29/06/15

Tyyli kasvoi aikuiseksi?

24 53

Viime asupostauksessa joku harmitteli, että tyylini on aikuistunut hänen makuunsa liikaa. Hän kaipaili enemmän tyttömäisyyttä ja rentoutta sekä tyyliin että yleiseen meininkiin täällä blogissa. Kommentti herätteli miettimään, onko tyylini tosiaan jotenkin viime aikoina muuttunut. Ehkä se on? On hirmu kiinnostavaa saada lukijoilta kommenttia oman tyylin muutoksista tai kehityksestä, koska niille saattaa itse tavallaan olla vähän sokea, kun omaa naamaa ja vaatekaappia katselee päivittäin.

Kuten olen aiemminkin maininnut, tyyli on aina ollut minulle sellainen hauska asia, jolla on ilo leikitellä ja ehkä tosiaan viime aikoina entistä aikuisempi vire on tuntunut omemmalta. Toisaalta koen yhä, että nimenomaan leikittely on se minulle ominainen juttu tyylissä ja pukeutumisessa. En osaisi ajatella jämähtäväni tiukasti johonkin tiettyyn tyyliin, koska olen vain liian vaihtelunhaluinen persoona pukeutumaan joka päivä samalla tavoin. Onneksi tyyliä voi ajatella sellaisena matkana, joka saakin jatkua koko elämän.

minimekko2.jpg

Olen kuullut monilta, että tyylijutuissa minulla tuntuu asusta ja vaihtelunhalustani riippumatta olevan joku sellainen tunnistettava punainen lanka, joka tekee kokonaisuudesta jotenkin “jennimäisen”. Toivon, että se juttu on yhä matkassa, vaikka tyylini löytäisikin aika ajoin uudenlaisia uomia. Voi olla, että tänä keväänä pukeutumisessa on ollut aiempaa aikuismaisempi ote – kaiketi tyyli heijastelee jossain määrin myös sitä oloa, mikä minulla on sisimmässäni.

On varmaa, että pitkän blogihistoriani aikana tyylini on muovautunut ja muotoutunut paljonkin, ja tulee kehittymään vielä tulevinakin aikoina. On myös varmaa, että jotkut lukijat kasvavat matkan varrella sekä tyylillisesti että ajatusmaailmaltaan eri suuntaan kuin minä. Joitakin muutos tuo lähemmäs ja joitakin se vie kauemmas, sellaista se vain elämässä on. Kliseinen totuus kuuluu, ettei mikään ole niin varmaa kuin muutos. Toivon vain, että monen kanssa suunta on siinä määrin sama, että yhteinen sävel löytyy tulevaisuudessakin. Ja heitä, joiden kanssa tiet vievät eri suuntiin, kiitän lämmöllä yhdessä kuljetusta matkasta ja toivon kaikkea hyvää tulevaan. :)

minimekko4.jpg

Palautetta saa ja pitää antaa, ja joskus sitä ei välttämättä itse edes huomaa ajautuneensa johonkin kaavaan tai toimintamalliin, ennen kuin joku toinen tuuppii lempeästi hereille. Enemmän tyttömäisyyttä, iloa ja rentoutta, sitä kaivattiin lukijan suunnalta. Ja nyt kun joku sanoi sen ääneen, niin ehkä sitä kaipaan vähän minäkin. :) Seilataan siis eteenpäin ja katsotaan veisikö virta sinne suuntaan.

Tämä monta vuotta sitten Zarasta löytämäni minimittainen viidakkomekko tuli ikuistettua ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla Milanossa. Lyhyt mitta on kainostuttanut Suomessa, mutta kappas vain, ulkomaan reissulla tällekin löytyi uskallusta. :) Rohkeus tai ainakin oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen taisi olla viikon pukeutumisteema Milanossa…

Translation: In a jungle print mini dress out on the streets of Milan a week ago. :)

minimekko1.jpg

Mekko // dress Zara, sandaalit // sandals ATP Atelier (MiNo Shop)*, aurinkolasit // sunglasses Urban Outfitters, sormus // ring vintage, rannekoru // wrist band & Other Stories

* saatu blogin kautta / gifted

minimekko3.jpg

Photos: Vesa Silver

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

24 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Neelia

    Moi Jenni! Olen itse asiassa huomannut saman, kuin tämä lukija, josta kerroit. Ja nyt siis puhun pukeutumisesta. Mielestäni muuten olet ihan sama vanha Jenni. :D Olen itsekin huomannut, että nykyinen tyylisi alkaa erota omastani. Mutta minusta se ei ole mitenkään huono asia. Ehkä “aikuismaisempi” vaikutelma tulee siitä, että olet ainakin blogiin kuvannut viime aikoina paljon asuja, joissa olet pukeutunut housuihin farkkujen sijaan..? Kauniita asuja sinulla on edelleen ja toisaalta on hauskaa nähdä “tuttuja tyyppejä” erilaisissa tyyleissä. Jatka siis ihmeessä tätä linjaa, olisi kamalaa, jos joutuisit lukijoiden mielipiteiden pelossa pysymään aina samassa tutussa tyylissä.

    Ihanaa aurinkoista kesää! :)

  • Neelia

    Ja niin, unohdin sanoa. Tuo kuvien mekko on ihana! :)

  • Jenniii

    Kiitos Neelia mukavasta kommentista ja pohdinnasta! Kiva kuulla, että blogin muu vire on mielestäsi pysynyt entisenlaisena, koska sellaisena haluaisin sen itsekin säilyttää.

    Mitä tyyliin tulee, niin itse asiassa olen tänä keväänä tainnut ihan tietoisestikin vähän vieroittautua farkuista, kun jossain vaiheessa tuntui, etten enää muuta käyttänytkään, vaikka kaapissa on ollut iso liuta monenlaisia alaosia. Hauskaa, miten pienistä asioista tuo “aikuismainen” fiilis voikaan syntyä.

    Jatkan takuulla samaa linjaa pukeutumiseni suhteen tulevaisuudessakin eli ylle valikoituu juuri niitä juttuja, joissa itsellä on mukava kullakin hetkellä olla. Joskus tyttömäisempää ja leikkisämpää, joskus aikuisempaa, mutta koskaan ei otsa rypyssä tai liikaa yrittäen. :)

  • Pin

    Olen samaa mieltä yllä olevan lukijan kanssa: muutosta tyylissäsi on tapahtunut, ja minusta ehdottomasti myönteiseen suuntaan. Ulkoinen olemus heijastelee sitä, mitä tunnemme sisällä – olisi aika surullista, jos tyyli olisi staattista. Jos muu kuin denimalaosa tekee jonkun mielestä tyylistä aikuisen, go for it! Suomessa ei oikein uskalleta olla erilaisia… itse ainakin olen lopen kyllätynyt skinny fit farkkujen, mustavalkoisten lenkkareiden ja harmaiden pitkien neuletakkien massaan (itsekin tähän sortuen). Uskalletaan kaikki olla sitä miltä tuntuu.

  • Piraija

    Mun tyyli on todella erilainen Jenni sinun tyylistä, on aina ollut ja tulee varmaan olemaan. Tyylisi on kuitenkin sinulle sopiva ja kiva ja olet hyvin perillä esim. skandinaavisen muodin suuntauksista, minkä takia blogiasi on mukava lukea. Pohdit täällä aina suurempia ja pienempiä juttuja, jotka aina herättävät asioita. Joten en ainakaan ole lähdössä, jos tyylit erkanevat entisestään. :D

  • Piraija

    Haha siis herättävät ajatuksia :D

  • Silloin tällöin

    Eikös sitä sanota, että muoti muuttuu mutta tyyli säilyy (ikuisesti). Tyylisi on omaan makuuni turhan “safe and simple”, mutta varmastikin sinulle juuri se oma. Minun on siitä näkökulmasta esim. vähän vaikea tavoittaa ajatuksiasi puvuista, joita et ole rohjennut Suomessa käyttää.
    Puhtaasti muodin osalta kirjoittelussa ja kuvissa odottaisin itse vähän enemmän rohkeutta, kokeiluja, riskejä ja irrottelua. Nyt pukeutumisosioiden anti on aika “turvallista”- ja joskus vähän tylsääkin.
    Muuten tykkään kyllä blogistasi ja luen sitä varmasti jatkossakin. Matkailupostaukset ovat minusta kiinnostavimpia, samoin treenipostaukset ovat olleet näkökulmiltaan tuoreita ja kivoja. Kuvat ovat kauttaaltaan tosi hyviä. Kiitos :)

  • puh

    Mistä nuo lasit olet löytänyt? Niin kivat!

  • Anne.kann

    Hei muistelenko oikein että sanoit aloitteeni racketballin? Itte oon miettiny pääni puhki mistä urheilulajista saisin itelleni kimmokkeen alottaa harrastuksen. Kiinnostais tietää missäpäin Helsingissä oot käyny reenailees? :)

    Ihanaa kesän jatkoa, ja tääl ainakin tykätään uudesta ehkä vähän kokeilevammasta tyylistä!

  • nojes

    Joo, mä tosian menin kommentoimaan tuosta aikuisemmasta tyylistä ja haluan vähän tarkentaa kommenttiani. En missään nimessä halunnut sanoa, että nykyinen tyylisi on huono, mutta ehkä tietynlaista riskin ottoa oli pukeutumisessasi aiemmin enemmän. En mäkään sua välttämättä farkkuihin aina pukisi:)

    Vaatteet on kuitenkin onneksi vain vaatteita, eikä niillä sinällään ole kovin suurta merkitystä. Pitää pukeutua niin, että tulee itselle hyvä olo, Muut saa sitten miettiä, mitä miettii.

    Blogistasi vielä Itse tykkäsin kovasti esim. siitä pukeutumishaasteesta, jossa piti pukeutua jonkin aikaa tiettyihin vaatteisiin. Jotain tällaista kaipaisin takaisin. Hyvä fiilis blogissasi on edelleen, se tulee varmaan suoraan sun persoonastasi.

  • hheidi

    Musta on ihan luonnollista, että tyylisi on muuttunu vuosien varrella. Olethan blogannut jo niin kauan. Tätä on oikeastaan mielenkiintoista seuratakin. 

    Itselläni on tuota aikuistumista pukeutumisen osalta koskeva “ongelma”, sillä haluaisin pukeutua aikuisemmin, mutta säilyttää rennon ja helpon tyylin. Ehkä alankin selailemaan asukuviasi taaksepäin, sillä pidän tyylistäsi. Josko saisin hieman uskallusta kokeilla muuta kuin tuttua ja turvallista pillifarkkua ja tennaria. Samoissa mietteissä on ollut muuten miehenikin. Tuntuu, että 26-vuotiaana pitäisi alkaa jo näyttämään eriltä kuin 6-9 vuotta siiten.

  • Puutarhajuhla

    Minäkin tunnustan kaipaavani enemmän sitä tyttömäistä puolta, sillä se oli aikalailla se syy miksi ihastuin blogiisi taannoin, mutta niinkuin kaikki me kehitymme. Ja niin varmasti tämäkin blogi tekee. :-)

    On kivaa, että kokeilet ja leikit vaatteilla, minusta se on juurikin oikea lähtökohta muodille ja sen ostamiselle. Varmasti osasyy siihen, että sieviä tyttövaatteita ei olla nähty niin paljon on tällä hetkellä pinnalla olevat vaatejutut. Minusta tuntuu, että ne eivät juurikaan ole leikittelevään tyttötyyliin osuvampia. On kuitenkin aika kivaa nähdä päälläsi eri juttuja ja sitten taas tyttömäisyyden kenties palatessa se tuntuu raikkaamalta, kuin ennen.

    Kivaa kesää, oot ihan huippu! :-)

  • Jenniii

    Kiva kuulla, että muutos on mielestäsi ollut hyvään suuntaan. Huomaan usein, ettei Suomessa tarvitse olla päällä kovinkaan kummallisia vaatteita, kun tulee jo niitä pitkiä katseita (joko hyvässä tai pahassa). :D Muistan, että olin aikanaan joskus 8 vuotta sitten vähän järkyttynyt, kun palasin Brysselistä takaisin Jyväskylään opintojen pariin ja tuntui, että ihmiset oikeasti tuijottivat vähän massasta poikkeavasti pukeutuvaa ihan tosissaan, vaikka en edes ollut tyyliltäni mitenkään todella erikoinen. Maailmalla kukaan ei kiinnitä huomiota ja katse viivähtää vastaantulijassa sekunnin-pari, jos sitäkään. Mutta ei välitetä niistä katseista, vaan näytetään juuri siltä kuin itsestä tuntuu hyvältä. :)

  • Jenniii

    Kiitos kivasta kommentista! :) Ja mukavaa kuulla, että blogi kiinnostaa, vaikka tyylit eroavatkin toisistaan. <3

  • Jenniii

    Joo, en ole koskaan ollut tyylillisesti mikään sellainen räväyttäjä, vaan omin tyylini on nimenomaan aika sellainen pelkistetty. :) Enemmän kai nuo “rohkenemiset” ovat liittyneet sellaisiin asuihin, jotka koen nimenomaan oman mukavuusalueeni rajoja koetteleviksi enemmän kuin yleisemmällä tasolla tyylillisesti rohkeiksi. Ja enemmän kyse on myös myös siitä, että jotenkin Suomessa tuntuu olevan pahe pukeutua “liian hienosti” arkeen.

    Voi olla, että nämä ajatukset juontavat juurensa enemmän jonnekin oman pääni sisäiin muinaisiin tyylitraumoihin pikkukaupungeissa asuneena eikä niillä edes ole juuri tekemistä nykytilanteen kanssa, mutta huomaan, että helposti turhaan downgreidaan tyyliäni Helsingissä verrattuna vaikkapa siihen, miten tuntui ihan luontevalta pukeutua matkan päällä. Olisi vaikea kuvitella osaavani pukea esimerkiksi sitä valkoista hame-toppi-yhdistelmää arkipäivänä täällä koto-Suomessa. Ehkä jollekin räväkämmälle pukeutujalle se ei ole juttu eikä mikään.

    Minusta on kiva kertoa auki näitä tyyliin liittyviä mietteitä silloinkin, kun olen vaikka tuntenut epävarmuutta jostain asusta, koska tiedän, että moni arkailee oman fiiliksensä mukaan pukeutumista muiden mielipiteiden pelossa tosi paljon. Ehkä se lohduttaa ja rohkaisee jotakuta huomata, että muillakin on sellaisia hetkiä. :) 

    Kiitos kivasta kommentista ja ehkäpä tämän palautteen innoittamana haastan itseäni jatkossa enemmänkin!

  • Jenniii

    Lasit löytyivät viime kesän Berliinin reissulta Urban Outfittersistä. :)

  • Jenniii

    Muistat ihan oikein! :) Olen itse asiassa pelannut racketballia jo muutaman vuoden ajan ja rakastunut lajiin ihan täysin. Voin siis erittäin lämpimästi suositella! Käyn itse pelaamassa Talihallilla, jonne pääsee näppärästi busseilla 14 ja 39 melkein suoraan oven eteen. Käy ihmeessä kokeilemassa ja hallilta saa vuokrattua mailojakin, jos haluat ensin testata, ennen kuin ostat omat. :)

  • Jenniii

    Kiitos vielä ajatuksia herättäneestä kommentista, joka innoitti pohdiskelemaan omaa tyyliä syvemminkin! En missään nimessä ottanut kommenttiasi pahalla, vaan nimenomaan pienenä positiivisena töytäisynä kokeilla rohkeammin taas uutta – toivottavasti se välittyi postauksesta. :)

    Kuten sanottua, tyyli heijastelee usein sitä oloa, mikä itsellä on sisäisesti ja kaipa tänä keväänä on jotenkin ollut hillitympi ja aikuisempi fiilis, mikä on sitten näkynyt myös pukeutumisessa. Mutta tekee myös tyylillisesti tosi hyvää välillä töniä itseä vähän uusille urille eli ehkä tuo kommentti tarjosi juuri sitä sopivaa lempeää töytäisyä itsensä haastamiseen. Ja ihana kuulla, että hyvä fiilis on säilynyt blogissa tyylin muutoksesta huolimatta. :)

  • Jenniii

    Olen samaa mieltä, että on ihan luonnollista, että tyyli muotoutuu elämän varrella ja ihmisen mukana. Harva meistä muutenkaan on tismalleen samanlainen enää kuin vaikkapa 10 vuotta sitten, ja hyvä niin. :) Olen kokenut, että ehkä viimeisten 3-4 vuoden ajan tyylini on näyttänyt sillä tavalla omalta, että voisin pukeutua melkeinpä kaikkiin tänä aikana esiteltyihin asuihin uudelleenkin. 

    Tiedän, että moni tuskailee tuon saman pulman kanssa kuin sinäkin. On vähän jämähdetty siihen tennarit ja farkut -tyyliin, joka on mukava, rento ja helppo, muttei oikein tiedetä, miten sitä veisi aikuisempaan suuntaan. Juuri keskustelin tästä keväällä ystäväni kanssa, joka tuskaili samaa asiaa.

    Mitään patenttiratkaisua tilanteeseen ei taidakaan olla, mutta yksi potentiaalinen ensiaskel tennarimeiningistä astetta aikuisempaan tyyliin voisi olla bleiseri. ;) Etsi joku hyvin istuva mutta rento bleiseri ja parita se farkkujen ja tennareiden kanssa. Se on tosi turvallinen ja helppo vaate, mutta vie heti ajatukset aikuisempaan suuntaan.

    Kenkäosastolla taas tennareille korvaajaa voi katsella esimerkiksi loafereiden suunnalta – niitäkin on tosi kivan näköisiä niiden suoranaisten mummomallien ohella. Toisaalta myös ihan lenkkarit saattavat näyttää aikuisemmalta kuin tennarit, jos kaipaa rentoutta, helppoutta ja mukavuutta. Vaihda tennarit johonkin siroihin ja keveisiin mutta nätteihin juoksukenkiin? Myös herrainkengät ovat mukavia ja tyylikkään näköisiä – ja sopivat tosi monenlaiseen asuun.

    Housurintamalla taas ehdotan, että kokeilet joitakin mukavia ja rennosti istuvia herrainhousuja. :) Älä lähde yhdistämään noita kaikkia kerralla tai lopputulos on takuulla liian aikuinen nykyiseen makuusi, mutta ota vaikkapa kaksi tällaista “aikuisempaa” osaa ja yhdistä ne rennompaan. Herrainkengät ja bleiseri farkkujen parina tai herrainhousut ja loaferit t-paidan kanssa, jne. Toivottavasti näistä ideoista oli jotain apua. :)

  • Jenniii

    Olisi hauska kuulla, millaisia juuri ne tyttömäiset asut ovat olleet, joita kaipailette. Enemmän hameita ja mekkoja vai onko kyse jostain muustakin? :)

    Olet oikeassa siinä, että varmasti myös kunkin hetken trendit ohjailevat vähän tyyliä tiettyyn suuntaan. Juuri nyt on ollut enemmän tuollaista androgyynimpää ja aikuisempaa meininkiä pinnalla ja kellohameet ovat saaneet hetkeksi väistyä. ;) Ehkä kyse on juuri siitä, että vaihtelu virkistää. Voi hyvin olla, että tyttömäisempi meininki houkuttaa taas enemmän pienen paussin jälkeen! Ja kivaa kesää myös sinne ja kiitos ihanasta kommentista. <3

  • Anne.kann

    Kiitos nopeasta vastauksesta! :)

    Täytyy vielä kaivaa rohkeus esiin, että uskaltaa yksikseen lähteä uutehen paikkaan :D

  • Annakk

    Hassua lukea kommentteja, että tyylistäsi olisi jotenkin kadonnut tyttömäisyys! Itse sanoisin, että tyylisi on edelleen hyvin selkeästi – ja skandeille jopa harvinaisesti – naisellinen. Ehkä tämän hetken trendeistä on monille vaikeampi poimia naisellisempiä elementtejä, mutta siellä niitä kuitenkin on – korostettuja vyötäröitä, culotteseja, hienostuneempia pitkiä housuja, printtejä..

    Mutta ehkä sinun tapauksessa kyse voikin olla tyttömäisen tyylin kasvamisesta naiselliseksi? Monesti tyttömäiset asut ovat herkästi enemmän statement -asuja kun taas naisellinen tyyli syntyy helposti pienillä yksityiskohdilla ja “stailaamalla” -vaikkapa sillä korostetulla vyötäröllä – , mutta kuitenkin tämän hetken trendeistä.

    Itse selkeästi ainakin vielä näen sen leikittelevän “jennimäisyyden” tämänkin hetkisessä tyylissäsi! On mahtavaa, mikäli on löytänyt oman tyylinsä niin vahvasti, että joka sesonki trendien vaihtuessa pystyy trendeistä poimimaan ne itselleen omaan tyyliin istuvat elementit. Se luo tietynlaista ajattomuutta ja selkeää tunnistettavuutta tyyliisi, ainakin minun silmääni!

  • Onpa kaunis mekkonen! Muistuttaa minua ajasta n. pari vuotta sitten kun olin hulluna trooppisiin kuoseihin http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/2013/04/she-imagined-herself-whirling.html. Edelleenkin trooppinen jakku kuuluu suosikkeihin, jotkut asiat vain jäävät vaatekaappiin jos niissä on sitä jotain!
    Mielestäni tyylisi on aina ollut hubbabubbamainen, eli leikkittelevä ja herkullinen, eli en saa siitä tarpeekseni – jatka hyvää työtä! On normaalia että tyyli kehittyy vuosien mittaan :)

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • hheidi

    Voi kiitos, ihana kun vastasit näin laajasti!:) Oonkin kokeillu yhdistelmää farkut, sirot lenkkarit plus trenssi, mut se ei oikein iske puoli kokoa liian ison trenssin takia.

    Kiitos lisävinkeistä. Pidän nämä mielessäni, kun seuraavan kerran menen ostoksille. Kaapista kun ei löydy yhtäkään herrainkenkiä tai -housuja. Yksi bleiseri sentään, jota välillä yritän käyttää muuallakin kuin juhlissa. Kiitos vielä, olet sydämellisen oloinen ihminen.<3

Related posts