Auringonlaskun aikaan

Yksi erinomaisen hyvä puoli näissä Rooman aurinkoisissa hellepäivissä on se, että päivän kääntyessä iltaan ei paksu harmaa pilviverho peitä taivaankannen vaaleanpunaiseksi värjäävää auringonlaskua. Yksi hyvä puoli lomassa puolestaan on se, että auringonlaskun aikaan ei juuri ole muuta tekemistä kuin painua jonnekin kukkulan rinteelle ihastelemaan taivasta. <3

Vielä emme ole täydellistä auringonlaskun katselupaikkaa löytäneet, mutta onneksi on pari iltaa vielä aikaa etsiskellä. Jos on loistovinkkejä tiedossa, niin laittakaahan kommenttiboksissa jakoon. Eilen oli poikkeuksellinen päivä, kun auringonlasku meni vähän sivu suun pilvisen ukkossään takia, mutta sekin oli ihan hauska elämys. Hiostavaa ja painostavaa ilmaa helpotti pieni niskaan satanut sadekuuro, joka tuntui sillä hetkellä lähinnä ihanalta. 

Kirjoitin reilu viikko sitten siitä, kuinka tämä kesä on tuntunut vähän tahmealta. On ollut vaikea saada velvollisuuksia hoidettua, mutta samaan aikaan en ole oikein osannut vaihtaa vapaallekaan. Elämä on ollut sellaista velvollisuuksien ja vapauden, touhuilun ja olemisen välisen tasapainon hakemista – vähän huonolla menestyksellä.

Täällä Roomassa se rento tekemättömyyden vaihde ja ajattelusta vapaa moodi on viimein tuntunut löytyvän. Joskus pitää lähteä kauas, että näkee lähelle. Ehkä tuo vire on helpompi löytää paikassa, jossa on konkreettisemmin irti arkisista rutiineista, velvollisuuksista, tutuista ihmisistä ja siitä tunteesta, että koko ajan pitäisi jotakin. Että juu, lepäillään tässä vain, mutta olisi tuossa tiskivuori odottamassa, villakoiria vilistämässä nurkissa, paketti haettavana postista ja eipä noita pölyjäkään ole hetkeen pyyhitty. Kotona sitä herkästi levätessäänkin kantaa hiukan syyllisyyttä siitä, että ei käytä jokaista vapaata hetkeään niiden hommien hoitamiseen, joista olisi pitänyt huolehtia jo aikoja sitten.

Kiireisen kevään ja alkukesän jälkeen koti itsessään on kuin elävä to do -lista, joten tässä tapauksessa on tuntunut hyvältä päästä hetkeksi pois. Ja mikäpä olisikaan parempi ympäristö kuin ikuinen kaupunki ja maailman kaunein hotellihuone, jossa joku petaa sängyn puolestani, huolehtii siitä, ettei näköpiirissäni ole ainoatakaan pölypalleroa ja korjaa aamiaisen jäljet pöydästä. Päivät ovat aikatauluista ja velvollisuuksista vapaita – ja jokaisessa hetkessä on aito mahdollisuus spontaanille hulluttelulle, koska näiden muutaman päivän aikana ei tarvitse ajatella kirjanpitoa, työtapaamisia tai deadlineja. Se on ihmeellistä, kuinka tähän rentouden mielentilaan ei loppujen lopuksi tarvita kuin muutama päivä, jos ympäristö on oikea. :)

Translation: I love the sunset time here in Rome, how the whole sky turns pink and then suddenly it’s all black. However, we haven’t managed to find the perfect spot to look at the sunset yet so if you have any great tips, please let me know. :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: höpötyksiä, Höpsöä, italia, Matkat, Mieli & hyvä elämä, Mietteitä elämästä, reissussa, rooma

Categorised in: Elämä, Matkat