaan verkostoitunut yliopistoissa tarpeeksi muodostaakseni pysyviä suhteita ja lukiokavereilla on uudet ympyrät. Näihin aikoihin sairastuin masennukseen, ja sulkeuduin enemmän omaan ympyrääni (aloin myös lohtusyomään ja lopetin liikkumisen ja itsestäni huolehtimisen). Tavallaan yksinäisyys laukaisi masennuksen, joka tosin johti vielä lisää yksinäisyyteen. Nyt olen oravanpyörässä josta en nää ulospääsyä. Olen miettinyt itsetuhoisia ajatuksia usein, olen myös käynyt psykologilla joka ei ottanut pahaa oloani vakavasti koska myös tapaamisilla olin hymyilevä ja kai vaikutti siltä että kaikki on melko ok.

  Yksinäisyys on saanut elämäniloni katoamaan kokonaan. En tiedä mikä on elämän tarkoitus enään – olen hukannut suuntani täysin. Se, mihin nyt keskityn on se että pääsisin omissa intohimoissani (urahaaveet) eteenpäin (ne ei valitettavasti kohtaa yliopistojen kanssa joihin olen päässyt). Ainoa jolla pääsen eteenpäin on se, että joku päivä menestyn ja teen sitä mitä oikeasti haluan elämässä. Joskus on vain huonoja kierteitä, kun en pääse edes sängystä ylös ja haaveet tuntuvat olevan todella kaukana. Mutta olen vahva ja kyllä vielä saavutan haluamani, ainakin yritän parhaani ja toivottavasti tätä kautta saan vielä uusia ystävyyssuhteita. Uskon huomiseen :)

  Kiitos Jenni puheenvuorostasi.

  Vastaa
  • 

    Anna

    - 24.11.2016 10:13

    Voimia Nimetön! Yritä muistaa, että yksinäisyyttä koetaan eniten juuri tuossa vaiheessa elämää – kun vaihdetaan lapsuuden kaveripiireistä opiskeluihin ja usein vaihdetaan paikkakuntaakin. Uusista ympytöistä harvoin löytyy heti samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi olla oma itsensä – se voi viedä vuosia! Moni on tuossa vaiheessa myös epävarma ja etsii itseään – se ei todellakaan ole otollisin aika rakentaa uutta vahvaa sosiaalista verkostoa.

    Veikkaan, että yksinäisyys tuossa vaiheessa on yleisempää kuin uskommekaan, juurikin siksi, että monet esittävät, että kaikki on hyvin. Ympärillä saattaa jopa olla ihmisiä, jotka näyttävät ulkopuolisille ”sosiaaliselta verkostolta”, mutta ihminen itse kokee yksinäisyyttä. Monille se on kuitenkin ohimenevä (ja koko elämän mittakaavassa lyhyt) vaihe elämässä, vaikka voikin tuntua musertavalta silloin, kun sitä elää läpi. Olen itsekin kokenut yksinäisyyttä tuossa vaiheessa, mutta en enää. Se oma paikka löytyy lopulta ja samalla samanhenkisiä ihmisiä.

    Toivon, että pääset eteenpäin intohimoalallasi ja löydät sitä kautta suunnan elämällesi ja samanhenkistä seuraa. Voimia sinulle jaksaa eteenpäin!

    Vastaa
• 

  M36

  - 23.11.2016 23:08

  Olet ihana nainen! Tosi miellyttävät kasvot, kiva katsella ja luonne kultaa.

  Vastaa
• 

  Muru

  - 23.11.2016 23:13

  Puhuit minun tarinani, paljon muuttanut lapsesta aikuiseen. Ei pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotenkin kuitenkin löysin niitä kavereita. Olen sosiaalinen ja iloinen, silti nykyisin yksinäinen. Mummoystävää olen miettinyt, annoit rohkeutta siihen. Kiitos, sain rohkeutta lisää, kun kuulin ja näin kaltaiseni :)

  Vastaa
• 

  Julia

  - 24.11.2016 01:06

  Hei! Haluan kiittää siitä, että olit mukana puhumassa noinkin tärkeästä aiheesta kuin yksinäisyys.
  Samaistuin täysin sun tilanteeseen ja ton ohjelman katsomisen myötä pystyin vasta oikeasti myöntää itselleni, että oon yksinäinen. Päällisin puolin näytän kaikille olevani ok, en oo hylkiö tai syrjäytynyt muiden mielestä, mutta todellisuudessa en pysty puhumaan mistään oikeista asioista ns. Kavereideni kanssa ja oon tuntenu oloni aina ulkopuoliseksi.
  Osasyy yksinäisyyteen on myös mulla juurettomuus, muutin heti yläasteen jälkeen Helsinkiin lukioon, josta en tuntenut ketään, enkä loppujen lopuksi ikinä sopeutunutkaan. Nyt vietän välivuotta, ja pidän enää hädin tuskin yhteyttä lukiokavereihiini tai sitä aikaisempiin tuttaviin.
  Olen tyytynyt siihen, että oon vähän erakkoluonne, mutta välillä paha olo vaan kuormittuu, kun en pääse jakamaan ajatuksia kellekään. Oon myös aina ollut hyvä syyllistämään muita ihmisiä mun yksinäisyydestä. Oon aina miettinyt, että mun yksinäisyys johtuu siitä, että mulla on vaan vääränlaisia ystäviä, jotka ei ymmärrä mua. Tajuan kuitenkin nyt, että omalla toiminnalla pystyn oikeasti vaikuttamaan omaan tilanteeseeni.
  Nyt vihdoinkin kun ymmärsin, että tällä ongelmalla on nimitys enkä oo ainut, joka siitä kärsii, voin alkaa tekemään asialle jotain. Kiitos. :)

  Vastaa
• 

  Emma Wilde

  - 24.11.2016 08:14

  Katsoin ohjelman ja puhuitte kaikki kivenkovaa asiaa. On kauheaa, että niin moni kokee olevansa hurjan yksinäinen, eikä siihen varmasti ole helppoja ratkaisuja.

  Itse kiitän vähintään joka päivä onneani, että minulla on muutamia hyvin pitkäaikaisia ystäviä joiden kanssa olen saanut jakaa ne rankemmatkin elämänvaiheet ja ajatukset ja joille voin puhua mistä vain ja jotka puolestaan puhuvat minulle täysin avoimesti kaikista asioistaan.

  Monesti tuntuu, että juurikin vilpitön kanssakäynti, ilman mitään päälle liimattuja rooleja, puuttuu ihmisiltä kokonaan. Toki roolit ovat monesti niitä suojautumiskeinoja – esitetään, koska rooli on ainoa asia joka pitää ihmistä koossa – mutta toivoisin, että ihmiset raottaisivat mieluummin ovea tutustua omaan persoonaansa, kuin johonkin teeskenneltyyn mielikuvaan.

  Vastaa
• 

  Jyrki

  - 24.11.2016 09:39

  Kiitokset rohkeudesta käsitellä arkaa, mutta niin monia koskettavaa aihetta!

  Mummoystävä ajatus lämmitti erityisesti:) Itse olen saanut alkusyksystä minulle nimetyn Vaariystävän läheisestä vanhainkodista. Tämän uuden ystävyyden kehittymistä nyt innolla odottelen!

  Aurinkoista ja iloista joulunajan odotusta sinulle!

  Vastaa
• 

  Jani Heiska

  - 24.11.2016 09:57

  Olet kyllä viehättävä nainen <3

  Vastaa
• 

  Miisu

  - 24.11.2016 11:24

  Heippa, eilinen oli ihan mahtava ohjelma <3 samaistun niin tarinaasi ja olen tällä hetkellä yksinäinen ja masentunut . En ole löytänyt samankaltaista seuraa ja täällä kaupungissa jossa asun ihmiset eivät ota helposti mukaan ja jutustelu jää hyvin pinnalliselle tasolle. Olen haaveillut sinkkuelämää sarjassa olevasta ystävyydestä joka olisi vastavuoroinen. omat ystävyyssuhteeni eivät ole olleet vastavuoroisia vaan olen ollut aina auttajan roolissa ja unohtanut itseni ja omat tarpeeni.

  Vastaa
• 

  S

  - 24.11.2016 12:12

  Ihailtavaa toimintaa tuo ”mummoystävyys” :)

  Vastaa
• 

  Tipi

  - 24.11.2016 15:05

  Keskustelussa ei otettu mitenkään huomioon sitä, että joku saattaa haluta olla yksin. Introvertit haluavat olla yksin, eivätkä siis ole yksinäisiä. Se on oma, tietoinen valinta.
  Näille ihmisille, on lähinnä kauhistus, jos joku tuppautuu ruokapöytään seuraksi tms. esimerkkejä on paljon. On hyvin vaikeata kieltäytyä ”seuraehdotuksesta” niin, ettei kysyjä sitä ymmärrä väärin.
  Tottakai ymmärrän, että on ihmisiä, jotka ovat yksin ja yksinäisiä.
  Mutta hyvä erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

  Vastaa
  • 

    Jenni

    - 24.11.2016 15:25

    Minusta itse valittu yksinolo on eri asia kuin yksinäisyys. En itse edes puhuisi yksinäisyydestä silloin, kun se on itse valittua ja toivottua. Yksinäisyys on minun ajatuksissani nimenomaan sellainen yksinolon muoto, joka EI ole toivottua, haluttua tai valittua. Tässä keskustelussa oli tarkoitus paneutua yksinäisyyteen juuri heidän näkökulmastaan, jotka siitä kärsivät. Silloin, kun ihminen haluaa olla yksin, mitään ongelmaahan ei sinänsä ole. :) Vaikka ymmärrän toki, että joskus voi olla haastavaa ilmaista tarpeensa olla yksin ilman, että toinen pahastuu.

    Olen itsekin jossain määrin introvertti ja tarvitsen todella paljon yksinoloa. Jos kaipaan omaa rauhaani, mutta toinen ei tunnu sitä ymmärtävän, saatan sanoa hymyn kera jotakin sen tapaista, että ”Hei, ethän pahastu, mutta olen juuri nyt vähän epäsosiaalisella tuulella ja haluaisin istua hetken omassa rauhassa ja lepuuttaa aivojani / kerätä ajatuksiani / rauhoittua ennen keskittymistä vaativaa tapaamista / nollata ajatukset tämän kirjan parissa / tms. Mennäänkö joku toinen päivä yhdessä lounaalle ihan ajan kanssa?” Uskon, että aika moni ymmärtää, jos asiansa ilmaisee jotenkin tällä tavoin.

    Vastaa
• 

  Kati

  - 24.11.2016 15:10

  Hienoa, että ulkoisen kauneuden lisäksi sinulta löytyy rohkeutta ja välittämistä myös inhimilliseen sisäiseen kauneuteen. Herätät esimerkilläsi ihailua ja inspiraatiota varmasti monissa muissakin kuin minussa.

  Vastaa
• 

  Erika

  - 24.11.2016 15:29

  Oli kyllä mielenkiintoista keskustelua. Vaikka sinä ja Vladimir olitte suosikkejani, se Raija-niminen seniori oli myös valloittava! :)

  Vastaa
  • 

    Vladimir Heiskanen

    - 25.11.2016 00:13

    Raija oli hyvin miellyttävää seuraa myös bussissa ja backstagella. Voisi jopa sanoa, että vähän ikävä tuli. :)

    t. Vladimir

    Vastaa
• 

  S.

  - 25.11.2016 22:24

  Oma elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen, että puhun päivisin vain kaupan kassalle (ja tämän takia voisin saarnata tuntikausia hyvän asiakaspalvelun tärkeydestä :D). Ystäviä minulle ei ole ollut moneen vuoteen. En ole oikein ikinä kelvannut kenellekkään sellaisena kuin olen, ja monet kerrat on tullut tuijoteltua itseään peilistä ja mietittyä että mikähän minussa on vikana. Ujous ei ainakaan helpota asiaa.

  Toiset päivät on parempia kuin toiset. Joskus naurattaa että yritin vasta tarjota ilmaista tavaraa facebookin roskalava-ryhmässä ihmiskontaktin toivossa, joskus taas… Noh, ei jaksa naurattaa yhtään :D

  Kiitos että tuot näin tärkeää asiaa esille.

  Vastaa