Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Aamuvirkun elämää
22 162
Kukkokiekuu! Taipumukseni herätä tosi aikaisin aamulla herättää usein ihmisissä hämmennystä sekä ihailua. Moni aamu-uninen haluaisi pystyä samaan ja toisaalta taas osa heistä ei kerta kaikkiaan tajua, miksi ihmeessä kukaan täysin vapaaehtoisesti herää jo viiden jälkeen aamulla. Veikkaan, että olisin itsekin ihmetellyt asiaa vielä muutama vuosi sitten. Opiskeluaikoina luovin ja aikaansaavin hetki tuntui osuvan aamuyöhön deadlinen edellä. ;)
Totta puhuen, aikaiset aamut eivät nykyäänkään ole minulle mikään itsestäänselvyys, vaikka olen jo kauan kokenut olevani aamuihminen. Varsinkin talvella minua nukuttaa aamuisin ihan yhtä kovasti kuin varmaan kaikkia muitakin – ja silloin yleensä nukunkin hiukan pidempään. Kesällä sisäinen aamuvirkkuni kuitenkin herää henkiin ja ponkaisee pystyyn yleensä 5-6 välillä riippumatta siitä, oliko arki vai viikonloppu.
Elän valosta ja huomaan, että sen määrä vaikuttaa vireystilaani aivan suunnattomasti. Kesäaamuisin herään yleensä ilman herätyskelloakin viimeistään kuuden aikaan, joskus jo viiden, mutta talven pimeydessä unentarve tuntuu kasvavan hurjasti, vaikka nukkumaan menisi illalla aivan samaan aikaan kuin kesälläkin. Suomen valoisassa suvessa on siis huomattavasti helpompaa olla aamuvirkku.
Vaikka tämä yhteiskuntamme pyörii monella tapaa aamuvirkkujen rytmissä, olen huomannut, että kaikissa tilanteissa pirteän peipposen rooli ei ole välttämättä eduksi tai hyödyksi. :D
- Kun ryhtyy naputtelemaan työsähköposteja jo klo 5.30 ja haluaisi tsekata siinä töihin uppouduttuaan jonkun asian puhelimitse, mutta tajuaa siinä samassa, että kukaan muu ei ole vielä töissä moneen tuntiin.
- Viikonloppuna sovittua herkullista brunssia odotellessa ehtii olla jo moneen kertaan niin karmaiseva nälkä, että yleensä joutuu syömään aamupalan kotona ensin. Arkenakin lounasnälkä iskee usein jo klo 10.
- Aikaiset aamut verottavat vireystilaa luonnollisesti illan päästä – toisin sanoen, nukkumaanmenoaikani koittaa yleensä joskus 21-22 aikaan. Yleensä painun pehkuihin jo yhdeksän maissa ja kymmenen aikaan olen jo unessa.
- Kaikenlaiset illanvietot muodostuvat tästä syystä haasteeksi, kun haukottelu alkaa yleensä jo kahdeksan aikaan illalla ja väsymys hiipii luihin ja ytimiin niin sinnikäästi, että tunti-pari myöhemmin tekisi mieli nukahtaa illallispöytään, baari-illoista nyt puhumattakaan. Sori, kaverit! :D
- Monet harrastukset, tilaisuudet ja konsertit ovat varsin myöhään illalla (joskus arkenakin). Myönnän, että olen useammin kuin kerran jättänyt menemättä jonnekin siksi, että nukutti jo.
- Jos sitten joskus pinnistelen ja sinnittelen hereillä normaalia myöhempään, päivärytmi menee helposti aivan sekaisin. Keho saattaa univelasta huolimatta herätä aamuviideltä vanhasta tottumuksesta ja monta päivää kuluu aivan koomassa, kun univelka painaa niskassa. Tai sitten vaihtoehtoisesti yksi kukuttu yö voi romuttaa hienosti vakiintuneen vuorokausirytmin täysin ja totuttuun balanssiin pääsemisessä voi kestää pahimmillaan viikkoja.
- Kun tekisi viikonloppuna mieli aamukahville tai kävelylle, tajuaa, ettei kello on vasta 7, eikä voi soittaa kenellekään. Ehkä aikaisintaan klo 10 kehtaa alkaa kysellä ihmisiä jonnekin – tosin tekstarilla voi tietysti lähestyä jo aiemmin ja toivoa parasta. Moneltako muuten teille saa soittaa viikonloppuaamuisin? Just checking. :D
Hölmöistä pikku-epäkäytännöllisyyksistä huolimatta rakastan aikaisia aamuja ja ne ovat minulle parasta ja tehokkainta aikaa työskentelyn suhteen. En tarvitse pitkää aikaa heräilemiseen, vaan voin suoraan silmät avattuani tarttua läppäriin ja ryhtyä näpyttelemään, siinä missä joku toinen tarvitsee ensimmäiseksi litran kahvia ja tunnin heräilyrauhan, että saa silmänsä auki ja ajatukset kulkemaan.
Kumpaankos leiriin itse kuulut? Aamuvirkku vai yökukkuja?
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia / @jennipupulandia
Tags: höpötyksiä, Höpsöä, Muu hyvinvointi, Oma elämä
Categorised in: Elämä
Viikon ajatus: arvostuksesta
22 162
