10/08/15

Mutsikroppa

10 82 asu-musta13.jpg

Mutsifarkut ovat nyt viime aikoina jyränneet farkkurintamalla enkä valita ollenkaan. Tykkään noista korkeavyötäröisistä, vähän rennommista farkkumalleista yllättävän paljon ja jotenkin ne istuvat ainakin omaan varteeni boyfriend-farkkuja paremmin. Itse miellän mutsifarkut nimittäin vähän sellaisiksi porkkanamallisiksi pöksyiksi, joissa on korkea vyötärö ja melko hyvin istuva takamus, mutta takataskujen alta housut ovat sitten hiukan peruspilliä väljemmät. Toki kauppojen mutsifarkkuina myymissäkin housuissa on merkeittäin ja malleittain eroja, mutta se perusmalli lienee jotakin yllä kuvatun kaltaista. 

Nyt olen kuitenkin tehnyt hauskan havainnon: osa mutsifarkuista istuu minulle jopa vähän liian hyvin. Siis näyttääkseen ainakaan siltä, miltä niiden ”kuuluisi” näyttää. Toisin sanoen, minulla on kaiketi mutsikroppa. :D Löysin nämä tämän postauksen farkut Kööpenhaminan Topshopista, kun nähtyäni samaisen merkin tosi hyvännäköiset mutsifarkut jonkun muun yllä halusin minäkin testata.

asu-musta1.jpg

Tykkäsin älyttömästi siitä, miltä housut näyttivät päälläni, vaikka ne eivät minulla ihan äidiltä lainatuilta näyttäneetkään. Ehkä kapoisemmalle ja suoremmalle mimmille nämä olisivat lantiolta ja lahkeista väljemmät, mutta minulle tämä malli oikeastaan istui todella hyvin. Mutsifarkkujen sijaan farkut näyttivät vähän kuin sellaisilta klassisilta 80-luvun pillifarkuilta aikana ennen strech-kankaita – myöskään näissä ei siis ole stretchiä. Tuumin, ettei noista siis ehkä mutsifarkkuja minulle saisi, mutta hyvin istuvat pillifarkut ns. raakafarkusta.

Tuo stretchitön perusfarkku vain tuppaa löystymään kovasti käytössä, joten vaikka housut näyttivät sovitushetkellä oikein passeleilta, epäilin, että ne saattaisivat aika nopeasti lörpähtää. Myyjä kehotti kokeilemaan pienempää kokoa, koska arveli, että se todennäköisesti löystyisi käytössä samannäköiseksi kuin ne suuremmat sovitushetkellä. Epäuskoisena ahtauduin pienempiin farkkuihin ja sain kuin sainkin survottua ne päälleni. Pidin väljemmästä koosta vähän enemmän, mutta luotin kiltisti myyjän arvioon farkkujen löystymisestä.

asu-musta11.jpg

Nyt kuukauden käytön jälkeen farkut ovat kyllä selvästi löystyneet, mutta kuten sanottua, mutsifarkuilta ne eivät kyllä minun päälläni oikeastaan näytä. Oli malli mikä hyvänsä, näistä on silti tullut lempifarkkuni tässä ajassa, joten voisi sanoa, että nappiostos. Onpa muuten erilainen (mutta hyvä) tuntuma tällaisissa stretchittömissä farkuissa, kun on tottunut, että lähes joka farkuissa on nykyään joustoa. Mutta tiedoksi siis muillekin, että täydelliset pillifarkut voivat sittenkin löytyä yllättäen mutsi-tägillä varustettuina. :)

Translation: I found these mom jeans at the Topshop in Copenhagen sometime ago but I have to say they don’t really look like mom jeans on me. :D I guess I must have a mom body since they fit a little too well to fall under the category of mom jeans. But hey, who knew you could find a perfect pair of skinny jeans with the mom tag on them? They’re my favourite pair now!

asu-musta17.jpg

Toppi // top Only, mutsifarkut // mom jeans Topshop, aurinkolasit // sunglasses Monki, kengät // shoes & Other Stories, sormus // ring vintage

asu-musta14.jpg asu-musta9.jpg asu-musta21.jpgasu-musta12.jpg asu-musta22.jpg asu-musta6.jpg

Photos: Vesa Silver

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

10 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • JoYlimys

    Upeelta näyttää! 

  • mmmmar

    Oi, miten magee asu! Tuo vaalea polkka sopii älyhyvin kokomustan asun kanssa.

    Noi kengät kiinnitti mun huomion. Onkohan ne vanhempaa mallistoa vai jopa niin uutta, ettei oo ehtinyt vielä nettikauppaan asti?

  • Nata - White Trash Disease

    hyvä pylly!

  • M.

    Miten kukaan voi näyttää noin hyvältä mutsifarkuissa, kysyn vaan! Upealta näytät ja nappi löytö :)

  • Jenniii

    Kiitos! :)

  • Jenniii

    Kiitos! Näiden kuvien ottohetkellä oli kyllä hyvä tukkapäivä. :) Ja kengät, ne ovat jo viime toissakevään alelöytö, joten ihan samanlaisia ei varmaan enää löydy. Harmi sinänsä, koska ovat aivan maailman mukavimmat popot!

  • Jenniii

    Kiitti! :D

  • Jenniii

    No kiitos! :D Ehkä se juttu on juuri se, että nämä eivät minulla näytä mutsifarkuilta. Haluaisin kyllä silti nähdä saman farkkumallin jonkun muun päällä, että saako tästä mallista edes löysempänä sitä mutsifarkun näköistä stailia. :D

  • sula

    Aivan ihanat kengät!!

  • nins

    Isompi koko, oikeen löysät pitää olla ja sit vyöllä kuroo vyötärön kasaan niin avot!

Related posts