Musta + ruskea + harmaa
9 126
Monilla ihmisillä on kaikenlaisia jänniä sääntöjä esimerkiksi värien yhdistelyyn. Olen kuullut, että monen mielestä mustan ja ruskean yhdistäminen on kerta kaikkiaan väärin. Sama koskee ilmeisesti myös mustaa ja tummansinistä sekä ruskeaa ja harmaata. Minä viis veisaan värisäännöistä ja yhdistelen juuri niin kuin sopivalta sattuu tuntumaan.
Mahdoinkohan saada jonkun värisääntöjä noudattavan slaagin partaalle tällä asullani, jossa surutta paritin keskenään mustaa, ruskeaa ja harmaata? Ja vielä pahempaa: punaista huulipunaa ja viininpunaiset hansikkaat! Pahoitteluni niille, joiden silmiin sattuu – ruskeat hanskat olivat hukassa juuri pihalle lähtiessä. Omasta mielestäni tämä rauhallisten ja neutraalien sävyjen cocktail oli puolestaan jopa aika onnistunut, hivenen keskenään riitelevistä punaisista huolimatta.

Onneksi pukeutumisen ei tarvitse olla niin vakavaa. Kokeileminen on sallittua, eikä haittaa, vaikka jokainen look ei olisikaan täydellinen nappiosuma. Jotkut kokeilut jäävät kertaluontoisiksi ja toisista syntyy lempiasuja. Miten voisi tietää, jos ei koskaan testaisi?
Tätä lookkia kuvatessa olisi varmaan pitänyt olla hattu päässä, koska riesanani oli armottoman huono tukkapäivä. Onnistuin löytämään kuvien joukosta siedettävät otokset yhteistyökyvyttömästä kuontalostani huolimatta, mutta olisihan niistä epäonnisistakin otoksista saanut kiintoisan gallerian: yhdessä kuvassa näytin kaljulta, toisessa tukka oli liiskaantunut päätä myöten ja kolmannessa se oli naamalla. Puhumattakaan talvikaulusten ja huivien aikaansaamista niskatakuista. :D Oikeasti, jos joku samanlaisen takkuuntuvan hiustyypin omistaja on keksinyt niiden ehkäisemiseksi vedenpitävän ratkaisun, niin otan ilolla vastaan!
Translation: I’ve sometimes heard in the past that combining black and brown is a horrible fashion faux pas. The same equals to black with dark blue and grey with brown. Well, I combine them all. And this time I also wore red lipstick with burgundy gloves. Sorry, if it hurts your eyes. :D

Takki // coat The Lab*, villapusero // sweater COS*, nahkahousut // leather pants Gigi Hadid x Tommy Hilfiger*, nilkkurit // boots Gigi Hadid x Tommy Hilfiger*, kaulahuvi // scarf Balmuir*, hansikkaat // gloves Sakari Sauso*
* saatu blogin kautta / gifted




Photos: Vesa Silver
Tags: muoti, Päivän asut, uutta vaatekaapissa
Categorised in: Muoti