Nojatuolimatka Kioton temppeleille (+ joukko hyviä matkavinkkejä)
7 62
Tänä aamuna ajattelin viedä teidät retkelle Kioton temppeleihin eli ottakaahan mukava asento ja antautukaa nojatuolimatkalle! Tokio on jo yksinään melkoinen elämys eikä valtavaa kaupunkia ehdi mitenkään koluta läpikotaisin reilussa viikossa, mutta suosittelen silti oman kokemukseni pohjalta lämmöllä piipahtamaan myös Kiotossa tai jossakin muussa kaupungissa Tokion lisäksi.
Me lohkaisimme noin 9 päivän reissustamme pari päivää Kiotolle, sillä halusimme päästä näkemään myös vanhempaa Japania. Kioto on niitä harvoja kaupunkeja, jotka säilyivät pommituksissa sota-aikaan siinä missä Tokiohan on jouduttu käytännössä viimeisten 100 vuoden aikana rakentamaan miltei kokonaan uudelleen. Jutussa on vähän vinkkejä Kioton reissaajalle ja muutama temppelisuositus, mutta jos ei tiedossa ole lähitulevaisuudessa Japanin matkaa, voi aivan luvan kanssa keskittyä myös pelkän kuvapläjäyksen fiilistelyyn. :)

Miten matkustaa Tokiosta Kiotoon?
Kiotoon pääsee Tokiosta näppärimmin ja nopeimmin Shinkansen-luotijunalla, joka suhauttaa noin 500 kilometrin matkan 2-3 tunnissa. Kuten jo aiemminkin taisin mainita, niin ihan halpaa lystiä luotijunalla huristelu ei ole, sillä yhdensuuntainen matka maksaa reilut 100 euroa, mutta nopeus on tietysti matka-aikatauluissa valttia ja luotijuna jo itsessään elämys. Voin suositella. :)
Budjettimatkaaja pääsee Kiotoon myös tavallisella junalla tai yöbussilla, joiden kustannukset ovat selvästi edullisemmat, mutta aikaa matkantekoon kuluukin sitten helposti 7-8 tuntia. Hintakaan ei ole NIIN halpa, että välttämättä kannattaisi uhrata kallisarvoisia matkustuspäiviä tähän ellei sitten taita matkaa nimenomaan yöbussilla, jolloin säästää samalla myös majoituskuluissa.
Me olimme ehtineet varata hotellit joka yölle jo ennakkoon, emmekä jaksaneet alkaa säätää varausten kanssa enää viime minuuteilla. (Hotelleista muuten vielä erikseen luvassa juttua ja pari suositusta!) Totesimme myös, että jetlag painoi vielä tuoreena siinä määrin, ettemme kaivanneet yhtään enempää vajaita ja huonosti nukuttuja yöunia jo sen vallitsevan väsymystilan kruunuksi. Jos kuitenkin kiinnostaa tutkailla eri vaihtoehtoja Shinkansenin lisäksi, löysin netistä aika hyvän ja selkeän selonteon matkustusvaihtoehdoista – juttu on 6 vuotta vanha, mutta hinnat ja tiedot ovat yhä melko hyvin paikkansa pitäviä ja ainakin suuntaa antavia (ja itse jutussa on linkki uudempaan päivitykseen tiedoista).

Yleistä temppeleistä sekä pari vinkkiä
Mutta sitten niihin temppeleihin… Kioto on käytännössä aivan täynnä temppeleitä – niitä on liki joka korttelissa ja keskellä kerrostaloaluettakin saattaa nököttää pieni sympaattinen temppelialue tai isompikin pytinki. Koska pelkästään temppeleitä koluamalla saisi varmaan paikan päällä kulumaan viikkoja, päätimme suosiolla valita muutaman, joihin halusimme tutustua lähemmin. Ilahduttavasti suurimpaan osaan temppeleistä ei ole pääsymaksua, mutta joissakin kohteissa saatetaan periä muutaman euron hinta. Suurin osa kohteista on kuitenkin Japanissa maksuttomia.
Tunnetuimpia ja suosituimpia kohteita Kiotossa lienevät Kultainen temppeli Kinkaku-ji ja Hopeinen temppeli Ginkaku-ji sekä vaikuttavista oransseista pylväiköistään tunnettu ”kettutemppeli” Fushimi Inari Taisha. Me valitsimme pääkohteiksemme näyttävän Kultaisen temppelin sekä Fushimi-vuoren juurella sijaitsevan Inari-temppelin, mutta poikkesimme ohikulkiessamme myös muutamalla muullakin temppelillä. Suosittelen molempia noista tunnetuista temppeleistä, koska kumpainenkin oli todella huikea kohde.

Neuvoksi voisin temppelivierailuille antaa, että kannattaa suunnata paikalle mahdollisimman aikaisin aamulla, sillä turistivirrat vyöryvät paikalle sitä sankempana joukkona, mitä pidemmälle päivä etenee. Me lähdimme Fushimi Inari Taishalle hotellilta aamuseitsemältä, mutta koska matkantekoon meni reilu tunti, olimme paikalla lopulta vasta joskus 8.30 aikoihin. Vesisateesta huolimatta porukkaa alkoi jo pikkuhiljaa kertyä – joskin totesimme kierroksen tehtyämme, että varsin vähän sitä väkeä oli sillon saapuessamme ollut, kun vertasi tilanteeseen lähtiessämme.
Katsoimme reissun päällä pitkästä aikaa Lost in Translation -leffan ja hoksasimme, että itse asiassa siinäkin käydään tuolla Inari-temppelillä. Scarlett Johansson vaeltelee temppelin pihalla rauhassa yksinään ja naureskelimme heti, että kohtauksen harras tunnelma on aika kaukana turistien kansoittamasta todellisuudesta. Huomasin kuitenkin, että leffassa valo on tuossa kohtauksessa tosi hämärä, joten epäilen, että se on kuvattu joskus aikaisin aamuyöllä auringonnousun aikaan turistimassojen välttämiseksi. Oman elämänsä Sherlock vauhdissa! ;)


Kultainen paviljonki (Kinkaku-ji)
Yksi Kioton vaikuttavimmista temppeleistä on kokonaan kullattu temppeli Kinkaku-ji, joka on myös yksi koko Japanin suosituimmista matkailukohteista. Temppelialueelle on pieni pääsymaksu (noin 3-4 euroa) ja kannattaa varautua siihen, että paikalla on aika monta muutakin kiinnostunutta. Kultaisen temppelin miljöö on aivan huikaisevan kaunis: rakennus sijaitsee keskellä lampea, jonka vesi heijastaa temppelin kuvajaisen peilin lailla. Alueella on myös kaunis japanilainen puutarha, joka on täynnä kiinnostavia pieniä yksityiskohtia.
1300-luvun lopulla alun perin rakennettu temppeli toimi aikanaan maan hallitsijan eläkehuvilana – ei voi muuta sanoa kuin, että hulppeat ovat olleet oltavat. Alkuperäinen temppeli tosin tuhopoltettiin 1950-luvulla ja on sittemmin rakennettu uudelleen. Nykyinen rakennus on Unescon maailmanperintökohteiden listalla, jolle on muuten pelkästään Kiotosta päässyt kaiken kaikkiaan peräti 17 kohdetta.
Paikan päälle pääsee näppärästi paikallisbussilla, jonka lippu kustantaa muistaakseni 230 jeniä eli vajaat pari euroa. Hotellin respasta osattiin neuvoa oikea bussi, jonka kyytiin hyppäsimme rautatieasemalta. Matka keskustasta temppelille ottaa aikansa, mutta samalla pääsee näkemään bussin ikkunasta Kiotoa keskustan ulkopuoleltakin.



Sisälle Kultaiseen temppeliin ei pääse, mutta oheinen kuva antaa osviittaa, miten upea kokonaisuus on sisältä käsin. Ja näyttää muuten ihan uskomattoman kauniilta tuo rakennus myös talvisessa maisemassa.



Fushimi Inari Taisha
Loputtomina jatkuvista oransseista pylväiköistään ja hauskoista kettupatsaistaan tunnettu Inari-temppeli on omistettu riisin jumalalle. Temppeli on rakennettu Fushimi-vuoren juurelle, mutta temppelialue ulottuu 250 metriä korkean vuoren huipulle saakka. Jos puhtia riittää, suosittelen ehdottomasti kipuamaan ylös asti, mutta aikaa kiipeämiseen kannattaa varata ainakin 1-1,5 tuntia. Vuoren rinteiltä on todella komeat maisemat Kioton yli – joskin meidän reissumme aikaan sattui juuri olemaan aika harmaa ja sateinen sää, joten kuvat eivät tee oikeutta.
Itse temppeli on upea, mutta oikeastaan vaikuttavin näky ovat tuhansien ja tuhansien oranssien pylväiden muodostamat käytävät, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Voi vain ihmetellä, millainen työ kaikkien niiden pylväiden väsäämisessä ja roudaamisessa vuoren huipulle on mahtanut olla. Pitkin vuoren rinnettä on ripoteltu pienempiä rakennuksia, alttareita ja kaiken kokoisia kettupatsaita. Kettu on siis japanilaisissa uskomuksissa toiminut jumalten viestinviejänä ja tästä syystä patsaiden ketuilla onkin usein suussaan jokin viestikäärö, avain tai esine.
Tämä temppeli on todella suosittu (ja ilmainen!) kohde, joten suosittelen suuntaamaan paikalle mahdollisimman aikaisin aamulla – oranssit pylväskäytävät pääsevät ehdottomasti parhaiten oikeuksiinsa, kun niistä saa nauttia rauhassa. Fushimi Inari Taishalle pääsee helpoimmin JR-linjan junalla, jonka Inari-pysäkki on parin minuutin kävelymatkan päässä temppeliltä. Kaikille eläinten ystäville vinkiksi, että samainen junalinja jatkaa muuten Naran kaupunkiin asti. Kyseinen kaupunki on tunnettu kaduilla vapaina ja runsaslukuisina vaeltelevista kesyistä peuroistaan ja bambeistaan. Me emme tällä kertaa käyneet Narassa asti, mutta joskus sinne on kyllä päästävä.
Ainakin näitä temppeleitä voin siis lämmöllä suositella kaikille Kioton matkaajille. Ja Kiotoa kaupunkina ihan ylipäänsä! Tunnelma rauhallisessa Kiotossa on aivan toisenlainen kuin vilkkaassa Tokiossa. :)



Tällaisiin puisiin läpysköihin tai solmulle sidottuihin paperilappusiin japanilaiset kirjaavat ylös toiveitaan ja jättävät viestit temppeleihin jumalille.


Japanissa kartastakin osataan tehdä näin kaunis. :)




Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Japani, Kioto, kulttuuri, Matkat, Muu kulttuuri, reissussa, Suosittelen
Categorised in: Kulttuuri, Matkat