Pastaperjantai!
15 70
Yhteistyössä: Asennemedia & Fiskars
Tehdään se nyt selväksi heti kättelyssä: minusta ei voisi koskaan tulla karppaajaa. Minä RAKASTAN hiilareita. Rakastan perunaa, pastaa, hyvää leipää ja pullaa. Olen vähentänyt viljatuotteiden määrää ruokavaliossani merkittävästi viimeisen vuoden aikana, mutta yhä edelleen herkuttelen mieluusti silloin tällöin pizzalla, pastalla tai tuoreella leivällä. Erityisesti italialainen keittiön herkut ovat lemppareitani – ja niistä en tahdo luopua. Eikä onneksi ole mitään tarvettakaan. :)
En niinkään himoitse karkkia tai jäätelöä, vaan meikäläisen heikkous ovat nimenomaan suola, rasva ja hiilarit. Ja näin talviseen aikaan kaikenlaista hyvää tekee mieli entistäkin enemmän. :D Mutta hei, se on ihan ok! Ja ihan hyvillä mielin sallin itselleni tällaisia herkutteluhetkiä muutaman kerran viikossa. Ja siihen kannustan muitakin. Syömisen ei tarvitse olla niin vakavaa – muistetaanhan, että se on ravintoaineiden lisäksi myös suuri ilo. Niinpä liputan innolla Fiskarsin lanseeraaman pastaperjantain nimiin ja jaan teille tänään ruokailuinspikseksi yhden omista lemppariresepteistäni!


Näin sinkkuihmisenä myönnän olevani vähän laiska kotikokki ja ruokaa tulee laitettua kunnolla lähinnä silloin, kun kylään on tulossa vieraita. Tuumailin kuitenkin, että voisi sitä joskus hemmotella itseään ihan yksinäänkin ja kokkasin itselleni villasukat jalassa herkullisen pasta-aterian viinilasillisen kera ja katoin pöytään oikein servetit ja kaikki. Kyllä minä olen ansainnut hektisen työviikon jäljiltä ihanan illallishetken hyvässä seurassa (väitän nimittäin, että olen aika mainio tyyppi). Että kippis vain – me, myself & I!
Yksi suosikkipastaresepteistäni on maailman yksinkertaisin (ja vegaanielämää viettäville muuten tiedoksi, että myös vegaaninen, jos parmesanin jättää pois). En oikein muista, mistä tämän alun alkujaan keksin, mutta ainakin jollain Bar9:ssä syömälläni pasta-annoksella oli osansa inspiraationlähteenä.


Olen joskus Snapchatin puolella hehkuttanut palavaa rakkauttani sipulia kohtaan ja tämä pastaresepti on suoranainen oodi sipulille. Tuo jalo raaka-aine on useimmissa ruoissa vähän sellaisessa statistin asemassa ja enemmänkin mausteena sivuroolissa, mutta tässä reseptissä sille on suotu arvoisensa tila.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämän pastan pääraaka-aineet ovat oliiviöljy, sipuli, valkosipuli, rosmariini ja lime. Niiden lisäksi heittelen usein sekaan myös tuoreita herkkusieniä ja chilipaprikaa (jonka tällä kertaa keittiössä touhottaessani tyystin unohdin matkasta) – kumpainenkaan ei silti ole lopputuloksen kannalta mitenkään välttämätön. Eivätkös ne italialaisen keittiön parhaat herkut yleensä olekin hyvin yksinkertaisia.




Tällä kertaa apuna kokkailussa toimivat Fiskarsin Functional Form -sarjan ruoanlaittovälineet ja pakko sanoa, että sarja on nimensä mukaisesti todella toimiva ja näppärä käyttää. Välineissä ja astioissa on mietitty juuri sellaisia käytännöllisiä pikkujippoja, joiden avulla käytettävyys nousee ihan uudelle tasolle. Moni väline näyttää päällepäin ”ihan tavalliselta”, mutta sitten käytössä huomaakin näitä mainioita pieniä seikkoja, jotka tekevät tuotteista hitusen verran kilpailijoitaan parempia.
Esimerkiksi paistokasarin reunat ovat juuri sen korkuiset, että öljy ei roisku paistaessa liedelle, kattilankanteen on lisätty reiät, joista pastan keitinvedet saa helposti kaadettua pois, juustoraastimeen ja sitruspuristimeen sisältyvät astiat nappaavat herkut talteen ja tarvittaessa säilöön ja tavallisen kauhan toinen reuna onkin nahkeaa silikonimateriaalia, jolla saa kaavittua kattilasta viimeisetkin kastikkeenjämät helposti. Puisessa leikkuulaudassa puolestaan on kätevät vaihdettavat muoviset päälliset eli leikkuualustaa voi käyttää joko sellaisenaan tai esimerkiksi värjäävien kasvisten tai lihan kohdalla muovipäällisen kanssa. Ja tuo pastakauhan keskellä oleva reikä on muuten sopivasti juuri yhden hengen pastamitallisen kokoinen.



Meikäläisen ote kokkailuun on sellainen rennon letkeä, joten sen mukainen on tämä reseptikin. Koska ohje on hatusta heitetty, myös raaka-aineiden määrät ovat vähän sinne päin. Ei siis ole ihan niin tarkkaa, minkä verran mitäkin sekaan sotkee – oman maun mukaan vain! :)
HERKULLINEN SIPULIPASTA LIME-TWISTILLÄ
(2 hengelle)
spaghettia
oliiviöljyä
2 keskikokoista sipulia
3-5 valkosipulin kynttä
1 rasia tuoreita herkkusieniä
1 chilipaprika
1 lime
tuoretta rosmariinia
suolaa
pippuria
+ päälle parmesan-juustoa
Leikkaa sipulit pieniksi paloiksi ja kuullota niitä runsaassa öljyssä hetki. Pilko valkosipulikynnet ja chili ohuiksi palasiksi ja lisää pannulle. Paloittele joukkoon myös tuoreet herkkusienet. Lisää sekaan reilusti tuoretta rosmariinia ja anna seoksen paistua runsaassa öljyssä niin kauan, että sipulit ovat karamellisoituneet rapsakoiksi ja sienet ruskistuneet hiukan. Rouhi lopuksi sekaan suolaa ja pippuria.
Keitä spaghetti ja jätä se sopivasti al denteksi. Kaada keitinvesi pois ja lorauta kypsän pastan päälle hiukan oliiviöljyä. Lisää sipuliseos kattilaan ja sekoita se spaghetin kanssa. Annostele lautaselle ja purista sekaan puolikkaan limen mehu. Lopuksi raasta päälle parmesania.
PSST! Vinkki: Tuoretta rosmariinia voi muuten myös pakastaa. Omat yrttini ovat vanhempieni kotipihasta viime kesältä ja kun otin pari oksaa pakastimesta, sulattelun jälkeen niistä lähti ihan yhtä vahva tuoksu kuin tuoreenakin. :)






Tags: I love food
Categorised in: Koti