Pakkomielle farkuista
4 117
Juuri nyt, kun katson ikkunasta ulos, tuntuu kuin nämä asukuvat olisivat jostain valovuosien päästä nykyhetkeen nähden. Todellisuudessa kuvaushetki ei ole ihan niin kaukana, mutta pikkukengät ja paljaat nilkat voi varmaankin tässä vaiheessa jo haudata jonnekin mappiin Ö odottamaan ensi kevättä. Mutta jos noista housuista nyt pitäisi keksiä jotakin tähän sesonkiin sopivaa, niin ainakin se, että alle mahtuvat useammatkin pitkät kalsarit!
Näihin housuihin liittyy itse asiassa huvittava tarina, sillä näitä ehdittiin tuossa alkusyksystä metsästää pitkin Eurooppaa. Näin nimittäin leveät culottes-farkut ensimmäisen kerran Tukholman COS-liikkeessä ja sain niistä jonkinmoisen pakkomielteen. Ihastuin pöksyihin aivan täysin, mutta kokoja ei Tukholmasta enää löytynyt. Soittelin reissultani Suomeenkin asti tiedustellakseni, josko Helsingin myymälässä olisi vielä sopivaa kokoa. Ikäväkseni se oli jo Helsingistäkin ehtinyt loppua ja murhemielin hautasin ajatuksen unelmafarkuista.

Jokin aika Tukholman reissuni jälkeen suuntasin Berliiniin työreissulle ja satuin siellä viimeisenä reissupäivänä kulkemaan COSin ohitse ja tuli mieleen, että käynpä vielä koettamassa onneani siellä niiden farkkujen suhteen. Minulla on ennenkin ollut maagista shoppailutuuria nimenomaan Berliinissä, kun olen metsästänyt jotakin tiettyä vaatetta ensin ympäri Pohjoismaita ja internetiä tuloksetta. Ja sitten olen löytänyt etsimäni lopulta Berliinistä vähän sattumalta kuin viimeisenä oljenkortena – ja kerran vieläpä hurjalla alennuksella.
En uskaltanut suuremmin elätellä mitään toivoa asian suhteen, mutta ajattelin, että eipä siitä mitään haittaakaan olisi, jos vielä kävisin kurkkaamassa. Olin jo luovuttaa, kun bongasin liikkeen viimeisestä nurkasta jotakin tutun näköistä. Ja kappas vain, siellähän ne farkkuni minua odottelivat – ja ihan oikeassa koossa. :)

On hassua, miten valtavaa tyydytystä sitä voi saada, kun lopulta löytää jotakin, mitä on metsästänyt kissojen ja koirien kanssa joka paikasta. Ja voi kuulkaa, kyllä noita housuja sitten sen jälkeen on ahkerasti käytettykin. Money well spent, sanoisin. Ja miksipä noita ei vaikkapa villasukkahousujen kanssa voisi hyvin käyttää nyt talvellakin eli suunnitelmista toteutukseen!
Näissä kuvissa näkyy muitakin tämän syksyn suosikkijuttuja. Nahkainen reppu on myös syksyinen löytö COSilta ja kashmirneuleen puolestaan ostin hetken mielijohteesta Tukholman Club Monacosta. BikBokin aurinkolasit ovat keikkuneet nenällä alkuvuodesta lähtien ja vuosia sitten hankitut Filippa K:n herrainkengät palvelevat edelleen ahkeraan. Tosin nyt ne on saanut lumen tultua pakata odottamaan taas keväisempiä säitä. Mutta mitäs tykkäätte noista culottes-tyylisistä farkuistani? Ymmärtääkö joku obsessioni? :D

Translation: I found these cute culottes jeans from COS in Stockholm earlier this autumn but they didn’t have my size. I liked them so much that I became completely obsessed about finding them somewhere in the right size. I looked for them in Finland too but had no luck. Eventually I was travelling in Berlin later in the autumn and saw a COS store. I have previously had great luck with shopping in Berlin in this kind of situations and decided to check the store out. And guess what, there they were! My jeans in the exact right size. And ever since I have been wearing them so much.
It is funny how fulfilling it is to find something you have been looking for a long time, especially when you have basically already given up hope to find it. But I think they are just adorable! I can forget about the bare ankles now for the next half a year since the winter weather and snow here in Helsinki, but hey, at least that loose fit will allow me to wear layers underneath. ;) So how do you like my beloved pants? Does anyone understand my obsession about them?

Kashmirneule // cashmere sweater Club Monaco, farkut // jeans COS, nahkareppu // leather backpack COS, kengät // shoes Filippa K, aurinkolasit // sunglasses BikBok (saatu blogin kautta / gifted)




Photos: Sara Vanninen / Tickle your fancy
Tags: muoti, Päivän asut, uutta vaatekaapissa
Categorised in: Muoti