Inspiraatiota Pariisin muotiviikolta: Marimekko FW16
11 82
Yhteistyössä Asennemedia & Marimekko
Nyt on Pariisista kotiuduttu ja kahlattu läpi hirmuinen läjä Marimekon muotinäytöskuvia. Oli mahtavaa huomata, että Marimekko veti eilen näytöksellään tuvan täyteen Pariisin Palais De Tokyossa ja ihmiset tuntuivat olevan todella innoissaan esittelyssä olleesta ensi syksyn mallistosta. Valkkailin näytöslookeista omat lempparini teille esiteltäväksi, mutta lisää mallistokuvia pääsette halutessanne tsekkaamaan esimerkiksi Marimekon Facebook-sivujen kautta.
Ensi syksyn mallistosta päällimmäseksi mieleen jäivät 70-luvun henkeä huokuvat keltaoranssit kukkakuosit, retronostalgisia tunnelmia herättäneet tikkikankaat, rohkean punainen värimaailma, kerroksellisuus, oliivinvihreän, syvän viininpunaisen ja raikkaan vaaleanpunaisen sävyt sekä vajaamittaiset puhvihihat ja leveinä hulmuavat lahkeet. Yksittäisistä vaatekappaleista erityisesti huomioni herättivät puolestaan mieletön musta nahkahame (jota pääsin myös hypistelemään backstagella ihan livenä ja materiaali on aivan mieletön), viininpunaiset saapikkaat, hauskat kukka- ja raitahousut sekä vaaleanpunainen mekko.

Syksyn näytöksessä nähtiin aika rohkeitakin materiaalivalintoja – upeaa, että Marimekko uskaltaa uudistua. Perinteinen puuvillasatiini on saanut rinnalleen runsaasti erilaisia neulepintoja ja tikkikankaita sekä lisäksi mallistossa on mukana myös jo parissa viime mallistossa nähtyjä materiaaleja kuten silkkiä, nahkaa ja teddykarvaa. Kuten totesinkin jo pre-fall 2016 -kokoelmaa viime viikolla esitellessäni, on ollut ilo huomata kuinka mallistosta on Anna Teurnellin johdolla tullut entistäkin yhtenäisempi. Vaatteet ovat entistä paremmin yhdisteltävissä toisiinsa ja vaikka mukana on runsaasti Marimekolle tyypillisiä printtejä, niiden määrää on himpun verran rauhoitettu.
Uutuusmalliston printeissä on mukana sekä vanhoja arkistokuoseja esimerkiksi Vuokko Eskolin-Nurmesniemeltä ja Oiva Toikalta että uutta kädenjälkeä esimerkiksi Marimekon tuoreimmalta suunnittelijatulokkaalta Joe Dukelta. Vanhatkin kuosit ovat saaneet uutta ytyä uudenlaisista leikkauksista ja materiaaleista: mallistossa näkyy paljon esimerkiksi ovelia epäsymmetrisiä leikkauksia.

Uusi jännittävä lisä Marimekon mallistoon ovat myös ihan uuden tyyppiset korut, joiden takana on korusuunnittelija Ilenia Corti. Mukana pyöreitä muotoja syleilevässä korukokoelmassa on sormuksia, kaulakoruja, rannekoruja sekä rintaneula. Tykästyin itse erityisesti hauskoihin pallosormuksiin (jotka vilahtivatkin lähikuvassa viikonlopun behind the scenes -postauksessa) sekä korvakoruihin.
Muutenkin asustepuoli nousee Marimekon kokoelmassa yhä vahvemmin esiin. Vaatemallisto on saanut rinnalleen entistä enemmän kaikenlaisia neulehuiveja, vöitä, laukkuja ja kenkiä. Tykkään erityisesti siitä, että Marimekko on pienen tauon jälkeen ryhtynyt taas valmistamaan myös kenkiä. Syysmalliston kenkäkokoelmaan kuuluu jalkaan helposti sujautettavia slip on -tossuja, muhkeilla tolppakoroilla varustettuja korkokenkiä, korkeakorkoisia saappaita sekä matalakantaiset ylipolvensaappaat.

Olen hehkuttanut Anna Teurnellin kädenjälkeä Marimekon luovassa johdossa moneen otteeseen ja teen sen taas. Vihdoin Marimekko tuntuu tuovan esiin uudenlaisia puolia itsestään unohtamatta silti juuriaan. Yksinkertaista, leikkisää, rentoa ja värikästä – kaikki adjektiivit sopivat hyvin kuvaamaan Marimekkoa niin ennen kuin nytkin. :) Siitä huolimatta uusia mallistoja odottaa nykyään aidosti uteliaana, koska mukana on nyt enemmän yllätyksellisyyttä.
Itse innostuin tässä syksyn mallistossa myös hauskoista kerrostetuista stailauksista. Tuli heti himo pukea saapikkaat vajaamittaisten leveiden housujen pariksi ja yhdistää pitkä paita väljän neuleen alle. Ihastuin myös tuohon punaisten housujen ja pitkän mustan neulemekon yhdistelmään.
Mitkäs ovat teidän muiden ensitunnelmat tästä tuoreimmasta mallistosta? Ja mitkä ovat omia suosikkijuttujanne kokoelmasta?
Translation: Marimekko presented their new FW16 collection yesterday in Paris and I was lucky enough to be there at Palais de Tokyo to see the show live. Here are some of my favourites of the new collection. What do you think about the fall-winter collection?
















Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Inspiraatioita, muoti, pariisi, suomalaiset suunnittelijat