Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Onko ajoituksella väliä rakkaudessa?
27 213
Olen miettinyt elämäni varrella paljon sitä, voiko rakkaudessa olla huono tai väärä hetki? Eikö tosirakkaus voitakaan aina olosuhteista riippumatta? Tai jos suhde ei selviä haastavista olosuhteista, oliko se sitten rakkautta ensinkään?
Jostain syystä olen intoutunut Snapchatissa (jennipupulandia) pohtimaan viimeisten kuukausien aikana tällaisia parisuhdeteemoja paljonkin, vaikka ihmissuhdeaiheiden käsitteleminen blogissa on ollut korkean kynnyksen takana. Olen saanut mietteistäni ja ääneen ajattelustani hurjasti kiitosta ja palautetta, joten olen sittemmin miettinyt, pitäisikö uskaltautua avaamaan sanainen arkkuni näistä aiheista myös blogin puolella.
Tiedän, että moni on kaivannut myös tänne blogiin pidemmän aikaa vähän henkilökohtaisempaa otetta ja totta puhuen olen ikävöinyt sitä vähän itsekin. Tällaisten vakavampien teemojen käsittely blogissa tuntuu kuitenkin jopa vähän pelottavalta, joten haluan yleensä antaa aiheiden ja ajatusten kypsyä rauhassa, ennen kuin ryhdyn avautumaan. Jostain syystä snäpissä tällaiset tajunnanvirtapohdinnat syntyvät vähän kuin itsestään, mutta ehkä se on hyvä: niiden innoittamana on varmasti helpompi pureutua näihin teemoihin myös blogissa.
Olen pitkin syksyä mietiskellyt snäppivuodatuksissani ajoituksen ja olosuhteiden merkitystä ihmissuhteissa. Olen elämäni varrella kulkenut aiheen tiimoilta melkoisen matkan naiivista ja ehdottomasta ajattelusta hiukan realistisempaan ja armollisempaan romantiikkaan.
Nuorempana ajattelin, että jos tunne on riittävän vahva, rakkaus ja suhde kestää mitä vain. Sen pitää kestää. Tai jos niin ei käy, tunnetta ei vain ole ollut riittävästi tai sen eteen ei vain ole oltu taistelemaan tarpeeksi. Ehkä joissain tapauksissa voi olla niinkin, mutta hiukan kypsyttyäni ja aikuistuttuani olen myös oppinut ymmärtämään, että oikeassa elämässä rakkaus ei aina voita. Kahden ihmisen välinen aitokaan tunne ei kestä välttämättä kaikkea, mitä matkan varrella tulee vastaan.
On hirvittävän monen asian summa, onnistuuko suhde vai ei ja hetkittäin olen joutunut jopa suorastaan epätoivoon miettiessäni, miten mielettömän monen palasen pitää loksahtaa kohdalleen, että kaksi ihmistä rakastuu ja päätyy parisuhteeseen. Ja valitettavan harva näistä seikoista on sellaisia, joihin loppujen lopuksi voimme itse kamalasti vaikuttaa.
Rakkauden yhtälössä oma roolinsa on tunteiden lisäksi olosuhteilla, ajoituksella, arvoilla, tavoitteilla, tulevaisuudenhaaveilla, elämäntilanteilla, luonteenpiirteillä, kiinnostuksenkohteilla, taustoilla ja lukemattomilla muilla pienillä asioilla. Kun tätä oikein ryhtyy miettimään, saattaa joutua hämmennykseen, että miten oikeastaan kukaan ikinä onnistuu muodostamaan toimivan parisuhteen noita palapelin palasia yhteen sovitellessaan. Ja mitä vanhemmaksi tullaan, sitä omemmaksi elämä on jo ehtinyt muotoutua – ja sitä vaikeampi siihen voi olla sovitella uusia palikoita.
Jos mietin sellaisia tilanteita omasta elämästä, missä tunteenpalon puute ei ole ollut syynä jutun kaatumiseen, tulee mieleen useampikin esimerkki. Olen ollut rakastunut ihmiseen, jonka kanssa en luonteeni puolesta kertakaikkiaan sovi yhteen – jos yhteiselo on yhtä taistelua, ei rakkaus välttämättä jaksa kannatella kaikkea yksin. Ei myöskään ole oikea lähtökohta parisuhteelle, jos kummankin tai jomman kumman pitäisi muuttua valtavasti, jotta suhde voisi toimia. Tottakai ihmisenä ja kumppanina saa ja voikin kehittyä, mutta jos oman persoonan muokkaaminen on lähtökohtainen edellytys sille, että kaksi ihmistä voisi edes tulla toimeen, ei ennuste suhteelle voi olla kovin optimistinen.
Mitä jos toinen sanoo, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa parisuhteelle? On helppo ajatella, että kyllä sitä aikaa toiselle ihmiselle löytää, jos sitä haluaa löytää. Olen kuitenkin ollut tilanteissa, joissa aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut tai kahden ihmisen elämänrytmit ovat menneet niin ristiin, että suhde olisi vaatinut äärimmäisiä uhrauksia voidakseen edes päästä kunnolla käyntiin. En voisi ikinä vaatia toista ihmistä esimerkiksi riskeeraamaan uraansa rakkauden takia, joka on vasta nupullaan. Ja tuskin olisin valmis tekemään sitä itsekään kovin alkuvaiheessa suhdetta, vaikka tunnetasolla roihuaisikin.
Olen kokenut ja kokenut ajoituksen ja olosuhteiden puolesta myös sellaisia tilanteita, joissa vanha ero on vielä liian tuore, jotta ihminen pystyisi heittäytymään lupaavaankaan tunteeseen. Tilanteita, joissa ihastuminen voimallinen tunne on syttynyt jomman kumman olleessa suhteessa toisaalla. Tilanteita, joissa kahden ihmisen uskonnolliset vakaumukset ovat olleet niin kaukana toisistaan, että rakastumisesta riippumatta ei ole voitu nähdä yhteistä tulevaisuutta.
Olen todistanut myös sellaisia tilanteita, joissa oma tai läheisen vakava sairastuminen tai jokin muu kriisitilanne on alkumetreillä keskeyttänyt lupaavan romanssin kehityksen syvemmäksi. Tilanteita, joissa huomataan, että halutaan elämältä ja tulevalta tyystin eri asioita, eikä yhteistä maaperää löydetä ilman, että toinen joutuisi tekemään kohtuuttomia kompromisseja. Tilanteita, joissa arvot ja ajatusmaailmat eivät vain kertakaikkiaan kohtaa roihuavasta intohimosta huolimatta.
Heikkoina hetkinä on helppo ajautua ajattelemaan, ettei olosuhteilla todellisuudessa ole merkitystä. Jos se toinen olisi vain välittänyt tarpeeksi, kyllä tämä olisi saatu toimimaan. Ehkä se toinen ei sittenkään vain tykännyt tarpeeksi. Mutta totuus on, että niillä olosuhteilla ja suhteesta riippumattomilla tekijöillä ON merkitystä. Se on vähän surullista ja sotii satukirjojen esittämää romanttista ajatusta kaiken voittavavasta rakkaudesta vastaan, mutta niin se vain on.
Ja toki on aina olemassa mahdollisuus, että se toinen ei sittenkään vain tuntenut tarpeeksi. Hyvin monessa tilanteessa syyt lupaavan tilanteen kariutumiselle ovat kuitenkin huomattavasti monimutkaisemmat. Se on hyvä muistaa niinä hetkinä, kun tekisi mieli velloa omassa surkeudessaan ja etsiä puutteita ja vikoja itsestään.
Olen siinä määrin romantikko ja sinnikäs rakkauden soturi, että jaksan kaikesta huolimatta uskoa siihen, että monissa tilanteissa vaikeudet ovat päihitettävissä ja rakkaus voi voittaa haastavissakin olosuhteissa ja lähtökohdissa. On silti hyvä pitää mielessä, että kaikkeen emme voi vaikuttaa ja joskus molemmat tilanteen osapuolet eivät syystä tai toisesta ole yhtä vahvoja ja sinnikkäitä. Sekään ei silti tarkoita, etteikö tunne kahden ihmisen välillä olisi ollut aito ja todellinen.
Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin, joten tuumin, että jätän pohdinnat tällä kertaa tähän. Jatkan sitten ensi kerralla vähän toisesta näkökulmasta, sillä ajatukseni rakkaussuhteiden kiemuroista eivät tosiaankaan olleet vielä tässä. ;) Sana on vapaa ja kommenttiboksi avoinna keskustelulle! Kuulen enemmän kuin mielelläni myös teidän ajatuksianne aiheesta.
PS. Mitäs tykkäätte taas näistä fantastisen upeista kuvituksista? :D
Tags: höpötyksiä, Ihmissuhteet, Mietteitä elämästä, Oma elämä
Categorised in: Elämä
Mitä jos ei tarvitsisikaan siivota itse?
27 213
