21/04/16

TBT: Välimerelliset muffinssit

1 77 p9019715m.jpg

Aloitin tässä keväällä blogin Throwback Thursdayt, joiden myötä olen nostanut uudelleen esiin sellaisia vanhoja blogipostauksia, jotka jäivät blogin viimeisimmän muuton myötä arkistojen kätköihin. Ideana on ollut julkaista valikoituja muistoja ja helmiä blogihistorian varrelta – sellaisia postauksia, jotka ovat aikanaan puhuttaneet, ilahduttaneet, inspiroineet tai olleet muulla tavoin itselleni tai lukijoille tärkeitä, mieluisia tai hyödyllisiä.

Välillä saan ihan viestejä lukijoilta postauksista, joita on jääty kaipaamaan. Ja eilen sellainen viesti kolahti sähköpostiin. Sini oli aikanaan leiponut meikäläisen reseptillä äidilleen äitienpäiväherkuksi välimerellisiä muffinsseja, mutta vanhimpien postausten jäädessä piiloon, myös tämä resepti katosi bittiavaruuteen. Muffinssit olivat olleet äidin lemppareita, joten Sini hädissään huuteli perään, kun äitienpäiväkin on pian lähestymässä. No kuinkas sattuikaan, että heti seuraavana päivänä oli taas TBT:n aika, joten päätin, että laitetaan hyvä uudelleen kiertoon ja muffinssiresepti kehiin. Maistuvia herkkuhetkiä siis sekä Sinille, Sinin äidille että teille kaikille muillekin. Nämä ovat tosi hyviä! :)

Juttu on julkaistu alun perin 1.9.2012.

p9019721m.jpg

LAUANTAILEIPURIN KOTIKEITTIÖSSÄ: VÄLIMERELLISET MUFFINSSIT

Toteutin epävirallisen lupaukseni tämän vapaan ja spontaanin lauantaipäivän kunniaksi ja leivoin pitkästä aikaa! Olen aina tykännyt itse leipoa enemmän suolaisia herkkuja kuin makeita, ja samoilla linjoilla mentiin tänäänkin. En ole koskaan kokeillut tehdä suolaisia muffinsseja, mutta tänään päätin vihdoin testata! Googlettelin aikani ja löysin Sekasoppa-nimisestä ruokablogista kivan kuuloisen ohjeen. Koska usein soveltelen reseptejä vähän oman mieleni mukaan, muokkasin tätäkin ohjetta hiukan. Ja herkkua tuli! Voin siis lämpimästi suositella kokeilemaan!

Nimesin nämä välimerellisiksi muffinsseiksi, koska makua antamassa on pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, fetajuustoa, mozzarellaa sekä basilikaa. Annoksesta tulee suunnilleen 15 hyvän kokoista herkkupalaa. Raaka-ainemäärät ovat sellaisia suuntaa antavia, joita ei ainakaan noiden täytteden kohdalla tarvitse noudattaa mitenkään orjallisesti. :)

p9019725m.jpg

Välimerelliset muffinssit (15 kpl)

3 kananmunaa

1/4 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

2,5 dl kaurahiutaleita

2 1/2 tl leivinjauhetta

3/4 tl suolaa

reilu 1 dl oliiviöljyä

1 prk Crème Fraîchea (150g)

1/2 dl maitoa

100-200g fetajuustoa

1/2 prk aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (100-150g)

1/2 prk vihreää pestoa

100g mozzarellaraastetta

tuoretta basilikaa

Riko kananmunat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi (noin 5 minuutin ajan). Yhdistä öljy  crème fraîcheen ja maitoon. Sekoita seos kananmunavaahtoon isolla lusikalla taikinaa nostellen. Älä vatkaa.

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kääntele ne juuri ja juuri sekaisin vaahtoon. Leikkaa saksilla aurinkokuivatut tomaatit taikinaan. Pilko feta pieniksi kuutioiksi ja lisää sekaan. Lusikoi noin 4 rkl pestoa taikinaan ja sekoita kevyesti. Peston ei tarvitse sekoittua kokonaan taikinaan. Nostele taikina muffinssivuokiin täyttäen noin 3/4 vuoasta.

Lusikoi noin 1/2 tl pestoa muffinssin päälle ja ripottele mozzarellajuustoraastetta pinnalle. Paista 200 asteessa, alimmalla tasolla noin 15-20min. Jos käytät kiertoilmauunissa, paista muffinssit 175 asteessa. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia ja nosta sen jälkeen muffinssit lautaselle jäähtymään. Tarjoa jäähtyneenä ja koristele tuoreilla basilikanlehdillä.

p9019709m.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Koti

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts