11/04/16

Kevät-inspistä suomalaisilta suunnittelijoilta

2 85

Olen siinä määrin viime tipan ihminen, että olen harvoin etuajassa missään. Tänään onnistuin muutaman sattuman summana olemaan reilun vartin ajoissa menossa tapaamiseen, kun puhelin piippasi viestin merkiksi, että tapaamisen toinen osapuoli myöhästyisi noin vartin verran. No eipä hätää, sillä minulla ei varsinaisesti ollut mihinkään kiire, mutta minulla oli yhtäkkiä ylimääräinen puolituntinen kulutettavanani Helsingin Kruununhaassa. Koska en muutakaan keksinyt, päätin piipahtaa Vironkadulla sijaitsevassa pikkuputiikkissa moikkaamassa tuttuja suunnittelijoita.

Vironkatu 8:ssa sijaitseva  pieni myymälä on vähän huomaamaton, mutta putiikki on siis avoinna arkisin klo 9-17 välillä. Kyseessä on muutaman suomalaisen suunnittelijan yhteinen työtila, jonka yhteydessä he myös myyvät omia tuotteitaan. Jos kenkäsuunnittelija Terhi Pölkin kauniit kengät, Moimoin laadukkaat ja veikeät nahkalaukut tai Month of Sundaysin yksinkertaisen tyylikkäät vaatteet kiinnostavat, niin kannattaa poiketa sisään. Päällepäin liiketila näyttää tosiaankin enemmän työhuoneelta, mutta rohkeasti sisään vain, jos ovi on auki!

Bongailin tämänpäiväisellä visiitilläni putiikista niin kauniita ja inspiroivia kevään uutuuksia, että nappailin liikkeestä muutamat kuvat, kun kamerakin sattui olemaan mukana. Miten hurmaavia värejä! :) Tässä siis teillekin vähän värikästä kevät-inspistä suomalaisilta suunnittelijoilta!

Translation: Colourful spring inspiration by Finnish designers. :) Shoes by Terhi Pölkki, bags and jewellery by Moimoi and clothes and the backpack by Month of Sundays. They have a combined workspace and boutique on Vironkatu 8 in Helsinki, so feel free to stop by on weekdays between 9 am and 5 pm if you want to check these out IRL. 

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mitä herkkuvärejä! :)

  • Saara

    Tuli vahva tunne, että mä _tarvitsen_ elämääni tommoset korvikset. Ainakin pinkkinä, minttuna ja valkoisena. Ja tuo pinkki laukku jajaja…! Aivan tajuttoman suloisia!<3

Related posts