8/04/16

Onko taide ikuista – tai kuuluuko sen olla?

26 92

”Tota… Onko sulla tarkoituksella pelkät kehykset tuossa seinällä?” Saan nykyään vastata tähän kysymykseen melkein joka kerta, kun joku tulee vierailemaan luonani ensimmäistä kertaa. Ja sitten alan kertoa hämmentävää tarinaa siitä, kuinka tyhjiltä näyttävät kehykset eivät itse asiassa ole tyhjät. Seinällä on teos, tai oli, miten sen nyt haluaa ajatella – se on vain haihtunut näkyvistä. Okei, siis mitä? Teos on haihtunut savuna ilmaan? Voi kuulostaa oudolta, mutta kyllä näin on.

Kerrottakoon tämä omituinen stoori nyt siis teillekin ja heräteltäköön sen myötä keskustelua taiteesta ja sen luonteesta. Elettiin kesää 2013, kun minut värvättiin mukaan Lufthansan ihan älyttömän kiinnostavaan taidekampanjaan Helsinki-Berlin, jonka ideana oli, että ostaessaan taulun berliiniläisgalleriasta, saa samalla näpsäkästi lennot Berliiniin hakemaan tuota taideteostaan. Konsepti oli minusta aivan huikea, ja on mielestäni sitä edelleen, joten tartuin innolla yhteistyöhön. Berliinin reissu ja vielä taidetta kaupan päälle – parempaahan ei voisi ollakaan! :)

Sain itsekin kamppiksen tiimoilta reissata Berliiniin ja valita yhden verkkogalleriassa esitellyistä teoksista. Eniten oman näköiseltä tuntui berliiniläisen taiteilijakaksikon Stefan Guzyn ja Björn Wieden teos Bubble Bath, jossa neonsävyisenä hehkuvalla keltaisella pohjalla oli suuri korallinvärinen ruksi. Duo on tunnettu kokeellisesta materiaalien käytöstään eli teosten värit saattavat syntyä esimerkiksi pesuaineista, huulipunista, margariinista, hunajasta ja muista hiukan epätavallisista aineksista.

Okei, kävin Berliinissä ja noudin teokseni. Sen jälkeen ihailin sitä tyytyväisenä olohuoneeni seinällä. Se sopi paikalleen kuin nenä päähän – täydellistä! Jossain vaiheessa, kun taulu oli komeillut seinällä vajaan vuoden verran, aloin kiinnittää huomiota siihen, kuinka kuvan värit alkoivat olivat alkaneet haalistua. Ja ne haalistuivat todella paljon. Ymmärtäisin haalistumisen, jos teos olisi esimerkiksi sellaisessa paikassa, johon paistaa suoraan aurinko, mutta meikäläisen kämpässä näin ei siis ole. Tiedän myös, että kehystämöissä on olemassa erityistä UV-lasia, joka suojaa teosta auringonvalolta, mutta olin saanut tauluni valmiiksi kehystettynä, joten oletin, että siihen on valittu tarkoitukseen sopivat kehykset ja lasi.

Kun ”Bubble Bath” oli roikkunut seinälläni reilun vuoden päivät, kuvasta oli jäljellä enää haalea häivähdys, jota tuskin erotti paljaalla silmällä. Olin hämmentynyt, pettynyt ja vähän ärsyyntynytkin. Mihin kaunis teokseni oli haihtunut?

Ryhdyin tuumasta toimeen ja otin suoraan yhteyttä Guzyyn ja Wiedeen kysellen vähän ihmeissäni, että mitenkäs tässä nyt näin on voinut käydä. Herrat vastasivat minulle ripeästi selittäen, että tämän teoksen luonne on sellainen, että se tulee haalistumaan ajan kanssa. Tämä tieto kerrottiin myös teoksen aitoustodistuksessa, ja mitä ilmeisimmin se olisi pitänyt kertoa myös Lufthansan verkkogalleriassa, mutta siellä maininta haalistumisesta oli unohtunut. En siis ollut voinut ottaa tätä huomioon valitessani teosta netitse. Voisi tietenkin myös huomauttaa, että siinä on melkoinen ero, haalistuuko teos hiukan vuosien kuluessa vai katoaako se kokonaan olemasta vuoden sisällä hankinnasta… Sana ”haalistua” ehkä jättää teoksen kohtalosta hiukan toisenlaisen mielikuvan kuin mikä nyt oli todellisuus.

Taiteilijakaksikko oli tietenkin pahoillaan siitä, että olin kokenut teokseni kanssa tällaisen pettymyksen ja tarjoutui halutessani lähettämään minulle uuden vedoksen, sillä niitä oli yhä jäljellä. He kertoivat kuitenkin, että tämänkin vedoksen kohtalo tulisi silti olemaan samanlainen, joten minusta ei tuntunut järkevältä pyytää uutta kuvaa, joka sekin haihtuisi olemattomiin seuraavan vuoden kuluessa. Niinpä nielin tappioni ja jäin ihmettelemään, mitä tekisin tuon kadonneen kuvani kanssa.

Aika pian tilanne oli tosiaankin se, että kuva todella katosi täysin. Nyt näyttää siltä kuin seinälläni olisi vain tyhjät kehykset. Ymmärrettävästi tämä herättää vierailijoissa hämmennystä – osa ihmettelee ja osa pitää enempiä kyselemättä seinällä komeilevia tyhjiä kehyksiä jonkinlaisena hauskana kannanottona. Onhan tämä perin mielenkiintoista, mutta hankin silti itse alun alkaen seinälleni värikkään teoksen osaksi kotini sisustusta, joten henkilökohtaisesti tuntuu vähän typerältä, että nyt entisen ihanan väriläiskän tilalla on pelkkää valkoista.

Olen miettinyt kuumeisesti, että mitä tuolle tyhjälle taululle pitäisi oikein tehdä? Jätänkö seinälle, heitänkö roskiin vai jemmaanko jonnekin varastoon paremman suunnitelman puutteessa? Tuskinpa tuota valkoista paperia kukaan haluaa ostaakaan… Tyhjiltä näyttävät kehykset ovat toki mielenkiintoinen conversation piece aina, kun joku tulee kylään, mutta ensisijaisesti haluaisin silti seinälleni jonkun silmin nähtävän teoksen.

Olen keskustellut mystisestä teoksestani lukuisien ihmisten kanssa ja mukana keskustelussa on ollut myös taidealan ammattilaisia. Näkemykset vaihtelevat hurjasti. Osa on sitä mieltä, että teoksessa jotakin on yksinkertaisesti mennyt pieleen, jos sille tapahtuu näin. Osa on puhtaasti tuohtunut koko tilanteen älyttömyydestä. Jotkut näkevät tapauksessa nerokasta keskustelun herättelyä ja kyseenalaistusta taiteen luonteesta ja tarkoituksesta. Onko taide ikuista? Tai kuuluuko sen olla? Mitä taiteilijat itse ovat tällä halunneet sanoa? Mikä on taiteen tarkoitus ylipäänsä? Onko sen tehtävä ensisijaisesti luoda elämyksiä ja herättää keskustelua vai jotakin muuta? Sitähän tämä teos on kiistämättä lyhyeksi jääneen (näkyvän) elinkaarensa aikana tehnyt. Tabula rasa – kirjaimellisesti. :D

Olisi todella mielenkiintoista kuulla teidän muiden mietteitä aiheesta. Sekä näkemyksiä siitä, että mitä tuolle tyhjälle taululle tulisi tehdä? Juuri tuohon paikalle tässä pienessä kodissani toivoisin jotakin näkyvää taidetta tuon haihtuneen tilalle, mutta ehkäpä jossakin tulevaisuuden suuremmassa kämpässä ripustan tuon tyhjän taulun kunniapaikalle hämmennystä aiheuttamaan ja keskustelua innoittamaan. Mutta sitä odotellessa kuulen erittäin mielelläni, millaisia ajatuksia tämä kaikki teissä herättää! Näkeekö joku tässä teoksessa ja sen kohtalossa syvällisempääkin sanomaa?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti, Kulttuuri

26 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mikko

    Muistan kun juteltiin tuosta teoksesta taannoin…

    Taulussa on myrkyn merkki. Taulun kuvio ja värit ovat kuitenkin haalistuneet ajan mittaan ja nyt teos on valkoinen, kirkas. Uskon että taiteilija tiesi näin käyvän ja että haalistuminen on osa teosta.

    Oma tulkintani siitä on se, että pahatkaan asiat eivät ole ikuisia. Ikävätkin asiat selviävät, häviävät ajan mittaan. Tulee valkeus, keveys ja selkeys.

    • Joo, se oli mahtava keskustelu! Tämä sinun tulkintasi on jotenkin ihanan myönteinen – tykkään. :)

  • Henttu

    Taulun merkki tarkoittaa ärsyttävää. Hyvin on onnistunut siinä mitä esittää eli ärsyttämään. Mutta varmasti löytyy Suomesta joku aloitteleva taiteilija joka voi loihtia teoksen takaisin parilla kympillä ja saadakseen nimeä blogisi kautta. Itse en just nyt ehdi :S

    • Haha, totta! Kyllä ärsytti, kun teos katosi täysin. Varsinkin kun sitä oli ajatellut ensisijaisesti visuaalisena elementtinä eikä niinkään sanomansa kautta. Mutta hyvää tulkintaa kyllä. :) En tiedä, haluaisinko välttämättä teoksen paikalle kopiota originaalista – ennemmin sitten jotakin ihan muuta tilalle.

  • Mielenkiintoinen tarina, kiitos sen jakamisesta :)

  • Ambe

    Otan osaa ärtymykseeni ja ymmärrän täysin, itse olisin ärsyyntynyt varmaan niin että olisin vaatinut taiteilijakaksikolta teoksen joka oikeasti säilyy.

    Toisaalta taidealalta itsekin pian valmistuvana ajattelen että taiteilijakaksikko on nerokas, taide on onnistunut tässä tapauksessa kun teoksella on selkeä elinkaari ja se herättää tunteita. Näin ainakin voisi ajatella taiteen filosofian pohjalta. Taiteen tarkoitus ei alunperin sinänsä ole toimia ”käyttöesineenä” – taidehan on syntynyt kuvaamaan aikaa, tapahtumia ja tunteita, ja vasta myöhemmin siitä on tullut keräilykohde. Nykyisin yleensä muuttuvat taideteokset nähdään museoissa ja gallerioissa installaatioina, harvoin tällaista ns. elävää taidetta saa kotiinsa edes tällä tavoin vahingossa. Vaikka en uskokaan, että sinä tai vieraasi voivat olohuoneessasi varsinaisesti kutsua tätä ”eläväksi taiteeksi” nyt kun viimeisetkin rippeet teoksesta ovat kadonneet. Vaikka toisaalta tämäkin voi olla väärä tulkinta, taiteilijathan ovat jo alunperinkin tarkoittaneet tämän ulkomuodon teoksen pysyvimmäksi muodoksi.

    Luulen, että ongelma tässä tapauksessa on se, ettet tiennyt teoksen ominaisuuksista sitä hankkiessasi. Tällöin ostoperusteesi nojasivat nimenomaan siihen, että haluat kotiisi kauniin teoksen. Tottakai tämä ”temppu” tässä kontekstissa on ilkikurinen! Toisaalta – jos ostaja tietää nämä ominaisuudet jo ostohetkellä, teoksen merkitys ostajalle voi jopa kasvaa. Silloin tietää jo odottaa hetkiä, jolloin teos alkaa haalistua ja voi varmemmin ”myötäelää” teoksen tavoittelemaa muutosta.

    Mielestäni tämä on siis pohjimmiltaan hauska ja nerokas taideteos, ja itse jättäisin nimenomaan teoksen tuollaiseksi keskustelua herättämään. Minulle heräsi nyt tunne että kukaties se vielä jatkaa elinkaartaan ja muokkautuu ajan myötä.. ;) Mutta harmi sinänsä, se kyllä näytti sopivan väreissään hyvin osaksi sisustustasi!

    • Huippukiinnostavia mietteitä aiheesta. :) Olen samaa mieltä siinä, että nimenomaan taiteen näkökulmasta teos on onnistunut – ongelmaksi vain muodostui nimenomaan se, että minä en tiennyt teoksen kaavaillusta kehityskaaresta sitä hankkiessani. Luulen, että hankin tähän tilalle nyt jonkun toisen teoksen ja keksin tälle keskustelunherättäjälle jonkun arvoisensa paikan seuraavassa kämpässä, jossa seinätilaa toivon mukaan on enemmän kuin tässä pikku-kodissa.

    • Elise

      Heh olin tulossa kirjoittamaan samaa. Yksi taiteen tehtävä on myös ottaa kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, oli sitten kyseessä politiikka, luonto, kulttuurit, mitä tahansa. Samalla taideteoksen merkitys muuttuu ajan muuttuessa – semiotiikan tutkimuksessa puhutaan kolmikantaisuudesta taiteen tulkinnassa, eli siinä on viesti, lähettäjä ja vastaanottaja, eikä taideteos näin ollen ole samanlainen koskaan kahdelle ihmiselle.

      Ei taiteen välttämättä ole tarkoitus olla ikuista. Mutta tässä tapauksessa kysymys lienee siitä, haluatko seinällesi nimenomaan Kommentoivan ja osallistuvan taideteoksen, vai visuaalista ilmettä.

  • wivi

    Aina sanotaan, että kauneus on katoavaista. Toisaalta väliaikaisuus on osa kauneuden kiehtovuudesta. Joten ajatus taideteoksesta, joka on hetkellinen, on kaunis. Se onko tyhjentynyt taulu kiva seinällä onkin sitten toinen kysymys ja se onko sen tarkoitus olla näytillä tyhjennyttyään :) itse varmaan pitäisin teoksen seinällä jokatapauksessa.

    • No niinhän se kauneus tuppaa olemaan! Tykkään todellakin teoksen ideasta, mutta rehellisyyden nimissä tuo valkoinen tyhjä kuva ei ehkä ole ihan sitä, mitä juuri nyt seinälleni kaipaan. Pidän teoksen kyllä tallessa, mutta luulen, että hankin tähän tilalle nyt tässä hetkessä jotakin näkyvämpää taidetta. :)

      • wivi

        No joo uskon että tyhjään tauluun kyllästyy, kun ei siinä oo yksityiskohtia mitä katsella :)

  • Olen viime aikoina pähkäillyt taidetta hyvinkin paljon. Sisustan asuntomessuille yhden talon ja tarkoitus olisi tuoda taloon taidetta paikallisilta taiteiljoilta / taiteilijalta. On herännyt kysymyksiä, kuten miten suuria ristiriitaisia tunteita taide kotona voi herättää, saako ruokailutilassa olla taideteos, jota ei voi sivuuttaa jne.

    Olen ehkä jopa hieman kyllästynyt kotien taiteen… kepeyteen. Olen koittanut kyseenalaistaa tuntemuksiani myös. Miksi taiteen pitäisi olla vakavaa? Miksi sen pitäisi herättää jotain suurempia tuntemuksia? Kuitenkin kaipaisin myös koteihin teoksia, jotka säväyttävät. Haluaisin nähdä enemmän teoksia, jotka kuormittavat aivojamme ja sydäntämme. Ei pelkästään Instagramista bongattuja lainauksia, joiden ympärille on vain heitetty kehykset. Toisaalta myös sisustajana mietin aina, millaisissa mielialoissa ihmiset eri tiloissa ovat ja sitä kautta, sopiiko tunteiden herättely kaikkialle. Lainauksien kaltaiset taulut eivät jätä levotonta oloa sisälle. Mihinkään lopputulemaan en näissä mietinnöissä nyt pääse…

    Ps.
    Katsoin juuri teatterireissun jälkeiset snäppisi, joissa oli kovasti ahdistusta :D Pystyn hyvin samaistumaan fiilikseen. Esitystä näkemättä aloin miettiä, että oliko se kamala ahdistuksen tunne tavoitteena esityksessä.

  • Minusta teos on nerojas, vaikka olisin itsekin hämmentynyt ja varmasti ärsyyntynyt kivan teoksen haalistumisesta. Säilyttäisin kyllä kehyksen jo keskustelun vuoksi, mutta ehkä laittaisin sen eri paikkaan. Jos nyt muuta paikkaa ei ole niin säilytä edes tulevaisuuden isompaa asuntoa varten :) muistan muuteb hyvin tämän kamppiksen ja tauluhakureissun!

  • ....

    Luovu.. En näe syytä pitää tyhjää seinällä siksi, että sillä voidaan ajatella olevan joku merkitys, jos se merkitys ei ole sinua henkilökohtaisesti puhutteleva ja merkityksellinen juuri sulle.

  • henna

    Kyllä tälläinen ilmaan haihtuminen kuulostaa hyvin omituiselta. Jos taideteoksen on valinnut sillä periaatteella että se miellyttää omaa silmää, se on kaunis, puhutteleva, mitä tahansa.. niin tosiaan pitäisi sen kestää käyttäjällään (ostajalla) siihen asti että siitä itse päättää luopua. Ei taiteilija mielestäni tälläistä päätöstä voi toisen puolesta tehdä. Toivottavasti löydät tuohon tyhjälle paikalle tilalle jonkun oikein hienon taulun :) Suosittelen taidekoulujen myyjäisiä tai muita vielä pieniä nimiä. Näistä löytyy varmasti todellisia helmiä.

  • Tuuli

    Mielenkiintoinen tapa tehdä taidetta todellakin. Itse kyllä taiteen ostajana haluaisin, että tauluni ei katoa. :) Mutta jos taulun olisi ostanut tietäen, että se tulee katoamaan (ja niinhän kai taiteilijoiden tarkoitus olikin, mutta tässä tapauksessa informaatio ei kulkenut niinkuin olisi pitänyt), niin tuli mieleeni, että prosessista olisi voinut tehdä uutta taidetta ottamalla taulusta kuvan esim. kerran kuukaudessa ja sitten kokoamalla kuvat uudeksi tauluksi johon olisi tallentunut alkuperäisen taulun katoaminen.

  • Niina

    Pystytkö vielä saamaan haihtuneen teoksen tilalle uuden? Siitähän voisi teettää kopiointiliikkeessä julisteen, josta ei värit karkaa. :)

  • Utu

    Todella mielenkiintoinen keskustelu! Oman tulkintani mukaan teos kuvastaa nyky-yhteiskuntaa ja sitoutumisen keveyttä (mm. kevytsuhteet ja lyhytaikaiset työsuhteet). Itse pitäisin teoksen seinällä sen mielenkiintoisen tarinan ja kauniiseen kuvaan ja matkaan liittyvien muistojen vuoksi. Toisaalta; jos teoksen tarkoituksena on kuvastaa lyhytaikaisuutta ja katoavaisuutta, ehkä tyhjän taulun ja kehysten ei kuulukaan olla seinällä. Ehkä teos haluaa sanoa: älä jää välitilaan, vaan siirry eteenpäin.

  • j

    Mikään aineellinen ei ole ikuista, kaikki katoaa, tää kaupunki ja sen kadutkin, joskus niitä ei oo…Magee homma, itse varmaan pitäisin jonkin aikaa tota valkosta paperia kehyksissä, mutta varmaan myös kyllästyisin siihen ja haluisin ennen pitkää jotain tialle.

  • nojes

    Itse ihmettelen välillä sitä, ettei taiteessa näytä menevän ikinä mkääbpieleen, kun on vain tarpeeksi ymmärtäväinen taiteen tulkitsija selittämässä teosta. Teos saa kadota, olla vastenmielinen tai tekniikaltaan sellainen, että kuka tahansa pystyisi sen tekemään, mutta kaikki on ok, hienoa ja nerokasta, koska jonkin merkityksen joku hörhö kaikelle tälle keksii. Mutta: elämä on absurdia ja sellaisenaan hienoa. Ehkä se juuri on tällaisen taiteen pointti.

  • Tilde

    Tää asia hämmensi mua hurjasti! Musta on hämmentävää kuinka noin voi käydä, mutta toisaalta hurjan mielenkiintoista!
    Tietenkin on kovin sääli, että ennen niin kaunis teos on muuttunut nyt tyhjiksi raameiksi.
    Itse aloin ajattelemaan aihetta, että pitääkö taiteen olla ikuista. Mielestäni ei.
    Mikään ei ole ikuista, on tauluja, jotka ovat säilyneet vuodesta keppi ja kirves meidänkin päiviin saakka. Ne teokset ovat kuitenkin usein jo niin heikossa hapessa, että niitä pitää säilyttää erityisissä tiloissa, katseilta ja kulumiselta piilotettuna, näin ainakin luulen.
    Mutta eikö taide, joka on piilossa maailmalta, ole jo melkein piilossa olemassaololta. Eikö taiteen tarkoitus ole sykähdyttää katsojiansa, taiteen tarkoitus olla nähtävillä. Vanhat teokset, ikuiset teoksethan ovat sitten usein jo kaikkea muuta.
    Ehkä taiteen ei siis pitäisi pyrkiä olemaan ikuista, sen tehtävä ei ole joutua jossain vaiheessa säilöön että se pysyy ikuisena, koska silloin sen luonne kärsii.
    Mielestäni taiteen pitää olla tässä ja nyt, tietenkin ärsyttää että teos on jossain vaiheessa kadonnut, mutta ehkä juuri se saa ihmiset luomaan lisää, ja etsimään uutta taidetta, silloinhan saa sen maksimaalisen määrän sitä kulttuuria, kun ei jää yhteen teokseen kiinni.

    Huh. Tässä ei ehkä ollut mitään pointtia.

  • Virpi

    Onpas kiinnostava tarina ja taideteos – kaikissa vaiheissaan.

    Itse ehkä jatkaisin teoksen elämää ottamalla (ts. rajaamalla jo olemassa olevasta fotostasi) kuvan alkuperäisestä taulusta ja lisäämällä sen nyt tyhjillään oleviin kehyksiin. Siis pienempänä versiona ja asettelisin sen ”häiritsevästi vaikka oikeaan alanurkkaan.

    Snäppiisi liittyen pakko vielä sanoa, että mä taas tykkäsin Tavallisuuden aaveesta ihan hurjan paljon, koska se oli mielestäni juurikin ajatuksia ja keskustelua herättävää taidetta. Ja mä näin sen myös visuaalisesti tosi kauniina – mikä ei aina ole niin tavallista.

  • Ilona

    Ompas mahtava idea taiteilijalta! Komppaan aiempia kommentoijia siinä, että homma meni vähän pieleen siinä vaiheessa kun et tiennyt teoksen olevan väliaikainen. Etenkin jos on maksanut teoksesta isomman summan ja rahat menevät yhtäkkiä ”hukkaan.”
    Itse näkisin teoksen hienouden juurikin siinä, että se ei ole ikuinen. Useimmiten sellaisia asioita arvostaa hetkessä enemmän, joiden tietää olevan väliaikaisia. Se herättää voimakkaampia tunteita monesti.

  • Mielenkiintoinen keskustelu – ja hyvin mielenkiintoinen blogijuttu!

    Ylläpidän värisivusto Coloriaa (www.coloria.net). Viime vuosina minulle on tullut useita tiedusteluja teosten värinkestosta, kun ostetun teoksen värit ovat joko haalistuneet tai muuttuneet viikkojen/kuukausien/vuosien saatossa. Joukossa on ollut myös suhteellisen nimekkäiltäkin ammattitaiteilijoilta ostettuja teoksia. (Olen pyytänyt kääntymään teoksen myyneen gallerian tai taiteilijan itsensä puoleen asiassa). Ei tämä nyt sellaisenaan mikään epidemiavitsaus ole, mutta muutama ammattitaiteilijoiden teoksia koskevaa tiedustelukin vuodessa on huomattava määrä, koska Coloria tuskin on paikka, johon ensimmäisenä otetaan yhteyttä – eli tapauksia on oikeasti varmaan paljon enemmän.

    Toki joukossa on tällaisia tämän blogijutun kuvaamia tarkoituksellisia statement-projekteja, mutta myös varmaan monta tahatonta juttua, jossa taiteilija varmaan itsekään ei ole tajunnut, että teos tulee haalistumaan – en oikein haluaisi ajatella, että kukaan huijaustarkoituksessa niin tekee, varsinkin, kun valonkestäviä aineita on yhtä helppoa ja edullista käyttää kuin noita kestämättömiäkin. Olen miettinyt, johtuisiko tämä siitä, että nykytaiteilijan ei juurikaan tarvitse miettiä kemioita (vs. ennen kemian tuntemus oli tärkeää, koska ei voinut esim. laittaa tiettyjä pigmenttejä toistensa viereen, koska ne saattoivat tummua tai jotenkin muuten vaikuttaa toisiinsa). Nykyään, kun kaupasta saa valmiina hyvälaatuisia ja toistensa kanssa ongelmatta toimivia ja valonkestoltaan ja muiltakin ominaisuuksiltaan kestäviä pigmenttejä, joiltakin on ehkä kadonnut myös jonkinlainen ymmärrys siitä, että kaikki ei ole kestävää? Sitten, kun aletaan vaikka kierrätyshengessä tehdä taidetta kierrätysmateriaaleille ja käyttää ympäristöstä kerättyjä ”ekologisia” värejä, niin yksinkertaisesti unohtuu se aspekti, ettei kaikki olekaan niin kestävää.

    Olen itse kuvataiteilija ja koen hyvin harmilliseksi sen, että tällaista tapahtuu, etenkin, jos kysymys on kotiin ostetusta teoksesta ja ostaja on luullut ostavansa ”kestävän” teoksen. Itse työskentelen melko uudella tekniikalla – teen pigmenttimustevedoksia – ja ihmiset ovat olleet hyvin epäluuloisia niiden värinkestoa kohtaan. Joskus kauppa on jäänyt tekemättäkin, vaikka olen näyttänyt sekä musteen- että paperinvalmistajien takuun museolaatuisesta säilyvyydestä. Museoprojektit ja julkiset projektit sikseen – niissä mielestäni voi leikkiä hyvinkin teosten kestävyydellä ja muutoksella, mutta jos teos menee myytäväksi, tieto haalistumisesta tai muusta muutoksesta pitäisi olla selkeästi esillä. Vaikka taiteen arvo muuten olisikin muualla kuin sen hinnassa, ostotilanteessa taideteos on kuin mikä tahansa muukin esine: ostajan pitää tietää, mitä saa. Tällaiset negatiiviset kokemukset ovat omiaan lisäämään myös taiteen ostajien epäluuloa ja luomaan epäluottamusta, vaikka herättäisivätkin hienoa pohdintaa (näitä tämän blogauksen kommenttien näkökulmia on ollut inspiroivaa lukea!).

    Kommentoin värinkestoa tämän jutun inspiroimana Colorian blogissa http://coloria.blogspot.fi/2016/04/kaikki-varit-eivat-ole-taidetta-varten.html ja sama teksti myös Colorian FB-sivulla https://www.facebook.com/coloria.net/

  • Krista

    Hei, tämähän on huikea! Ymmärrän ärsytyksen, kun ehkä ajatuksissa oli, että taulu tulee säilymään ikuisuuden tai ainakin vuosikausia.
    Eikö tämä ole kuitenkin kokemuksena aika jännä ja hauska? Ei taulu ole mielestäni tyhjä vaan onhan siinä kertomus ja kokemus. Sitä edellistä kuvaa ei enää ole, mutta tilalla on muuta.

Related posts