Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Ikä on vain numero
17 88
Täytin sunnuntaina vuosia – mittariin kilahti luku 32. En ole koskaan eläissäni potenut pahempia ikäkriisejä, enkä oikein osaa potea nytkään, vaikka periaatteessa aineksia mojovaan kriisiin varmaan olisikin. :D Kaikki ei totisesti tässä matkan varrella ole mennyt ihan kuten suunnittelin tai olisin toivonut, mutta äh, ei tässä 32-vuotiaana minulla ole vielä mihinkään kiire. Uskon jotenkin siihen, että viime kädessä kaikki menee aina juuri niin kuin on tarkoitettukin.
Koska ikäkriisi ei suuremmin vaivaa, ajattelin sen sijaan miettiä ikäjuttuja noin yleensäkin. Monia jaksoi vuosien ajan kismittää oikein toden teolla, kun iloisesti kutsuin itseäni blogini kuvaustekstissä tyttöseksi, vaikka ikävuosia oli kertynyt jo päälle kolmenkymmenen. Jatkoin samalla linjalla, ihan vain provosoidakseni, vaikka aloin jo itse olla melkoisen kyllästynyt koko kuvaustekstiin. :D Nykyään tituleeraan itseäni sivupalkin kuvauksessa iästä riippumattomasti esteetikoksi, mikä on itse asiassa aika osuvaa, sillä blogini ihkaensimmäisessä postauksessa liki 9 vuotta sitten kutsuin itseäni juuri sellaiseksi.
Olen tarinoinut tästä aiheesta ennenkin, mutta jos jotain olen tässä elämäni varrella oppinut niin sen, että ikä todella on viime kädessä ihan vain korvien välissä. Olen tavannut omanikäisiäni, jotka ovat elämäntilanteensa ja ajatusmaailmansa puolesta kuin eri planeetalta. Yhtälailla olen kohdannut mummeleita, joiden kanssa voin hihittää tismalleen samoille asioille tai teinejä, joiden kypsyyden edessä en tule edes ajatelleeksi, että käytännössä voisin ikäni puolesta melkein olla keskustelukumppanin äiti. (Hui!)
Vietin lauantaina syntymäpäivääni kahden rakkaan ystäväni kanssa, joilla on keskenään ikäeroa peräti 17 vuotta – toinen 37- ja toinen 20-vuotias. Ja uskallan veikata, että ikäero oli kutakuinkin viimeinen asia, joka juolahti keskusteluissamme mieleen. Ystäväpiiriini kuuluu minua huomattavasti nuorempia ja huomattavasti vanhempia ihmisiä, enkä ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että ikävuosien lukumäärä olisi millään tavalla olennainen juttu ihmissuhteissa. Nauratti, kun joku linkkasi minulle keskustelupalstan viestiketjun, jossa ihmeteltiin, mitä yhteistä muka minulla ja minua 11 vuotta nuoremmalla Annikalla voisi olla. Voi, kunpa tietäisitte. :)
Ikäasiat mietityttävät joskus myös parisuhderintamalla. Vaikka olen menneisyydessäni seurustellut lähinnä kutakuinkin itseni ikäisten miesten kanssa (muutama vuosi sinne tänne -haarukassa), en ole koskaan tuijotellut vuosilukuja deittikumppania valitessani. Olen käynyt treffeillä niin itseäni 10 vuotta nuoremman kuin vanhemmankin tyypin kanssa, eikä ihastuksen syttyminen ainakaan iästä ole jäänyt kiinni.
On hauskaa jutella ystävien kanssa näistä ikäpreferensseistä. Siinä, missä joku ei voisi kuvitellakaan seurustelevansa itseään nuoremman kanssa ja tiirailee charmikkaasti harmaantuvia herrasmiehiä sillä silmällä, toinen kiinnostuu puolestaan selvästi useammin poikamaista intoa uhkuvista nuorukaisista. Itse huomaan keskimäärin ihastuvani usein itseäni hiukan nuorempiin miehiin. Ei siihen mitään erityistä syytä ole, mutta huomaan vain viehättyväni selvästi herkemmin itseäni nuoremmista kuin vanhemmista. Toisaalta, ehkäpä se on luontevaa myös siitä syystä, etten en näytä ikäiseltäni – olettaakseni tästä johtuen nuoremmat miehet usein lähestyvät minua arkailematta.
Ikää huomattavasti olennaisempia juttuja suhdeasioissa ovat elämäntilanne, arvot, persoonat ja haaveet. Jos ne kohtaavat, ei numeroilla ole merkitystä. Vai onko sinulle? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muidenkin mietteitä ikäkysymyksistä. Snapchatin puolella aihetta pohdiskellessani ihmiset jakoivat ihania ystävyystarinoita – oli mahtavaa kuulla, kuinka ystävyys (tai rakkauskin) voi todella syttyä ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Olen itse asiassa jutustellut Snapchatin puolella aika paljonkin kaikista ihmissuhteisiin, rakkauteen ja deittailuun liittyvistä teemoista ja ne ovat selvästi suosituinta ja toivotuinta sisältöä snäpeissäni. Niitä jaksetaan aina pyytää lisää ja olenpa ajautunut hurjan kiinnostaviin ihmissuhdekeskusteluihin privaviestien puolellakin monien seuraajieni kanssa. Olen viime aikoina raottanut enemmän näitä aihepiirejä myös täällä blogin puolella, mutta kynnys tarttua henkilökohtaisempiin aiheisiin on korkea. Jos siis haluatte päästä kuulemaan vähän avoimempaa Jenniä, niin kannattaa lisätä meikäläinen seurattavien listalle snäpissä (jennipupulandia).
PS. Kuvituksena jutussa on ulkona myllertävän lumimyrskyn kunniaksi kesäisiä muistoja viime kesiltä. :)
Photos: Pupulandia, Janne Simojoki & Vesa Silver
Tags: höpötyksiä, Mietteitä elämästä
Categorised in: Elämä
Maanantaimoodissa
17 88
