12/08/15

Arkirealismia ja kiillotettua pintaa

12 90 Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.06.59.png

Sara kirjoitti hiljattain mainion postauksen Instagram-kateudesta, sosiaalisessa mediassa kaunisteltua arkea pohdittiin myös Olivia-lehdessä aiemmin kesällä ja kaverini Matti käsitteli myös vähän samaa aihetta hiukan eri näkökulmasta viestintätoimisto Ellun kanojen blogissa. Molemmat jutut ovat lukaisemisen arvoisia, joten suosittelen. :) Viime aikoina on puhuttu valtavan paljon somekateudesta, blogien aiheuttamasta kateudentunteesta sekä siitä, antaako sosiaalinen media arjesta liian kaunistellun kuvan.

Ymmärrän hyvin paineet, joita blogit, visuaalisesti täydelliset instatilit ja kavereiden elämän tähtihetkiä hehkuttavat FB-päivitykset saattavat aiheuttaa, sillä tunnen niitä joskus itsekin. Oma arki tuntuu helposti nuhruiselta, tylsältä ja ankealta, jos ryhtyy vertaamaan oman elämän tylsimpiä hetkiä ja kodin sotkuisimpia nurkkia jonkun toisen täydelliseen aamiaiskattaukseen ja viikon huippukohtiin. Yritän noina hetkinä aina muistuttaa itselleni, että ne todellakin ovat vain valikoituja hetkiä koko paketista, johon kuuluvat yhtälailla likapyykit, huonot päivät ja parisuhdekriisit. Minunhan se pitäisi tietää, sillä raotan itsekin täällä blogissa elämääni muille vain pienen siivun verran. Miksi sitä siis harhautuu ajattelemaan, että se mitä näkyy päällepäin, on koko totuus? Kaikki me tiedämme paremmin, jos oikeasti pysähdymme hetkeksi miettimään.

Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.08.13.png

Ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa monin tavoin. Joillekin FB on niiden elämän erityishetkien lisäksi paikka kaikenlaisille vuodatuksille, tilityksille ja avautumisille. Itse olen kuitenkin tiukentanut omaa linjaani yksityisyyden ja FB-päivitysteni suhteen sitä mukaa, kun kaverilistaus on täyttynyt työkontakteista, puolitutuista ja muista ei-ihan-lähipiiriini kuuluvista ihmisistä. Erillisten rajoitusten ja asetusten kanssa säätämiseen en ole kokenut tarvetta tai jaksanut nähdä vaivaa, joten on tuntunut helpommalta säästää henkilökohtaisemmat avautumiset muihin tilanteisiin.

Yritin alun alkujaan pitää Facebook-kavereideni määrää hallinnassa ja hyväksyä ystävikseni vain niitä, jotka kuuluvat elämänpiiriini ihan aidosti, mutta totesin sen jossain vaiheessa mahdottomaksi. Kaverikutsuja tuli työelämän tutuilta, potentiaalisilta työnantajilta, hyvän päivän tuttavilta ja monilta sellaisilta, joita en vielä juuri tuntenut, mutta joihin saattaisin olla kiinnostunut tutustumaan. Jokainen käyttää somekanavia omalla tavallaan ja joillakin FB-tuttavien piiri saattaa hyvinkin koostua vain niistä oikean elämän lähimmistä ihmisistä, mutta minä koin, että kutsujen hylkäämisestä olisi ollut minulle enemmän haittaa kuin hyötyä, joten päätin muuttaa linjaani kaverikutsujen suhteen. 

Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.07.31.png

Täysin tuntemattomia en hyväksy FB-kavereiksi vieläkään, mutta FB on minulle nykyään enemmän henkilökohtaisen ja intiimin viestintäkanavan sijaan sellainen verkostoitumisen ja arkisen yhteydenpidon väline. Mitään erityisen henkilökohtaisia tilityksiä en ole jakanut FB:ssa julkisesti koskaan, joten muutos entiseen ei ole ollut suuri, mutta tietysti se saattaa jollekulle näyttäytyä niin, että haluan antaa elämästäni kaunistellun kuvan. Todellisuudessa kyse on lähinnä vain siitä, että jaan arkiset murheeni, huonot hetkeni ja tilitykset tiskivuoristani minua oikeasti lähellä olevien ihmisten kanssa.

Ymmärrän, että satunnainen oikein erityisen arkirealistinen vuodatus tai kuva saattaa tuoda lohtua, että huh, muillakin on vastoinkäymisiä tai ihanaa, etten olekaan ainoa, jonka kotona ei aina ole siistiä. Mutta kuten todettua, kaikkihan me periaatteessa tiedämme tämän ilman noita muistutuksiakin, jos vain mietimme järjellä. Aivan kuin Matti omassa blogijutussaan totesi, harrastamme samaa ”kaunisteltua” totuutta ihan somen ulkopuolellakin, jos sitä nyt sellaiseksi haluaa kutsua. Siivoamme kotimme ennen kuin tulee vieraita, kerromme puolitutulle kuulumisistamme vain pintaraapaisun emmekä ryhdy kadunkulmassa tilittämään kaikkia kriisejämme, hymyilemme moikatessa vaikka olisi huonokin päivä – osin siksi, että se on kohteliasta ja osin siksi, että varjelemme yksityisyyttämme myös näissä tilanteissa ja valitsemme, mitä asioita haluamme muille ihmisille viestiä ja näyttää.

Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.10.56.png

Kaikki tämä koskee myös blogeja, Instagramia ja muitakin sosiaalisen median kanavia. Minulle esimerkiksi Instagramissa visuaalisuus on etusijalla ja harkitsen sielläkin, millaisia päivityksiä tililleni lataan. Vastaavasti seuraan pääasiassa sellaisia käyttäjiä, joiden kuvat ovat minusta kauniita ja inspiroivia. Jokainen saa käyttää tätäkin kanavaa juuri kuin itse kokee mieleiseksi ja joillekin se varmasti on enemmänkin kuulumisten päivittelyä visuaalisessa muodossa ja jotakin sellaista, missä tunne, hetki ja muisto ajavat visuaalisuuden edelle. Minä taas saatan jättää hauskastakin hetkestä napatun kuvan jakamatta, jos kuva ei mielestäni ole tarpeeksi kaunis – en luodakseni valheellista illuusiota elämästäni, vaan siksi, että tapani käyttää Instagramia on nimenomaan visuaalisuutta priorisoiva.

Jos käytän blogia pääasiassa inspisteni, ajatusteni, hyvän mielen ja kauniiden kuvien jakamiseen, Facebookia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon sekä kiinnostavien tapahtumien ja artikkelien bongailuun, Instagramia visuaalisten hetkien ja muistojen jakamiseen ja seurailuun, Snapchat tarjonnut minulle juuri sellaisen kanavan, jossa visuaalisuus ja kauneus eivät ole ykkössijalla. Tiedän, että moni ei (vielä) ihan ymmärrä Snapchatin ideaa ja itsekin innostuin käyttämään sitä vasta tänä kesänä, mutta minusta se tuo juuri sen virkistävän tuulahduksen realismia ja aitoa hetkessä elämistä sosiaalisen median kentälle. Toki Snapchattiakin käytetään monin eri tavoin ja myös sitä voi päivittää visuaalisuus edellä tai suunnitellusti, mutta minulle ”snäppäily” on ollut juuri sellainen hauska harrastus, koka on spontaanisti läsnä niissä arjen tylsemmissä ja ”rumemmissakin” hetkissä.

Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.11.19.png

Snapchat on minulle kanava, jonka kautta voi jakaa juuri sellaisia juttuja, kuvia ja ajatuksia, joita ei ehkä tulisi jakaneeksi Facebookissa, Instassa tai blogissa. Se, että palveluun ei voi ladata ennakkoon otettuja kuvia tai videoita ja että sisältö on olemassa vain hetken aikaa, tekee päivittämisestä rennompaa, spontaanimpaa, aidompaa ja aika usein myös hauskempaa. Olen jakanut Snapissa kuvia ja videota järkyttävästä sotkusta kotonani, susirumasta ruoka-annoksesta, satunnaisia hölinöitä mokailuistani ja tilityksiä niistä arjen huonommista ja epäonnisemmista hetkistä sekä toisaalta hullunkurisia videomuistoja biletunnelmista, vilpittömiä ilonpurkauksia pienistä onnistumisista ja naurunpyrskähdyksiä hassuista tilanteista. Siellä näkyy ehkä laajemmin ja realistisemmin se elämän kirjo, vaikka sensuroimme ja editoimme kertomaamme tarinaa ihan kaikissa elämän tilanteissa ja kanavissa.

Ei tällä postauksella ehkä ollut muuta pointtia kuin että lukekaa nuo jutun alussa suositellut artikkelit ja muistakaa, että kaikki mitä näette somessa ja osin tosielämän kohtaamisissakin on vain pintaa. Vertailu on hölmöä ja jokainen joutuu elämässään painiskelemaan jonkinlaisten vastoinkäymisten kanssa, pyykkivuorista, pölypalleroista ja satunnaisista tielle osuvista koirankakoista puhumattakaan. Älkää siis turhaan ottako paineita muiden some-päivityksistä, koska kenenkään elämä ei ole pelkästään sitä, mitä ulospäin viestitään ja miltä päällepäin näyttää. :)

Kuvituksena niitä päivieni kauniimpia muistoja ja parempia hetkiä Instagramista, mutta jos arkirealismi kiinnostaa, niin sitä löytyy Snapchatista nimimerkillä jennipupulandia. :D

Näyttökuva 2015-8-12 kello 8.13.38.png

Photos: Jenni Rotonen / @jennipupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

12 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Vierailija

    Saisikohan tästä aikaa arkivallankumouksen? Viikon ajan esille niitä ”ei niin kiiltäviä” kuvia räkänenästä, pyykkivuoresta, nopeasta valmisateriasta ja sisustuksesta ennen viiden tunnin siivousurakkaa!

  • Jenniii

    Minä taas en oikein ymmärrä, mihin sellaista tarvitaan? Niitä pyykkivuoria, rumia ruoka-annoksia ja hikisiä sukkia saa katsella ihan riittämiin kotona. Koko postauksen pointti vähän olikin, ettei niitä tavallaan tarvitse näyttää, koska kun hetken miettii,  muistaa, että ne kuuluvat JOKAISEN elämään. :)

    Jos haluaa meikäläisen elämästä nähdä sitä arkisempaakin puolta, niin tervetuloa seuraamaan sitä Snapchat-tiliä. Siellä näkyy satunnaisesti myös nahistuneita banaaneja, kodin kaaoshetkiä ja treenin jäljiltä hikistä naamaa.

  • Vierailija

    En haluaisi kuvia pyykkivuorista ja likaisesta kämpästä, sellasta mulla on kotonakin. Haen inspiksiä ja pieniä iloisia pilkahduksia. Samoin kun esim. pinterestissä saatan tykätä jostain oranssista seinästä joka esiintyy jossain miljoonakämpässä, en mä sitä asuntoa himoitse tai kuvittele että kerrostalokolmioni olisi sen kaltainen vaan mietin mihin saisin omaan kämppään sitä samaa oranssia.

    Toki myös toivon että jos tulee ihmisellä raja vastaan ja kokee itsensä surulliseksi niin hän pystyisi myös sen jakamaan avoimesti eikä murehtisi yksin. Olen kokenut myös itse että jos on murheita ja suruja niin ne pienet ihanat jutut, vaikkapa tyylikäs aamupalakattaus piristää vaikkei se ongelmia poistaisikaan :)

  • Vierailija

    Olen jo pidempään miettinyt sitä, miksi niitä oman elämän asioita pitäisi jakaa? Miksi siitä on tullut yleinen normi näin lyhyessä ajassa? Sinun kohdalla sosiaalinen media ja asioiden jakaminen kuuluu toki työnkuvaan, mutta entä ne, joilla se ei kuulu. Mistä se tarve on tullut jakaa elämänsä puolituttujenkin kanssa facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa, kun ennen pelkkä moikkaus kaupungilla olisi riittänyt?

  • Jenniii

    No tässä tiivistyy aika hyvin omakin ajattelutapani asian suhteen. Minua ei myöskään kiinnosta katsella muiden sotkuja, kun kotona riittää omaakin. :D Haen kuvista ennen kaikkea inspiraatiota siihen, miten omasta kodista ja elämästä voisi tehdä kauniimman ja kivemman pienillä ratkaisuilla ja teoilla. Ja joskus ihan vain ihastellakseni kauniita asioita, koska saan siitä iloa ja nautintoa. 

    Olen ehdottoman samaa mieltä siinä, että myös suruista ja huonoista fiiliksistä on tärkeää voida puhua, jos siltä tuntuu. Itsekin olen täällä blogissa käsitellyt esimerkiksi erosuruja, yms. eli en mielestäni ole yrittänytkään luoda mielikuvaa, että elämäni olisi pelkkää täydellistä auringonpaistetta. Siinä olet myös tismalleen oikeassa, että pienistäkin asioista voi saada kovasti iloa tylsän tai surkean elämänvaiheen keskellä. Muistan kuinka minua ilahdutti värikäs kukkakimppu, kun tuntui että maailma murjoi oikein huolella silloin juuri niiden sydänsurujen keskellä.

  • Jenniii

    Tarkoitatko nyt nimenomaan niitä ei-niin-ihanteellisia asioita vai ihan ylipäänsä? Minua nimittäin ihmetyttää se, miksi nyt yhtäkkiä pitäisi olla niin esillä nimenomaan niiden likapyykkiensä ja kriisiensä kanssa, jotta ei antaisi liian positiivista kuvaa itsestään ja elämästään. Eihän niitä asioita ennenkään ole kaikelle kansalle levitelty? Sosiaalisessa mediassa toki nuo elämän hyvät hetket korostuvat, koska niitä on mukava jakaa ystävien kanssa ja ikään kuin tallettaa muistoksi itsellekin. Eihän valokuva-albumeihinkaan ennen muinoin mitään tiskivuoria ikuistettu, vaan nimenomaan niitä elämän juhlahetkiä, yhdessäolon iloisia muistoja ja lomatunnelmia.

    Tuohon kysymykseen, että miksi ylipäänsä pitää jakaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa, niin näkisin ehkä niin, että siitä on tullut yksi yhteydenpidon väline. Sen sijaan, että soitellaan kaikille sukulaisille kuulumiset kerran vuodessa, onkin helpompi päivittää muutama kuvamuisto Facebookiin valmistujaisista, esikoisen ensimmäisestä koulupäivästä, jne. Ja samalla kertaa tavoittaa kätevästi kaikki tutut yhdellä kertaa. Ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa huomiota, siitä kai tuossa vain on kyse. Ei tämä minusta oikeastaan mitenkään niin poikkeukselliselta tunnu – kun kerran tällaiseen yhteydenpitoon ja kuulumisten- sekä ajatustenvaihtoon on tehty tällainen laajalti ihmiset tavoittava kanava, miksipä sitä ei hyödynnettäisi?

  • Vierailija

    Mietin siis ihan ylipäänsä. Hyviä perusteluja ja olen tavallaan samaa mieltä, mutta mietin vaan sitä, kun harvalla facebook- kaverit rajoittuvat niihin sukulaisiin. Mutta on kyllä ihan totta, että ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa muiden hyväksyntää ja huomiota, jota sosiaalisen median kautta saa. Osittain näin olen itsekin päätellyt, mutta halusin kai vaan kuulla vielä sinun näkökantasi tähän.

  • Kiti

    Oon sun kanssa samaa mieltä. Kauniit asiat tekevät onnelliseksi. On luonnollista haluta tallentaa kauniita hetkiä jakaa niitä muiden kanssa. Ei se tarkoita että olisi pinnallinen tai esittäisi parempaa kuin on. 

    Itselleni on kyllä myös tärkeää, ettei ole liian perfektionisti vaan säilyttää sellaisen veikeyden ja pilkkeen silmäkulmassa somessakin. :) 

  • Vierailija

    No joo, asiaa. Tätä olen ihmetellyt koko ajan, että miksi ihmiset syyttää tunteitaan somesta, ulkoistaa vastuun niistä…Somefiilikset rinnastuu vaikkapa nyt työpaikan taukohuoneeseen: se ärsytävä tyyppi puhuu taas perheestään, hehkutttaa lapsensa/miehensä edesottamuksia, lomalta palattua pitää olla kertoa MITÄ ON TEHNYT koska muuten kuulostaa ihan luuserilta, ja noni Pekka on tietenkin ollut purjeliitämässä, purjehtimassa ja kiivennyt Mont Everestille (mulla ei ole elämää)…. Eikös nämä kateutden tunteet ole meidän luonnossa, ei somessa.
    Nii ja vielä se, että miksi somessa ei jaeta tylsempiä kurjempia juttuja. Haloo, somen luonteeseen aika monella kuuluu tuo, että yhteyksiä on satoja, eli vielä julkisempi tila kuin se työpaikan taukotupa, jos en sielä puhu parsuhteen koetinkulmista ja isäsuhteeni kiemuroista, miksi sitte somessa. Ja joo, toki työkavereidenkin kanssa voi jakaa yksityisempi asioita ja rehellisyys ja avoimuus niissä yhdistää, mutta se on aina vapaa valinta, ja harkitsemme ihan syystä koska niin teemme.

  • Kiinnostava aihe ja keskustelu, josta en ollutkaan itse vielä lukenut (pitääpä tutustua tuohon Tickle Your Fancyyn ja Matin postaukseen vielä). Olen samaa mieltä, että mitä sitä nyt lukemaan likaisista sukista blogeista – blogithan ovat (parhaimmillaan) se arjen pakopaikka ja inspiraation lähde, jossa ei tarvitse kelata niitä omia likasukkia ja tiskivuoria, jotka omasta kämpästä löytyy! Ja Facebookiin käytön kanssa ajattelen samalla tavalla, että on typerää olla hyväksymättä ihmisiä, jotka voivat olla tulevaisuuden yhteistyökumppaneita ja hyviä ystäviä – mistäs sitä ikinä tietää? Itse ainakin olen Instagramin kautta luonut ihan oikeita IRL-ystävyyssuhteita. Heidän kanssa ollaan sitten purettu IRL-kohtaamisissa sitten niitä arjen paineita. Ehkä itse en jaksa somessa muutenkaan sellaista negatiivista meininkiä. Kriittinen voi olla, mutta sellainen vuodatus ei jotenkin natsaa. Mutta. Ihmiset käyttävät somea ja blogeja eri lailla ja eri tarkoituksiin ja aina voi onneksi itse päättää ketä seuraa ja ketä ei :)

  • miiajohanna

    Ihana postaus, olen samaa mieltä kanssasi Jenni! 

  • Vierailija

    Ainakin omassa fbkaveripiirissäni somea käytetään paljon myös yhteiskunnallisten- ja muiden asioiden käsittelyyn. Ja toisinaan ihmiset päättävät jakaa siellä asioita esim. eron jälkeisiin fiiliksiin tai lapsen kuolemaan johtuen, että monia puolia somessa niinku elämässä.

Related posts