30/09/16

Valkoista ja farkkua

1 89

Huh, että tämä päivä onkin vierähtänyt vauhdilla. Olen niin univeloissani kaiken reissaamisen jälkeen, että myönnän tänä aamuna valinneeni unen aamupalan sijaan. Olin vielä vähän ähkyssä illallisesta ja tuumin, että lounas on kuitenkin jo parin tunnin päästä – ja käänsin onnellisena kylkeä.

Nämä asukuvat ovat itse asiassa melkein kuukauden takaa Berliinistä, mutten vieläkään ollut ehtinyt julkaista niitä, joten tässä tulee! Nyt tuntuu ihan hassulta ajatella, että arastelin näiden valkoisten housujen käyttöä ennen, kun nykyään voisin pukea ne jalkaan harva se päivä.

Olin jossain vaiheessa huolissani myös siitä, että näyttäisinkö aivan jättiläismäisen leveältä noiden valkoisten purjelahkeiden kera, ellen pukisi niiden kanssa aina korkokenkiä. Sitten totesin, että aivan sama ja puin matalat kengät. Ja vähän myöhemmin, että en edes näytä. Että ihan turhaan on tullut moista murehdittua. Ihminen on niin outo olento komplekseineen.

Jos viimeksi housut saivat seurakseen valkoisen kauluspaidan, tällä kertaa kokeilin niiden kanssa farkkupaitaa. Hassua, kuinka paidan materiaali ja väri voivat muuttaa koko asun täysin, vaikka malli sinänsä on jopa melko samankaltainen. Farkkupaidan kanssa housutkin näyttävät rennommilta ja kauluspaidan sekä korkkareiden kanssa look on heti varsin juhlava. Mitäs tykkäätte tästä versiosta?

Translation: The white pants are here again, this time paired with denim. :) What do you think?

Farkkupaita // denim shirt Levi’s (Zalando)*, housut // pants COS, kengät // shoes Pretty Loafers (Shoes like candy)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Mikko Puttonen

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • jl

    Miksi pelkäsit näyttäsi leveältä? Siis mitä pelättävää leveydessä on?

Related posts