8/09/15

Teekestit ja skonssit suunnitteilla

140 98 twinings1.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Twinings

Taidan olla vähän laiska emäntä, mutta aivan liian usein tulee lähdettyä ystävien kanssa kahviloihin istuskelemaan, kun yhtä hyvin voisi järjestää kotonakin jotakin kivaa. Tai eihän sitä hyvien ystävien seurassa mitään ihmeellisyyksiä kaipaakaan, mutta kun Twinings haastoi minut järjestämään nautinnollisen teehetken ystävien kesken kotona, tartuin kyllä ilolla ehdotukseen. Jospa sitä edes kerran panostaisi ihan kotioloissakin…

Suunnittelin tässä jo vähän teehetkeä etukäteen ja inspiroiduin minttuteepakkauksen innoittamana myös minttuisesta väristä (yllätys, yllätys). Kaapista löytyikin jo sopivan väristä rekvisiittaa kuten lautasia ja tarjotin, mutta kävin vielä ostamassa teemaan sopivia pikkuvuokia ja servettejä. :) Loppujen lopuksi kauniin kattauksen tekeminen ei ihmeitä vaadi – kaunis tarjotin, nätit servetit tai vaikkapa kukkakimppu pöydässä tuovat jo heti himpun verran luksusta arkiseen asetelmaan.

twinings4.jpg

Ajattelin, että leipoisin teehetkeen peribrittiläistä klassikkoherkkua eli skonsseja ensimmäisen kerran elämässäni ja kaivelin tiedon valtatieltä Nigella Lawsonin reseptin. Tässä asiassa luotan Nigellaan, mutta jos jollakulla on jokin aivan lyömätön kilpaileva resepti, niin saa ehdottomasti jakaa kommenttiboksissa. :) Muokkasin tämän ohjeen löytämästäni englanninkielisestä versiosta mittoineen – toivottavasti meni edes suunnilleen nappiin, kun käänsin kuppeja desilitroiksi. :D

Skonssit à la Nigella Lawson

4 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

(1 tl viinikiveä)

1 tl hienoa sokeria

50 g voita

1,5 dl maitoa

1 tl sitruunamehua

pieni pyöreä muotti

(kananmunaa halutessasi voiteluun)

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää voi joukkoon palasina ja nypi se jauhojen sekaan. Sekoita ensin maito ja sitruunamehu keskenään ja kaada ne muiden aineiden joukkoon. Sekoita, kunnes seoksesta muodostuu taikina. 

Ripottele alustalle vähän vehnäjauhoja ja painele taikinasta noin 4 cm paksuinen kerros. Kasta muotti jauhoihin, jotta se ei tartu kiinni taikinaan. Painele taikinasta muotilla palasia ja asettele ne väljästi pellille. Voit halutessasi voidella skonssit kananmunalla ennen paistamista – se antaa niille kullanruskean pinnan. Paista skonsseja uunissa 12-15 minuutin ajan 200 asteessa. Tarjoile hillon ja kermavaahdon tai tuorejuuston kera.

En ole koskaan ollut mikään kovin innokas leipoja, mutta tämän haasteen innoittamana saa nähdä, mitä skonsseistani tulee. ;) Ei niitä vuokia taida skonssien valmistuksessa tarvitakaan, mutta kaipa niitä voi halutessaan käyttää ihan rekvisiittana muuten vain. Mutta nytpä haluan innostaa teitä muitakin järjestämään ihania teekutsuja kotioloissa ystäville, sillä yksi onnekas voittaa omakseen ihanan tuotepaketin täynnä Twinings-uutuuksia. Osallistu kisaan kommentoimalla tätä postausta 16.9. mennessä, niin olet mukana kilpailussa. Muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite.

twinings2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Yleinen

140 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • ainooo

    Oi ihana syksyinen kisa! Skonssit on kyllä teen kanssa hyvä pari:)

  • Nannil

    Tee ja skonssit sopii kyllä syksyyn kuin nenä päähän! Kesän aikana teetä tulee juotua harvoin ja silloinkin yleensä vain kylmänä, mutta heti ilmojen viiletessä teevarastot lisääntyy ja sitä tulee hörpittyä mukeittain iltaisin. Ihana arvonta!

  • Pipa10

    Tämä teefriikki on mukana arvonnassa!

  • SallaH

    Oi miten suloinen kattaus ja houkutteleva tee! Täytyy ehdottomasti testata :)

  • Immoska

    Ihanat mintun sävyt! Tosi kiva kisa, mukana ehdottomasti :) Taidankin ryhtyä heti teen keittoon!

  • sartsak

    Teefani ilmoittautuu! Tuotepaketti kelpais, teetä menee monta pussia päivässä :)

  • saaruli

    Pääsin kesällä nauttimaan aidon brittiläisen iltapäiväteen pienine kolmioleipineen ja skonsseineen Oxfordilaisessa kahvilassa. <3

    Pitääkin järjestää ystävilleni joku kerta kunnon tee-hetki ja leipoa itse skonssit! Kiitos insporaatiosta. :)

  • kauno

    Oi, olisi ihana saada tuo tuotepaketti kokeiluun!
    Olen itse teen suurkuluttaja ja nyt kun itselläni olisi järjestettävänä tupaantuliaiset, olisi ihana päästä pitämään kunnon teekutsuja ja löytää kavereiden kanssa mahdollisia uusia lemppari makuja. :-)

  • Iidaafel

    Aivan ihanat astiat! Mistä tommosia saa? Teekin toki houkuttelee☺️

  • Tinttiina

    Ihan totta, että liian harvoin tulee järjestettyä ”kestejä” kotona ihan vaan vaikka arki-iltojen iloksi. Mistä olet muuten hankkinut tuon tarjottimen? Itselläni on täydellinen tarjotin vielä hakusessa.

  • OutiH

    Mukana arvonnassa. Ihanat kupit.

  • Uldura

    Laadukasta minttuteetä olenkin kaivannut. Sait minut heti suuntaamaan kaupan teehyllylle nuuskimaan.

  • Tiiiinah

    Ihanan tunnelmallinen kattaus :) itse iloitsen syksyn saapumisesta koska lämmin tee alkaa taas maistua – eivätkä uudet tuttavuudetkaan tekisi pahaa aamupala tai työpäivän lämmittäjänä ;)

  • Anna!

    oiiii,rakastan minttuteetä yli kaiken!

  • Ninniliini

    Oi, rakastan teekestejä! Olen etsinyt täydellistä skonssiohjetta siitä asti, kun pääsin teininä unelmieni Englantiin kielikurssille. Tämä menee kokeiluun heti huomenna!

  • Sssuvi

    Ihanan syksyinen kisailu! Mukana olen :-)

  • neitim

    Nuo teekupit <3 Mukana ollaan.

  • MirjaK

    Siis ihana idea, ihania työkavereita joista tullut sydänystäviä tulossa istumaan iltaa syyskuun lopulla. Taidampa keittääkin teet.

  • Annie Mink

    Olenkin vähän suunnitellut tuollaista teeiltaa brittiläiseen tyyliin ystäväni kanssa, joka asui pari vuotta Brightonissa :) Täytyy pistää toteutukseen!

  • Mirva_h

    Mukana englantilainen afternoon tea on kyllä ihana elämys <3

  • pöllö

    Syksy on parasta aikaa teen lipittelyyn!

  • siniseni

    Oi, heti tekee mieli juoda ystävien kanssa iltateet! Muistin postausta lukiessani myös, että tein joskus mahtavia gluteenittomia skonsseja riisijauhopussin ohjeella. Täytyypä tehdä uudestaan joku viikonloppu. :)

  • Ssssss

    Ystävien kanssa vietetty aika on parasta tee/kahvikupposen tai viinilasillisen ääressä.

  • Anumaaria78

    Juon teetä enemmän kuin pelkkää vettä! Tee <3 

  • OutiJ

    Teen suurkuluttaja. Ihan totta pitäis kotona järjestää teekutsuja. Viimeisten viikkojen aikana on tullut oltua kahviloissa useasti, en edes halua laskea kuinka monta euroa olen niihin laittanut.

  • Shoegalll

    Oih, miten kaunis tuo minttuteepakkaus ja makukin kuulostaa herkulliselta!

  • Typy

    Ihanat kupit! Me käytetään kotona vieraiden tullessa äitini mummin sunnuntaiastiastoa. Mutta jos järkkään kavereille vaan jotain illanistujaista, en jaksa panostaa, sillä koen tunnelman olevan rennompi kun kattaus on kämäisempi.

  • millaaa

    Ihana kattaus, mutta – ja tähän väliin pienet pahoittelut – melkeinpä sitäkin ihanampi arvonta! Itse asiassa suosin itse usein luomuteitä, mutta tulin juuri viime viikolla ostaneeksi Twiningsin piparkakkuteemaista, inkiväärillä maustettua vihreää teetä – ja jäljellä on enää yksi pussi, jota olen säästellyt! :D Uskonpa ostavani sitä toistekin. Nautinnollista teehetkeä sinulle ja ystävillesi; tee jos mikä paljastaa pimenevistä illoista sitä syksyn ainutlaatuista taikaa ja lumoa! Tunnelmamusiikiksikin riittää pieni sateen ropina ikkunaa vasten…

    Milla

  • emmien

    Mukana arvonnassa!
    Minun teesuosikki on English Breakfast, ah!

  • Norsi

    Aivan täydellinen arvonta! Olen sellainen teen suurkuluttaja, ettei opiskelijan kukkaro tahdo pysyä teenkulutukseni tahdissa :’D

  • Marppen

    Itse tykkään leipoa paljon ja kutsua kavereita kylään. Arjen keskellä on mukavaa vaihtaa kuulumisia teekupin äärellä, siinä hetkeksi työnhaku- ja opiskelukiireet unohtuvat. Nyt onkin omenapiirakkakausi alkamassa!

  • Kepsu

    Teen juoja täällä ihastelee upeaa kattausta ja haaveilee järjestävänsä itsekin afternoon tea-hetken ystävien kanssa.

  • Suvi55

    Teekutsut!

    Kunhan saadaan ensi sunnuntaina vietettyä brunssia ystäväporukalla (ei mennytkään kuin koko kesä suunnittellessa, että saisi edes melkein kaikki kerralla saman pöydän ääreen) niin voisikin jo ruveta kokeilemaan kepillä jäätä teekutsujen merkeissä.

    lastdaysonearth @ gmail.com

  • roosak

    Liian harvoin tulee kyllä kutsuttua kavereita kylään, ehkä vois ryhdistäytyä, leipoa jotain ja nauttia yhessä näistä pimenevistä syysilloista kynttilöiden kera (nauttia eli siis yrittää olla masentumatta tästä tulevasta pimeydestä :D)
    rosa.kotilainen@hotmail.com

  • mses

    Syksyssä on ihanaa, että haluaa taas alkaa litkiä litroittain teetä! Seuraksi tietenkin ystäviä tai villasukat ja hyvä kirja.

  • Maini

    Itse tykkään tavata ystäviäni kotonani, joten uusille teemauille on tilausta:)

  • Sanph

    Ooo ihana, uusi ja raikas pakkaussuunnittelu tässä Twinings-paketissa! Täytyykin käydä etsimässä näitä käsiini.

    Skonsseja en olekaan koskaan tehnyt, päädyn aina jotenkin lettu-/pannari-/muffinssikategoriaan. Oikein kunnon vanhan ajan teekutsut olisi mahtavaa pitää nyt syksyn pimenevissä illoissa. Varsinkin kun itse juuri blogissani huutelin, että miksei kukaan enää järjestä juhlia. Juhlia ilman syytä. Tässäpä olisi taas yksi kiva arjen piristäjä! Kiitos inspiraatiosta. Ja minttuisista kuvista, niin kauniita.

  • Laurannimi

    Kaunis pakkaus on kyllä teellä! Tuollaisissa kauniissa teepakkauksissa on vain se huono puoli, ettei niitä oikein raskisi heittää pois kun ovat tyhjiä. Itselläni on tapana jättää tyhjiä(kin) pakkauksia lojumaan (koristeeksi) pöydälle joksikin aikaa. Hih :)

  • Nia Nia

    Ihana pastellinvärinen kattaus söpöläisteepaketin kera! ♥ Minttu-, inkivääri- ja vadelmateet ovat suosikkini. Olemme juuri sopineet teekesteistä ystäväni kanssa. Ensin luontopolulle reippailemaan ja ihastelemaan metsän vihreyttä ja sen jälkeen lämpimään kotiin nauttimaan teestä ja omenapiirakasta. Mmm.

  • Rullus

    Taidankin järjestää ystävilleni teekutsut, noita skonsseja on kyllä pakko kokeilla!Ja pakkaus on kyllä kaunis!Jotenkin houkuttelee juomaan teetä…

  • Syksyn tuulahdus

    Oi kun ihana idea! Täytyykin järjestää illanvietto teekestien muodossa ja leipaista skonsseja sekä jokin hyvä makea piirakka. Ja lisäksi tietysti Twiningsin teetä.

  • st'rawberry

    Ah, skonssit kuulostaa hyvältä. Olen syönyt niitä viimeksi vaihdossa Irlannissa :)

  • Ennu

    Kesä on mennyt niin kiireessä ohi, että odotan innolla paluuta akateemiseen vapauteen ja pimeneviin syysiltoihin, jotka kuuluukin viettää juuri teekuppien ja ystävien parissa :)

  • JN

    Mukana arvonnassa!! Syksy, pimeät illat, tee, sympatia ja ystävät :) Parasta!

  • memmus

    Pitääpä testata nuo skonssit! Ja teehän nyt sopii hetkeen kuin hetkeen… :)

  • molly125

    Kiva arvonta, teenjuojana paketti ilahduttaisi:-)

  • Sallahk

    Heti alkoi tekemään mieli teetä ja skonsseja; onnistunut postaus siis ;)

  • Tiiia

    Skonssit on parhaita. :)

  • Matilde

    En tiedä mitä on skonssit. Varmaan jotain hyvää, hmm. Tee maistuu aina! Lysti arvonta!

  • neemke

    Yksinkertaisesti IHANAA! :)

  • Neelia

    Mukana kisassa!

  • Tuyaa

    Ihanat kupit! Skonssireseptiä täytyy ehdottomasti kokeilla, ja sitten kutsua ystävät teelle. :)

  • avain

    Mukana arvonnassa! On kyllä kaunis kattaus, oikein kutsuu teekupposelle..

  • Irkku O.

    Oi miten ihanat kupit, ihan ”sun näköiset”! Jotenkin teekutsuista tulee aina väistämättä mieleen Liisa ihmemaassa – hyvällä tavalla.

  • Sinna

    Teetä, oi kyllä!

  • Kukkatarha

    Teetä ja sympatiaa; sopii hyvin kuulaisiin syyspäiviin!

  • Anna-Mari

    Syysilta+kupillinen teetä = perfect match!

  • Ansunen

    Aivan ihanat nuo punaposkiset teekupit ripsineen :) Teetä on jo tullut nautittua näin syksyn ja flunssakauden alkaessa lämmikkeenä. Minttutee onkin muuten hyvää, vaikken tuota Twiningsin olekaan vielä maistanut.

  • maijis85

    Tämä arvonta on just minua varten, koska juon teetä todella paljon :)

  • Elämän pienet ilot

    Upeat Kaunotar ja hirviö-elokuvan hahmoa muistuttavat kupit! Mistä näitä ihanuuksia mahtaa saada?
    Syysaamuina täytän lasisen Keep cupini vihreällä tai valkoisellä teellä, istun bussiin ja huristan maisemia ihaillen töihin. Laadukas tee tekee jokaisesta aamusta hiukan paremman :)

  • Sari P

    Teeaddikti vilkuttelee täällä kovasti ja toivoo arpaonnen osuvan kohdalle :)

  • 0ili

    Rakastan teetä, parasta etenkin pimeinä iltoina. Yksi syksyn parhaita puolia. :)

  • Piiiiu

    Messissä myös!

  • saj

    Oi mikä arvonta! Ja kaunis pakkaus tuolla Twiningsilla, täytyykin lähteä katselemaan lähikaupan valikoimia.

  • Leena

    Teetä ja skonssit hillon ja kermavaahdon kera ihastuttava herkku.

  • Syystyttö

    Voi ihana arvonta vain teetä juovalle ihmiselle! Mukavaa kun tulee uusi teemakuja!

  • Astas

    Englantilainen teekulttuuri herkkuineen on kyllä upea.

  • annikki123

    Onpa söpöt teekupit!! Ja kiva teearvonta :)

  • Laura E

    Oih, minäminäminä haluan!!! ;)

  • Julai

    Nam.

  • Omppunen

    Inspiraatio iski: teekutsut brittihenkeen olisikin oiva idea piristää pimeää syksyä! Pitsiliinat pöytään, samoin ne vähän paremmat astiat ja teepannu puhisemaan! :)

  • Korppi

    Kyllä vaan kelpaa:) Syksy on parasta aikaa teekutsuille ja maistuvat skonssit ystävien kera lämmittävät niin kehoa kuin mieltäkin.

  • Ninos

    Ihana kattaus. Tykkään tosi paljon Twinings-teestä. Osallistun arvontaan ja toivon parasta.

  • cami

    Mun paras skonssivinkki on leipomo Limbbu, parhaita on karpaloskonssit joita saa esim. Stockalta :D Ite en oo näitä herkkuja vielä edes koskaan yrittänyt leipoa, mutta ehkä pitäisi nyt syksyn lähestyessä rohkaistua…

  • SaraJasmin

    Ihania nuo kupit! <3

  • Jenninen

    Voi että, me ollaan erään ystäväni kanssa suuria teen ystäviä ja ollaan jopa matkusteltu teehetkien perässä! Hän muutti juuri uuteen asuntoon, joten jos voittaisin, veisin paketin mukanani kylään. Mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa elämä uudessa kodissa teehetkellä ystävien kanssa. :)

  • Lullah

    Oi ihana kattaus! Juuri aamulla hymyilin itsekseni työmatkalla minun ja poikaystäväni aamurutiinille. Vaikka tänään luennot alkoivat ihan eri aikaan, niin hän heräsi seurakseni aamuteelle. Toivon, että pidämme tavasta kiinni mahdollisimman hyvin, sillä on paljon mukavampi aloittaa päivä, kun ehtii rauhassa kysellä päivän aikatauluja ja on muutenkin toisen asioista perillä.

    sonja.immonen@gmail.com

  • Teen monesti Arlan reseptillä raejuustoskonsseja. Täydellisiä yhdessä hyvän teen kanssa. :)

  • ronjamiranda

    Ompa ihanat kupit :) mukana arvonnassa!

  • piupau

    Skonssit on niin hyviä! Itse oon tehnyt tällä ohjeella skonsseja pari kertaa, http://ruoka.fi/reseptit/teeleivat-eli-skonssit, mutta taidan kokeilla ens kerralla tuota reseptiä. :)

    Mistä nuo ihanat mukit on peräisin?

  • Siry

    Tee maistuu aina :).

  • TeaHouse of Wehmais

    Hei Jenni,

    Eksyin blogiisi teesanoja googlettamalla. Luin bloggauksesi sekä kaikki saamasi kommentit. En voinut vastustaa haluani kommentoida. Pyöritän nimittäin Suomen ainoaa englantilaista teehuonetta, TeaHouse of Wehmais’ia ja minusta on vain aivan ihana kuulla miten moni kommentoi olevansa teen ystävä, se ilahduttaa minua suuresti! Twiningsista se oma teeintonikin on aikoinaan lähtöisin ja nykyään teekaappini tursuaa erilaisia teelatuja :) (minua ei tarvitse ottaa huomioon arvonnassa, halusin vain kertoa miten hyvä fiilis blogin ja kommenttien lukemisesta minulle tuli, joten kiitos!)

    Syksyisin teeterveisin,
    Anna Grotenfelt-Paunonen

  • eikku

    Oi tee… <3

    eikkustan ät luukku.com

  • MutiNa

    Yksi teen lipittelijä lisää ilmottautuu. Tosin omat kauttaukset ei todellakaan ole noin kauniita!

  • Heitu

    Olisipa kiva saada jotain uutta teelaatua maisteltavaksi :)

  • Nuutsa

    Rakastan noita kuppeja!! Olen täysin teenjuoja ja paketti tulisi todellakin käyttöön, mutta mistä noita kuppeja saa?!?!

  • MonaK

    Ihana arvonta, tee on hyvää! En ole ikinä intoutunut tekemään skonsseja, mutta nyt varmaan täytyy koittaa, kun ohjekin on noin tyrkyllä ;)

  • Ollepolle

    Kiva arvonta! Olisi kiva voittaa tuotepaketti, koska olen teefriikki!

  • Gwenwyfar

    Teekutsuja tulee pidettyä ystävien kanssa usein! Pientä arjen luksusta. Varsinkin näin syksyisin iltojen pimetessä ihan lempipuuhia :)

  • -Selma-

    Ihana arvonta, syksyllä ja talvella tee maistuu erityisen hyvältä!
    Lämmintä syksyn jatkoa, Jenni!!

  • Riiti

    Makea kattaus minttuvärin ystävän makuun :) Tästä postauksesta tulikin mieleen, mitä unohtui kaupasta ostaa. Tee tietenkin, täytyypä laittaa ainakin minttuteetä kauppalistalle.

  • P S

    Skonssit ja tee maistuisi tänä aamuna mainiosti.

  • oolga

    Onpas raikkaan mutta silti samalla tosi söpön ja suloisen sävyinen kattaus! Hitsit, pitää itsekin kokeilla mintunvihreää vaaleanpunaisen sijaan kun haluaa söpöstellä kahvipöydässä :)

  • marta

    Mukaan arvontaan :-)

  • metsämiehentytär

    Oletteko käyneet Twiningisin ihastuttavassa ja laadukkassaa myyymälässä Lontoossa? Suosittelen lämpimästi. Se on joka Lontoon reissun vakiokohteeni. Kiva, kun postaat teestä, joka on ehdoston juomasuosikkini.

  • Laurella

    Syksyn parhaita juttuja on teekutsut kynttilänvalossa. Parhaat keskustelut käydään höyryävä kuppi kädessä. :) Mukana arvonnassa, siis!

    mennenjatullen@gmail.com

  • Mi_

    Teepaketti kuulostaisi hyvälle nyt kun syksy tekee tuloaan.

  • Emmms

    Aivan ihanat nuo teekupit ja ihastuttavia myös nuo teepaketit! Itsellä (tee)paketteja kaupassa valitessa pakkausten ilme vaikuttaa ostopäätökseen hurjan paljon.

  • päpsy

    Leivon usein skonsseja aamupalalle helpotetulla versiolla. Voin nyppimisen sijaan käytän 0.5 dl rypsiöljyä ja vaan sekoitan jauhojen joukkoon yhdessä maidon kanssa. Sitruunan ja maidon voi vaihtaa hapatettuun maituotteeseen sen mukaan mitä jääkaapista löytyy (maito+happo=piimä/jogurtti/kermaviili). Helppoa ja nopeaa, perhe tykkää :)

  • teefani

    Kesällä teetä ei paljoa kulu, mutta nyt alkaa taas teekausi:). Kiva arvonta!

  • Miuxmau

    Ihania teejuttuja ei ole koskaan liikaa, joten osallistun arvontaan minäkin! (Pakko koettaa tekemiäsi skonsseja!)

  • MerjaK

    Ihana postaus. Skonssit maistuu hyvältä kermavaahdon ja hillon kanssa, menee ne kyllä ilman vaahtoakin.

  • klaara

    Rakastan erilaisia teelaatuja. Nykyään on kaikkia ihanuuksia saatavilla. Osallistun arvontaan.

    klaara49@luukku.com

     

  • Vim

    Mukana! Näin syksyisin innostun aina testailemaan eri teemakuja vaikka periaatteessa olenkin enemmän kahvi-ihmisiä. :)

  • Roosaaaa

    Ei voi muuta sanoa kuin että IHANA arvonta nimittäin olen vahvasti teen ystävä! :)

  • Mimmeliini

    Herkullista, kokeile kinuskikissa.fi juustoinen skonssi ohjetta, ei voi epäonnistua, koska ohjeet kuvineen vaihe vaiheelta :)

  • Hanna

    Ihania kattaustarpeita sinulla, mintunvihreä on tosi nätti väri :) Itsenikin teen suurkuluttajana pitäisi varmaan joskus vaivautua pitämään jonkinlaiset teekestit kavereille.

  • Jasjas

    Oi miten ihania nuo uudet pakkaukset! Aina syksyn tullen teetä tulee keiteltyä ihan urakalla, joten voitto olisi enemmän kuin mieluinen :)

  • Piccuri

    Hienoa, että innostuit teekutsujen järjestämisestä! Mikäpä sen hauskempaa! Itse ystävieni kanssa vaihtelemme vuoroja tee- ja toisinaan myös kahvikutsujen järjestämisessä – milloin vaatimattomalla otteella, milloin taas melkoista vaivannäköä nähden. Innostumme leipomaan sekä suolaisia piirakoita että makeita herkkuja. Joskus kiireessä pitää hakea kaupasta valmista tarjottavaa. Pöytä on tietysti katettu somasti kynttilöiden ja kukkien kera. Parasta luonnollisesti on se hyvä seura ja rennon värikäs tunnelma.

  • Helssu

    Teekutsujen järjestäminen kuulostaa hauskalta idealta.

  • LauraV

    Tee kuuluu erottamattomasti syksyyn :)

  • Syksy ja teekutsut! <3 Arvontakin vielä ja palkintona teetä, jes!
    En ole koskaan tehnyt skonsseja, mutta tällä reseptilla taidan kokeilla. Kiitos jaosta!

  • ipikv

    oon teen ystävä. kyllä tuo palkinto houkuttelee :D

  • Tähtisilmäxxxxx

    Ihan liian usein tulee mentyä kahviloihin. Leivon paljon mutta skonsseja en ole koskaan tehnyt.

  • mikaaa

    Mmmm, skonsseja ja teetä – sopivat täydellisesti syksyisiin hetkiin <3

  • Tassu

    Olen täysin riippuvainen teestä! Ja teen kanssa pitää saada jotain ihanaa makeaa. Skonssit ovat myös ihania, varsinkin hillon ja kermavaahdon kanssa.

  • Pilvi-s

    Vasta viime aikoina teen ihanuudet löytäneenä ja suurena skonssifanina osallistun kilpailuun! Tee sopii niin hyvin syyskuisiin iltoihin.

  • AnabelS

    Skonssit ovat niin hyviä ja tuo reseptikin kuulosti suht helpolta, joten niiden leipomista voisin itsekin harkita :)

  • Jansku89

    Tee ja skonssit sopii kyllä ihan mielettömän hyvin yhteen. Ite en oo ikinä skonsseja tehny, mut briteissä kokeillu, niin hyviä on :)

  • Wihuri

    Teenlitkijä ilmoittautuu kisaan toiveikkaana!

  • VihreäValkoinenTee

    Olen nyt raskauden myötä vaihtanut monen vuoden kultaiset aamukahvihetket aamu-, päivä- ja iltateehetkiin; lempparini ovat oikein haudutettuna vihreä ja valkoinen tee. Voittopaketti päätyisi varmasti käyttöön asti!

  • Rubin

    Söpöt kupit! Mukana!

  • Hennas

    Todella söpöt kupit! :)

  • JOhannaaaa

    Mukana arvonnassa!

  • tindeeee

    nuo teekupit on tosi ihanat! twinings tee on mun suosikki joten olispa kiva jos arpaonni osuisi kohdalle!!:)

  • Hippunen

    Oi, noi kupit! Itse tekisin noihin vuokiin mustikkamuffineja.

  • Norao

    Teekutsut ystäville on ihan paras idea! Täytyy toteuttaa itsekin vielä tämän syksyn aikana! :) Ja ehdottomasti leipomuksia mukaan, nehän on parasta ;)

  • Lapin lumo

    Hei.
    Tee hetki mikä sen mukavampaa ja vielä hyvässä seurassa, hämärtyvässä illassa . Teeleivät, juustokakku…..kaunis kattaus

  • Mönkkeli

    Apua, nuo Miss Etoile astiat ja Twinings on ihania <3 . Pitääki leipasta tälle iltaa skonsseja ^_^

  • oonazofia

    oi haluan haluan!

  • apenttilae

    Maistelin juuri eräiltä messuilta saatuja näytteitä Twiningsin uutuusteemauista, mm. Mango & Ginger Green Tea, joka oli erittäin raikkaan ja lämmittävän (ei vain siis teeveden kuumuuden puolesta, heh) makuista. Erilaisten kutsujen järjestäminen on mielekästä puuhaa :-) Mukavia teekestejä ja ihanaa syksyn aikaa!
    (annamarpen@gmail.com)

  • Teetuija

    Iltojen pimetessä alkaa itselläni aina tee-elämä kukoistaa. Eri makuja, erilaisia naposteltavia, eri ihmisiä maistelemassa. Veikkaan että tämän syksyn suosikkini tulee olemaan savunmakuinen Lapsang Souchong tuoreiden sämpylöiden ja Ankkurijuuston kera. Ja ehdottomasti teelehdistä haudutettuna! Tähän teemakuun palaan aina muutaman vuoden välein. Välillä sitten jotain muuta ja keväällä ja kesällä tietysti ihan eri tyyppisiä makuja. Ihania teehetkiä!

  • hulda maria

    ohh, just nyt kun tulee syksy niin harva asia kuulostaa yhtä hyvältä kuin teekutsut kotona ystävien kanssa!

  • indi

    Ihanat teemukit!

  • sarppa

    Aivan ihania kuvia! Täälläkin yksi mintunvihreän fanittaja ;)

  • Catan

    Syötävän suloisia kuvia väritykseltään ja tee kuuluu ehdottomasti syksyyn. Välillä tulee testailtua teehyllyn uutuuksia, mutta aivan liian usein ostoskoriin päätyy ne tutut ja turvalliset vaihtoehdot. Kahvia en itse juo ollenkaan ja kavereitakin olen saanut opetettua teen juojiksi salakavalasti. Mahtava arvonta! :)

  • milla63

    Vihreää teetä, pliis.

  • annitervavaara

    Rakastan teehuoneita ja kunnon iltapäiväteetarjoiluja! Skonssit, hillo ja clotted cream on parasta! :-)

  • Sirppu

    Skonssit ja tee ovat tosi hyvä yhdistelmä. Ja nuo teeuutuudet maistuisi varmasti…

  • Reetta

    Minkä valmistajan nuo ihanat kupit oikein ovat?? <3

Related posts