Iltapäivän aurinkoinen hetki
5 69
Oi mikä ihana kevätaurinko tuolla ulkona loistaakaan. Teimme viime kesänä valokuvaajaMatti Keski-Kohtamäen kanssa pienen kuvausprojektin ja pari päivää sitten kävimme kuvaamassa uudelleen keväisessä auringonpaisteessa hiukan erilaiset asukuvat, kun Matti huikkasi minulle spontaanisti kauniista säästä inspiroituneena ehdottaa uusintakierrosta. Hän mainitsi, että hänellä olisi minulle pieni yllätys, jonka näkisin sitten myöhemmin.
No se yllätyshän oli aikamoisen ihana… Matti oli nimittäin napannut matkaansa Sofian! Ja ideana oli, että hän kuvaisi meitä yhdessä. Olin kysellyt vähän ennakkoon, oliko kuvaajalla toiveita asun suhteen ja sain sieltä selkeät ohjeet. Itse asiassa oli aika hauskaa, että kerrankin joku muu saneli, mitä laittaa päälle. Ja asuhan oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika nappiosuma – pitää pukeutua tähän komboon toistekin.

Suuntasimme Hietsun rantaan koko konkkaronkka ja sieltä löytyi kohta, johon auringonvalo osui kauniisti puiden lomasta. Ovelasti valotetuista kuvista ei ollenkaan arvaa, että ne otettiin iltapäivän kirkkaudessa – voisi kuvitella, että tuo auringonkajo on varhaiselta aamulta tai juuri ennen auringonlaskua.
Kyllä vähän jännitti asettua kuvaan ammattimallina työskentelevän Sofian rinnalle, mutta ehkä kainostelin turhaan. Matti osaa asiansa ja hienojahan näistä tuli! Kiitos Matti ja Sofia mahtavasta iltapäivähetkestä. Mitäs muut tykkäätte näistä vähän erilaisista kuvista?
Translation: What a fun and different photoshoot we had the other day with photographer Matti Keski-Kohtamäki and the lovely fellow blogger Sofia. I absolutely love the afternoon sun in these pics. :)



Minun asuni / My outfit:
Nahkatakki // leather jacket Jean Paul Gaultier for Lindex*, kauluspaita // shirt GANT*, farkut // jeans Never Denim*, aurinkolasit // sunglasses Monki, nilkkurit // boots & Other Stories
* saatu blogin kautta



Photos: Matti Keski-Kohtamäki
Tags: muoti, Päivän asut
Categorised in: Muoti