9/09/15

Spot-a-shop – kaikki netin alennusmyynnit yhdessä osoitteessa

8 279 trenssi-asos.jpg

Mitä jos kaikkien verkkokauppojen alennustuotteet löytyisivät näppärästi yhdestä osoitteesta? Nyt olisi tarjolla aika mielenkiintoinen vinkkaus kaikille alennushaukoille, sillä pari meikäläisen kaveria toteutti tämän vision ja perusti kiinnostavan verkkokauppakonseptin Spot-a-shop. Sivuston idea siis on, että se kerää yhden sivun alle kätevästi useamman verkkokaupan aletuotteet, jolloin niitä pystyy selailemaan ja vertailemaan helposti samassa osoitteessa. Vähän kuin edullisia lentojakin shoppaillaan Momondosta tai Supersaverista, nyt samantyyppinen palvelu on siis olemassa myös vaateostoksille. Ihan mahtava idea Matias ja Jesse, ja hienoa duunia! :)

Mukaan nettisivustolle on saatu maailman suurimpia kiinnostavia verkkokauppoja ja ilmeisesti tälläkin hetkellä neuvottelut ovat käynnissä muutaman uuden, todella mielenkiintoisen tulokkaan kanssa. Tällä hetkellä mukana ovat jo esimerkiksi Farfetch, Zalando, Nelly, Asos, Yoox ja Spartoo sekä monta muuta. Käykäähän siis ihmeessä tsekkaamassa!

Kokosin tähän samaan syssyyn pienen syystakki-inspiskollaasin (luoja, mikä yhdyssanahirviö!), jos jollakulla sattuu olemaan klassikkotrenssi vielä hakusessa. Kaikki takit on bongailtu Spot-a-shopin sivuilta eli ovat aletuotteita eri verkkokaupoista – merkit vaihtelevat Vero Modasta Burberryyn. Sinne vain selailemaan ja etsimään oma lemppari, jos inspiraatio iski näitä katsellessa. 

trenssit-spot-a-shop.jpg

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Loistava idea, koukussa jo nyt :)

  • Heippa Jenni! :)

    Ilmoittaisin, että taas huomenna tulee sinun Blogistania-jaksosi klo 12.30! :)

  • Gurra

    Sivusto ei ole niinkään mikään uusi idea. Monet hintavertailusivustot ovat jo aikoja tarjonneet erilaisia keinoja boostata alennuksia, esimerkiksi ALE-filtterillä. Se, että spot-a-shop kerää alekamat yhteen osoitteeseen ei ole myöskään uusi idea. Lisäksi monet hintavertailusivustot ovat tarjonnaltaan suurempia, koska ne eivät keskity pelkästään alenuksiin. Aletuotteet ovat vain yksi osa koko konseptia, ei koko konsepti.

  • Jenniii

    Juu, varmasti tämän tyyppisiä sivustoja on olemassa muitakin, mutta tämä konsepti on nyt nimenomaan muodista kiinnostuneille alehaukoille. :)

  • Loistavaa! Täytyy ehdottomasti kokeilla.

  • Iisa Nihtilä

    Heippa! Millä apuvälineellä luot näitä hienoja taustattomia tuotekuvia niin kuin tässä jutussa? Itse en ole muotibloggari, mutta joskus voisin ajatella tekeväni esim. kodinpuolen tuotteista tällaisia inspis kollaaseja. Mä olen sanalla sanoen HUONO näiden kuvankäsittelyjen kanssa, mutta se ei tarkoita ettenkö haluaisi siitä aiheesta oppia :). Photoshoppia mulla ei ainakaan vielä ole, voisiko vastaavia ajatella toteuttavan ilman sitä?

    Kiitos jos viitsit avata tälle amatöörille tätä dilemmaa :) 

  • Loki

    Hei, voisiko olla yksi sellainen Hart of Dixie-pura-kommenttilootaan-turhaumasi-postaus, koska varmaan muutkin ovat suosituksesi perusteella alkaneet katsoa sarjaa (ja se on hyvä omassa kategoriassaan) ja nyt tekisi mieli hiukan avautua juonenkäänteistä, mutta KUKAAN, EI KUKAAN kaverini katso sarjaa. :-(

  • Hauska ja käytännöllinen idea, kiitos vinkistä! Olen juuri päivittämässä syysvaatekaappini joten nappivinkki :)

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

Related posts