TBT: Pari hyvää elämänohjetta life coachilta

Taas on päästy torstaihin eli on Throwback Thursdayn aika. Ja tällä viikolla se tarkoittaa, että on vuoro julkaista tuon elämänhallintaan ja -muutoksiin liittyvän neljän vuoden takaisen juttusarjan kolmas osa. Tässä jutussa jaan vähän life coach Nita Arpiaisen omaa tarinaa elämänmuutoksesta ja rohkeista valinnoista sekä kerron Nitan mietteistä, jotka tuolloin neljä vuotta sitten avarsivat omaa ajatteluani hurjasti. Teki itse asiassa ihan hyvää palata vuosien jälkeen näihin ajatuksiin uudemman kerran – olin ehtinyt unohtaa monta hyvää näkökulmaa ja palauttelin niitä nyt tyytyväisenä mieleeni.

Teksti saattaa osin kuulostaa aika korkealentoiselta huuhaalta ja hippihorinalta, mutta juuri sillä nimenomaisella oman elämäni hetkellä neljä vuotta sitten sain näistä ajatuksista valtavan paljon voimaa ja lohtua. Suosittelen siis lukemaan ennakkoluulottomasti ja toivon, että ehkä nämä mietteet antavat myös jollekulle teistä uutta näkökulmaa elämän yllättäviinkin haasteisiin ja käänteisiin. :)

Juttu on julkaistu alun perin 12.4.2012. 

VIELÄ LISÄÄ MIETTEITÄ ELÄMÄSTÄ…

Ihan ensialkuun valtava kiitos kaikille teille, jotka olette ottaneet osaa keskusteluun ja jakaneet omia kokemuksianne elämänhallintaan, rohkeisiin muutoksiin ja onnellisuuden tavoitteluun liittyen. Olette inspiroineet sekä minua että varmasti monia lukijoistakin. :) Lupasin aiemmissa postauksissa esitellä teille ihanan uuden tuttavuuteni Nita Arpiaisen, jolla on keskusteluidemme perusteella todella paljon annettavaa juuri näihin aiheisiin liittyen.

En tiennyt Nitasta juuri mitään hänet ensi kerran tavatessani, mutta keskustelumme myötä valkeni, että hän työskentelee siis kokonaisvaltaisen hyvinvointivalmennuksen ja elämäntapavalmennuksen parissa. Ne ovat hyviä apukeinoja juuri niille, jotka eivät oikein tiedä, mitä elämällään tekisivät tai jotka tarvitsevat apua ja tukea elämän muutoskohdissa. Päädyimme siis keskustelemaan Nitan kanssa erään baari-illan aikana syvällisiä ja totesimme, että ehkä olisi hyvä tavata ihan päiväsaikaan ja jutella rauhallisemmassa paikassa ja paremmalla ajalla. Tapasimme lopulta juuri ennen pääsiäislomien alkua ja harva tapaaminen elämäni aikana on koskettanut minua samalla tavalla kuin tuo 1,5 tunnin juttutuokiomme.

Haluan ensin kertoa vähän taustoja Nitasta, sillä myös hänellä on jaettavanaan inspiroiva esimerkki elämänmuutoksesta. :) Tuntuu vähän hassulta kertoa toisen ihmisen tarinaa tällä tavoin – etenkin, kun joutuu vähän vetämään mutkia suoraksi ja tiivistämään tapahtumien kulkua, mutta toivon, että Nitan esimerkki kannustaa myös joitakuita omassa tilanteessaan, sillä hän ainakin tietää ihan omakohtaisesti, mistä puhuu.

Nita oli työskennellyt pitkään tv-alalla ja opiskeli tv-tuottajuutta, kun hän alkoi raskaan ja hektisen työn tiimellyksessä koko ajan voimakkaammin tuntea kiinnostusta hyvinvointiaiheita kohtaan ja oivalsi että oma työn tulisi myös liittyä vahvaan tähän inspiraation ja sen sanoman eteenpäin viemiseen. Aluksi suunnitelmissa oli perustaa Suomeen oma yritys ja ryhtyä tekemään tv-puolelle hyvinvointiin liittyviä tv-ohjelmia, mutta yksi kohtaaminen muutti suunnitelmat.

Nita tapasi sattumalta ystävänsä kaverin, joka asuu New Yorkissa mutta oli tuolloin käymässä Suomessa. Todella inspiroivan oloisen tyypin kanssa keskustelu vierähti äkkiä kolmen tunnin mittaiseksi ja jo tunnin keskustelun jälkeen Nitalle oli tullut vahva tunne, että hänen on pakko muuttaa New Yorkiin. Erityisen jännittävän tästä vahvasta intuitiosta teki se, ettei hän ollut koskaan aiemmin edes käynyt New Yorkissa. Tuon keskustelun keskustelun jälkeen hänellä kuitenkin oli tunne, että sinne on nyt vain mentävä. Seuraavana päivänä hän soitti isälleen ja ilmoitti muuttavansa New Yorkiin.

Saattaa kuulostaa hullulta ja täysin hätiköidyltä, mutta siitä alkoi määrätietoinen valmistelu, jonka päämääränä oli muutto rapakon taakse Isoon Omenaan. Nita valmistautui Suomen päässä lähtöönsä ilmoittamalla ihmisille asiasta ja otti samalla selvää koulutusmahdollisuuksista New Yorkissa ja kuuli ystävältään hyvinvointialan koulusta, onnistuipa hän saamaan myös lupaavan työmahdollisuuden tulevasta kotikaupungistaan. Vähitellen asiat löysivät uomansa ja kolmen kuukauden jälkeen hän oli muuttovalmiudessa. Ja niin alkoi matka kohti tuntematonta.

Nita kertoi, että tuon merkityksellisen kohtamisen jälkeen hän tunsi seuraavana aamuna fyysisesti pahaa oloa. Ajatus kaiken jättämisestä ja hyppäyksestä täysin tuntemattomaan pelotti ja kauhistutti häntä niin paljon, että oksetti. Vaikka päätös saattaa tarinan perusteella kuulostaa hätiköidyltä, todellisuudessa tuo keskustelu oli vain viimeinen sysäys, jonka hän tarvitsi uskaltaakseen tehdä jotain, mistä oli haaveillut jo pitkään. Nitan nuoruusvuodet olivat kuluneet lumilautailun parissa ja hän vietti 15-vuotiaasta lähtien 6 vuotta matkustaen maailmalla lumilautailukisasta toiseen, kiertäen maailmancupeja ja arvokilpailuja.

Elämä oli siis ollut pitkään todella hektistä ja kaoottistakin, ja jatkuva reissaaminen oli saanut Nitan kaipaamaan arjen rutiineja ja turvaa. Yhtäkkiä hän huomasi takertuneensa kynsin hampain mahdollisimman turvallisen tuntuiseen arkielämään, vaikka oli aina haaveillut opiskelusta ulkomailla. Hän oli jopa ottanut selvää erilaisista opiskelumahdollisuuksista, muttei koskaan uskaltanut oikeasti lähteä.

Merkittävän kohtaamisen jälkeen aamulla koettu valtava pelko sai hänet oivaltamaan että kyseessä oli kuin olikin jokin itse rakennettu uskomus, josta ulos hyppääminen oli ensisijaisen tärkeää. Arjen rutiineihin takertuminen olikin ollut vain illuusio turvasta, joka ei ollut todellinen. Oli aika lentää ulos itse luodusta vankilasta. Joskus se viimeinen sysäys laittaa kaikki asiat kerralla perspektiiviin ja uusi suunta on täysin kirkas ja selkeä. Tällaiseen päätöksentekoon ja hyppyyn rationaalinen mielemme ei ole ikinä valmis, mutta intuitiomme voi näyttää suunnan jos vain uskaltaudumme sen varaan.

Suuren päätöksen tehtyään sitä usein miettii, olisiko pitänyt ottaa härkää sarvista jo aiemmin, mutta kannattaa olla itselleen armollinen. Ihminen usein ottaa askeleensa vasta, kun on oikeasti valmis. Nitakin painiskeli näiden ajatusten kanssa, mutta hyvin pian hektiseen New Yorkiin päästyään oivalsi, että jos hän olisi pakottanut itsensä lähtemään aiemmin, kaupunki olisi syönyt hänet elävältä. Kun päätös lopulta syntyi, jotain olennaista oli ehtinyt siinä välillä muuttua.

Nita on puhunut paljon siitä, kuinka myös vaikeudet ja vastoinkäymiset voivat olla tärkeitä henkiselle kehittymiselle. Saamme menneisyyden kokemusten ja vaikeuksien kautta kapasiteettia nähdä valinnan mahdollisuuksia elämämme käännekohdissa. Sen lisäksi nuo muistot ovat myös konkreettisia muistutuksia siitä, että kaikesta voi selvitä, vaikka tapahtumahetkellä on saattanutkin tuntua ihan toivottomalta.

Eletty elämä tekee meistä juuri niitä tyyppejä, joita olemme nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin itse pystyn jälkikäteen katsomaan taaksepäin koettuja ihmissuhteita ja vastoinkäymisiä siitä näkökulmasta, että niiden ansiosta olen nyt paljon vahvempi ja viisaampi – ja pystyn kenties välttämään samanlaisia sudenkuoppia jatkossa. Useat kurjimmistakaan kokemuksista eivät siis ole täysin turhia, kun tosissaan miettii. Moni elämän varrella kohdattu tilanne tai ihminen on jollain tavalla merkityksellinen kokonaisuuden kannalta, mutta niiden merkityksen ymmärtää usein vasta jälkikäteen.

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee ja huolellisestikin valmisteltu hyppy voi viedä paikkaan, josta ei odottanut itseään löytävänsä. Epäonnistumista ei kuitenkaan kannata pelätä, koska myös epäonnistumisen tunteen voi kääntää rakentavaksi ja eteenpäin vieväksi kokemukseksi. On tärkeää pystyä näkemään, mikä  arvo on pelkästään sillä, että on uskaltanut lähteä kohti tuntematonta, kuunnellen sydämensä ääntä.

Sillä ei loppujen lopuksi nimittäin ole juuri mitään merkitystä, onnistuuko ns. perinteisillä asteikoilla, koska juuri noiden rohkeiden ja hieman pelottavienkin päätösten kautta tutustumme vasta siihen todelliseen potentiaaliimme. Noiden hyppäysten kautta saamme nähdä vilahduksen siitä, mihin todella voimme pystyä. Joskus on myös niin, että se ottamamme hyppy voi olla vasta alkua matkallamme johonkin paljon pidemmälle ja sen ensimmäisen askeleen kautta olemme saaneet siivet lentää jotakin vielä merkityksellisempää kohti.

Nita itse omin sanoin kuvailee asiaa näin: Olen jo nuoresta asti itse jossain syvällä sisälläni tiennyt että kaikella kokemallani ja kohtaamisillani, yms. on tarkoitus – ovat ne sitten hyviä tai huonoja. Se on kantanut minua matkan varrella. Aina tietoisella tasolla ei tarvitsekaan ymmärtää ihan kaikkea ja toisinaan ymmärrämme asioiden merkityksen vasta myöhemmin, joskus taas emme koskaan. Jos kuitenkin uskallamme luottaa siihen, että elämä kantaa ja kaikella on se tarkoituksensa, pystymme vapautumaan niiden tarjoamille opetuksille ja viisaudelle paljon täysipainoisemmin kuin että koettaisimme kontrolloida ja kantaa kaikkea.

Elämä on niin monisyisen ihmeellistä, että emme voikaan ikinä ymmärtää kaikkea. Mutta usein moni meistä voi muistaa omasta elämästään hetkiä, jolloin olemme antautuneet intuitiiviseen tuntemiseen ja ymmärtämiseen sen järkiperäisen sijaan, ja asiat ovat hyvin voimallisesti kolahtaneet kohdalleen. Jälkikäteenkään emme välttämättä ole osanneet millään järjellä perustella, miksi jokin vain tuntui niin oikealta.

Kaikella tällä on ihan erityinen merkitys omaa kasvuamme ajatellen mutta myös ottaen huomioon sen, minkä Nita uskoo olevan ihmisen elämäntehtävä. (Tosin myös minä voin allekirjoittaa kaiken tämän.) Nitan tämänhetkisen kokemuksen mukaan ihmisen elämäntehtävä koostuu kolmesta kohdasta.

1. Olemassaolo ja läsnäolo. Minä elän ja olen olemassa. Olen tässä ja nyt, hengitän.

2. Oma henkinen kasvu ja oma yksilöllinen sielun matka. Ihmisen tavoite on kasvaa ja kehittyä sieluna ja löytää oman sielunsa tehtävä tässä elämässä. Sen tehtävän voi löytää kuuntelemalla omaa sisäistä paloa ja inspiraatiota – ja sydäntä. Sen jälkeen tulee vain toteuttaa sitä tehtävää, jonka sisimpämme meille kertoo.

3. Muiden auttaminen ja tukeminen, yhteys. Elämän kriisitilanteista saatu oppi ja vahvuus on tärkeää itselle, mutta se voi olla tärkeää myös muiden auttamista ajatellen – eikä ehkä aina juuri siinä hetkessä, vaan joskus jopa vuosia myöhemmin. Saamme usein omista vaikeista kokemuksistamme voimaa ja kykyä auttaa myös muita tavalla, joka saattaa kääntää jollain kriittisellä hetkellä heidän elämänsä suunnan kohti valoa. Näin on käynyt Nitalle usein ja se jos jokin on palkitseva kokemus, sillä kaikella todella on ollut huima tarkoitus.

Minä itse koin Nitan esimerkin ja tarinan hyvin inspiroivana ja nuo ihmisen elämäntehtävän osa-alueet jotenkin lohdullisina. Olen itse taistellut elämäni aikana monien vaikeiden asioiden kanssa ja varsinkin viime vuosi oli minulle monessa mielessä todella raskas. Ajatus siitä, että mahdollisesti vaikeuksilla on joku suurempikin merkitys myöhempää elämääni ajatellen, tuntuu mielettömän lohdulliselta. Saan myös voimaa siitä ajatuksesta, että ehkäpä minua on koeteltu, jotta osaisin joskus myöhemmin auttaa apua kaipaavia läheisiäni.

Vaikka moni asia ehkä näin tekstimuotoon puettuna kuulostaa aikamoiselta hippihörhöilyltä ja liian korkealentoiseltakin, minusta tässä on kyse aika perustavanlaatuisista kysymyksistä. Miksi meitä koetellaan? Miksi joudumme kestämään epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä? Kannattaako uskaltaa, jos on olemassa riski myös epäonnistua? Miten selviän kaikesta?

Kun itse katson elämääni taaksepäin, tiedän tasan tarkkaan, että ne elämäni tähän asti vaikeimmat paikat ovat tehneet minusta juuri niin mahtavan ja osaavan tyypin kuin olen nyt tänä päivänä. Harvoja asioita saa elämässä ilmaiseksi, mutta minä ainakin arvostan usein niitä asioita kaikkein eniten, joiden eteen olen joutunut tekemään paljon töitä tai ehkä vähän kärsimäänkin. Minulle nämä ajatukset antoivat valtavasti voimaa ja rohkeutta kohdata vastoinkäymisiä myös jatkossa. Kuten totesin aiemmassakin tekstissä, ei ole mikään häpeä yrittää ja epäonnistua – paljon suurempi sääli on, jos ei uskalla edes yrittää. :)

Kuvat: Nita Arpiainen, Nico Backström, Joni Arpiainen

Tags: höpötyksiä, hyvinvointi, Mietteitä elämästä

Categorised in: Elämä