Katastrofi-reissaajan kootut sähellykset

Jos sinulla on joskus ollut tunne, että onnistut poikkeuksellisen paljon sähläämään asioiden kanssa tai takana on aivan erityisen tympeitä vastoinkäymisiä sisältänyt päivä, suosittelen uppoutumaan tähän blogijuttuun. Tulee takuuvarmasti parempi mieli, kun huomaat, että sählinkisi eivät olekaan mitään verrattuna jonkun toisen toilailuihin. Tai vähintäänkin vertaistuki lohduttaa, kun oivallat, ettet suinkaan ole ainoa, joka onnistuu töppäilemään.

Meikäläisen häsellys alkaa nyt saavuttaa jo nimittäin sellaista maailmanmestaruusluokkaa, että voi olla vaikea panna tästä paremmaksi. En oikein tiedä, missä vaiheessa minusta tuli moinen koheltaja, mutta tässä mittakaavassa ilmiö on astunut elämääni vasta tässä viimeisen vuoden aikana. Toki satunnaisia tohelointeja on sattunut kohdalle aiemminkin, mutta etenkin viimeiset kolme kuukautta ovat olleet mokailutilastoissani aivan erityisen toimeliasta aikaa.

Myönnän, että hetkittäin omat töppäykset ovat harmittaneet paljonkin. Toisaalta olen sellainen ihminen, etten jää pitkiksi ajoiksi surkuttelemaan tai murehtimaan, vaan katson eteenpäin ja luotan siihen, että jossain vaiheessa (usein aika piankin) niillä omille mokille pystyy jo nauramaan. Olen luonteeltani tilanteesta riippuen jotakin pilkuntarkan stressaajan ja hyvinkin boheemin huithapelin välimaastosta ja jotenkin tämä viime aikainen jatkuva reissaaminen on saanut meikäläisen lipumaan matkavarauksissa ja muissa käytännön reissujärjestelyissä vahvasti enemmän sinne boheemin puolelle.

Aiemmin olin aivan hysteerisen tarkka ja varovainen reissuvarauksia tehdessäni ja tarkistelin kymmeneen kertaan matkapäivät ja kellonajat, ja olin aina lentokentällä vähintään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Sitten kun elämä alkoi olla yhtä reissaamista, suhtautuminen matkustamiseen muuttui. Kentälle ehtii hyvin vähän myöhemminkin ja matkavarausten tekeminenkin on tuntunut aika peruskauralta jo pitkään. Nyt olen kuitenkin saavuttanut jo sellaisen boheemiuden tilan, että ei varmaankaan haittaisi yhtään herätellä sitä entistä pingottajaa uudelleen henkiin. Liiallinen rentous saattaa nimittäin kostautua huolimattomuutena ja sählinkeinä…

Viimeisten kolmen kuukauden aikana olen ollut peräti niin rennoissa tunnelmissa, että olen onnistunut sössimään matkailuun liittyen aivan historiallisen monta asiaa. Tilitinkin näitä tässä joku kerta Snapchatin puolella. Jos ei muuta, niin ainakin kohellukseni on viihdyttävää seurattavaa ulkopuolisille ja antaa lohtua muille sähläreille. Kiitos myös kaikille teille, jotka olette jakaneet Snapchatin puolella omia kaoottisia mokailutarinoitanne omasta ja kavereidenne elämästä – se on todella niissä epäonnen hetkissä lohduttanut. :D

Nyt siis luvassa melkoinen kattaus viime aikaisia sähläyksiä, joista viimeisimmät pari sain kokea tänään, kun palasin Milanosta…

♦ Olin aiemmin kesällä matkustamassa Milanoon ja lähtöpäivänä ryhdyin tekemään check-iniä lennolleni. Ihmettelin vain kovasti, kun sen tekeminen ei onnistunutkaan. Ohjelma herjasi, että kirjautumista ei voi tehdä yli 32 tuntia ennen lennon lähtöä. Ihmettelin kovasti, koska lennonhan oli määrä olla noin reilun 12 tunnin päästä. Pieni tarkistuskierros osoitti, että olinkin lähdössä reissuun päivää liian aikaisin. Olin jotenkin ollut todella vahvasti siinä luulossa, että reissuni alkaisi maanantaina, mutta sehän alkoikin vasta tiistaina. No eipä hätää, sain yhden lisäpäivän viime hetken työhommien ja muiden käytännön asioiden hoitamiseen.

♦No, koska olin ollut niin vakuuttunut siitä, että reissuni alkaisi maanantaina, olin luonnollisesti buukannut itselleni myös Airbnb-kämpän Milanosta maanantaista lähtien. Näin ollen minulla oli asunto turhaan yhden päivän liian aikaisin varattuna. Onni onnettomuudessa oli, että kun viivyin paikan päällä kokonaisen viikon, sain asunnosta noin yhden yön arvoisen viikkoalennuksen, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että rahallisesti tilanne oli +-0. Jes! Moukan tuuria.

♦ Olen aivan toivoton pakkaaja. Vihaan pakkaamista yli kaiken. Vitkastelen pakkaamishommien kanssa aina aivan viimeisille hetkille asti, mutta siitä huolimatta en ole koskaan onnistunut unohtamaan matkasta mitään oikeasti tärkeää. Ylipäänsäkin olen ihan hyvä pakkaamaan ja unohtelen matkasta harvoin mitään olennaista – enemmänkin olen sitä tyyppiä, joka varautuu kaikkeen mahdolliseen ja jonka laukulla kaverit ovat sitten jonossa kyselemässä rakkolaastareita, särkylääkkeitä, kynsisaksia, sateenvarjoa tai mitä nyt milloinkin. Toki muutaman kerran on sattunut niinkin, että olen kohteessa hiukan ihmetellyt, että mitä olen pakatessani oikein mahtanut miettiä, mutta useimmiten pakkaamiseni menevät suht nappiin – ehkä voisi vähän vähemmän ottaa tavaraa mukaan, mutta kaikkeen varautuva pakkaa mukaan KAIKEN.

♦ Jos aiemmin olin aina lentokentällä vähintään pari tuntia ennen lennon lähtöä, nykyään optimoin kiireisessä arjessa ajankäyttöäni viimeiseen asti. Koska runsaslukuisten matkojen myötä lentokentällä tulee notkuttua enemmän kuin tarpeeksi, yritän minimoida siellä odotteluun käytetyn ajan (vaikka Helsingin lentokenttä nykyään kovin viihtyisä onkin). Niin kauan kuin check-in on hoidettu ajoissa, en enää strssaile juurikaan lennoilleni ehtimisestä (ulkomailla tilanne toki on odottamattomista liikenneolosuhteista, yms. johtuen eri kuin Helsingissä). Tämä on johtanut tilanteisiin, että ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kurvannut terminaaliin noin 2-5 minuuttia ennen bagdropin sulkeutumista. Hyvin ehtii! Ainakin jos ei osu matkan varrelle mitään epäonnisia yllätyksiä…

♦ Lentojen hankintaan liittyvien sähläysten saralla olen kunnostautunut oikein toden teolla tässä viimeisen kuukauden aikana. Havahduin Tukholman muotiviikolla check-inistä muistuttavan viestin pirahdettua puhelimessani, että olinkin varannut paluumatkan yhtä päivää liian aikaisin. Ei auttanut kuin ostaa uusi paluulento päivää myöhemmäksi.

♦ Ostettuani uuden paluulennon Tukholmasta Helsinkiin, ryhdyin tarkistelemaan vajaan kuukauden päästä koittavan Milanon muotiviikkoreissuni tarkempia lentoaikoja. Ajattelin merkitä tarkat kellonajat kalenteriin jo muistiin. Tsekkailin päivämääriä ja ne täsmäsivät, kunnes silmäni osuivat paluulennon ajankohtaan tarkemmin. Kuukauden päivä oli kyllä oikein, mutta itse kuukausi oli väärä ja lento oli TAMMIKUULLE 2017. Miten tämä voi olla mahdollista?!

Tarkoitus oli siis ollut luonnollisesti ostaa lento syyskuulle (eli tälle nimenomaiselle päivälle), mutta jotenkin mystisesti olin onnistunut sössimään päivämäärän. Kenties jokin aiempi vanha lentohaku oli jättänyt kuukauden sinne vuodenvaihteen tienoille ja olen sokeana tuijottanut vain sitä päivämärää 27. ja jättänyt täysin tsekkaamatta kuukauden, kun yleensä se on automaattisesti sama kuin lähtökuukausi Myönnän, että tässä kohtaa ei kyllä kauheasti naurattanut. Eihän siinä muu auttanut kuin ostaa TAAS uusi paluulento. Tässä vaiheessa olin siis ostanut kaksi uutta paluulentoa noin 15 minuutin sisään hyvin hämmentävien ja mystisten lentovarausmokailujeni takia. Tietenkin turha rahanmeno harmitti hiukan, mutta toisaalta, se on vain rahaa. Tulipahan tuettua lentoyhtiöitä nyt sitten oikein kunnolla. Kenties pitää tammikuussa suunnata jälleen Milanoon, nythän siellä on se paluulentokin jo ostettuna…

♦ Tänään oli viimein Milanon reissuni viimeinen päivä ja olin kerrankin oikein hyvissä ajoin liikkeellä ja lentokentällä. Tällä kertaa olin jopa poikkeuksellisesti pakannut kaikki tavarani reilusti etuajassa eilen alkuillasta. Kenties olin kuitenkin tänään tosi aikaisin aamulennolle herätessäni sen verran unenpöpperössä, että muutama “pikku-detalji” jäi tsekkaamatta. Siellä Malpensan lentokentällä bag drop -jonossa nimittäin nopeasti tajusin, että passiani ei löydy mistään. Olin jotenkin niin automaattisesti ollut siinä uskossa, että se on käsilaukussani, etten ollut edes ryhtynyt puolinukuksissa tarkistamaan asiaa. Siinä sitten selostin tilannetta virkailijalle, että noh, passia ei nyt vain ole ja levittelin käsiäni. Virkailija kysyi, olisiko minulla mitään muuta henkilöllisyystodistusta, kuten ajokorttia. No eihän minulla ole. Tai no, on tuolla lompakossa sellainen joskus 7 vuotta sitten vanhentunut henkilökortti… Annoin sen, kun ei muutakaan ollut.

Pari puhelua soitettuaan kovin ystävällinen virkailija varmisti, että olenko siis matkalla kotiin ja sanoi, että asia on ok. Saisin matkustaa ja pääsisin koneeseen. Huh! Olin jo ehtinyt siinä miettiä, joutuisinko mahdollisesti ostamaan vielä kolmannenkin paluulennon Milanosta Helsinkiin, jos tämäkin jäisi passin puuttumisen takia käyttämättä. Mutta vaikka pääsinkin lennolle, minua huoletti se passi. Eikä vähiten siksi, että olen torstaina lähdössä taas reissuun, jolloin tarvitsen sitä.

Mietin pääni puhki, missä se mokoma passi voisi olla. Ainoilta vaihtoehdoilta tuntui, että se olisi joutunut jotenkin vahingossa Eevan matkatavaroiden joukkoon tai että se olisi jäänyt Airbnb-kämppäämme jonnekin – luiskahtanut sohvatyynyjen väliin tai pudonnut jonnekin lipaston alle lattianrajaan. No lopulta passi löytyi, kun Airbnb-emäntämme oli pyynnöstäni vähän tonkinut ja löytänyt sen nimenomaan jostakin sohvan alta.

Ongelmana nyt vain on, että tarvitsen tosiaan passiani jo torstaiaamuna seitsemältä. Kyselin neuvoja aina-niin-fiksuilta snäppiseuraajiltani ja sieltä tuli iso liuta vinkkejä, miten lähteä ratkomaan tilannetta. Saamieni vinkkien mukaan soittelin sitten Latviasta lentokentältä jonnekin poliisin palvelunumeroon ja selvittelin tilannetta. Ilokseni sain kuulla, että jos onnistuisin hoitamaan passiasian huomenna vielä ennen klo 11, saisin ihan normaalin passin express-toimituksena kouraani vielä saman päivän iltapäivänä. Olisihan tässä ollut huomiselle muutakin hommaa, mutta hajamielisestä päästä kärsii koko ruumis. Ja tärkeintähän nyt on, että saan sen passin ennen torstain reissua!

♦ Ihan kuin tässä ei olisi ollut jo riittämiin vastoinkäymisiä yhdelle reissulle, tajusin tänään kotiovella matkatavaroiden kanssa seistessäni, ettei minulla ollut aavistustakaan, missä kotiavaimeni mahtaisivat olla. Yleensä en viitsi matkoilla ollessani pitää kotiavaimia koko ajan mukana taskuvarkaiden ja muiden tilanteiden varalta, joten olin taas ottanut reissussa avaimet pois tutusta paikastaan, taskusta. Mutta nyt löi täysin tyhjää, mihin olin mahtanut ne jemmata. Pengoin laukkuja läpi eivätkä vain löytyneet. Tuskailin jo hetken, olisinko onnistunut jättämään nekin Italiaan…

Lopulta ei auttanut kuin soittaa talonmies paikalle päästämään minut kimpsuineni ja kampsuineni sisään. Minulla on onneksi kotona vara-avain, joten tiesin, että tilanne olisi hallinnassa, kunhan vain pääsisin kotiin. No kotona sitten pengoin vielä uudelleen kamani läpi ja lopulta löysin ne pirun avaimet. Ne olivat mystisesti päätyneet kamerani säilytyspussukkaan, joka kulkee mukana laukussani. En tiedä, olinko itse ne ajatuksissani sinne tunkenut vai olivatko ne luiskahtaneet sinne laukun sisällä itsekseen, mutta pääasia että löytyivät. Huhhuh, mikä päivä!

Jotta Milanon reissukaaos olisi ollut täydellinen, niin kerrottakoon, että myös Eeva myöhästyi omalta paluulennoltaan eilen ja joutui ostamaan uuden lennon tälle päivälle. Upeaa suorittamista, tytöt! :D Se on omaksi ansiokseni katsottava, että näistä lukemattomista sähläyksistäni huolimatta en ole vielä koskaan myöhästynyt lennolta tai toimittanut laukkuani bag dropiin liian myöhään. Nyt on juuri se hetki, kun voitte ilolla jakaa omia sähläys- ja mokailutarinoitanne vertaistueksi meikäläiselle. Kiitos!

Photos: Jenni Rotonen / @jennipupulandia

Tags: höpötyksiä, Mietteitä elämästä, reissussa

Categorised in: Elämä, Matkat