6/07/16

Hola Bilbao!

9 85

Terveisiä Espanjan Bilbaosta! :) En ollut tainnut ehtiä vielä edes mainita, että tällainenkin matka on tiedossa, mutta saavuin siis tänne Baskimaalle maanantain ja tiistain välisenä yönä. Nettiyhteyksien kanssa oli eilen hiukan haasteita, mutta nyt ollaan taas linjoilla. Päädyin reissuun Bilbaon matkailun kutsumana ja täällä on seuranani pari muutakin bloggaajaa. Seuraavan viikon ajan olisi siis tarkoitus tutkailla yhdessä Saran, Doritin ja Liisan sekä Auran kanssa, mitä Bilbaolla on turistille annettavanaan.

Täytyy myöntää, etten tiennyt Bilbaosta tänne saapuessani oikeastaan yhtikäs mitään. Joku tuttu oli ihan hiljattain käynyt täällä ja totesi vähän kuivasti, että no eipä siellä oikein mitään juuri ollutkaan. Yhden päivän kokemuksella uskallan sanoa, etten voisi olla enempää eri mieltä. En tiedä, olenko koskaan ihastunut mihinkään paikkaan yhtä nopeasti ja palavasti kuin Bilbaoon eilen. Ja veikkailen, etten ole tunteineni yksin, sillä koko reissuseurueemme vaikutti olevan kaupungista aivan hurmaantunut. Edes eilinen tihkusade ei vähentänyt tippaakaan Bilbaon lumovoimaa.

Entisenä teollisuuskaupunkina tunnetussa Bilbaossa on reilut 300 000 asukasta eli mikään metropoli tämä ei ole, mutta minulle tuli heti eilen kaupungin katuja käppäillessäni tunne, että tämä on oikeastaan aika täydellisen kokoinen kaupunki. Turisteja ei ole missään tungokseksi asti ja suomalaisittain tunnelma tuntuu edelleen suurelta kaupungilta, mutta silti täällä on jotenkin ihanan rauhallista ja turvallista. Eilinen oppaamme sanoikin, että Bilbao on varsin turvallinen kaupunki – täällä voi huoletta kävellä yöllä yksinkin eikä tarvitse sen kummemmin pelätä.

Kaupungissa on helppo liikkua ja etäisyydet ovat lyhyitä. Paikalliset kulkevatkin paljon pyöräillen ja kävellen – se näkyy myös hyvissä pyöräteissä ja pyöräily- sekä kävelyreiteissä. Mekin pääsimme eilen katselemaan maisemia pyörän selästä, kun vuokrasimme kaupungilta polkupyörät ja huristelimme pitkin joenrantaa. Myös julkiset kulkuyhteydet ovat hyvät ja kaupungin koosta huolimatta täällä on Suomeakin kattavampi metroverkko. Se ei luonnollisestikaan vaadi paljoa, mutta tällä kahdellakin metrolinjalla pääsee jo pitkälle. ;)

Ensimmäinen reissupäivä meni kauniin kaupungin ympäristöä ihmetellessä, paikallisia herkkuja maistellessa ja uusia kadunkulmia opetellessa. Tulipahan heti siellä Guggenheimissakin piipahdettua. Rakennuksen arkkitehtuuri on kyllä jotain ihan uskomatonta ja tykkäsin ihan erityisesti museon vakikokoelmaan kuuluvasta Richard Serran tilataideteoksesta, jota todella suosittelen tutkimaan ihan läheltä ja konkreettisesti. Valtavien metalliveistosten sisään ja lomaan pääsee nimittäin kävelemään, kuuntelemaan, ääntelemään ja hämmästelemään ihan vapaasti – ja se on vähän niin kuin tarkoituskin. Vaihtelevien näyttelyiden kiinnostavuus ja taso voi vaihdella, mutta pelkästään tuo yksi teos ja itse rakennus ovat mielestäni ehdottomasti vierailun arvoisia.

Kiehtovaa Bilbaossa on minusta se, että design tuntuu olevan täällä läsnä ihan joka puolella. Jos pitäisi kuvailla tätä kaupunkia ensivaikutelman perusteella muutamalla sanalla, sanoisin varmaankin tyylikäs, vehreä, luova ja kotoisa. Uusi ja vanha elävät täällä sopuisasti ja toimivasti rinta rinnan ja kaupunki onkin rakennettu aika pitkälti uusiksi viimeisten vuosikymmenten aikana sen jälkeen, kun valtavat tulvat tuhosivat keskustan lähes täysin.

Bilbaossa on keksitty arkisille asioille ihan uskomattoman tyylikkäitä, luovia ja rohkeita mutta silti käytännöllisiä ratkaisuja, jotka kannustavat ihmisiä nauttimaan ja tutkimaan sekä oikeasti viettämään aikaa julkisessa tilassa. Esimerkiksi kaupungin keskellä sijaitseva Azkuna Zentroa on rakennettu ovelasti roikkumaan ilmassa (kyllä!) niin, että rakennuksen alla on hengailutilaa, katolla lasipohjainen uima-allas, jonka läpi hohkaavaa valoa pääsee sitten rakennuksen sisältä käsin kymmeniä metrejä alempaa ihastelemaan uimareiden polskiessa pään yläpuolella. Tämä pitää päästä kokemaan itse, että ymmärtää, mistä puhun. :)

On jotenkin hassua, että olen suuntavaistoineni usein uudessa kaupungissa ihan hukassa, mutta jostain syystä täällä Bilbaossa on tuntunut elämäni ensimmäistä kertaa siltä, että olen hahmottanut uuden paikan heti ilman karttoja tai eksymistä. Vähän kuin olisi tullut kotiin. Tuntuu hullulta, että suhtauduin tähän kaupunkiin tuttavani saatesanojen myötä jotenkin skeptisesti ja ensimmäisen päivän jälkeen oli lähinnä fiilis, että tännehän voisi vaikka muuttaa asumaan.

Tämä kesä on poikkeuksellisen täynnä reissaamista – en ole varmaan koskaan kesällä matkaillut näin paljon. Mutta jos jotain hyvää tässä matkaamisessa on juuri nyt niin ainakin se, että ulkomailla ollessaan sitä ainakin pääsee täydellisesti irti arjen pyörityksestä ja rutiineista, mikä näin yrittäjälle on toisinaan (etenkin kotona työskentelevänä) hirmuisen vaikeaa. Vaikka tämäkin matka on periaatteessa puolittain työtä, niin ainakaan se ei tunnu siltä. :)

Meillä on viikon varrelle melko täyteen ladattu ohjelma erilaisine matkanjärjestäjän organisoimine aktiviteetteineen ja luvassa on muun muassa päivä BBK-festareilla (en malta odottaa: päivän artisteihin kuuluvat esimerkiksi Years & Years sekä M83!), vuoristopatikointia, vierailu meren alla sijaitsevalla viinitilalla sekä paljon muuta kiinnostavaa. Ohjelmantäyteisen viikon varrelle mahtuu kuitenkin myös muutamia vapaita hetkiä, joten jos siellä siis sattuu olemaan ruudun toisella puolen joku Bilbaon tietäjä, niin ilolla saa heitellä matkavinkkejä kommenttiboksiin esimerkiksi hyvistä ravintoloista, parhaista pinchos-kuppiloista, kivoista kahviloista ja kaikista mahdollisista must see -kohteista paikan päällä. :) Jakelen sitten itsekin parhaita vinkkejäni reissun varrelta, kun kaikkea mahtavaa tulee vastaan!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Matkat

9 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Sanni

    Voi ihana Bilbao! ❤ Tuolla viisi kuukautta asuneena en voi kuin ihmetellä mitä tuttusi on siellä oikein tehnyt… Oman sydämeni kaupunki nimittäin vei jo ensimmäisinä päivinä! Vinkkejä varmasti löytyisi kasapäin annettavaksi, mutta valitettavasti suurin osa paikoista on niitä, joiden nimiä saati osoitteita en tiedä, mutta paikan päällä löytäisin niihin varmaan unissanikin. Yleisiksi neuvoiksi sanoisinkin: juo mahdollisimman paljon Txakoli-viiniä (ja jos uskallat, kalimotxoa!), maistele rohkeasti erilaisia pintxoksia (parhaat pintxo-paikat ovat niitä, joihin mahtuu sisään vain muutama ihminen kerrallaan ja joiden lattia on täynnä käytettyjä servettejä), katsele auringonlaskua Artxanda-kukkulalta, kiertele vanhan kaupungin pikkukujilla ja nauti tunnelmasta. Tuonne on niin ikävä!!

  • Pin

    Kauniin näköinen kaupunki! Jotain yhtäläistä kuvien perusteella löydän Lissabonista :) Antoisaa matkaa!

  • Emma

    En ole varsinaisesti Bilbao-tietäjä, mutta San Sebastian on tuttu muutaman vuoden takaa. Jonkin verran reissanneena uskallan väittää, että kyseessä on ihan erityinen paikka. Bilbaosta pääsee (muistaakseni) reilussa tunnissa, suosittelen päiväretkikohteeksi <3

  • Kivaa, että Bilbao-postauksia on tiedossa! Me ollaan lähdössä sinne reilun viikon päästä – nyt ollaan anoppilassa Etelä-Ranskassa, ja kun ehdotin, että mentäisiin käymään vähän muuallakin, niin mies ehdotti Bilbaota, siellä kun on tulossa iso shakkiturnaus. :) No, mikäs siinä, shakin lisäksi kaupunki on varmasti muutenkin kiva.

  • tinka

    Aiotko julkaista kuvia Bilbaosta enemmän? Nämä olivat hiukan harmaita ja pilvisiä kuvia, eivät tehneet paikalle ja matkalle oikeutta, kun taas Saran blogista kävin vilkaisemassa kuvat ja tuli ihan eri fiilis, että wau, siellähän on nättiä, vuoristoa ja veneilyä ja auringon paisteessa hengailua hienoissa maisemissa ja viehättävässä kaupungissa. Ihan kuin eri reissu olisi ollut. Mietin sitten että taisit ottaa tuon reissun enempi loman kannalta, kun kerran kuvasato jäi täällä näin pieneksi. Ymmärsin että matka oli yhteistyössä tehty, joten oletin että senkin vuoksi olisi ollut velvollisuus esitellä kohdetta enemmän meille lukijoille. Matkailuhan on yksi tämän blogin teemoista myös. Taannoinen Nykin reissukin oli pettymys kuvien osalta, mutta silloin ei tainnut olla matkaan kohdistuvaa yhteistyökuviota mukana.

    Ethän ota pahalla, tykkään paljon blogista ja seuraan säännöllisesti, tämä oli vain minun mielipiteeni koskien matkakuvia. Ne olisivat kivaa vaihtelua muoti/vaate/kynsi/viikon ajatus ym. jutuille joita täällä on enemmän. Mutta toki teet kuten tykkäät, sinun blogisi!:) tässä vain yhden lukijan mielipide, varmaan haluat niitäkin kuulla, vaikka välillä tulee kritiikkiäkin.

    Hyvää kesää!:)

    • Tämä kommentti oli näköjään jäänyt vähän yli-innokkaan spämmifiltterin hyppysiin, mutta huomasin onneksi ja sain sieltä pelastettua. Hmm, mitäköhän tähän nyt vastaisi… Ensimmäinen Bilbao-päivä oli tosiaankin hyvin pilvinen ja sateinen, joten säälle ei oikein mitään mahda ja nämä ensimmäisen jutun kuvat olivat nimenomaan tuolta ensimmäiseltä päivältä.

      Kuvasato ei suinkaan ole jäänyt vain ensimmäiseen päivään, mutta en ole vain vielä ehtinyt koostaa reissun muista kuvista lisää postauksia – niitä toki on vielä tulossa. Jokainen bloggaaja tekee juttuja omalla tyylillään ja tahdillaan. En koe olevani yhteistyökuvioistani tai postausteni sisällöstä tilivelvollinen lukijoille, mutta mitään velvoitteita minulla ei tämän reissun tiimoilta johonkin tiettyyn määrään postauksia ole. Toki mielelläni niitä teen, kun kohteesta on sanottavaa ja kivaa kuvasatoa kertyi. Tämä kyseinen matka tosiaan oli kuitenkin yhteistyökumppanin kautta toteutettu, kuten kerroinkin, ja Bilbao-kuvia ja juttuja on edelleen tulossa jakoon.

      Mitä viime syksyiseen New Yorkin matkaan tulee, niin se oli todellakin ihan oma lomamatkani ja usko tai älä, niin myös bloggaamisesta kaipaa joskus taukoa ja lomaa. Olen blogissani kertonut, että elin viime syksynä aika raskaita aikoja ja osin ne ajoittuivat juuri sinne Nykin matkan seutuville. Harmi, jos minun lomamatkani on ollut sinulle pettymys, mutta loma taisi olla juuri sillä hetkellä elämässäni sitä, mitä kaipasin ja tarvitsin. Toivoisin, että lukijatkin sen minulle silloin tällöin soisivat. :)

      Bilbaon reissun osalta voisin sanoa sen verran, että matkan aikataulu oli todella tiukka ja meillä ei käytännössä ollut reissussa vapaa-aikaa juuri lainkaan. Aamulla lähdettiin liikenteeseen aikaisin ja illalla palattiin hotellille joskus vasta klo 24 aikoihin. Aikaa postausten tekemiselle reissun päällä ei siis oikeastaan juuri ollut muutamia satunnaisia parin tunnin pausseja lukuunottamatta. Olin myös reissun varrella melkoisen flunssan kourissa, joten osa vapaista hetkistä meni ihan vain lepäämiseen ja nukkumiseen. Matkalta palattuani olen edelleen ollut kipeänä ja tämän kesän kaikkien matkojen jäljiltä odottanut deadline-suma on vienyt tilaa postaustaikataulussa ei-niin-kiireellisiltä jutuilta. Joten pyytäisin hiukan malttia. :)

      Kuten todettua, bloggaajat tekevät juttuja omalla tavallaan ja tahdillaan. Siinä, missä Saran tyyli on ehkä enemmän kertoilla rennosti reissukuulumisia ja pitää pääpaino kuvissa, olen itse mieluummin halunnut kertoa kohteesta hiukan laajemmin, kuten vaikka juuri tässä postauksessa. Eikös ole ihan mukavaa, että saat samaan reissuun eri blogien kautta vähän erilaisia näkökulmia? Palautetta saa ilman muuta antaa, mutta tuntuu hieman harmilliselta, että mitään kyselemättä siellä automaattisesti vedetään johtopäätöksiä, että minä olen laiskotellut, siinä missä muut bloggaajat ovat tehneet ”velvollisuutensa”. Näinhän asia ei siis ole. Mutta toivottavasti myöhemmin ilmestyvistä reissujutuista on sinulle vielä iloa! Mukavaa kesää myös sinne suunnalle!

Related posts