Unelmien villapusero
4 75
New Yorkissa oli muutamana reissumme ensimmäisenä päivänä todella kolea keli ja vaikka puin liki kaikki puserot päälleni yhtäaikaa, vilutti silti. Jotenkin se tuuli meni aivan luihin ja ytimiin asti. Niinpä vähän toiveikkaana kiertelin vintage-putiikkeja, josko jostain löytyisi jokin ihanan lämpöinen neule kotiinviemisiksi ja koleita reissupäiviä lämmittämään. Ja löytyihän sieltä!
Erään vintage-liikkeen rekissä osui heti hyppysiin Maailman Ihanin Villapusero – mintunvihreä pörhelö, joka oli ulkonäkönsä lisäksi myös kokonsa puolesta kuin minulle tehty. Astelin putiikista ulos 30 dollaria köyhempänä ja yhden unelmien villapuseron verran rikkaampana, harvinaisen onnellisena naisena.

Sittemmin superlämmin pusero on lämmittänyt kehoa ja mieltä lähes päivittäin. Kyllä sitä voi ihminen tulla pienestä asiasta onnelliseksi. 30 taalan edestä yhtä onnea tuo ihana pusero. <3 Aika ihana on kyllä myös tuo puseroon matchaava huivi, jonka sain valita matkaani Ajatar-liikkeestä sillä samalla visiitillä, kun mukaan tarttui se upea vihreä takki.
Taisin tänään näitä kuvia otettaessa olla aika onnellinen noin ylipäänsäkin, kun kerrankin hymyilytti oikein hampaita myöten. :) Tai ehkä se oli vain ihana jälleennäkemisen hetki Vesan kanssa pitkästä aikaa. <3
Translation: The best New York souvenir: this vintage sweater. :)


Takki // coat Never Denim*, villapusero // sweater vintage, farkut // jeans Never Denim*, kaulahuivi // scarf Marella (Ajatar)*, kengät // shoes Object*, aurinkolasit // sunglasses Monki
*saatu blogin kautta / gifted








Photos: Vesa Silver
Tags: muoti, Päivän asut, uutta vaatekaapissa, Vintage
Categorised in: Muoti