30/04/15

Deeper Shadows

3 46 jaakko_eino_deeper_shadows_732_412.png

Musavinkkaus vappuaattoon! Tämä biisi ei välttämättä saa tanssijalkaa vipattamaan, mutta tarjoaa ihanan chilliä meininkiä. Jaakko Eino Kalevin ja Suad Khalifan yhteiskappale Deeper Shadows herättää jotenkin ihan todella vahvoja assosiaatioita Jyväskylään. Olen nimittäin kohdannut laulajista kumpaisenkin asuessani opiskeluaikoinani Jyväskylässä. Jaakko tuskin muistaa kohtaamistamme, mutta herra oli jonkin aikaa töissä (suorittamassa siviilipalvelusta kenties?) Jyväskylän yliopiston kirjastossa ja sai kerran toimia teknisenä tukenani, kun kirjaston tietokone temppuili. Olipa hauskaa bongata tyyppi vuosia myöhemmin levyn kannesta. :) Sittemmin olen myös Helsingissä istunut Jaakon ohjaaman raitiovaunun kyydissä. Mahtavia, yllättäviä kohtaamisia! 

Silloin Jyväskylän aikoihin kuuntelin myös innolla Uuden Fantasian Top Ten -levyä, jolla puolestaan Suad ihanasti laulelee. Kävipä sitten niin, että hänkin päätyi Jyväskylään opiskelemaan ja oli opiskeluidensa ohessa vaatekaupassa töissä. Tunnistin laulajattaren ja keräilin monta viikkoa uskallusta käydä huikkaamassa, että olen fani. :D Yksi kerta uskaltauduin juttusille ja kerroin rakastavani sitä Uuden Fantasian levyä, jolla hänkin on mukana. Hassua, että nykyään törmäilemme Helsingissä jatkuvasti.

Jokseenkin mainiota, että nämä kaksi ovat päätyneet tekemään biisin yhdessä. Ja ihanaa kuulla Suadin laulua jälleen! :)

Translation: A great new song by great people.

Tags:

Categorised in: Musiikki

3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • sanninen

    Ihanat tyypit, ihanaa musaa! Ja promokuvakin IIIIIK!

  • Pakahtuja

    Mäkin intoilin tästä kappaleesta tänään. Odotan kesäkuussa ilmestyvää Jaakko Eino Kalevin nimeä kantavaa levyä kärsimättömästi. Musta on niin hienoa, että JEK napattiin Domino Recordsille.

    Tässä toinen ihana tänään julkaistu kipale: Tame Impalan ”Disciples”.

  • aussie

    Sattuipa hassusti, kuulin tän biisin just täällä Brisbanessa radiosta, juontaja sanoi että kyseessä on entinen ratikkakuski Helsingistä (ja äänsi Jaakko Eino Kalevin niin hassusti etten saanut selvää, jäi vaivaamaan!) Nyt selkis ;)

Related posts