Street style: Annakatri
4 70
Nyt on tullut vuoroon viimeinen asu tuosta hiljattain nappaamastani katumuotikuvien sarjasta, mutta ajattelin, että voisin jatkaa näiden ottamista aina mahdollisuuksien mukaan jatkossakin. :) Viimeisenä tästä erästä esittelyyn pääsee suloinen Annakatri, jonka tyyli hurmasi minut käytännöllisellä yksinkertaisuudellaan – aina ei tarvitse mitään niin kovin kummallista näyttääkseen hyvältä. Jotenkin tässä asussa minusta toimi vain yhteen tosi kivasti kaikki: leveälahkeiset farkut, lyhyt tumma pusakka ja kauniit matalat kengät. :)
ANNAKATRI, HELSINKI
Olen tyyliltäni aika klassinen ja haluan hankkia sellaisia vaatteita, joiden malli kestää aikaa. Samalla sellaisiin vaatteisiin voi sitten helposti yhdistellä vähän erikoisempiakin juttuja. Käyn vaateostoksilla vain harvoin ja ostan yleensä vaatteeni, kenkäni, laukkuni ja koruni ulkomailta – ja yhdistelen sitten asuihini uutta ja vanhaa.
Erityisen tärkeää minulle vaatteissa ovat hyvä materiaali ja leikkaus: vaatteen pitää istua niin hyvin, että sen olemassaolon voi unohtaa. Väreistä käytän eniten mustaa, harmaa ja valkoista.
Tämän asun farkut ovat Monkista, jakku Filippa K:n mallistosta vuodelta 2009 ja kengät Gardenia Copenhagenilta Kööpenhaminasta. Toinen rannekoruista on tuliainen Kreikasta ja toinen on saatu perintönä mummulta. Sormuksista toinen on myös mummulta saatu, hänen vanha vinkisormuksensa, ja toinen, käsintehty lintusormus, puolestaan on Calouretten. Hauskat kännykkäkuoret löysin Glitteristä.




Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Inspiraatioita, katumuoti, muoti, street style, Vierailevat tähdet
Categorised in: Muoti