10/11/15

Uudenlaisia joulun värejä

161 64 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Asennemedia & Vallila

Pääsin tällä viikolla ihan uudenlaisten haasteiden pariin, kun sain blogikampanjan tiimoilta toteuttaa Helsingin Kluuvikadulla sijaitsevaan Vallila-myymälään oman jouluisan inspiraatioseinän. Olen pari kertaa stailannut aiemmin näyteikkunoita, mutta tällaisen myymäläsomistuksen loihtiminen olikin ihan uusi aluevaltaus. Ideana oli toteuttaa oma joulun tunnelmaa henkivä inspiraatioseinä Vallilan kuosein ja itse valituin värein.

Projektia oli toteuttamassa minun kanssani Luukkuja-blogista tuttu ystäväni Viena, joka sai myös taiteilla liikkeeseen oman näköisensä seinän. Oli hauskaa, että Viena oli alkuun huolissaan, mahtaisiko seinistämme tulla liian samankaltaiset, koska meillä on niin samanlainen visuaalinen maku asioissa. Huoli osoittautui turhaksi, sillä seinistämme tuli aivan erilaiset. Siinä missä Viena haki joulun tunnelmaa somistukseensa perinteisistä jouluväreistä: punaisen sävyistä, lumenvalkoisesta ja harmaasta, minä päätin lähestyä jouluteemaa hiukan modernimmasta kulmasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain jotenkin heti alkuvaiheessa vision sellaisesta yötaivaan sinisestä (tai oikeastaan juuri siitä sinisestä hetkestä ennen lopullista pimeyttä), hiukan petrooliin taittavasta seinästä ja talvisesta, paljaasta metsämaisemasta. Voi kuulkaa kuinka sitä oikeaa maalisävyä taustaseinää varten metsästettiinkin hartaasti, mutta lopulta tärppäsi! Niistä pikku-lippulapuista on jokseenkin vaikea ennustaa, miltäköhän sävy sitten suurena pintana mahtaa näyttää. Onneksi kuitenkin meni nappiin ja seinän sävy vastasi tismalleen visiotani. :)

Yötaivaasta ja lehtensä pudottaneesta metsästä inspiksensä saanut kokonaisuus täydentyi ruusunmarjan punaisella ja mandariinin oranssilla sekä jouluisilla eukalyptuksen ja puuvillapensaan oksilla. Keinovalossa napatut kuvat eivät valitettavasti tee kuoseille tai seinän kauniille väreille oikeutta, joten suosittelen, että käytte ihan paikan päällä liikkeessä kurkistamassa, sillä siellä nuo minun ja Vienan inspisseinät nyt ovat esillä. Putiikki sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 11 (sisäänkäynti Kluuvinkadun puolelta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos jotakuta muuten kiinnostavat nuo seinällä käyttämäni kauniit kuosit, niin tässä vähän lisäinfoa niistä. :) Mukaan päätyivät muun muassa Saara Kurkelan suunnittelema Ruusunen-kuosi sekä oranssina hehkuva Silkkisuukko-kuosi, Riina Kuikan Oksat-tapetti ja Matleena Issakaisen Trollskogen-kangaskassi.

Ja hei, onpa minulla teillekin mukava pikku-yllätys, sillä saan arpoa lukijoiden kesken yhden 100 euron lahjakortin Vallilan Kluuvin myymälään. (Jos asut muualla, niin ei huolta, lahjakortin voi tarvittaessa käyttää myös verkkokaupassa!) Osallistu kisaan kertomalla tämän jutun kommenteissa millainen tunnelma ja värimaailma luo sinulle joulutunnelmaa kotiin? Voisitko kuvitella esimerkiksi pääseväsi joulufiilikseen näillä minun inspisseinäni väreillä? ;) Jätä kommenttisi ma 16.11.2015 mennessä ja muista laittaa mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tags: ,

Categorised in: Koti

161 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • Roosa

    En itse oikeen oo jouluihminen ja en pidä oikein siitä värimaailmasta mitä jouluna näkee. Punainen on mulle ehdoton nounou. Sun seinä kuvaa hyvin suomen talvea, kun lunta ei oikeen ole ja jossain saattaa nurtsikin vielä vihertää. Ehdottomasti sun inspisseinän kannalla ja punainen pannaan!

    • lumiukko

      ”suomen talvea, kun lunta ei oikeen ole” Ei näin. Tarkoitat varmaan Helsingin/pk-seudun talvea?

  • Marja

    Kaunis ja harmoninen inspisseinä! Kelpuuttaisin tuon värimaailman kotiini jouluksi :) itse asiassa en ole omassa kodissani (joulun aikaan tulee oltua enemmän kotikotona) koskaan laittanut joulua muutoin kuin valoilla, jotenkin ei ole napannut hankkia erivärisiä tekstiilejä vai joulun vuoksi. P.s tulitkin mua vastaan tänään yliopiston kulmilla! Mikä sattuma just kun olin vain muutama päivä sitten palannut lukeman blogiasi :)

  • Elisa

    Joulu on mukavaa rauhoittumisen aikaa, mutta punainen ”jouluväri” ei kyllä rauhoita omaa jouluani. Tykkäänkin jouluna enemmän metsänvihreistä sävyistä. Sinun inspisseinäsi sininen väri on aivan uskomattoman ihana ja käytänkin sitä varmasti tänä jouluna!

  • elefanttinainen

    Lapista kotoisin olevana, ja muutaman harmaan talven Helsingissä asuneena, joulutunnelman minulle luo kynttilänvalo ja valkoiset hennot koristevalot. Auttavat vähän lumenpuutteessa.

  • Saana

    Aivan ihana tuo seinä!! Mulle joulutunnelmaa luo värejäkin enemmän lämpö ja tuoksut. Vaikka punainen on perinteisesti se joulun väri, niin meidän perheessä on ollut tapana joka vuosi ottaa uusi teemaväri koristeluille. Vuosien varrella on ollut juurikin tuollainen sininen, kulta, hopea, viininpunainen, vihreä, oranssi jnejne. Mielestäni on hauskaa vähän rikkoa rajoja :)

  • molly

    Tykkään aika perinteisestä joulun värimaailmasta: punainen, kulta, valkoinen. Sisustamasi seinä on kaunis, mutta en tiedä pääsisinkö sillä ihan joulun tunnelmaan:)

  • Laura

    Minulle valkoinen on aina se ainoa oikea väri jouluun. Tänä vuonna ei ole minkäänlaiset joulufiilikset vielä heränneet, mutta onneksi seinäsi värimaailma ja ihana eukalyptuskimppu toivat jo vähän ”mitäs jos…” -ajatuksia.

  • R*u

    Juurikin tuo tumma tähtitaivaan sininen tuo mieleen yhdessä tehdyt joulukävelyt.

  • Meredith

    Serusteletko sä nykyään?

  • Merki

    Vaikka punainen onkin se perinteisin jouluväri, pidän itse enemmän metsänvihreän ja hopean yhdistelmästä :)

  • Petra

    Olen sen verran perinteinen, että joulutunnelmaa luo kyllä parhaiten ne yleisimmät jouluvärit eli punainen, harmaa ja valkoinen :)

  • Joulun tunnelma syntyy vihreän, kullan ja hopean sävyillä. En pidä erityisesti punaisesta, joten joulun sisustukseeni kuuluu sitä hyvin harvoin.
    Tykkäsin sun somistusväreistä myös tosi paljon!

  • Kirsi

    Ihana tuo sininen, vaikka mulla on ihana punainen äidin tekemä joululiina, jonka aina laitan jouluna esille, pidän paljon sinisen, harmaan ja hopean yhdistelmästä.

  • Ida

    Maanläheiset värit ja tietenkin joulunpunainen sekä himmeä valaistus esimerkiksi kynttilöiden tai sisustusvalojen kanssa.

  • Mulle eniten joulufiilistä on tuonu perinteinen punanen, mutta nyt kun oon kasvanu enkä asu enää kotona on mielikin vähän muuttunut. Tällä hetkellä joulufiilistä parhaiten tuo vaaleat sävyt ehkä kultaiseen yhdistettynä.

    Toi sun luoma seinä poikkeaa ihanalla tavalla suomalaisista ”normeista” mut hyvä niin! Mä tykkään!

  • shini

    Kyllä joulutunnelma tulee nimenomaan punaisen ja kullan väreistä. Seinäsi on aivan ihana, mutta joulutunnelmaan en sillä virity.

  • Anna

    Aivan ihana tuo sinun ote joulufiilikseen! Tykkään hirmuisesti. Itse tykkään puisista joulukoristeista, niillä tulee tuotua luontoa kotiin. Ja kynttilät, ilman niitä ei voi olla!

  • TinttiS

    Todella hieno lähestymistapa sulla jouluisen tunnelman luomiseen. Itse oon yleensä menny perinteisesti punaisella ja vihreällä mut tummansininen rupesi juuri kiehtomaan. ;)

  • Elise H.

    Jouluvärini ovat valkoinen ja hopea, ripaus punaista. Vaikka tuo inspiraatioseinäsi onkin ihana, en saa siitä kovin jouluisia fiiliksiä, mutta ei sen aina niin perinteistä tarvitsekaan olla :)

  • Norsi

    Itselleni jouluisen tunnelman tuo juurikin se perinteinen syvänpunainen. Sinun seinäsi siniset ja vaaleat sävyt voisivat sopia myös omaan jouluuni, mutta oranssit ovat auttamatta liian alkusyksyä. :D

    Kaikkein parhaiten tunnelman saa kuitenkin luotua kynttilöillä.

  • Henna

    Voisin todellakin kuvitella tuollaista värimaailmaa jouluiseen sisustukseen. Se perus tonttulakin-punainen ei hotsita ollenkaan ja omasta mielestä värinä se on todella tunkkainen. Oranssin värin fanina tuo värikirjo olisi täydellinen!

  • Mirka

    Sun tekemä inspisseinä on aika makee, mutta mulle ei oikein joulu tule siitä mieleen. Paremminkin kokonaisuudessaan talvi. Ite tykkään kovasti joulunajasta, ja tietty oikein joulunpunaista täytyy olla tuomassa sitä joulun tuntua! Mutta sitäkään ei saa olla liikaa. Mun joulukodissa väreinä on joulunpunainen, tumman vihreä sekä hopea. Eli oikein ”perinteiset” joulunvärit :)

  • SaraJasmin

    Itse olen aika perinteinen jouluihminen: punainen, valkoinen, harmaa. Mutta erityisesti tuo pihla kuosi yhdistettynä tumman siniseen seinään toi kyllä joulun mieleen :) ehdomasti kelpuuttaisin omaan kotiin jo ihan vaan vaihteluna perinteiseen ja tasapainona, koska tiedän, että jo pelkästään äidin ja mumman luona vierailu tyydyttää perinteisen joulun kaipuun :D luultavasti tämän takia oman kämpän joulu tuleekin olemaan aika minimalistinen ja vähän modernikin :)

  • saaruu

    Sinun inspisseinä on kauniin oranssinsävyinen, mutta liian syksyinen tuodakseen minulle joulufiiliksen. Olen perinteisten, murrettujen ja maanläheisten jouluvärien ystävä, mutta viime vuosina olen ihastunut ripauksesta kultaa perinteisten sävyjen rinnalla. Oi tulisipa joulu jo! :)

  • Nau

    Jos seinäsi elementteihin vain yhdistäisi kynttilämeren ja piparkakkujen tuoksun, niin siinä olisi joulustailaus minun mieleeni!

  • enni s

    Kauniita kuoseja ja värejä inspiraatioseinässäsi, vaikka itse pidänkin eniten perinteisistä joulun sävyistä. :) Omaan kotiin joulutunnelmaa luon aina pelkästään valoilla – kynttelikkö ja tähti ikkunassa tuo aina ne parhaimmat joulufiilikset pintaan!

  • Hanna

    Itse olen aina jotenkin karsastanut perinteistä tummanpunaista ja vihreää jouluväreinä, ja juurikin sininen on tuonut rauhoittavan joulu(tai oikeastaan talvi)tunnelman kotiini – sellainen oikein syvä yönsininen, hopeaan, tummanvihreään ja valkoiseen yhdistettynä. Tosin jos rehellisiä ollaan, niin kotini värikaaoksesta ei kyllä jouluisinkaan saa luotua kovin harmonista tunnelmaa, heh.

  • Laurs

    Itse laitan joulua lähinnä valoilla, mutta myös ripauksella punaista ja valkoista. Sinun seinäni iski siinä mielessä, että tuo sininen sävy vastaa makuuhuoneesi väritystä ja käytän valkoisen ohella muutenkin paljon sinistä sisustuksessa. Siksi se ei erityisesti tuo jouluista fiilistä minulle ;) Mutta muutoin kiva seinä!

  • Jenni

    Minulle jouluntunnelman luo tumma intensiivinen punainen. Lisäksi pitää olla vähän kultaa tai hopeaa. Kynntilän valolla saa rauhallisuuden tunteen.

  • Ansku

    Oi! Mun Joulufiilistely on jo täydessä vauhdissa – joulutähti ikkunassa, kynttilöitä ja jouluradio päällä. Ehdin jo hankkia myös uusia joulupalloja! Meidän perheen joulumaailma on pääsääntöisesti valkoinen. Joulutunnelma sen sijaan muodostuu hyvästä ruuasta ja kuusen valossa luetuista kirjoista!

  • Heili

    Itse pidin tekemässäsi somistuksessa erityisesti noista kasveista :) Juurikin kasvien (eikä mitään joulutähtiä tai muuta perinteistä!) sekä kynttilöiden ja valojen avulla ajattelin tuoda tietyllä tapaa karua mutta kaunista ja yksinkertaista joulutunnelmaa. Värimaailmana se mikä muutenkin eli valkoinen ja satunnaisesti esimerkiksi sinisen, vihreän ja harmaan sävyjä.

  • Mikko

    Itselleni ehkä värejä enemmän valaistus tuo joulun. Punainen jonka helposti liittää jouluun, ei oikein ole minun värini, joten esimerkiksi tästä sun inspisseinästä voisin aivan täydellisesti löytää joulun itselleni! :)

  • pöllö

    Musta, valkoinen ja vihreä ovat joulun suosikki värejä. Takkatuli, kynttilät ja kuusen tuoksu luovat tunnelmaa.

  • Lisa

    Tummat ja rauhalliset värit. Myös erilaiset jouluvalot!

  • JuttaM

    En ole sininen ihminen. Siksi onkin mielenkiintoista, että jouluna sininen valtaa kotiani. Sen lisäksi oikein kimalteleva valkoinen kuten lumihanki pakkasella. Ehkä siinä on taustalla jokin samankaltainen sininen hetki ja yöpakkaset sekä lumesta raskaat puut. Erikoista!

  • minna

    Ihana, kun nostit oksat jouluiseen seinääsi! Ja oli hauska lukea Vallilan sivuilta, että suunnittelija itse oli tavoitellut kuosilla kesäpäivän tunnelmaa. Toimii ehdottomasti molemmissa! Ottaisin Oksat koristamaan jouluista kotia joko tapetin tai maton muodossa.

  • Maini

    Tykkään sun seinästä: se on selkeä ja rauhoittava. Ja nuo oranssi ja syvä sininen on juuri niitä värejä, jotka itse liitän jouluun.

  • eippa-i

    Kynttilät ja kulta yhdistettynä harmaaseen tuo joulutunnelman. Pientä ylellisyyttä lasilla tai kristallilla.

  • Jenni K

    Tummanvihreät kasvit inspiroivat tällä hetkellä, esimerkiksi havut. Punaista ja harmaata en välttämättä kaipaa. Ihastuin sinun somistuksessa noihin eukalyptuksen ja puuvillan oksiin nyt, todella kauniita! Tuollaiset täyteläiset sävyt kuten tuo somistusseinäsi sininen ja havunvihreä ovat tosi kauniita. Juhlavuutta niihin voisi tuoda vaikkapa kullan tai messingin sävyt :)

  • S

    Eikös tuossa seinässä ole käytetty Vallilan Ruusunen-kuosia, jossa on ruusunmarjoja. Pihla-kuosia en kuvassa näe…

  • Olgamaria

    Itsen poimisin tuosta sun väreistä vain turkoosin. Sen yhdistäisin hopeaan. Todellisuudessa kuitekin oman kodin jouluvärit ovat valkoinen, hopea/harmaa ja ihan ripaus punaista.

  • tuulitu

    Kyllä sitä punaista johonkin on laitettava. Edes vähän. Paljon pehmeitä sävyjä, beige ja harmaa nyt lähinnä ja siihen hieman valkoista ja punaista niin vähän saa väriä :) ihan uusi asunto on nyt muutenkin vaiheessa…

  • tuulitu

    Kyllä sitä punaista johonkin on laitettava. Edes vähän. Paljon pehmeitä sävyjä, beige ja harmaa nyt lähinnä ja siihen hieman valkoista ja punaista niin vähän saa väriä :) ihan uusi asunto on nyt muutenkin vaiheessa… niin ja törkeen ihana tuo seinä !

  • Tua

    Aivan ihana seinä! Mikseipä sillä joulutunnelmaan pääsisi; tosin nämä värit ovat sellaisia joita tykkään käyttää sisustuksessa muutenkin. Nuo oksat ovat kyllä niin kauniita, taidan hakea niitä itsellekin! Oma koti ei joulun tullen värejä vaihda, ainoastaan valosarjat löytävät tiensä ympäri kotia ja pikkuinen kuusi pääsee olohuoneen nurkkaan.

  • miida

    Kyllä jouluun kuuluu ehdottomasti punainen. Myös harmaa ja havunvihreä sopivat ihanasti jouluiseen kotiin. :)

  • Neelia

    Tuo tapetti on tosi hieno!

    Minun jouluni muodostuu tänä vuonna vihreästä,hopeasta, valkoisesta ja mustasta. En ole sisustuksessa punaisen perään, mutta jotain perinteistä väriä halusin. Vihreä on muutenkin suosikkivärejäni.myös sininen sopisi hyvin jouluun!

  • Emmi

    Punainen ei miellytä itseäni sisustuksessa jouluna tai muulloinkaan, vaan tykkään enemmän valkoisesta, harmaasta sekä hopean ja kuparin sävyistä. Tuo valitsemasi sininen sopisi näiden seuraan kyllä erinomaisesti!

  • Manouche

    En ole myöskään jouluihminen, mutta perheelle teen joulun perinteisistä jouluväreistä.

    Tykkään kovasti tuosta seinästäsi :)

  • Nia Nia

    Pidän kovasti tummansinisen, oranssin sekä fuksian punaisen lisäämistä perinteisinä jouluväreinä pidettyjen punaisen ja valkoisen lisäksi. Täydentävät tunnelmaa ja tuovat särmää sisustukseen!

  • Jenna M

    Ihania värejä ja kuoseja! Meillä joulun värit ovat purppura, kulta ja smaragdin vihreä, harmaan taustavärin vallitessa muuten tunnelmaa. Lopputulos on ehkä ensimmäisistä mielikuvista huolimatta harmoninen ja ennen kaikkea kotoisa!

  • Arja

    Joulutunnelmaan pääsen kynttilöin ja väreistä punainen,kulta ja hopea ovat sisustuksessa tärkeät tunnelmanluojat.Sinun seinä on mielestäni kyllä kaunis,mutta jollakin tavoin syksyinen, ei jouluinen.

  • lau

    Joulutunnelman tuo jonkun tietyn värin sijaan valo, tuli se sitten kynttilästä tai jouluvaloista. :)

  • Miia

    Onhan niitä perinteisiä kultaisia, punaisia ja vihreitä mukava käyttää, kun niin vain kerran vuodessa pääsee tekemään. Mutta! Pääsisin ehdottomasti joulutunnelmaan myös luomallasi värimaailmalla, ja minusta joulua saa ja pitää keksiä välillä uudestaan. Kynttilät, puu ja tummanvihreä luovat minulle joulutunnelmaa tänä vuonna.

  • Maija

    Itse tykkään klassisista punainen-vihreä yhdistelmistä. Olen kai niin lapsuudenkodin perinteisiin juuttunut. Vaihtaisin joulun alla kaikki tekstiilit niihin sävyihin, jos varat riittäisi. :)

  • Juuli

    Sinisen ja lumen valkoisen yhdistelmä on mun mielestä ihana, ja tykkään käyttää sitä korteissa ja lahjapapereissa :-) <3

  • Hanna

    Tuo sininen väri jonka valitsit seinäsi taustalle on to-del-la kaunis ja juuri sellainen mitä itse voisin käyttää sisustuksessa. Ehkä siksi onkin vähän hassua että minun on hankalaa saada minkäänlaista ’jouluinspiraatiota’ sinun seinästäsi :D Tuo kaunis sininen, valkoinen, hopeanharmaa… kaikki sopivat kotiini ja käsitykseeni joulun väreistä mutta jokin vain mättää. Ehkä se on tuo vasemman yläkulman kangas ja sen värimaailma josta en oikein saa kiinni. Itse en ole kovin innokas joulusisustaja, värien sijasta luon tunnelmaa erilaisilla valoilla, tavallistakin suuremmalla kynttilöiden määrällä sekä kimaltavilla asioilla – erityisesti hopea ja kupari vetävät puoleensa. Punainen ja kulta eivät koskaan ole olleet oikein minun värejäni enkä niitä omaan kotiini kaipaa joulunakaan.

  • heiskav

    Sun tekemän seinän värit menee muuten, mutta oranssia en osais itse käyttää. Tummansininen on ihana! Täytyykin kokeilla sitä oman kodin jouluväreihin. Muuten meillä on valkoista, harmaata, vaaleanpunaista, kuparia, mustaa… Tuo haalea vaaleanpunainen on uusi väri tänä jouluna, mutta uskon että toimii. :)

  • Eveliina

    Jo pelkästään kynttilät ja piparintuoksu luovat jouluisen odottavan tunnelman. Yllätyin positiivisesti rajoja rikkovasta värimaailmasta inspiraatioseinässäsi :)

  • Kerttu

    Omassa kodissani joulun laitto on ollut aina melko vähäistä: ikkunaan kiinnitän valkoisen paperitähden (jos muistan kaivaa sen ajoissa kaappien kätköistä) ja kattokruunuun ripustan roikkumaan muutaman joulukoristeen. Kynttilöitä tulee sitten poltettua sitäkin enemmän. Kotini värimaailmaan joulu ei kuitenkaan ole vaikuttanut.

    Vanhempien kotona sen sijaan jouluaikaan laitetaan perinteiset jouluverhot ikkunoihin ja pöydille asetellaan joulupöytäliinat. Parin päivän ajan nuo perinteiset jouluvärit (punainen ja vihreä) menevät ja tuovat joulufiilistä, mutta sitten alankin jo kaivata omaa valkoista kotiani.

    Mielestäni valkoinen on hyvä väri jokaiseen päivään, myös jouluun. Tunnelmaa voi sitten luoda kynttilöillä ja syömällä vielä tavallistakin enemmän suklaata ;).

    Mielestäni Jenni sinun kortistama jouluseinä on kaunis siinä mielessä, että värit käyvät nätisti yhteen ja silmä lepää noita kuvia katsellessa. Kotiini en noita tekstiilejä tai värejä kuitenkaan haluaisi.

  • Pin

    Upean seinän olet luonut! Yksittäisenä mikään elementeistä ei ehkä sytyttäisi, mutta yhdessä niistä tulee raikas ja erilainen talvimaailma. Oksat sitovat kaiken hienosti yhteen. Taidan kokeilla itsekin noita oksia :)

  • kirsi järvinen

    Itse en erityisemmin tee kotiin joulua, muuta kuin lisäämällä kynttilöitä ja led-valosarjoja sekä panostamalla kattaukseen. Meillä on ympäri vuoden väreinä mm. kultaa. Somistamasi värit ovat mukava poikkeus niin tavanomaiseen punainen-vihreä skaalaan, joka on itselleni kotona täysin vieras. Kaunista :)

  • pk

    Omaan jouluuni kuuluu ehdottomasti valkoinen, hopea, kulta ja jonkin verran punaista. Tunnelmaa tuovat värien lisäksi joulusauna, tuoksut, kynttilät, piparit ja muut joululeivonnaiset, suklaat ja konvehdit. Parasta olisi että maassa olisi lumi. Kaipaan perinteistä joulua joten en siksi lämpene modernille seinällesi. Ymmärrän kuitenkin että moni kaipaisi nimenomaan jotain uutta ja erilaista jouluun. On minullakin ollut sellaisia jouluja jolloin on tuntunut että taasko se tulee, enkä ole päässyt tunnelmaan kunnolla.

  • minde

    Inspisseinäsi värimaailma oli kaunis ja voisin sisustaa sen sävyillä kotiani, mutta joulufiilistä siitä ei tullut. Jouluna kaipaan perinteisiä värejä, punaista, valkoksta ja kultaa.

  • Joliel

    Toisaalta pidän joistankin vanhanaikaisista ja maanläheisistä joulukoristeista: olkipukeista, himmeleistä, mutta ne kaipaavat ehdottomasti rinnalle jotain modernia. Tuo sininen taustaseinä on ihan täydellinen! Voisin kuvitella yhdistäväni jotain tuon sävyistä omiin joulukoristeisiin. Olen aika maltillinen koristelija, mutta tuo oranssi Silkkusuukko kyllä ihastuttaa.

  • Sweety Pie

    Mulle tulee jouluisin olo kynttilöistä ja kuusesta, jolloin väreillä on sen kanssa vähän tekemistä. Mutta yleensä tykkään käyttää havun vihreää, hopeista/valkoista, tuo sinun seinälläsi oleva petrolin sininen myös sopisi hyvin, sekä joku pronssinen sävy. Tumman ja raikkaan sekoitus on parasta!

  • KooJiiPee

    Joluntunnelmaa tuo kynttilät, niitä voikin sitten olla missä väreissä tahansa.
    En niinkään laita kotia jouluksi, koska yleensä olen aina poissa joulun. Mutta noilla väreillä, mitä sinulla on, voisin aivan hyvin kodin jouluksi laittaa.

  • Annukka Lankinen

    Ihania joulun värejä. Kyllä joulun tunnelman noilla väreillä tavoittaa. Joulun tunnelman voi luoda perinteiseen tapaan punaiseksi, mutta valkea joulu on myös tunnelmallinen ja kaunis.

  • mary_the_queer

    Mua on jo vuosia ahdistanut koko joulu :( En haluu koristella kotona mitenkään. Viime vuonna poikaystävä sai vähän innostumaan, annoin jopa koristella niillä koristeilla mitä mulla on. Oli ihana voida jakaa se toisen kanssa. Nyt ollaan taas yksin, ja kaikki jouluhössötys ahdistaa entistä enemmän… Sen verran oon suunnitellut jouluun panostavani kotona tänä vuonna, että hommaan jotkut valot sinne. Jotkut lämpöiset valot. Ehkä se tuntuu ihan hyvältä, koska muutto uuteen kotiin ihan kohta :) Äidin luokse sitten jouluksi, ja siellä kyllä koristelen kuusen ja asuntoa muutenkin. Ihanan nostalgisesti kylläkin, sillä kaikki koristeet on tosi vanhoja. Niitä on käytetty silloin, kun oon asunut vielä kotona. Lämpimiä sävyjä.

  • Joulusukka

    Tykkään perinteisistä väreistä, punainen ja vihreä.

  • Maiai

    Joulu syntyy sisältäpäin: kaunis koti sitä tietysti vaan vahvistaa!

  • Pipsa

    Kauniin kokonaisuuden olit luonut. Minulle joulutunnelma syntyy ihmisistä, joulumusiikista ja kynttilöistä. Kotiin en varsinaisia joulusomisteita ole aikaisemmin kovin paljon laittanut. Tänä vuonna tulee ensimmäinen kerta kun houstaan joulua kotona ja saan vieraita ulkomailta. Somistusta on siis hakusessa; ajatuksena on pyörinyt valkoista, hopeaa ja vihreää.

  • Henna73

    Sininen joulu on mun joulu.

  • Hennasi

    Itselleni jouluun kuuluu maanläheiset värit ja tietysti ripaus punaista! Kynttilät ja havut tietysti lisäävät joulun tunnelmaa :-) Ensimmäisenä katsoessani kollaasiseinääsi mieleeni tuli syksyn ensimmäiset kylmät ilmat. Hetken tutkailun jälkeen se kuitenkin alkoi muistuttamaan yhä enemmän talvea – kylmiä ja hieman lumisia talvia, joita tällä hetkellä kovin ikävöin <3

  • Manna

    Tumma yötaivaan sininen on täydellinen väri talvi- ja joulutekstiileissä! Lisänä harmaata, valkoista ja sopiva määrä (eli paljon) kimallusta. ”Perinteinen” joulun vietto perinteisine ruokineen ja koristeluineen ei ole ollut vielä koskaan minun juttuni, mutta tänä jouluna mummolta muistoksi jäänyt ikivanha joulukuusen matto, ja sen takia elämäni ensimmäinen joulukuusi, pääsevät kunniapaikalle.

  • Tesssa

    Joulutunnelma tulee yleensä vasta, kun lunta on kunnolla maassa. Maan valkeus tekee olon rauhalliseksi ja tyyneksi ja joulu kumpuaa ajatuksiin sekä kotiin.

  • Leena

    Minulle joulun tuo valkoinen, punainen ja vihreä, perinteiset jouluvärit siis. En ihan innostunut sinun värimaailmastasi, mutta ainahan voisi kokeilla uutta :) Enemmänkin väri-inspiraatiot olisivat minulla syksyn värejä, ei niinkään joulun.

  • Saara

    Minun joulutunnelman luo kynttilät ja tunnelmavalaistus. Muuta en kaipaa. En pidä joulukoristeista, yksinkertainen on kaunista.. Inspisseinän sininen on todella kaunis väri ja todella jouluinen. Paljon freesimpi kuin perinteiset jouluvärit. Muuten seinästä tulee minulle enemmän syksyinen kuin jouluinen tunnelma, mutta kaunis silti.

  • Soila Backman

    Mun joulutunnelma syntyy perinteisestä punaisesta ja harmaasta (ei liikaa punaista kuitenkaan). Lisäksi vanhan ajan tyyliset koristeet, oljet jne sekä kynttilät tuovat joulufiilistä. Voisin hyvin löytää sinun inspisseinästä omaan joulutyyliin jotain uutta ja kivaa :)

  • pex

    punainen ja valkoinen yleensä värit jotka joulun tuo minulle.

  • Jannina

    Joulutunnelman minulle luo valkoiset ja hopeiset sävyt, kynttilän lämmin hehku ja ripaus havujen vihreää.

  • Neitim

    Omaan kotiin (asun avopuolison kanssa) emme joulua laita, emmekä varmaan edes omista mitään ”jouluista”. Joulu juhlitaan siis vanhemmilla, jossa hallitsevana tekstiilisävynä on punainen ja erilaiset (hillityt) valot. :)

  • Tulina

    Joulun punaisen lisäksi jouluuni kuuluu ehdottomasti tummansininen (yönsininen), jonka kanssa sopisivat kyllä mainiosti myös nuo somistamasi seinän valkopohjaiset kuosit.

  • Helen

    Joulutunnelma on rauhallinen. Pikaresepti joulutunnelmaan on kynttilät, joululaulut ja glögi. Väreistä jouluun yhdistän punaisen, kullan ja hopean, näitä sekä arkisempia mustaa ja valkoista yhdistelemällä syntyy minun jouluinen kotini.

    • iiris

      Mulle ainakin tänä jouluna tuntuu että silmää voisi miellyttää sellainen satumainen ja runsas tunnelma, johon kuuluu paljon värejä (violettia, metsänvihreää, punaista, jopa jotakin viileää pinkkiä ja juurikin tuota inspiraatioseinäsi sinistä!) ja kimallusta sellasessa hämyisessä kynttilänvalossa ja kuusentuoksussa jokin lämmin ja kanelinen juoma kourassa.

  • iiris

    Mulle ainakin tänä jouluna tuntuu että silmää voisi miellyttää sellainen satumainen ja runsas tunnelma, johon kuuluu paljon värejä (violettia, metsänvihreää, punaista, jopa jotakin viileää pinkkiä ja juurikin tuota inspiraatioseinäsi sinistä!) ja kimallusta sellasessa hämyisessä kynttilänvalossa ja kuusentuoksussa jokin lämmin ja kanelinen juoma kourassa.

  • Roosa

    Kyllä punainen kuuluu jouluun! Hopea, valkoinen ja pehmeävaloiset jouluvalot sekä ihana siistiyden tuoksu (eli pesuaineen:D) punaisen lisäksi tuovat minulle joulun. Ja tietysti leipominen ja kynttilät. En yhtään innostu vihreästä, sinisestä, oranssista ym. väreistä joulun aikaan.

  • Päivi

    Perinteiset jouluvärit.

  • Jusu

    Tunnelmaa luo erityisesti tuoksut ja monipuoliset värit. Joulufiilis tulisi varmasti noilla inspisseinäsi väreillä. Ehdottomasti :) Pidän luonnollisista ja perinteitä rikkovista väreistä. Mukavaa Joulun odotusta :) jussi.keskinen@yahoo.com

  • Riitta Mannio

    Tuo sininen on ihan nappiin taustaväriksi, eucalyptus ja puuvilla ovat uusia ideoita, tykkään kovasti

  • Jari

    katsottu

  • Aria

    Kaunista.Perinteiset jouluvärit ja joulu ei
    muuten enää inspaakaan.

  • Mä en nää punaista oikein meidän kotona, kokeiltu on. Pieninä määrinä joo, mutta että isompina…öö ei. Tykkään sun jouluseinän värimaailmasta. Pidän itse siitä, että joulusisustus on vaalea: valkoista, harmaata, hopeaa, paljon valoja sekä kynttilöitä!

  • Riikka

    Omassa kodissani joulutunnelmaa luo muutamat joulutekstiilit- ja tavarat sekä kynttilöiden lempeä valaistus. Luomasi moderni sisustus näyttää todella raikkaalta ja voisin kuvitella sen sopivan meillekin!

  • Pippi

    Perinteiset jouluvärit punainen, vihreä ja kulta eivät ole koskaan olleet mieleeni, vaikka ne lapsuuden jouluihin kuuluivatkin. Itse rakennan jouluni pohjoiseen värimaisemaan sopivaksi, väreinä valkoinen, harmaa, hopea, nykyisin jopa musta. Jos otan punaista pieninä annoksina mukaan, se on syvää lilanpunaista. Tykkäsin teidän kummankin blogistin Vallila-seinistä, voisin poimia jotain niistä tulevaan jouluuni.

  • Jeskiskis

    Ehdottomat joulun suosikkisävyt on punainen-lila-hopea-beige. Inspisseinä on omaan makuun ehkä hiukan keväinen, enemmän tummempia sävyjä ja sininen punaisempaan päin niin uppoisi meikäläisellekin.

  • Anne

    Tummansininen on minulle ollut aina se sävy mikä kuuluu jouluun. Nykyään lisänä on tullut hopea tummansinisen rinnalle.

  • Kaija

    Kivan näköinen on tuo sinun seinäsi. Joulutunnelmaan sillä pääsee ihan mukavasti.

  • Angela

    Rauhallinen, lämmin, pehmeä ja kotoisa tunnelma voi syntyä minista eri väreistä. Lämpöä valkoiseen voi tuoda kullan sävyllä tai perinreisellä punaisella. Myös havunvihreä metallisävyihin yhdistettynä toimii.

  • Kati

    Meillä jouluun kuuluu kyllä punaista väriä ja lisäksi valkoista + hopean ja kullan kimalletta. Ihanaa alkaa somistamaan kotia taas jouluiseksi.

  • Minttu

    Kaunis ja hieman yllättäväkin tuo sinun seinäsi :) Itse luon vähäeleisen joulutunnelman kotiin lähinnä valoilla ja kynttilöillä, sekä havuoksilla. Perinteisistä jouluväreistä vihreä on mieluisin.

  • Arja

    Liika punaisuus on jo alkanut tympiä vuosien varrella, joten vaihtoehtoiset ratkaisut ovat tervetulleita viemättä silti joulufiilistä.

  • Tiina H

    Joulutunnelma syntyy siististä, siivotusta kodista. Väreinä valkoista ja harmaasta, ihan hiukka viininpunaista. Joulukoristeita todella hillitysti, ja amarylliksia valkoisia pöydille.

  • sipe

    Joulu tulee mieleen ja tunnelma kohoaa.

  • AP

    Viime vuosina olen tullut käyttäneeksi jouluvärinä yhä enemmän valkoista: taljoja, turkisjäljitelmää, höyhenkoristeita jne. Mausteena vähän kultaa, pronssia tai hopeaa. Mieluiten valitsen myös aidon vihreän joulukuusen tai minikuusen.

  • Irene

    Olen perinteisen joulun kannalla; väreinä punainen, kulta, vihreä, valkoinen. Pidän sisustamastasi seinästä.

  • Saveta

    En niin välitä punaisesta sisustuksessa, joulun tunnelmaa voi luoda helposti kynttilöillä ja erilaisilla valosarjoilla. Värimaailma voi koostua vaaleista, harmaista, hopeisista ja kultaisista sävyistä. :)

  • Anna-Mari

    Minä rakastan punaista väriä, ihan ympäri vuoden ja aina. Ja siksi punainen on myös jouluni väri, jos itse valitsen. Ihailen muiden ihmisten kodeissa vaaleita, huurteisia värejä – ja pidän myös tuosta inspisseinästäsi. Omaan ympäristööni kuitenkin se punainen!

  • T

    Mulle joulun tuo valot, kynttilät ja kimallus:) Tunnelmallista ja hämärää jouluiltaa ei voita mikään. Joulun väreihin kuuluu vuosittain fiiliksen mukaan joko valkoinen-hopea-linja tai sitten punainen-tumman sininen-linja. Eli vaihtoehtoina modernimpaa -ja jokseenkin ehkä kevyempää- suuntaa tai sitten tummempia sävyjä ja ns. perinteistä joulua. Tänä vuonna olen ehdottomasti valkoisen ja hopean ylellisen joulun suuntaan laittamassa kotiamme!:) Muita värejä en osaa jouluun yhdistää. Näillä mennään meidän kodissamme.

  • pirjo martikainen

    Kauniita kankaita

  • Saara Mané

    Hei!Tyylikäs inspisseinä,mutta lisäisin tummaa punaista ja kullankeltaista vielä mausteeksi.Jotenkin lämpöä kaipaan lisää.Tosin sitä saa aikaan myös valaistuksella,tuoksuilla jne.

  • Maria

    Tuo sun seinä on ihana! Itse varmaan eniten saan joulufiilistä tummanpunaisesta, havunvihreästä ja valkoisesta sopivassa määrin :) viininpunanen on myös kiva! Sellaset lämpimät värit on ihan parhautta!

  • Terhi

    En usko joulufiiliksen syntyvän itselleni valitsemillasi tuotteilla. Tietenkin kynttilät ja valot sekä kuusi ovat isoimmassassa roolissa mutta tummemmat värit ovat itselleni mieluisempia. Tumma punainen, inkiväärin keltainen ja valkoinen on meillä in.

  • Tea

    Jouluni on punainen <3 Toivottavasti tänä vuonna myös Vallilan kuosinen! Punaiset Magnolia-verhot pääsevät ostoskoriin, mikäli arponni osuu kohdalle ♥

    Iloista viikonlopun odotusta!!

  • Tiina

    Joulutunnelman tuo jouluvalot ja kynttilät sekä joulukuusi. Jouluun sopii minusta punainen, sininen, kulta tai hopea.

  • Piia

    Joo, ainakin tuo sininen on musta ihan jouluinen! En tykkää punaisesta oikeastaan ollenkaan sisustuksessa, mutta on se mulle kuitenkin niin joulun väri, että vähän ripoteltuna kerran vuodessa menee. :) Ihanan freesi tuo sun suunnittelema kyllä, kiva uusi näkökulma.

  • wiwi

    Ajattelin hakea joulutunnelmaa tänä vuonna juuri erilaisilla kasvien vihreillä sävyillä ja valkoisella. Saatan siis tyytyä tunnelmointiin vuodenaikaan sopivilla kasveilla ja viherasetelmilla :) heti, kun olen purkanut muuttokuormani, aion napata kaupasta mukaan nipun eukalyptuksen oksia.

  • Piennisäkäs

    Oranssi silkkisuukko -kuosi on henk.koht. ihastukseni, sillä ko. väri on (jostain käsittämättömästä syystä) yksi pitkäikäinen suosikkini sisustuksessa. (Myös haasteellinen toteutettava, jos haluaa välttää halvan, tahattoman retron jne. vaikutelman – ylipäätään kaikki oranssiin yleisesti liitettävät negaatiot.)

    Joulut vietän lapsuudenkodissani ja siellä uutuudet ovat toisarvoisia perinteisiin nähden; rekvisiitan pysyvyys on arvo sinänsä, trendit ovat merkityksettömiä.

  • Tähtimö

    Meidän joulumme värit ovat hopea ja valkoinen. Ripaus mustaa ja harmaata sopii mukaan.

  • Liisukka

    Jouluni värit ovat sininen ja kulta sekä valkoiset kukat.

  • Pidän valkoisesta ja vihreästä, kullan ja hopean väreistä. Punaista voi olla vähän, muttei liikaa. Ihan hieno inspis-seinä, jotain muuttaisin, mutta kokonaisuus hyvä.

  • Kirsi Keski-Nikkola

    Vallila on niiiin POP!!! Vallilan kuoseilla ei vaan voi epäonnistua :)

  • Olga

    On kyllä oikein nätti seinä! Mulle joulu ei välttämättä ole värejä, ainakaan mun omat pastellisävyiset ja kimaltavat bling bling -koristeet ei ole sitä perinteisintä joulua. Mulle joulun tekee ihmiset ja joulujutuista tuoksut, esimerkiksi kaneli ja appelsiini :)

  • helssu

    Hämyisä kynttilänvalo ja aidon kuusen tuoksu tuo joulutunnelmaa,mutta väreiksi valitsen silti punainen, vihreä ja valkoinen.

  • Peppis

    Kivan erilaisen jouluseinän teit! Itselleni sopisi hyvin vähän erilainen ja hillitympi joulupynttääminen, ei punaista eikä tonttuja mulle!

  • Saija

    Joulun värit ovat ehdottomasti kanelitanko ja punainen glögi :) Ihania värejä kyllä sinun tekemässä seinässäkin. -saija-

  • RoosaO

    Joulutunnelman kotiin tuo perhe ja suku. Kun on kaikki yhdessä koossa niin ei paljoa muuta tarvita :) toki kynttilät, joulukuusi, jouluruoka, lumi ja joulukirkossa käyminen tuovat tunnelmaa.

  • unni

    Jo vain sinun seinäsi väreillä joulutunnelmaan pääsisi! Ihanan freesiä! Lämpöiset värit pitkinä pimeän hetkinä, kynttilät ja niiden tuoksu, pipareiden ihanista ihanin tuoksu ovat sellaisia asioita, jotka virittävät joulutunnelmaan.

  • Minna

    Jouluna pitää kotona olla punaista, sillä se on ehdottomasti itselleni se ainoa oikea joulun väri :) Lisäksi tunnelmaa tuovat kynttilät ja erilaiset jouluvalot sekä tonttuja sopivassa määrin :)

  • Oona

    Minulle joulun tuovat valkoinen, metsävihreä, kynttilät ja tuoksut ja ehkä myös se punainen. Voisin silti päästä oikeaan fiilikseen noilla sinun valitsemallasi väreillä:-)

  • Rakastan sitä tummansinistä hetkeä taivaalla ennen kuin tulee pimeää. Joku päivä ehkä löydän tuon hetken värisen kankaan ja ompelen siitä itselleni mekon.
    Minun jouluvärini on yleensä valkoinen. Yhtenä vuonna löysin täydelliset hennosti mintunvihreään taittavat joulupallot, jotks pääsivät kuusen puuttuessa roikkumaan ikkunaan. Mieluiten tuon joulun kotiin kukkasilla, tarkkaan valitulla musiikilla ja valaistuksella.

  • maisa

    ihan perusvärit on yleensä jouluna.

  • Sunday

    Nättejä on, mutta ei tuo mulle joulun tuntua. Omat jouluiset värit on ne perinteiset; punainen, kulta, vihreä, sininen, hopea ja valkoinen.

  • Neska

    Joulutunnelmaa minulle luovat ainakin valkoinen ja metsänvihreä. Jos ei jaksa kotona jouluksi sisustaa, niin riittää, että nuo värit näkyvät ikkunasta ;)

  • Titta

    Äitini ei ole koskaan pitänyt punaisesta väristä, kun taas sininen on hänen suosikkinsa. Visioimasi yötaivas onkin minulle jo lapsuudesta tuttu jouluinen sävy :) Viihtyisinkin siis varmasti tämän kaltaisessa värimaailmassa, erityisesti omaa mieltäni ihastuttaa oranssi!

  • Tiina Tuomisto

    Petrooli, kulta ja valkoinen ovat juurikin hyviävärejä joulun tunnelman luomiseen.

  • Ullis

    Punaista sen olla pitää – jouluna ja vähän muulloinkin!

  • Sara

    Kyllä se jouluna punainen luo tunnelman. Mutta ei liikaa punaistakaan.
    Valkoinen, harmaa ja luonnolliset jouluvalot. Ei mitään välkkyviä härpäkkeitä :)

  • piitu

    Minusta tuo seinä on enemmänkin syksyinen kuin jouluinen.

  • tiiu

    sellainen perinteinen, punaista, hopeaa, valkoista ja kultaa

  • sarita

    Minulle joulun tunnelmaa tuovat kynttilät, kuusi ja hyvä jouluruoka. Ehkä en aivan noin moderneilla väreillä pääsisi parhaimpaan joulutunnelmaan. Pitäisi kyllä olla enemmän punaista ja hopeaa.

  • smirre77

    Joulutunnelman luo kynttilät ja maltilliset jouluvalot!

  • Hilla Vierelä

    Minulle joulun tunnelma on rauhallinen ja hämärä. Tämän inspisseinän väreistä sininen, valkoinen, harmaa, vihreä ja ruskea ovat lähellä sydäntäni ympäri vuoden – ei ainoastaan jouluna, mutta violetti ja oranssi ovat minun makuuni liian syksyisiä jouluun.

  • Minulle perinteiset jouluvärit eivät koskaan ole ollut mieleen, jotenkin tunkkaisen olon luovat. Ehkäpä liitän ne mielessäni niin vahvasti tuonne tunkkaiseen menneisyyteen. Pidän jouluna(kin) valkoisesta, jonka lisäksi valo luo joulun tunnelmaa, kynttilät ja jouluvalot. Mieleiset jouluvalotkin ovat ilman värejä ja (tähden) muotoja.

  • Milla

    Punaista ja vihreää sen olla pitää :) Niiltä löytyy verhoista ja pöytäliinoista ja koristeet tuovat sitten tietenkin omat värinsä joukkoon. Joskus melkoista sekamelskaa, mutta ilman sitä ei joulu tule :)

  • ansu88

    Tumman sininen-valkoinen-yhdistelmä kelpaisi kyllä minulle. Ja vähän hopeista sekaan. En ole oikein koskaan välittänyt punaisesta ja vihreästä.

  • Tia

    Olen yleensä ollut klassisten punaisen, harmaan ja valkoisen ystävä, mutta ihastuin todella kovasti tuohon oranssiin ja petrolinsiniseen. Meidän esikoisemme pitäisi syntyä ensi viikolla, joten meillä on myös ensimmäinen ’oman perheen’ joulu edessä, joten mikä olisikaan parempi hetkiä kokeilla jotain uutta ja luoda omat traditionsa? ❤️

  • Tina

    Olen niin perinteisen joulun punaisen kannattaja. Vihreää vähän lisukkeena ja hurteisia lumen sävyjä sekä ripaus kultaa. Sinun jouluväreistäsi minua puhutteli oranssinen kuosi ja vaalea tapetti, jossa oksia.

  • Noora

    En ole ihastunut perinteisiin joulun väreihin vaan suosin jouluna vaaleita puhtaita sävyjä ripauksella kultaa ja kimallusta. Joulutunnelman luovat valot ja kynttilät :)

  • Katja

    Punainen ja hopea.

  • Katja

    Punainen ja hopea.

  • Sanna

    Jouluvalot, sellaiset lämpimän sävyiset luovat tunnelmaa. Kodissa joulutunnelmaa tuovat lähinnä sukulaisilta ja ystäviltä saadut joulukortit, joista olen välillä askarrellut viirinauhan.

  • Sanna

    Seinäsi on persoonallinen, mutta itselleni siitä välittyy ennemminkin syksyinen fiilis.

    Pidän perinteisistä punaisesta, harmaasta ja valkoisesta jouluväreinä. Niiden lisäksi tykkään liilasta ja hopeasta.

  • ese

    perinteinen, jouluvaloja, kynttilöitä ja kuusi. Väreistä punainen ja vihreä ovat tärkeimmät.

  • LauraV

    Itselleni joulufiilis tulee enemmän tunnelmasta ja esim. kynttilänvalosta. Mutta väreistä miellän valkoisen, havunvihreän ja kevyen kimalluksen jouluun.

  • mikko

    rauhallinen tunnelma ja lumi olisi kyllä oiva tunnelman luoja.

  • johanna

    Punaista on sisustuksessa ympäri vuoden joten joulun väreihin kuuluu muut: paljon kultaa ja valkoista ja vihreä kukka-asetelmissa ja kuusessa

  • Marikki Patrikka

    Petrooli olisi ihana jouluväri, ja joulun tunnelmaa voi loihtia melkein kaikilla tummilla, vahvoilla väreillä. <3 Ihanaa, kohta on joulu.

  • nipsunappinen

    somistamasi seinä on tosi kaunis.
    itse pidän valkoisesta ja vihreistä kasveista , ehkä kultaisilla tai hopeilla yksityiskohdilla, ainakin kynttilöillä!
    tuo sininen tausta on myös kaunis ja tunnelmallinen.

Related posts