Pöhinää putiikkirintamalla: Helsinkiin uusi konseptiliike TRE
4 129
Juuri nyt Helsingissä tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita muodin saralla ja lähipäivinä niistä luvassa lisää tietoa, mutta yksi kiinnostava uutinen on, että kaupunkiin on avautumassa lähiaikoina uusi putiikki. Vaikka pikkuputiikit ovat viime vuosina olleet jonkinmoisessa ahdingossa täällä Helsingin katukuvassa, kun ketjut, tavaratalot, kauppakeskukset ja verkkokaupat jyräävät ne altaan, on ihana huomata, että rohkeaa tekemistä ja raikasta uutta syntyy haasteista huolimatta.
Design Forumin liike keskustassa jätti aikanaan taakseen melkoisen aukon kotimaisen designin kentälle – siinä missä aiemmin yhteen liiketilaan astumalla saattoi saada aika mainion läpileikkauksen kotimaisten suunnittelijoiden ajankohtaisesta annista, tällaista useampia suomalaissuunnittelijoita yhteen kokoavaa liikettä ei ole sen koommin Helsingissä näkynyt. Se on ollut sääli myös turistien ja ulkomaalaisten vieraiden kannalta, sillä Design Forumiin oli aikanaan helppo ohjata ulkomaan vieraat tutustumaan suomalaisen designin kiinnostaviin tuoreisiin nimiin näppärästi yhdellä kertaa.
Pian Suomi-muoti ja -design kuitenkin saavat kuitenkin uuden kauppapaikan, kun TRE-konseptiliike avaa loppukesästä ovensa sekä Helsingin katukuvassa että verkossa. Uuden putiikin taustalla ovat toimitusjohtajan saappaisiin loikkaava Tanja Sipilä, joka työskenteli aiemmin Design Forum -liikkeen vetäjänä, sekä muun muassa luovan toimiston Kokoro & Moin taustavoimiin kuuluva ja nykyään bränditoimisto Collinssin luovana johtajana Teemu Suviala ja teollisena muotoilijana uraa luonut Lasse Laine.
Kolmikon perustama konseptiliike panostaa kestävään kehitykseen ja läpinäkyvyyteen ja valikoimassa nähdään suomalaismerkeistä esimerkiksi R/H, Arela, Samuji, Onar ja Terhi Pölkki. 200-300 neliön suuruisessa liikkeessä on muodin lisäksi tarjolla myös kiinnostavien pientuottajien huonekaluja, valaisimia, käyttöesineitä, tekstiiliä sekä paperi- ja lahjatavaraa – huolella valikoituja parhaita paloja suomalaissuunnittelijoiden kokoelmista. Myymälätoiminnan ohella reilun kokoiseen liiketilaan kaavaillaan myös kahvilaa.
Vaikka vielä hetki saadaan odotella itse liikkeen avajaisia, ennakkokurkistusta TRE: fiilikseen ja valikoimaan on mahdollista saada jo piakkoin, kun American Expressin sponsoroima New Shop – liiketilaan (Uudenmaankatu 4-6) avautuu 21.-28.5.2016 väliseksi ajaksi ennakkokurkistus TRE-konseptiliikkeen tunnelmiin. Mukana on paitsi TRE:n muotivalikoimaa, myös Inka Järvisen, Linda Linko ja Antti Uotilan grafiikkaa kukkarolle ystävälliseen hintaan. Pop up -myymälä on avoinna ma-pe klo 11-19 sekä la-su klo 10-16.
Photo: TRE
Creative direction: Laura Väinölä/Duotone
Photographer: Juho Huttunen/Duotone
MUAH: Emilie Tuuminen
Model: Caroline / Brand
Production: Duotone
Tags: Helsinki, menovinkit, muoti, Newsflash, Pikkuputiikit esittelyssä
Categorised in: Muoti