Palmupuiden katveessa
6 97
Ai että, miten mukavaa on ajatuksissaan palata Barcelonan aurinkoon, kun ulkona sade ropisee pimeässä ikkunalautaa vasten. Vaikka nyt kääriydyn taas peiton alle villasukissa, tuntuipa ihanalta päästä hetkeksi kirmailemaan kevätsäässä nilkat paljaina ja palelematta. :)
On muuten suorastaan hämmentävää, miten eri fiilis kuviin tulee jo pelkästään eri näköisten puiden ansiosta. Kyllä on vähän eri fiilis noissa maisemaa reunustavissa palmupuissa kotoisiin mäntyihin ja (tällä hetkellä kaljuihin) koivuihin verrattuna.

Missioni hattuihmiseksi opettelusta jatkuu. Olen aiemminkin todennut, että näin Suomen sääolosuhteissa etenkin lierihattujen pukemisessa on omanlaisiaan haasteita. Barcelonan leppoisissa keleissä hattua tuntui helpommalta käyttää, kun takkien kaulukset ja paksut kaulahuivit eivät nosta hatun lieriä niskasta ja keikauta lakkia päästä. Yllättävää kyllä, myöskään tuuli ei ollut ainakaan muutaman kilometrin päässä merenrannasta minkäänlainen ongelma – lierihattu, kun saattaa siis lennähtää päästä helposti melko pienestäkin tuulenpuuskasta, koettu on.
Tässäkin asussa näkyy juuri kauppoihin ilmestynyttä H&M Studio -mallistoa tuon kimonolta muotonsa lainanneen ja kauniilla pintatekstuurilla koristellun neuletakin muodossa. Sain tosiaan valita uunituoreesta mallistosta jo ennakkoon muutaman vaatteen ja kun Barcelonan reissu osui täydellisesti sopivaan saumaan, niin pääsin heti ulkoiluttamaan kaunista neuletta. Muhkea neuletakki on itse asiassa tuollaisessa leudossa säässä aika kiva vaihtoehto varsinaiselle takille. :)
Translation: On a rainy morning like this, it feels wonderful to travel back to sunny Barcelona in my thoughts. I’m still trying to learn to wear hats and the recent Barcelona trip was a perfect moment for practicing. By the way, that lovely kimono cardigan is from the new H&M Studio SS16 collection that is probably in the stores any day now. Thank you H&M for letting me try it a little bit in advance!

Neulekimono // kimono cardigan H&M Studio*, neulepaita // sweater Samuji, farkut // jeans Never Denim*, hattu // hat H&M*, kengät // shoes Filippa K, laukku // bag vintage, aurinkolasit // sunglasses BikBok (kuvauslainassa)
* saatu blogin kautta // gifted




Photos: Vesa Silver
Tags: barcelona, muoti, Päivän asut, reissussa