Rantalomailua Roomassa
7 87
Muutamia Rooman matkavinkkejä on vielä hihassa ja reissukuviakin jakamatta. Näissä parin viikon takaisissa kuvissa olen matkalla uima-altaalle polskimaan, koska siinä kuumuudessa tuntui, että se saattaisi olla ainoa paikka, missä pystyy mukavasti oleilemaan. Niinpä olimme googlanneet kaupungin uima-altaat ja valinneet yhden niistä määränpääksi. Ajattelin jakaa myös teille muutamat vinkit rantalomailuun Roomassa!
Hauska kissamekko oli heräteostos joskus reilut viisi vuotta sitten Jerusalemin Zarasta – ja se on yllättävää kyllä osoittautunut melkeinpä lempivaatteekseni kesähelteillä vuodesta toiseen. Helppo lörttänä on täydellinen rentoilumekko bikinien päälle vedettäväksi ja väljä malli on mukavan vilpoisa. Hieman yllättäen tämä vaate on myös yksi poikakaverini ylivoimaisista suosikeista vaatekaapissani. Milloin tahansa kysyn häneltä pukeutumisneuvoa, vastauksena on yleensä aina ”kissamekko” – oli kyseessä sitten rantapäivä tai cocktail-kutsut. :D

Heinäkuu saattaa tosiaan olla Roomassa melko paahtavan kuuma, sillä kukkuloiden ympäröimästä kaupungista tulee melkoinen pätsi hellesäällä. Liki 40 asteen helteessä ei ole mitään ihanampaa kuin pulahtaa mereen tai uima-altaaseen viilentymään, mutta Roomassa se ei ole välttämättä ihan yhtä helposti toteutettavissa kuin monessa muussa kaupungissa.
Meren rannalle pääsee kyllä ihan näppärästi junalla, mutta matkaa joutuu tekemään hiukan. Yleisiä uima-altaita kaupungista puolestaan löytyy melko niukasti ja ne ovat suomalaisittain kalliita. Kokosin tähän kuitenkin parit vinkit, jotka kannattaa ottaa talteen, mikäli mielit pulikoimaan Rooman lomalla! :)

Kaupungin edullisin uima-allas on paikallinen ”stadika” Piscina Delle Rose, joka ei ole mitenkään fancy, mutta ihan viihtyisä ja siisti uima-allas. :) Sisäänpääsyn voi ostaa joko kokonaiseksi päiväksi tai muutamaksi tunniksi. Kolmen tunnin oleilu altaalla kustansi meille 14 euroa/henkilö eli ihan halpaa lystiä altaalla hengailu ei siis ole ottaen huomioon, että tämä lienee kaupungin edullisin uimapaikka. Uimalakki on pakollinen, mutta niitä saa ostaa pikkurahalla (3 euroa) sisäänkäynnin yhteydessä. Altaan reunalta sai myös vuokrata aurinkotuoleja tai ”lepolasseja” noin 5 euron hintaan, johon kuului myös auringonvarjo.
Meidän vierailumme aikaan (arkipäivä keskellä päivää) porukkaa ei ollut altaalla mitenkään tungokseksi asti, mutta ilmeisesti ainakin viikonloppuisin saattaa olla ruuhkaakin. Piscina Delle Rose on kuitenkin hiukan kauempana ydinkeskustasta, joten turistit eivät välttämättä löydä sinne niin helposti. Paikalle on todellisuudessa kuitenkin varsin yksinkertaista matkustaa, sillä uimala sijaitsee aivan EUR Palasport -metropysäkin liepeillä, jonne on noin 15 minuutin metromatka Terminiltä. Nappaat vain B-linjan metron Laurentinan suuntaan ja olet hetkessä perillä!
Muitakin uima-altaita Roomasta löytyy, mutta etenkin hotellien uima-altailla maksut ovat todella kalliita. Pelkästä allaspäivästä saattaa joutua pulittamaan 50-80 euroa.

Jos sen sijaan mielit merenrannalle, sinnekään ei ole Roomasta kamalan pitkä matka. Kävin aikoinaan meren rannalla reilut 10 vuotta sitten, kun vierailin Roomassa viimeksi ja tarkemmat vinkit olivat siihen liittyen ehtineet painua jo unholaan, mutta onneksi lukija muistutteli tästä. :) Kiitos siis sinne suunnalle lisävinkistä!
Varsinkin viikonloppuisin moni roomalainen suuntaa rannalle, joten turistina kannattaa ehkä valita rantapäiväksi jokin arkipäivä, jos vain suinkin mahdollista. Suurin osa rannoista on maksullisia, mutta sisäänpääsymaksut eivät ole kamalan kalliita ainakaan, jos rannalla suunnittelee viettävänsä pidemmän aikaa. Maksullisilta rannoilta saa yleensä myös vuokrata pyyhkeen, rantatuolin, auringonvarjon sekä muita tarpeita. Yksityisillä rannoilla on yleensä myös tarjolla suihkuja ja pukuhoneita sekä mahdollisesti baari, tms. Myös ilmaisia rantoja on ja niilläkin on yleensä ainakin yleisö-wc.
Meren äärelle pääsee Roomasta helpoimmin hyppäämällä junaan Porta San Paolon asemalta, jonne puolestaan pääsee muun muassa matkustamalla B-linjan metrolla Piramiden asemalle. Juna- ja metroasema sijaitsevat nimittäin aivan vierekkäin.
Porta San Paolon asemalta lähtee Roma-Lido -juna Lido di Ostiaan, mutta myös esimerkiksi Garbatellan ja Basilica San Paolon asemilta pääsee hyppäämään Lidoon menevän junan kyytiin. Junalippu kustantaa vain muutaman euron eli matka ei ole kallis. Kyydistä voi hypätä pois joko Lido Centro- tai Stella Polare -asemalla, joilta on muutaman minuutin kävelymatka rannalle.
Toivottavasti vinkeistä oli iloa! :)

Photos: Pupulandia
Tags: italia, Matkat, Muu tyyli, Päivän asut, Päivän tyyli, reissussa, rooma