9/09/16

Niin ihana että itkettää

61 the-north-borders-main

Yleensä teen töitä aina kotoa käsin, mutta tätä juttua naputtelen poikkeuksellisesti kahvilasta käsin. Ehdin jo aamutuimaan piipahtaa yhdessä tilaisuudessa ja istahdin sen jälkeen kahvilan pöytään tekemään töitä ennen seuraavaa menoa. Olin suunnitellut tälle perjantaiaamulle ihan toisenlaista postausta, mutta kun istuin tässä teekupposeni vierellä ja korvanapeista kajahti kuuluville viime viikon suosikkibiisini, suunnitelmat muuttuivat siltä seisomalta.

Tämä nimenomainen biisi on nimittäin ehtinyt jo pariin otteeseen viimeisen viikon aikana jotenkin yllättää takavasemmalta kummallisissa tilanteissa. Ja siis ihan niin voimalla, että se on nostattanut vedet silmiin jo muutamaan kertaan kaiken arkisen juoksentelun keskellä – tai kuten nyt kahvilan pöydässä. Ja siinä hetkessä tuli mieleen, että pitäähän tämä yllättävien liikutuksen hetkien aiheuttaja nyt jakaa muillekin.

first-fires-bonobo

En ole pitkään aikaan kuunnellut Bonoboa, joka oli pitkään yksi ylivoimaisista lempiartisteistani. Itse asiassa jo kolme vuotta sitten julkaistun First Fires -biisin myötä se jyräsi jotenkin ryminällä takaisin soittolistoilleni, kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa joskus pari viikkoa sitten. Hassua tässä on se, että en oikeastaan mitenkään ihan suunnattomasti edes pidä tuon kappaleella vokaaleja laulavan Grey Reverendin äänestä. Mutta sekään ei häiritse, kun kokonaisuus vain jotenkin toimii. Jos pehmeän soljuvat ja vähän melankoliset fiilistelybiisit iskevät tai Bonobon rauhallisempi tuotanto miellyttää, niin ehdottomasti tsekkaa tämä!

Translation: Bonobo used to be one of my absolute favourite artists until I noticed at some point that I had kind of grown over it a little bit. Don’t get me wrong, I still really like it, but nowadays I just mostly listen to something a little bit different. However, when I heard the song First Fires a few weeks ago for the first time, I had to add it on my current playlist.

The song has actually been published already years ago but I had somehow managed to miss it. And within the past few weeks it just has somehow grown on me and now I am completely hooked. I have even found myself having tears in my eyes when the song has started playing in my earphones in the middle of the strangest situations. And let me tell you something: there needs to be something special about a song to make that happen. So here it comes, maybe you’ll feel the magic too. :)

Tags:

Categorised in: Musiikki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts