10/09/16

Gigin saappaissa

1 261 1a7c7397

Yhteistyössä Tommy Hilfiger

Olen joskus miettinyt, minkä mielettömän salatun maailman moni kaupunki kätkee uumeniinsa tuhansien jännittävien sisäpihojen muodossa. Olen kuullut villejä tarinoita upeista puistoista ja pihoista kerrostalokompleksien keskellä, mutta nuo korttelien kätkemät keitaat jäävät suurimmalle osalle ihmisistä täysin tuntemattomiksi, jos juuri siinä pihapiirissä ei satu asumaan ketään tuttua.

Yksi mielenkiintoinen sisäpiha löytyy Helsingin Erottajalta, entisen Design Forumin vierestä. Tämä betonintäyteinen alue ei vehreydellään loista, mutta ruukkukasveineen ja pastellisine väreineen näyttää aurinkoisena päivänä siltä kuin sijaitsisi jossakin ihan muualla kuin Helsingissä. Minulle tulee tuolla sisäpihalla ihan sellainen fiilis kuin olisi jossakin etelässä. :)

1a7c7460

Tuolla nimenomaisella sisäpihalla on napattu myös nämä kuvat. Tommy Hilfigerin ja it-tyttö Gigi Hadidin yhteistyömallisto esiteltiin virallisesti yleisölle eilen New Yorkin muotiviikolla, mutta meikäläinen pääsi onnentyttönä testailemaan mallistoa jo alkuviikosta vähän ennakkoon. (Ja tosiaan, näkemään ihan itse Gigin livenä Berliinissä viime viikonloppuna juuri tämän yhteistyömalliston tiimoilta.)

Saimme pienellä bloggaajaporukalla tutustua mallistoon vähän etukäteen ja stailata sen vaatteilla mieleisemme lookit. Ja tällainen tuli omastani: syksyinen villakangastakki, muhkea pitkä neule mekkona, kipparilakki ja korkonilkkurit. Sukkahousujen kanssa tuo kokonaisuus menisi viileälläkin säällä – vielä näille keleille paksu villapusero ja takki ovat hiukan liikaa.

1a7c7400-3

Jos eilisen muotinäytöstunnelmat kiinnostavat, niin Tommy Hilfigerin nettisivuilta voi kurkata koko shown videolta sekä mallistokuvat kokoelman vaatteista.

Oli muuten mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa koskaan lahjakkaan Janita Aution kuvattavaksi vihdoin ja viimein. Olen ihastellut mimmin taitoja muiden kuvissa, mutta lopulta pääsin nyt itsekin kameran eteen. Kiitos Janita kauniista kuvista!

Translation: The Tommy X Gigi collection by Tommy Hilfiger and Gigi Hadid was presented last night at the New York Fashion Week but I was lucky enough to get to try it on a little bit beforehand earlier this week. This is the look I styled from the pieces. How do you like it? :) If you want to check out the whole collection it is now sold online and there is also a video of the fashion show last night on the Tommy Hilfiger website. Thank you Janita Autio for these beautiful pics!

1a7c7468-31a7c7585-31a7c7423-61a7c7457-31a7c76411a7c7488-21a7c7623-2 1a7c7527-31a7c76901a7c7598

Photos: Janita Autio

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Related posts