13/09/16

Syksyinen asuinspiraatio x 4

164 184

Yhteistyössä Marks & Spencer

Hitsi vie, että olen päässyt viime aikoina tekemään mielettömän kivoja blogiyhteistöitä – toivottavasti tämä aito tekemisen ilo ja oman näköiset projektit välittyvät inspiraationa myös sinne ruudun toiselle puolen. :)  Olen ollut erityisen innoissani kaikenlaisista minulle heitetetyistä stailaushaasteista. On hurjan kiinnostavaa päästä luomaan eri vaatemerkkien mallistoista oman näköisiä tulkintoja ja kokonaisuuksia.

Viimeisin stailausprojektini on toteutettu yhteistyössä ikonisen brittimerkki Marks & Spencerin kanssa, kun minut haastettiin esittelemään oma näkemykseni merkin syysmallistosta. Sain esimakua tästä uudesta syksyn mallistosta jo loppukeväästä, kun piipahdin Marks & Spencerin vieraana Lontoossa tutustumassa uutuuksiin hiukan ennakkoon. Nyt viime viikon lopulla syysmallisto viimein rantautui myös Helsingin Sokoksen yhteydessä olevaan Marks & Spencer -liikkeeseen, missä pääsin hypistelemään ja sovittelemaan vaatteita ihan livenä.

Minun on myönnettävä, että Marks & Spencer on ennen Suomeen saapumistaan jäänyt aika etäiseksi ja olen tuntenut merkin valikoimasta lähinnä ne kovassa maineessa olevat kashmirvaatteet. Mutta vielä liikkeen tänne ilmaannuttuakin olen jotenkin ajatellut brändiä vähän aikuisempaan tyyliin sopivana. Ei siis sillä, ettenkö itse olisi aikuinen, mutta kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan… Keväisellä Lontoon reissulla nämä mielikuvat laitettiin kuitenkin uuteen uskoon, kun pääsin näkemään mallistoa laajemmin. Olisin valehtelematta voinut pukea esitellyistä asukokonaisuuksista päälleni melkeinpä jokaisen.

Ihastuin jo Lontoon visiitillä erityisesti Marks & Spencerin Autograph-mallistoon, joten en siis ollut yllättynyt, että päädyin valitsemaan myös näihin stailauksiin varsin reilusti mukaan nimenomaan tuon kyseisen malliston vaatteita. Mutta aika monesta kokoelmasta löysin mieleisiä juttuja kokonaisuus syntyikin lopulta iloisesti eri mallistoja yhdistellen.

Vaatteita sovitellessa ja hypistellessä yllätti se, että materiaalit todellakin ovat hirmuisen laadukkaan tuntuisia. Mukana on paljon luonnonmateriaaleja, leikkaukset ovat huolella mietittyjä ja vaatteet istuvat kauniisti. Erityisesti housujen istuvuus oli todella hyvä – ja Marks & Spencer onkin itse asiassa panostanut paljon erityisesti housuvalikoimaansa. Monista perusmalliston housumalleista on esimerkiksi tarjolla kolmea eri lahkeenmittaa, mikä on varmasti ilouutinen sekä pitkille että pätkille.

Marks & Spencer tunnetaan laadustaan ja tästä syystä mielikuvat brändin hintatasosta ovat ehkä vähän korkeanpuoleiset, mutta valitsemieni vaatteiden hintalappuja tutkailtuani totesin, että nuo käsitykset voi kyllä heittää romukoppaan. Hinta-laatu-suhde on nimittäin etenkin materiaalien osalta varsin erinomainen. Näistä kuvissa näkyvistä vaatteista suurin osa asettuu hinnaltaan jonnekin 50-80 euron haarukkaan ja villakangastakeissa 130-170 euron haarukkaan.

Olen itse ihan älyttömän innoissani näistä stailauksista, joista voisin kelpuutta minkä tahansa sellaisenaan arkikäyttöön itselleni. Liikkeessä vaatteita valikoidessa tuli enemmänkin runsaudenpulaa vaihtoehdoista kuin päinvastoin. Lopulliset stailausvalinnat näyttävät minusta ihan todella minulta ja näiden vaatteiden voisi ulkonäkönsä ja tuntunsa perusteella kuvitella olevan huomattavasti kalliimpiakin.

Kun palautin eilen kuvauslainassa olleita vaatteita liikkeeseen, myönnän, että oli ihan pakko lunastaa pari niistä omaksi, kun tykästyin niin kovasti. Kuka arvaa, mitkä näistä vaatteista ostin omaan kaappiin? :)

Marks & Spencer halusi ilahduttaa myös teitä pienellä syksyisellä yllätyksellä: saan nimittäin arpoa kommentoineiden kesken kaksi 100 euron lahjakorttia Marks & Spencerille. Osallistu kisaan näin: kerro tämän jutun kommenteissa, mikä lookeista on lempparisi ja miksi (saa nimetä useammankin, jos on monta suosikkia). Kerro myös mikä yksittäisistä tässä jutussa näkemistäsi vaatekappaleista olisi sinulle itsellesi mieleisin. Muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti sähköpostilla. Kisa on voimassa la 17.9.2016 asti. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

PS. Kaikki kuvissa näkyvät vaatteet ja asusteet ovat siis Marks & Spencerin tämän syksyn mallistoa. Ainoastaan kengät ovat omiani, mutta mainittakoon vielä, että Marks & Spencerillä on myös laaja kenkäosasto.

PPS. Pakko antaa vielä erityiskiitos nämä kauniit kuvat napanneelle, rakkaalle ystävälleni ja bloggaajakollegalleni Artulle!

En aluksi henkarilla tätä vaatetta katsellessani edes tajunnut sen olevan haalari. Mekkonakin tämä olisi hauska, mutta haalarina se on vielä tuhat kertaa hauskempi. Culottes-lahkeet, rouhea ja eläväpintainen materiaali sekä menneen ajan naisellisuutta huokuva siluetti – what is there not to like? Myöhemmin syksyllä tämä haalari voisi toimia kivasti esimerkiksi t-paidan, poolon tai kauluspaidan sekä tietysti sukkahousujen kanssa. Asu myös muuntautuu kenkiä ja asusteita vaihtamalla helposti arkisesta juhlavaksi.

Haalari M&S Collection, laukku Autograph

Tämä asu syntyi vähän yllättäen yhdistämällä pitkän frakkipaidan tyyppinen kauluspaita rentoihin khakihousuihin. Housujen kaunis vyötärö jää paidan alle piiloon, mutta kuten näette parissa kuvassa, se näyttää hirmuisen kauniilta myös silloin, kun paidan helma on laitettu housuun. Khakivihreä toistuu asussa sekä housuissa että takissa, jonka viehättävä yksityiskohta ovat nuo kaksiriviset kipparinapit. Itsensä löytäneen hattuihmisen oli pakko saada pukea edes yhteen lookiin hattu ja tähän se kieltämättä sopii kuin nenä päähän. Tässä tyylissä on jotain sellaista modernin maailmannaisen fiilistä.

Kauluspaita Autograph, housut Per Una, villakangastakki M&S Collection, hattu M&S Collection

Tähän solmumekkoon ihastuin jo Lontoon mallistoesittelyssä. Olen aina arastellut tällaisia ihonmyötäisiä trikoomekkoja, mutta tämä naisellinen maksimekko sykähdytti myös itseni päällä. Tunnen helposti tämän tyyppisissä vaatteissa itseni jotenkin liian paljaaksi, mutta tämän kyseisen mekon peittävä malli ja vapaasti omaan tyyliin solmittava solmu tekevät siitä kiinnostavamman ja imartelevamman.

Mekko Autograph, laukku Autograph

Iskin silmäni myös tähän takkiin ja näihin valkoisiin culottes-housuihin jo Lontoossa – ja nyt voin todeta, että hitto vie ne näyttävät hyvältä myös yhdessä puettuina. Yhdistin kaksikkoon syksyn vihreän trendin pukemalla housujen pariksi metsänvihreän mohairneuleen ja nappaamalla kainaloon vihreään värimaailmaan sopivat laukun, johon mahtuu tarvittaessa vähän enemmänkin tavaraa mukaan. Tässä lookissa on sellainen tyylikkäällä tavalla aikuinen fiilis ja asu näyttää kalliimmalta kuin onkaan.

Takki Autograph, housut Autograph, neule Autograph, laukku Autograph

Photos: Arttu Mustonen

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

164 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Pauliina

    Haalariasu on ihana! Ja juurikin tuo haalari on lempparituotteeni :)

    • Mollis

      Suosikkini on Autograph takki valkoisten culotteshousujen kanssa. Etenkin takki on helposti yhdistettävissä.
      Harmaa takkikin on kaunis, muttaturhan lyhyt.
      Täyspitkänä takkina ko. asu olisi mennyt parhaaksi.

  • Hanna

    Oma suosikkini stailauksista on haalari! Sopivan simppeli mutta kuitenkin erikoinen. Sen myös itselleni lunastaisin :) myös tuo mekko sopii sinulle erityisen hyvin mutta omalle kropalle se ei luultavasti istuisi noin hyvin.

  • amj

    Ensinnäkin tykkäsin stailauksien väri- ja materiaalimaailmasta. Solmumekko ja haalari upeita, arvelen että lunastit tuon haalarin.

    Itselleni etsiskelen syksyn toimistovaatteita, ja ihastuinkin khakihousuihin ja frakkipaitaan, kumpikin olisi helppo yhdistää muihin vaatteisiin.

  • Eeva

    Lemppariasu on ehdottomasti tuo frakkipaita+khakihousut+sarkatakki <3 ja lempivaate kaikista on juurikin tuo frakkipaika, oih!!

  • SallaH

    Voi elämän syksy, Jenni, sä tulet mulle kalliiksi ;) Ei ole asupostausta sinulla, joka ei herättäisi vastustamatonta ihastusta ja ostoherätettä ainakin jostain vaatteesta. Ja taas teit sen :) Veikkaan, että näistä asuista mukaasi on lähtenyt ainakin ihastuttava harmaa haalari ja valkoiset culottes-housut. Siinä ainakin minun suosikkini, joita yritän kovasti vastustaa, kuten myös metsänvihreää neuletta.

  • Virpimaaria

    Suosikkiyhdistelmäni on Autograph-kauluspaita khakihousujen sisällä, se on raikkaan klassinen. Suosikkivaatteeni on klassinen kipparintakki, mieluiten tummansinisenä tai mustana. Harmaa ja murretut värit eivät ole minun juttuni.

  • arleena

    Solmumekko on ihana :) Ihanan näköinen pinta/kuviointi ja naisellinen vartalonmyötäinen malli. Tää olis just sellanen mekko, mitä oon syksyks ettiny.

  • Pirjo Änäkkälä

    Frakkipaita eri tavoin puettuna on mun suosikki ja sen lunastaisin:)

  • tiitu

    Ihania värejä näissä! Harmaa takki, valkoiset culottes ja vihreä neule on mun suosikkiyhdistelmä. Ja vihreän neuleen ottaisin itselleni.

  • minna

    Mistä ovat peräisin nuo ihanat, mustat, tolppakorkoiset avokkaat?

  • Tua

    Tuo hattuasu frakkipaitoineen on kyllä sellainen, että voisin ottaa sen omaan kaappiini heti. Tosin muutkin asut ovat kyllä erittäin onnistuneita, ja etenkin tuo viimeisen asun takki on IHANA!

  • Anna

    Ihania asuja, jotenkin sulle sopii tosi hyvin toi harmaa haalari :)
    Suosikiksi kuitenkin nousee tuo asu valkoisten housujen kanssa :)

  • Patu

    Suosikkiasujani ovat ehdottomasti tuo hatullinen ja se jumalainen solmumekko! Itselleni ottaisin kaikkein mieluiten juurikin mekon, mutta se ei valitettavasti toimisi mun kropalla yhtään. ”Tyytyisin” siis toiseen suosikkiini, eli kipparinappitakkiin :)

  • Saara

    Hatullinen asukokonaisuus miellytti eniten monipuolisuudellaan, ja olen itsekin alkanut lämmetä ajatukselle samantyyppisestä syyshatusta. Ehkä mieluisin yksittäinen tuote olisikin yllättäen juuri tuo hattu. :D

  • VMV

    Culottes-haalari, simppeli ja elävä.

  • Rige

    Hitsi vie! Tänään ihan sattumalta ihastelin uutta M&S mallistoa, ja nyt esittelet sitä! Lookeista ehdoton suosikkini on numero 2. Ai että tuo hattu ja takki ja paita jaja.. Kokonaisuus on todella onnistunut!

  • laulau

    Haalariasu ja vaattenakin haalari lempparini! :)

  • Merja

    Lempparini ovat harmaat haalarit; ne ovat sillä tavalla persoonalliset, että vastaavia ei ihan joka paikassa tulisi vastaan. Lisäksi väri näyttää hyvältä.
    Itselleni mieluisimmat olisivat juuri nuo haalarit tai sitten viimeisimpänä esitellyn tyylin pitkä takki.

  • Tosi kauniita kuvia ja kaikki asut toimivat, näyttää hyvältä! Suosikkejani ovat haalariasu ja tuo solmumekko :) M&S on kyllä yksi parhaista tavarataloista! Myös heidän ruokapuolensa ihastuttaa ja kaltaiseni eläinten ystävä voi hyvällä omalla tunnolla ostaa Leaping Bunny -merkillä varustettuja eläinkokeettomia M&S -kosmetiikkatuotteita :)

  • Anne

    Lemppariasu ehdottomasti valkoisten culottes-housujen ja pitkän takin yhdistelmä! Culottes-housut myös ehdoton lempparivaatteeni, helppo yhdistellä ja näyttää aina klassisen ja vaivattoman tyylikkäältä. Ajaton asu joka näyttää aina hyvältä :–)

  • Maria

    Solmumekko on todella kaunis ja mukavan näköinen. Tässä olisi mekko juhlaan ja arkeen!

  • Anu

    Ehkäpä sinun päällä paras on tuo solmumekko! Itse haaveilisin kuitenkin hyvästä neuleesta tai tuosta villakangastakista.

  • Sara

    Vaikea päättää haalariasun ja tuon pitkän mekon välillä! Ehkä näin syksyn saavuttua mielenkiintoni suuntautuu enemmän peittävämpään mekkoon. Yksittäisenä vaatteena tykkään kuitenkin eniten hatusta – ei hattufriikki päähineistään mihinkään pääse :D

  • Tulina

    Lemppariasuni ja -vaatteeni on kyllä tuo haalari. :)

  • Mira

    Upea harmaa trikoomekko sekä viimeisin, todella tyylikäs asukokonaisuus, valkoiset culottes-housut + takki + vihreä mohair-neule, olisivat minun valintani. Ihan huikeita!

  • elefanttinainen

    Täältäkin lähtee ääni haalariasulle! Kokonaisuus on mukavan leikkisä ja samalla tyylikäs. Haalari on siis lempivaatteeni postauksen tuotteista :)

    Materiaali tekee siitä erityisen kauniin.

  • Johanna

    Kauluspaita + khakihousut on mun lempparikokonaisuus, mutta yksittäisenä pidin eniten tuosta mohairneuleesta viimeisessä asussa. Tosin melkein yhtä paljon ihastuin noihin khakihousuihin. :)

  • Reea

    Solmumekko oli omaan makuuni paras mutta kylläyös ms collectionin hattu ja villakangastakin voisi kotiuttaa ;)
    Kesällä käytiin miehen kanssa kyseisessä kaupassa, ostamassa puvun takki hautajaisiin jo olin yllättynyt kuinka paljon kivoja vaatteita kaupassa oli ja hinnat kuviteltua edullisempia.

  • Päivi

    Haalariasu on kaikista hauskoin, mutta käytännöllisenä ihmisenä sen käyttö arveluttaisi minua, joten itselleni ottaisin mieluusti tuon klassisen kipparitakin.

  • lottas

    Tuli jostain syystä mieleen, että kun kuvailet vaatteita ja tyylejä niin sopisit hyvin linnanjuhlien selostajakaartiin. :D ihanan eläväistä ja tunnelmoivaa tulkintaa! Asuista itse pukisin päälle mieluiten ne vihreät housut ja valkoisen paidan. Rakastan vajaamittaisia housuja ja pitkiä paitoja.. :)

  • nimetu

    Solmumekko on mun suosikki kyä näistä! :) Vielä kun uskaltais ite kanssa pukeutua tuollaisiin ns. makkarankuorimekkoihin. :D

  • L

    Solmumekko! Sopii sinulle niin hyvin. Itse vierastan poolokaulusta, joten valitsisin haalarin – tosin laittaisin siihen alle paidan. Näytät vähän alastomalta, mutta se voi olla vain tottumusta (että haalari on vaate, jossa henkselit voivat putoilla). :D

    M&S:n ulkomaisesta nettikaupasta (kokoani ei ollut jäljellä Sokoksella, joten tilasin) on vähän huonoa kokemusta. Sain väärän tuotteen ja rahojen palauttamisessa oli ihme sähläystä niin että sain lopulta postikulut takaisin lahjakorttina, joka ei tietenkään käy Suomen myymälään.

  • Inkaliina

    Luulenpa minäkin että valitsit harmaan solmumekon kaappiisi – näyttää upealta! Itse tykästyin culottes-housujen, neuleen ja takin yhdistelmään, ja eritoten miellyttää tuo neule. Tällä hetkellä kiinnostaa rento ja väljän siluetin luova housut ja paita -lookki. Ja ai että miten hyvältä näyttääkään kirkkaan valkoinen metsäisen värin rinnalla.

  • Lisa

    Solmumekko on upea ja sopii sulle todella hyvin! :) Ihania syksyn sävyjä! Pidän kovasti tuosta valkoisesta kauluspaidasta!

  • Heidi

    Culottes-haalarit ovat sekä lempparituote että asu!

  • Ronjamiranda

    Haalariasu on ihana, mutta oma suosikkini on kuitenkin tuo mekko! <3

  • Ilona

    Ehdottomasti haalariasu on paras! Voisin hyvin ottaa itselle samanlaisen, iskee ja kovaa! :) todella kaunis malli!

  • letti

    perinteisen ryhdikäs valkoinen kauluspaita+khakihousut toimii aina

  • Maini

    Veikkaan, että sinun mukaasi lähti haalari (istuu päällesi kuin olisi mittojesi mukaan tehty) ja valkoiset housut. Omaan tyyliini taitaisi sopia näistä parhaiten tuo pitkä valkoinen paita

  • Immoska

    Haalari ja mekko ovat ehdottomasti lemppareitani, mutta ihania syksyisiä stailauksia kyllä kaikki! :)

  • Rea

    Minun mielestä sinulle paras asu on hatullinen kokonaisuus. Se on niin tyylikäs asu. Uskoisin sinun hankkineen itsellesi haalarin. Itse puolestani valitsisin solmukemekon.

  • mee

    Takit olisivat nyt juuri ajankohtaisia mutta lempparikseni nousee tuo ihana harmaa haalariasu! Yllättäen se on myös lempi-vaatekappaleeni näistä, vaikka myös armeijahenkinen villakangastakki saa sydämmen pamppailemaan!

    Haalariasusta tekee suosikin se, että se on samalla virallinen (materiaali ja väri), mutta myös leikkisä. Olisi hauska testata valkoista t-paitaa sen alla :D onko haalari-t-paita-yhdistelmä liian ysäriä vai juuri sopivalla tavalla ysäriä :D

  • Hanna

    Tuo viimeisissä kuvissa esiintyvä takki on suosikkini. <3

  • Pömppä

    Haalariasu oli suosikkini. Ja vaikka omassa vaatekaapissa haalareita vähän vierastankin, niin jokin tuossa haalarin mallissa miellyttää silmää niin paljon, että sen näistä vaatekappaleista itselleni hankkisin.

  • Mirva_h

    Solmumekko on ihana näyttää niin hyvälle sun päällä.Tykkään maksimekoista.

  • pai

    Inspiroivaa joo! Kyllä se haalariasu ja haalari itsessään taisi jäädä näistä eniten mieleen ja valikoitua suosikiksi. Oisko haalari lähtenyt myös sinun matkaasi?

  • Mun lemppari on tuo haalariasu, niin hauska mutta tyylikäs! Myös tuollainen villakangastakki on pakko saada…

  • Irkku O.

    Khakihousut, frakkipaita + takki. Ainakin nuo housut lähtisivät itsellenikin mukaan ja varmaan joku noista laukuista, ovatpa kivoja nekin.

  • sannami

    Suosikkini on pitkä valkoinen kauluspaita yhdistettynä vajaamittaisiin housuihin.

  • Kirsi

    Kaikki aivan ihania, mun suosikki on tuo frakkipaita kokonaisuus. Ja siitä paita tai takki olisi mulle juuri nyt ”tarpeen”.
    Itsellesi lunastit varmaankin ainakin tuon haalarin.

  • Ripi

    Hattuasu on minusta kaikkein mieleisin. Itse olen jo aiemmin iskenyt silmäni noihin makeisiin sammalenvihreisiin laukkuihin. Jomman kumman niistä lunastaisin mieluusti itselleni – vaikkeivat kyllä olekaan vaatekappaleita :)

  • Marir

    Solmumekko on suosikkini. Itse käytän paljon trikoo ja neulemekkoja, ne on niin mukavia ja helppoja! Ja naisellisia olematta paljastavia.

  • pilvi

    valkoiset culottesit ovat aivan ihanat, joten asu oli paras.

  • svii

    Solmumekkotyyli oli ihanin, mutta yksittäisistä tuotteista tuo vihertävä villakangastakki varasti huomioni :)

  • Tii

    Haalari on ihana :)!

  • Leena

    Solmumekko on ehdoton lempparini, aivan ihana!

  • Tuo haalariasu. Tuo haalari. <3 Täydellinen! Jos en voita niin ostan sen vaikka viimeisillä rahoillani.

  • Ninne

    Suosikkilookini on haalariasu koska siinä väri, yksinkertaisuus ja rentous kohtaavat täydellisesti. Omaan kaappiini uskoisin kuitenkin näistä kaikista parhaiten sopivan nuo khakihousut joiden tyyppistä skarppia vaatekappaletta kaipaisin itselleni.

  • Hanna

    Haalariasu on upea :) Mekko on myös jännittävä ja kaunis. Omaan tyyliini (vähän tylsemmin) sopisivat parhaiten varmaankin vihreä neule tai jompikumpi villakangastakeista.

  • Elina V.

    Haalari on ihana, mutta itselle haluaisin tuon villakangastakin.

  • Maarit

    Suosikkini on viimeisten kuvien pitkä takki/valkoiset culottes housut ja juuri samainen klassinen pitkä takki on malliston suosikkini.

  • Piennisäkäs

    Pippuritweed-kuosinen haalari on ihana, mutta uskallan liputtaa sen puolesta vain sinun ylläsi.

    Itselleni ottaisin esim. pitkän kauluspaidan.

    En ole toistaiseksi tehnyt vaateostoksia Hgin M&S:llä, mutta alusvaateosasto pitäisi ehdottomasti katsastaa. Niissäkin minusta on ollut hinta-laatusuhde (ja esim. kokovalikoiman laajuus) kohdallaan ainakin ketjun kotimaan myymälöissä.

  • Nn

    Wau miten upea mekko, se olisi aivan upea lisä mihin tahansa vaatekaappiin!

  • Pinja

    Solmumekko!

  • Rittimaa

    Upeita asuja! Suosikkini on klassinen kipparitakki, frakkipaita ja khakinvihreät housut. Itse ottaisin takin heti kaappiini, mutta myös muut vaatekappaleet kelpaisivat. Hauska juttu, myös omaan silmääni nuo Autograph-malliston vaatteet osuvat liikkeessä Alina skandinaavisen tyylikkäinä. Blogistasi kiitos, olen seurannut sitä vasta reilun puoli vuotta, mutta suurella mielenkiinnolla.

  • Emmi

    Vitsit, kaikki kokonaisuudet on niin upeita, että valinta on tosi vaikea! Itselläni näkisin kuitenkin tuon ihanan haalarin sekä vaaleat housut/takki-yhdistelmän :) Olen hullaantunut haalareihin viime aikoina ja tuo kyseinen kappale sopisi kokoelmaani erinomaisesti ;) Ko. merkki on mulle aika vieras, mutta nyt täytyy kyllä perehtyä tarkemmin kun heiltä löytyy näin kivoja vaatteita.

  • Eeva

    Haalari on suosikkistailaus, haalarin huolisin itsellenikin. Sopivan erilainen. Myös hattu miellyttää silmääni.

  • Helssu

    Solmumekko ja haalari ovat aivan ihanan näköiset päälläsi. Sopivat tosi hyvin. Itselleni valitsisin kuitenkin valkoiset culottes-housut.

  • Viimeinen asu on oma lempparini ja siitä erityisesti takki :) Tällä hetkellä eniten tarvetta olisi jollekin laadukkaalle neuleelle, joten sekin kiinnostelee..

  • Aino

    Valkoiset housut + neule + takki = ihana kombo! Mahtavat värit ja syksyinen mutta raikas look.

  • Anna

    Solmumekko on oma lemppari!

  • Sonja

    Suosikkiasuni on tuo, jossa on yhdistettynä khakihousut, kauluspaita ja villakangastakki. Olen syksyn aikana valmistumassa yliopistosta ja siirtymässä työelämään. Kyllä tuossa asussa kelpaisi mennä uuteen työpaikkaan itsevarmana ja tyylikkäänä! Silti lempparituotteeni on kuitenkin haalari, joka on mielestäni tyylikäs, mutta kuitenkin omalla tapaansa leikkisä.

  • liinah

    Taas on niin kivoja lookkeja, että vaikea valita suosikkia. Mutta haalariasu ja khakihousut kauluspaidan kanssa näyttävät ehkä eniten meikäläisen tyylisiltä, ja näistä valitsen haalarit :)

  • Päivi Karilainen

    Nuo rennot khakihousut ja valkoinen paita ovat tosi raikas yhdistelmä.¨Ruskea olkalaukku lienee samaa sävyä housujen vyön kanssa.
    Tuo haalariasu pukee sinua myös erinomaisesti. Oikeastaan kaikki asut ovat ihania ja juuri sinua. Näistä minäkin tykkäisin.

  • lilimarlee

    Paras kokonaisuus on kyllä hattuleidi, mutta yksittäisistä tuotteista paras on haalari! Oikeesti erillainen ja juuri sellainen menneen ajan naiselluus viehättää :) Culottesmallista ei tarvitsisi siis talvellakaam luopua pikeim adusteiden kanssa.

  • tuovituulia

    Haalariasu on lemppari! Muutkin kyllä yllättävän kivoja tuon merkin vaatteiksi :)

  • Maria

    Khakinvihreät housut ja takki frakkipaidan kanssa on ehdoton suosikkini! Kokonaisuuden vaatteet ovat kauniita ja helposti yhdisteltäviä arkeen ja juhlavampaankin tilaisuuteen. Housut ovat ihanat mutta takki taitaa silti olla suosikkini. Khakinvihreä on lempivärini syksyyn <3

  • Sonja

    Suosikkini on ehdottomasti viimeinen look, wau :) Valkoiset culottesit (miten saatoinkaan aluksi pitää niitä mauttomina ;) ), metsänvihreä neule ja villakangastakki, ah! Näyttää todella pariisilaiselta ja modernilta, tykkään.

  • Minpi

    Pitkä harmaa neulemekko on todella kaunis. Itselleni haluaisin valkoisen kauluspaidan.

  • Sanna

    Kaikki asut ovat ihania! Solmumekko kuitenkin lempparini. Monikäyttöinen vaate, iltaan tai arkeen. On kiva että vaatteessa on jokin yksityiskohta mikä tekee siitä kiinnostavan. Olen huomannut tämän toteutuvan monessa M&S vaatteessa.

  • Nettta

    Viimeinen asu on paras! Todella tyylikäs, yhtäaikaa moderni ja menneitä vuosikymmeniä henkivä.

  • Sinun päälläsi pidin eniten culottes-haaalarista, siinä oli tosiaan jotain vanhan ajan charmia näyttämättä silti vanhanaikaselta. arvaan siis, että valitsit itsellesi haalarin ja kauniin poolomekon :). Itseni päälle valkkaisin valkoisen kauluspaidan.

  • Anne

    Solmumekko vei sydämen jo kevään postauksessa vaikka näistä stailauksista voisin kuvitella pitäväni mitä tahansa. M&S:lle hyvä yhteistyö – et ole nimittäin ainoa jolla oli brändistä vähän sellainen ”mummomielikuva” :)

  • Tuo solmumekko on aivan upea!! Toivottavasti lunastit sen, koska sopii sulle ehdottomasti.

  • Jaana.R

    Suosikkini frakkipaita, housut ja takki, mutta kaikki vaihtoehdot näyttivät todella hyviltä.Tykkään itse kovasti M&S:n valikoimista. Löytyy vaihtoehtoja tosiaankin myös lyhyelle!(ja leveälle aikuiselle)

  • Maarit

    Juurikin toissapäivänä lähdin shoppailemaan, mutta en löytänyt mitään kivaa. Ratikkapysäkillä Sokoksen edessä mietin, että tuossa olisi se Mark&Spencer. Mutta en uskonut siellä kuitenkaan olevan mitään kivaa minulle. Siistejä, mutta mukavia työvaatteita kun koon etsiä. Nyt tästä postauksesta huomasin, että väärässä olin! Solmumekko ja haalari näyttävät upeilta!

  • Haalarikuumetta potevalle tuo haalari nousi kärkeen, vaikka muitakin kivoja vaihtoehtoja riitti!

  • Pirjo

    Luulen että lunastit itsellesi haalarimekon, joka sopii sinulle tosi hyvin. Toinen sinun mieleisesi on trikoomekko, joka myös luotu sinulle. Itsekin valitsisin ne jos olisin samoissa mitoissa kuin sinä tai ehkä se haalari menisi…Mutt kun olen kohta 65 vee, niin mietin vähän. M&S on kyllä minun suosikkimerkkejäni ja kun tulen Helsinkiin, käyn AINA liikkeessä. Ostankin :)

  • Nintsukka

    Siis pakko sanoa, että kaikki lookit on täydellisiä! Yhdestä en kuitenkaan saanut silmiäni irti ja se oli tuo look jossa oli tuo jumalainen vihreä villakangastakki, täyttä rakkautta <3

  • Annika

    Hienot stailaukset! Suosikkini on haalariasu. :)

  • Alli

    Aika yksiin menee suosikkivaatteet näissä kuvissa, sillä omat silmät jäivät heti kiinni sekä valkoisiin housuihin, että tweed-haalariin. Vajaamittaisuus, skarppius, sekä tietty maskuliininen vire vaatteissa kiinnostavat näin syksyllä kovasti.

  • Oona W

    Haalari!!! Omg, rakkautta ensisilmäyksellä. Voisin ostaa sellaisen samantien. Olen tykästynyt haalareihin ihan täysillä, niissä on juuri sopivasti ”sitä jotain”

  • Lempparituotteeni on ehrottomasti haalari (solmumekkokin herätti ihastusta)! :)

  • Haiha

    Vastaus kahteen kysymykseen on haalari. Miksi? No, se on jotenkin hauskan erilainen.

  • Annikkii

    Vitsi näytät hyvältä (kuumikselta) tossa solmumekossa! Se on siis mun suosikki :D
    Ei sillä, ettetkö näyttäisi aina hyvältä, mutta toi mekko tuo kyllä sun parhaat puolet esiin!

    Luulenpa (toivon?) et kotiutit siis sen?

  • Marika

    Frakkipaita ja housut -yhdistelmä näyttää todella hyvältä, ja paita taitaa olla näistä oma suosikkini. Housujen hankkiminen on mulle aina kovin haasteellista, ehkäpä pitää käväistä M&S:llä seuraavaksi.

  • Lottaaa

    Tuo harmaa haalari on U-P-E-A! Ihan käsittämättömän kaunis vaate, joka olisi pakko saada omaksi. Se, sekä valkoisten culottes-housujen ympärille rakennettu asu, ovat lemppari stailauksiani. :)

  • Tanja L

    Haalari ja tuo solmumekko ovat todella hyvän näköisiä ja ihanan syksyisiä. Värit sopivat juuri syksyyn ja asut monikäyttöisiä. Kiitos että stailaat eri merkkejä persoonallisesti mukava lukea kokemuksia.

  • Kerttu

    Kaikki stailaukset on oikein kivoja! Suosikkina kuitenkin asu valkeilla housuilla ja metsänvihreällä paidalla. Yksittäisistä vaatteista pidän eniten pitkästä valkeasta kauluspaidasta: näytti tosi hyvältä sinulla, ja voisin kuvitella ostavani sen itsellenikin.

  • Maija

    Rakastuin tuohon asuun jossa on nuo valkoiset culottesit. Ihanan ajattoman tyylikäs kokonaisuus. Omaan vaatekaappiini kelpuuttaisin monet näistä vaatteista, mutta metsänvihreä mohairpaita tulisi ehkä eniten tarpeeseen.

  • Maiju

    Solmumekko, aivan ihana!

  • Ilmo

    Haalari!

  • Kaneli

    Paras tyyli on nro 2, se hatullinen! Ja siinä parasta villakangastakki ihanalla napeilla!

  • pöllö

    Harmaa haalari on suosikki asuni, ihana! Villakangastakki saattaisi sopia omaan tyyliini!

  • Mia

    Asu missä on hattu ja aivan mahtavat housut ja vieläkin ihanampi isonappinen takki on tyrmäävän upea kokonaisuus!!! Koko asu lähtisi kokonaisuudessaan hankintaan :)

  • millaaa

    Vaikka en osaisi kuvitella kuvien trikoomekkoa aivan sellaisenaan omaan vaatekaappiini, nousi sen ympärille rakennettu asu tällä kertaa suosikikseni. Sinun ei kyllä mekon käyttämistä tarvitsisi arastella – minun täytyy sanoa, että en ehkä koskaan ole tässä blogissa nähnyt kuvissasi sellaista vaatesommitelmaa joka ei olisi sinun näköisesi, mutta harvoinpa tuntuu mikään vaate myöskään aivan tällä tavalla kuin sinun käyttöösi luodulta! Väri, malli, materiaali ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan, ja itse ihastun aina poolokauluksiin (samasta syystä myös ajatus kuvien haalarista poolokauluksisen paidan kanssa viehättää!) Oikeastaanhan trikoomekkoasu ei juuri ylimääräisiä asusteita tai muuta sellaista edes kaipaa vaan mekko itsessään solmuineen on kaikki mitä tarvitaan. En tiedä, kuuluiko mekko niihin vaatteisiin joista et kuvien ottamisen jälkeen malttanut luopua, mutta jos kuului, tuli kai selväksi ettei se minusta olisi ollut mikään virhehankinta… Ilman ostoaikeitakin olisi kiva käydä myös itse sovittamassa tuota mekkoa ihan vain koska se näyttää jotenkin niin hienolta! Voi olla, että se tarttui mieleen niin tiukasti että huomaan vielä syksyn mittaan katselevani kaupoista jotain aika samantyylistä. :)

    Lisähuomiona tykästyin myös kuvien yksinkertaiseen neuleeseen mutta koska en käytä villaa en sitäkään itselleni hankkisi, ja tästä tuli mieleen pieni postausidea: keksisitkö joskus kirjoittaa jutun erityisesti keinokuituneuleista, vähän paremman tuotteen valitsemisesta ja siitä miten vaatteen saa pysymään hyvänä? Monet keinokuituiset neulepuserot näyttävät jo ensimmäisen pesun jälkeen aivan erilaisilta kuin sitä ennen. Nyt syksyllä aihe olisi ajankohtainen, tai minulle ja muille neuleiden ystäville tietysti käytännössä aina muulloinkin…

  • Pauliina

    Valkoiset housut ja pitkä takki

  • Siiri E

    Lempparini on tuo harmaa mekko, ihana ainakin sinun päälläsi :)

  • Sannamarianna

    Harmaa housupukuasu on paras ja itseäni kiinnostaa harmaa mekko.

  • Kati

    Suosikkiasuni oli Autographin frakkipaita yhdistettynä khaki-housuihin, ja ehdoton lemppari just tuo paita, sellaista olen jo jonkin aikaa etsiskellyt. Täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa liikkeessä siihen!

  • MK

    Nää on kaikki niin tyylikkäitä, jännä että näissä on yhtäaikaa tosi moderni mutta silti klassinen meininki. Tykkään hulluna, haalariasu pisti ekana silmään kiinnostavana. Neulemekko on kans mainio, tuo solmuhässäkkä peittäis just sen kohdan (eli vatsa), jonka vuoksi olen arastellut pitää neulemekkoja.

  • Tia

    Oma suosikkini on tuo listassasi toisena esitelty tyyli, ja etenkin sen villakangastakki!

  • Oma suosikkini on tuo upea solmumekko! Ja valkoiset culotteshousut näyttävät todella ylellisiltä. Olin myöskin iloisesti yllättynyt, kun eilen kävin hypistelemässä M&S:n housuja ja huomasin niissä eri vaihtoehtoja lahjepituuksille. Hurraa!

  • Larianna

    Lemppareita ovat kaksi ensimmäistä asua. Mekko on todella kuvauksellinen, mutta en usko että osaisin itse noin vartalonmyötäistä mekkoa käyttää. Yksittäisistä vaatteista ehdottomasti tuo haalari on ihanin!

  • Jaana Keh

    Tuo solmuekko on aivan ihana! Myös smokkipaita, khakihoust ja takki on hyvä asu Itselleni jaluaisin tuon smokkipaidan.

  • JaanaK

    Tuo solmuekko on aivan ihana! Myös smokkipaita, khakihoust ja takki on hyvä asu Itselleni haluaisin tuon smokkipaidan.

  • Maria

    Ehdoton suosikkini on solmumekko johon ihastuin ensisilmäyksellä!

  • Katariina

    Haalari on ihana! Juuri sellainen asu joka herättää ihastusta asun kantajassa sekä muissa ihmisissä.

  • Kaina

    Tuo harmaa trikoomekko on kyllä ihana! Tosin jos lahjakortin sattuisin voittamaan, ostaisin sillä varmaankin vain valtavan varaston M&S:n maailman parhaita sukkahousuja <3

  • Sanna

    Haalari- look on vintagea harrastavan silmään mieluisin. Yksittäisenä vaatekappalena kiinnostaa myö solmumekko, sitä ainakin kokeilisin, mikäli se ei ole polyesteria.

  • Hanna Louhimo

    Ensimmäisessä(kin) kuvassa näkyvä takki viilenevään syksyyn, ai että! :)

  • Emilia

    Asu culotteseilla ja harmaalla takilla on mielestäni todella onnistunut kokonaisuus! Yksittäisistä tuotteista fiilaan eniten solmumekkoa

  • SatSa

    Korkeavyötäröiset khakin väriset housut pomppasivat yksittäisenä suosikkina silmiini. Kokonaisuuksista lemppariksi on mainittava (monen muun tavoin) valkoiset culottekset takin kera.

  • P

    Tuo kipparintakki vei kyllä sydämeni täysin <3 Ihana!!

  • Mia

    Itseä miellyttää näistä eniten tuo kauluspaita-hattu-takki yhdistelmä, siinä kun on kypsyyttä mutta vielä samalla tietynlaista kepeyttä ja leikkisyyttä:) Toivon että lunastit tämän yhdistelmän itsellesikin! Jos nyt yksi lempparivaate näistä kaikista pitäisi valita niin se olisi varmaan sitten juuri tuon tyylin takki.

  • Minna

    Kaksi asukokonaisuutta nousi mun suosioon! Toi Haalari asu sopii sulle kyllä täydellisesti, mutta tykkään myös ihan älyttömän paljon tästä kokonaisuudesta, jossa sulla nämä valkoiset housut! Ihania :)

    1. Haalari M&S Collection, laukku Autograph
    2. Takki Autograph, housut Autograph, neule Autograph, laukku Autograph

  • Tiia Alisa

    Oih! Olen etsinyt juuri tuollaista harmaata pitkää takkia joka näkyy viimeisissä kuvissa. Jos arpaonni ei osu tällä kertaa, luulen että minun täytyy kuitenkin käydä takkia ihastelemassa paikan päällä ;) Pidin eniten asuista, joissa juuri tuota takkia oli käytetty. Näyttää upealta tummanvihreän kanssa!

  • miida

    Tuo haalariasu on kyl kiva! :)

  • Terhi

    Ihana Autograph -malliston solmumekko. Muuntautuu moneen menoon sopivaksi.

  • Itse käyn aina kyseisellä osastolla Sokoksessa hypistelemässä kauniita mekkoja. Tässä kirjoituksessa suosikiksi nousi kuitenkin upea haalari <3 Mielestäni se toimii kuten slip dress -mekko, eli t-paidan tai poolopuseron ja sukkahousujen kanssa kun säät kylmenevät. Kerrospukeutuminen on yksi syksyn parhaimmista ominaisuuksista <3 Kerrosyhdistelmät kun tekevät jokaisesta asusta mielenkiintoisen ja persoonallisen.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • Laura

    Suosikkiniasuni on valkoiset culotteshousut yhdistettynä neuleeseen ja pitkään takkiin – niin chic rennolla tavalla! Kaikista mieluisin on tuo pehmeän näköinen neule, jonka murretun sammaleinen sävy on todella kaunis :)

  • Ritva Niemelä

    Mekon haluaisin,jos istuis minulle.bueno

  • Saara

    Ehdottomasti ensimmäinen asu ja sen ihanat valkoiset housut :)

  • Anu Ee

    Ihania lookkeja! Mun lemppari oli toi neulemekko, solmu oli kiva yksityiskohta. Tykkäsin myös noista korkeavyötäröisistä housuista ton skarpin kauluspaidan kanssa.

  • Katariina

    Ihastuin Autograph takkiin ja valkoisiin Culottes housuihin. Ihanat!

  • maarett

    Todella onnistuneita asuja kaikki! Neulemekko ja haalariasu ovat suosikkini: molemmissa on todella kaunis värimaailma ja imarteleva malli. Veikkaankin, että ainakin solmumekko löysi tiensä vaatekaappiisi ihan pysyvästi :)

  • merjak

    Haalari ja mekko on mun suosikit

  • Laurs

    Tuo asu jossa on khakinvihreä takki, on lempparini. Ihastuin siinä värimaailmaan ja tuo takki on kyllä suosikkivaate noista päällä olevista :)

  • Laura

    Haalari oli selvästi lemppari kaikista asuista ! Myös khakihousut olivat todella hyvän näköiset, etenkin tuo vyötärö

  • AG

    Oh, ihana pitkä neulemekko! Ja tuo viimeinen asu upeine takkeineen. Yllättäviä ihanuuksia!

  • Essi

    Vau, kaikki näyttivät hyvältä päälläsi, tyylikkäitä kokonaisuuksia! Ehdottomaksi suosikiksi nousi tuo haalari ja sellaisen mielellään ottaisin omaankin vaatekaappiin.

  • Mari

    Frakkipaita khakihousujen kanssa, helma housujen sisälle laitettuna ja vyöllä kruunattuna. :) Myös Autographin takki on ihana <3

  • KatjaV

    Voih haalaria! Enpä olisi tykästyväni sellaiseen (ikinä!), mutta nyt aion mennä sovittamaan sitä tänään :)

  • Sanna

    Voi kuinka hyvältä näyttävät ja todellakin aikuiselta :) suosikkini olivat Autograph kauluspaita ja Per Una housut.

  • Kaisa

    Haalari on paras: tyylikäs ja laadukkaan oloinen mutta ihanasti 90 -lukulainen. Ehkä lunastat sen? Ja mullekin kelpais!

  • Elise H.

    Tuo solmumekko on todella kiva, solmu antaa mukavasti ilmettä mekolle. Haalariasukin on ihana! Itselleni kuitenkin kävisi parhaiten tuo lyhyempi takki :)

  • Mervi Formulahti

    Viehättäviä asukokonaisuuksia todella kaikki mutta valitsen suosikkiasuksi solmumekon ja haalarin, jotka ovat persoonallisia ja erilaisia, poikkeavat perusasuista!

  • Nti

    Suosikkilook: solmumekko – naisellinen, vartaloa imarteleva, muunneltava. Valitsisin itselleni kyseisen mekon.

    Veikkaan, että ostit mekon ja söpöt harmaat haalarit.

  • Anni

    Tuo haalarityyli on ihana! Tykkään itekin kovasti Marks & Spencerin vaatteista, merkki yllätti mut tosi positiivisesti :)

  • TA

    Suosikki asukokonaisuus ehdottomasti tuo kauluspaita housuissa + khakihousut!
    Samaten yksittäinen suosikkivaate/asuste on juuriki nuo khakihousut sekä keskimmäinen laukku.

  • Ellu

    Haalariasu on ehdotomasti kaikista hienoin ja sopii sulle mahtavasti! Vaatteista kaunein on kuitenkin tuo ihana armeijanvihreä takki. Sopisi täydellisesti syksyyn.

  • Ellu

    Haalariasu on ehdotomasti kaikista hienoin ja sopii sulle mahtavasti! Vaatteista kaunein on kuitenkin tuo ihana armeijanvihreä takki. Sopisi täydellisesti syksyyn.

  • Henna

    Valkoiset housut ja neule, aivan upea! Housujen tyylikäs leikkaus ja laatuneule, that’s what it’s all about! Mielelläni pukisin ylleni :)

  • Katja

    Solmumekko on ihan must!

  • Piia M

    Ihana haalariasu ja se siis suosikkini syksyyn. Pitänee mennä pöyhimään vaaterekkejä Sokokselle josko löytyisi myös isommassa koossa. M&S on kyllä mukavasti muistanut myös meitä pyöreämpiä vaatteiden mitoituksessa.

  • Ninnuka

    Harmaa pitkä villakangastakki osui heti ekana silmään sillä pidän sen mallisista takeista mutta myös siksi koska asukokonaisuus on erittäin toimiva. Värejä ei ole liikaa ja ne täydentävät toisiaan tehden asusta suoraviivaisen ja tyylikkään näköisen. Sain juuri töitä pankista ja etsinnässä on tällä hetkellä tyylikäs syystakki joka sopisi hyvin kauluspaitojen kanssa. Siksi valitsen jo mainitun harmaan pitkän villakangastakin lempi vaatekappaleekseni. Takki on elegantti mutta myös nuorekkaan muodikas, mikä on plussaa sillä haluan säilyttää nuorekkuuden tyylissäni vaikka joudunkin pukeutumaan vastedes toimistovaatteisiin.

  • Sini Kokkoniemi

    En ole koskaan syttynyt haalareista jostain syystä. Nähdessäni haalariasun totesin, että tuossa on ensimmäinen haalari, josta pidän ja jonka toivoisin sopivan myös itseni päälle. Haalariasu on tyyleistä suosikkini.

  • Johanna

    Ihana tuo solmumekko! Taitaa olla vaan väärä mittasuhteita pätkille mutta aivan ihana silti.

  • Anu

    Suosikit ehdottomasti haalarityyli sekä viimeinen coulottes-housut + harmaa takki Näistä vaatteista voisin minkä vaan kotiuttaa vaatekaappiini!

  • Piia

    Tuo kauluspaita-asu lemppari, niin COOL! Itselläni en sitä näkisi, mutta pukee sinua aivan loistavasti, vaikka on ehkä vähän erityylinen mitä täällä normaalisti päälläsi on totuttu näkemään :) Itselleni pukisin varmaan tuon mekon, vaikka vähän sama fiilis tuollaisista ihonmyötäisistä jutuista. Pitkä helma, hihat ja korkea kaulus kuitenkin varmasti auttaa asiaa, ettei ole niin ”paljastava”.

  • Jonna

    Tykkäsin eniten asukokonaisuudesta jossa oli yhdistetty Autograph-takki valkoisten culotteshousujen kanssa. Erityisesti tykkäsin ruskeasta neuleesta.

  • Lenna

    Lemppariasuni on khakihousut ja kauluspaita yhdistelmä ja nimenomaan niin, että paidan helma on housujen sisällä. Housut ovat lemppari vaatteeni sillä niiden leikkaus ja yksityiskohdat on mielettömän tyylikkäät! Asu on samaan aikaan tyylikäs ja rento.

Related posts