Vaatekaapin kameleontti
5 126
Olen moneen otteeseen maininnut, että vaatekaappini lempivaatteet ovat usein niitä, jotka muuntautuvat ja taipuvat moneen tilanteeseen ja asuun. Etenkin paljon matkustavalle tuollaiset helposti yhdisteltävät garderobin kameleontit ovat kullan arvoisia.
Näiden kuvien nappaamisesta on itse asiassa jo tuokio aikaa, sillä nämäkin ovat sieltä Tukholman muotiviikolta, jonne onnettomasti olin ajatuksissani pakannut mukaan vähän mitä sattuu. Hassua sinänsä, juuri näistä hiukan surkuhupaisista lähtökohdista syntyi sitten kuitenkin muutama aika onnistunutkin asu. Osittain kiitos tuon hatun, joka oli uskollinen pelastajani tilanteessa kuin tilanteessa.

On aika tavallista, että bloggaajat ja muotialan seuratut ihmiset lainaavat vaatteita tilaisuuksiin ja muotiviikoille. Itse en ole koskaan kauheasti harrastanut tätä lainailua, mutta tällä kertaa nappasin mukaan kokeeksi Katri Niskasen syysmallistoon kuuluvan liivimekon, joka osoittautui juuri tällaiseksi vaatekaapin kameleontiksi. Innostuin mekon yhdistelumahdollisuuksista niin kovasti, että taidan ostaa tuon ihan omaksikin.
Kietaisutyyliin sidottava liivimekko toimii kauniisti sellaisenaankin, mutta tällä kertaa yhdistin sen pitkiin housuihin ja tykkäsin yhdistelmästä kovasti. Tuumailin, että mekko näyttäisi kivalta varmasti myös esimerkiksi siten, että alle pukisi ohuen neulepoolon kuten sen myöskin Katri Niskasen syysmallistoon kuuluvan merinovillaisen täydellisen peruspoolon, joka minulla onkin omana. On kiva huomata, että tuossa syysmallistossa on useita tällaisia täydellisiä, muuntautumiskykyisiä asukriisien pelastusvaatteita. :)

Liivimekko // dress Katri Niskanen (lainassa/borrowed), farkut // jeans Monki, takki // jacket COS*, hattu // hat Balmuir*, kengät // shoes Filippa K, rannekello // watch Cluse*
* saatu blogin kautta / gifted



Photos: Vesa Silver
Tags: Inspiraatioita, muoti, Päivän asut, pukeutumisvinkit
Categorised in: Muoti