24 tunnin hemmottelupäivä
3 64
Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Viking Line
Yllätin itsenikin vajaat pari viikkoa sitten, kun kävin 24 tunnin risteilyllä yhteistyön tiimoilta ja tykkäsin laivalla olosta odotusteni vastaisesti niin paljon, että olisin voinut jäädä Itämerelle hyvän ystävän kanssa seilailemaan mainiosti vaikka vielä toiseksikin vuorokaudeksi.
En ole siis koskaan ollut mitään risteilytyyppiä, enkä varsinkaan sellaista risteilytyyppiä, joka lähtisi vain pelkästään risteilemään risteilemisen ilosta – laiva on tähän asti ollut minulle vain yksi vaihtoehtoinen tapa matkata Tukholmaan. Mutta niin vain Viking Grace ja rakkaan ystävän seura muuttivat mieleni asiasta tyystin. Mietin, että voisin ihan tosissani lähteä uudelleenkin.

Taisimme osua Gracelle aika hyvään aikaan, kun risteilyn ajankohdaksi valikoitui arkipäivä. Koska mielessä ei ollut niinkään biletys, ei haitannut lainkaan, että suurin osa muusta risteilykansasta oli ikäluokaltaan 60+. :) Tunnelma oli keskiviikko-iltana ihanan rauhallinen ja missään ei ollut pahemmin ruuhkaa. Ei näkynyt humalassa toikkaroivia risteilyvieraita ja muutenkin meininki oli varsin leppoisa.
Kaikki tämä sopi meille erinomaisesti, koska meillä oli mielessämme ensisijaisesti rentoutuminen, hyvä ruoka, hemmottelu ja maailman parhaasta seurasta nauttiminen. On tosiaankin aikamoista luksusta saada irroittaa kiireisen arjen keskellä 24 tuntia aikaa rakkaalle ystävälle siellä keskellä merta, missä kännykät eivät koko ajan piippaile ja voi keskittyä vain olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Veikkaankin, että nimenomaan hyvä seura oli suuri osasyy sille, että risteilystä jäi niin mahtava fiilis. Sanna, lähtisin kanssasi risteilemään Itämerelle vaikka viikoksi. ;)

Risteilyllä ei ollut silti vaikea viihtyä muutenkaan. Ruoka oli aivan poikkeuksellisen hyvää ja palvelu pelasi joka käänteessä moitteettomasti. Meillä oli käytössämme Premium-tason hytti, jossa oli siis ihan normaali parisänky sen tavallisen kerrossängyn sijaan ja meitä hemmoteltiin myös ikkunasta suoraan keulan suuntaan avautuvalla merinäköalalla. Premium-hyteissä on myös televisiot, joten osan iltaa istuimme hyvällä omallatunnolla huoneessa pyörittelemässä silmiämme ruotsalaiselle tosi-tv:lle ja juoruilemassa. :D
Reissun paras osuus koitti kuitenkin seuraavana päivänä, kun meille oli varattu vuoro spa-osastolta. Gracella on siis oma spa, minne voi varata aikoja. Paikan päällä on muutama poreallas merinäköalalla sekä kauneushoitola. Meille oli varattu oma erillinen spa-huone, jossa saimme kylpeä porealtaassamme parin tunnin verran ihan privaatisti, mutta noin arkipäivänä yleiselläkään puolella ei näyttänyt olevan ruuhkaa. Porealtaissa ei ollut kuin muutama ihminen ja ajoittain ne olivat tyhjinäkin – ainakin arkena spa-osastolla voi siis saada olla hyvinkin rauhassa, vaikkei tuota yksityisosastoa raaskisikaan varata.

Mietin, että mitenköhän jaksan lillua poreiden keskellä sen parin tunnin ajan, mikä meille oli varattu, mutta mitä vielä, aikahan kului kuin siivillä. Olisin voinut varmaan huoletta varata itselleni neljä tuntia altaassa lekotteluun – niin nopeasti tuo pari tuntia hujahti.
Onneksi pulikoinnin jälkeenkin oli vielä kivaa ohjelmaa luvassa, sillä pääsimme ystäväni kanssa kasvohoitoon. Ihanilla Comfort Zone -tuotteilla toteutettu hoito oli niin rentouttava, että nukahdin kesken hemmottelun. :D Olisin voinut palata takaisin porealtaaseen nuokkumaan hoidon jälkeen, mutta siinä vaiheessa oli jo suunnattava hyttiin valmistautumaan illalliselle. Oikeasti, oli niin rentouttavaa ja ihanaa vain olla lekotella, että aika meinasi joka käänteessä loppua kesken. Valehtelematta olisin mielelläni jäänyt vielä toiseksi yöksi.

Oli hauska lukea viime postauksen kommenteista, että aika moni muu Viking Gracella vieraillut on voinut yhtyä omiin kokemuksiini paatilta. Jos siis olet valmis antamaan risteilyelämykselle uuden mahdollisuuden, niin tämä ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto. :)
Sain viime jutun yhteydessä arpoa yhden paketin Gracellakin myytävän Happy Plugsin Deluxe-tuotteita, joten nyt on aika tässä samalla julkistaa kisan voittaja. Tällä kertaa arpaonni suosi seuraavaa kommentoijaa:
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: kauneus, reissussa, yhteistyö
Categorised in: Matkat
Minttu:
Uudet kuulokkeet tulisi tarpeeseen ja hopeiset olisivat hienot :) Itsekin koen laivan lähinnä helppona kulkuvälineenä Tukholmaan ja Tallinnaan, mutta Grace on toki vielä testaamatta. Ehkä munkin mieleni muuttuisi tuollaisella hemmottelumatkalla.
Käyhän kurkkaamassa sähköpostiasi! :)