23/04/15

Liity mukaan Vaatevallankumoukseen pe 24.4.

8 58
Jenni - Pupulandia FINAL.jpg

Tiedätkös mikä päivä on huomenna? Jos et, niin pian tiedät: pe 24.4. on taas vastuullisen vaateteollisuuden puolesta kampanjoivan Vaatevallankumouksen aika. Briteistä alkunsa saanut kansainvälinen kampanja järjestetään huomenna historiansa toista kertaa ja mukana on tänä vuonna jo peräti 70 maata. Kun minuun alkuvuodesta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, lähtisinkö mukaan kampanjoimaan hyvän asian puolesta, oli ilmiselvää, että halusin osallistua. Ja haluan innostaa mukaan myös teidät kysymään kuka on tehnyt vaatteenne?

Vaatevallankumuksen idea yksinkertaisuudessaan on se, että kampanjapäivänä 24. huhtikuuta sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa pukevat vaatteen päiväksi nurinpäin ja kysyvät vaateyrityksiltä #whomademyclothes. Tarkoituksena on näyttää, että me kuluttajat haluamme vaateteollisuudelta lisää vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä: haluamme tietää, missä ja kuka vaatteemme tekee.

vaatevallankumous1.jpg

Haluan haastaa teidät kysymään omilta lempimerkeiltänne, kestävätkö niiden tuotanto-olosuhteet päivänvaloa? Toivon, että jonakin päivänä (ja pian) elämme maailmassa, jolloin yhdenkään vaatemerkin ei tarvitse kaunistella, peitellä tai hävetä tuotantoketjuaan. Siinäpä onkin tavoitetta itse kullekin yritykselle: valmistaa tuotteensa niin, että tuotantoprosessin jokaisesta vaiheesta voi kertoa avoimesti ja ylpeänä. Vaatevallankumous on hyvä tapa viedä viestiä joukolla myönteisessä hengessä eteenpäin ja kertoa, että meitä kuluttajia oikeasti kiinnostaa vaatteidemme alkuperä ja haluamme kunnollisissa oloissa valmistettuja tuotteita.

Vaatevallankumoukseen osallistuminen on helppoa ja siihen voi osallistua kuka tahansa. Osallistuminen tapahtuu näin: 

1) Pue 24.4. jokin vaate päällesi nurinpäin.
2) Ota itsestäsi selfie.
3) Jaa kuva sosiaalisessa mediassa. Tägää kuvaan myös vaatteen valmistaja ja käytä hashtagia #whomademyclothes. Voit käyttää myös kampanjan virallisia hashtageja #vaatevallankumous ja #fashrev.

vaatevallankumous4.jpg

Kampanjan tarkoituksena on tätä kautta herätellä vaateteollisuutta huolehtimaan paremmin siitä, että vaatteita valmistavien ompelijoiden työolot ovat turvalliset ja heille maksetaan työstä elämiseen riittävää palkkaa. Vaatevallankumous haluaa positiivisessa hengessä kannustaa tekstiili- ja vaateteollisuutta kertomaan kuluttajille omista tuotantoprosesseistaan, materiaaliensa alkuperistä ja työntekijöidensä työolosuhteista. Sen tarkoitus ei ole piikitellä yksittäisiä toimijoita tai osoitella huonoja esimerkkejä, vaan nimenomaan tarjota vaatebrändeille mahdollisuus kertoa omista tekemisistään: edistysaskeleista, joita on jo tehty sekä päätöksistä ja linjauksista, joilla pyritään parempaan. 

Kimmokkeena Vaatevallankumoukselle on toiminut bangladeshilaisen Rana Plaza -tehdasrakennuksen romahdus vuonna 2013, jonka vuosipäivänä 24. huhtikuuta tempaus järjestetään. Tehtaassa valmistettiin vaatteita monille kansainvälisille vaatemerkeille ja onnettomuudessa kuoli yli 1 100 ihmistä ja noin 2 500 loukkaantui. Kampanja toteutetaan vapaaehtoisvoimin ympäri maailman eikä sen taustalla ole virallisia organisaatioita tai yrityksiä, vaan ihan yksittäisiä ihmisiä

vaatevallankumous3.jpg

Tule mukaan taistelemaan reilumman vaateteollisuuden puolesta ja rohkaise vaikka koko työ- tai kaveriporukkasikin mukaan. Eipähän tarvitsisi ihmetellä, kun kaikilla on koulussa tai palaverissa vaatteita nurin päin päällä. ;) Kuka on messissä? 

Jos olet kiinnostunut lukemaan asiasta lisää, löydät tietoa Vaatevallankumouksen virallisista kanavista netissä:

vaatevallankumous5.jpg

Kuvat: Riitta Supperi, Suvi-Tuuli Kankaanpää ja Mikael Ahlfors (Keksi)
Meikki ja hiukset: Leila Mäkynen, Meghna Mukherjee, Iia Mast ja Mari Elina
Stylistit: Miia Ojala ja Sohvi Nyman
Kuvan taitto: Hanna Linkola

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Muoti

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • ipana

    Huomenna myös toisen hyvän asian puolesta: https://www.facebook.com/events/1595694764002378/

  • Hämmentynyt lukija

    Hei Jenni,

    Nostat hyvin blogissasi esiin tällaisia kestävän kehityksen teemoja ja pieniä suomalaisia merkkejä, mutta usein mainostat myös näiden ”sweat shopien” tuotteita (Esimerkiksi Vero Modan kampanja, sekä esimerkiksi ”Mustaa, valkoista ja yksi hattu” -postauksen melkeimpä kaikki vaatteet mainostavat näiden halpaketjujen tuotteita).

    Yritän itse kovasti muuttaa kulutustottumuksiani kestävämpään suuntaan, ja koen blogisi välillä hieman ristiriitaiseksi; osallistut Vaatevallankumoukseen, mutta samalla mainostat näitä yrityksiä, joihin kampanjalla pyritään vaikuttamaan, blogissasi, ja usein ilman kriittistä näkökulmaa. Välillä nostat toki tätäkin näkökulmaa esiin (muistan lukeneeni joskus H&M:n haastattelusta blogistasi), mutta useimmiten kyseessä on tuotteiden mainostus. Olen kyllä tietoinen siitä, ettei Bangladeshin ym. maiden työntekijöiden oloja muuteta boikotoimalla, mutta mielestäni myöskään ko. yritysten tuotteiden mainostus ilman kritiikkiä ei asiaa edistä?

    Kiitos kuitenkin pirteästä blogistasi ja näistä ajoittaisista kriittisistä nostoista!

  • Jenniii

    Kiitos kommentistasi! Ymmärrän hyvin mietteesi ja osasin odottaa tämän tyyppistä kommenttia tähän postaukseen. Ja hyvä, että sellainen tuli, niin saadaan toivon mukaan hedelmällinen keskustelukin käyntiin (joskin oma osallistumiseni täältä lomalta käsin voi olla hiukan katkonaista). :)

    Usko pois, mietin itse asiassa paljon, voinko tehdä yhteistyötä Vaatevallankumouksen kanssa, jos teen yhteistyötä myös halpatuotannon maissa vaatteitaan valmistavien markkien kanssa. Toin tämän pohdintani myös Vaatevallankumouksen tiimin tietoisuuteen. Sieltä kuitenkin ilmaistiin, että he toivoivat kovasti projektiin mukaan juuri minua, joten ajattelin, että jos he katsovat minut sopivaksi ihmiseksi viemään asiaansa eteenpäin, haluan antaa tukeni. Tässä tapauksessa minusta asia on tärkeämpi kuin minun henkilökohtainen imagoni.

    Ja siihen blogillani pyrinkin: vaikka en itse kaikessa ole täydellinen, käytän silti mielelläni blogiani hyväksi sellaisten tärkeiden asioiden buustaamiseen, jotka mielestäni ansaitsevat ja tarvitsevat huomiota – onhan blogillani varsin suuri lukijakunta ja viesti tavoittaa tätä kautta monia. Ehkäpä saan tällä tavoin jonkun pelkästään halpaketjuissa shoppailevan miettimään valintojaan ja viestimään siitä myös vaatemerkin suuntaan. Olen seurannut vaateteollisuuteen liittyvää keskustelua viimeisten parin vuoden aikana tiiviisti ja asiantuntijat eivät kehota ostoboikotointiin, vaan nimenomaan aktiiviseen viestimiseen brändien suuntaan, että haluamme vaatteita, joiden tuotanto-olosuhteet kestävät lähempääkin tarkastelua.

    Veikkaan, että edustan valintoineni aika tavallista ihmistä: eettisyys ja vastuullisuus kiinnostavat minua ja haluan viedä näitä asioita eteenpäin, mutta esimerkiksi tyyli ajaa toisinaan edelle valintakriteereissäni. Suurin osa ihmisistä ei ole valinnoissaan mustavalkoisia ja päätökset syntyvät tasapainoilemalla erilaisten kriteerien ristitulessa. Tuen enemmän kuin mielelläni pieniä suomalaissuunnittelijoita ja varmuudella eettisiksi tuntemiani brändejä sekä suosin vintage- ja second hand -löytöjä, mutta yhtälailla ostan (tai saan blogin kautta) vaatteita toisinaan myös ketjumerkeiltä. Joidenkin valintojeni taustalla on hurjasti vastuullisuuteen liittyvää pohdintaa, joidenkin taustalla ei niinkään. Asia kiinnostaa minua, muttei ole minulle elämäntapa – ja uskon edustavani tällaisen ajatusmaailman kautta valtaosaa ihmisistä. 

    Jos tietoa tuotanto-olosuhteista ei ole selvästi ja helposti saatavilla, harva on valmis näkemään kamalasti vaivaa etsiäkseen sitä itse. Ja juuri siihen Vaatevallankumouksella pyritäänkin, kannustaa brändejä tekemään konkreettisia tekoja vastuullisemman vaateteollisuuden puolesta ja myös kertomaan niistä ääneen. On helpompi myös tehdä vastuullisia valintoja, kun tietoa on selkeästi saatavilla. Ja kun läpinäkyvyydestä toivon mukaan tulee hallitseva trendi (kovassa nosteessahan se jo onkin), yhä useampi brändi vie toimintaansa kestävämpään suuntaan ja myös viestii sitä kuluttajille. 

    Harva meistä pääsee näissä asioissa absoluuttiseen täydellisyyteen ja ostopäätöksiin vaikuttaa vaatteiden vastuullisuuden lisäksi moni asia: vaatteiden tyyli, hinta, saatavuus, jne. Jos aiheesta käyty keskustelu suljetaan vain niiden aihetta elävien ja hengittävien ihmisten kanaviin, se sulkee keskustelusta täysin ulos valtajoukon ihmisistä – siis juuri ne kuluttajat, joille tätä asiaa minusta pitäisi viestiä.

    Mainitset kommentissasi, että valintani tuntuvat ristiriitaisilta. Tiedostan hyvin tämän ristiriitaisuuden ja bloggaajana tuskailen sen kanssa useinkin. Totuus nimittäin on, että se on koko muotiteollisuuden ristiriita: suuret ketjubrändit ja kosmetiikkamerkit ovat muotilehtien ja muotiblogien suurimpia mainostajia eli sitä kautta niiden toiminnan rahoittajia ja olemassaolon mahdollistajia. Olen toki valinnut alani itse, mutta varmasti jokaiselta alalta löytyy omat ongelmansa ja haasteensa.

    Toivon itse, ettei keskustelua vaateteollisuuden ongelmista suljeta vain niiden kulutustottumuksiltaan ”täydellisten” piiriin, vaan se sallitaan kaikille. On valtavan paljon muotiblogeja, joissa näistä asioista ei kirjoiteta koskaan – todennäköisesti suurin osa muotiblogeista on juuri niitä. Eikö siis ole ihan myönteinen juttu, että kriittistä keskustelua herätellään täällä vaikka sitten vain ajoittainkin? :)

  • Hämmentynyt lukija

    Toki on erinomaista että olet mukana kampanjassa ja nostat näitä asioita esiin, enkä halua moralisoida kenenkään ostopäätöksiä tämän asian suhteen, varsinkaan kun en itsekään ole läheskään ”täydellinen” asiassa.

    Toivoisin kuitenkin hieman suorempaa linjausta asian suhteen. Esimerkiksi tämä yhteistyö Vero Modan kanssa; Vero Modalla on (tai ainakin ollut) käsittääkseni jonkinnäköistä ”green attitude” -mallistoa myynnissä, voisiko tällaisia nostaa esiin enemmän (kuten HM:n kanssa)? Tietysti on vaikeaa erottaa viherpesua ja oikeaa kestävyyttä toisistaan, eivätkä nämä fast fashion -ketjut mielestäni kestävään malliin oikein istukkaan, mutta ainakin tällä viestittäisiin ketjulle ja lukijoille, että eettisyys kiinnostaa, ja samalla lukijat saisivat ”muistutuksen” näistä Vaatevallankumouksen teemoista. Ainakin se lieventäisi tätä ristiriitaa, että kampanjoidaan Vaatevallankumouksen mukana, mutta samalla jaellaan 50€ lahjakortteja huonoissa työoloissa valmistettuja vaatteita myyviin liikkeisiin ilman mitään kriittisyyttä. En nyt tarkoita, että jokaiseen postaukseen, jossa halpaketjun vaate esiintyy, pitäisi kissankokoisilla kirjaimilla kirjoittaa ”Tämä vaate on valmistettu huonoissa työoloissa työntekijöitä sortaen”, mutta blogisi lukijana toivoisin, että seisoisit tämän kampanjan takana ”vahvemmin”, ja että teot vastaisivat sanoja.

    Vielä voisin kommentoida, että hieman turhauttavaltahan tämä varmasti tuntuu, että usein kun nostat näitä eettisiä asioita esiin, kommentit ovat kielteisiä tai kriittisiä, toisin kuin silloin, kun jaossa on esimerkiksi näitä 50€ lahjakortteja. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan lannista sinua asian suhteen!

  • Johanna27

    Joskus paras tapa muuttaa systeemiä on olla sen sisällä. Vaatevallankumousta ei tapahdu ellei juuri niitä halpaketjuja saada muuttamaan toimintatapojaan. Ehkä sen jälkeen on vähemmän halpaketjuja ja hinnat kallistuvat mutta ehkä saadaan parempaa tilalle? Keskustelu ja dialogi on tärkeää.

  • Piipo79

    Tuo on vähän hankala asia, sillä toisaalta käytetyt eurot ovat merkki siitä, että toimintaa kannattaa jatkaa. En näe oikein sitä, että yhtiö muuttaisi mitään jos se saa myyntiä ja voittoja aikaiseksi muutenkin, päinvastoin. Mielestäni kuluttaja äänestää jokaisella eurollaan.

  • sonsaa

    Täytyy sanoa, että olen hieman kohotellut kulmiani samalle asialle kuin Hämmentynyt lukija, sillä esimerkiksi yhteistyösi Vero Modan kanssa on aika ristiriitaista verrattuna haluusi tukea pikkuputiikkeja ja eettisempiä vaihtoehtoja. Totuus kuitenkin on, että varmasti hyvin harva on kulutusvalinnoissaan oikeasti täysin vastuullinen ja itsekin olen kaukana siitä, vaikka parhaani yritän (niin kuin varmasti sinäkin). Joskus on vain hyväksyttävä se, että täydellisten farkkujen metsästäminen on jo muutenkin työn ja tuskan takana, jolloin eettiset näkökohdat jäävät tyyliseikkojen jalkoihin, tai hintalappu on esteenä tms. Itseäni häiritsee erityisesti se, että monet eettiset vaatteet myös näyttävät eettisiltä/hipahtavilta, eivätkä sovi omaan tyyliini ja tästä syystä ”pakosta” tulee tehtyä ostoksia myös vähemmän eettisistä liikkeistä. Silloin hyväksi vaihtoehdoksi nousee aktiivinen yhteydenpito yrityksiin vastuullisuuskysymyksiä esiin nostaen ja näyttäen, että ne kuluttajia oikeasti kiinnostavat. Yksi juttu mitä blogissasi erityisesti arvostan onkin se, että tuot myös näitä vastuullisempia valintoja näkyvästi esille niin vaatteissa kuin esimerkiksi kosmetiikassa ja näytät sitä kautta mallia lukijoillesikin. Kuten mainitsit – suuri osa muotibloggaajista ei tuo vastuullisuuskysymyksiä lainkaan esille blogeissaan, mikä on hyvin surullista ja toisaalta puhtaasti eettisesti toimivat bloggaajat eivät helposti saa ns.valtavirta-lukijoita.
    Ymmärrän myös, että tämä blogi on toimeentulon lähteesi ja siksi yhteistyöpostaukset ovat tärkeitä.

    Iso peukku siis sille, että nostat näitä tärkeitä asioita esiin ja kannustat lukijoitasi myös pohtimaan kulutusvalintojaan!

  • heheb

    Aivan, kukaan ei osta rumaa mekkoa vain siksi että se on eettinen. En muista kuka näin sanoi, mutta oikeassa joka tapauksessa oli.

    Itse työskentelen osin vaateteollisuudessa, nimenomaan työvaatteiden parissa. Meillä on tarjolla niin reilua kauppaa kuin kotimaista tuotantoakin, mutta siitä huolimatta valtaosa asiakkaista valitsee ”tällä kertaa” (eli aina) sen halvimman vaihtoehdon. Koska kyse on työvaatteista, näissä ei edes ole ulkonäöllisesti juuri eroa, valinta tehdään puhtaasti ostajan omien painotusten perusteella. Karu tosiasia on, että keskimäärin ostajat painottavat hintaa yli kaikkien muiden mahdollisten attribuuttien.

    Moni asiakas kyllä ilahtuu siitä että näitä eettisiä vaihtoehtoja on tarjolla, monen monta näkyvyyskampanjaa reilumman vaateteollisuuden puolesta on nähty, ja jokaisessa kyselyssä valtaosa vastaajista rastittaa sen boksin, jossa lupaillaan että maksaisin mielelläni hieman enemmän kestävämmästä tuotannosta. Kuitenkin jostain syystä ne eettiset periaatteet näyttävät muistuvan mieleen kaikissa muissa käänteissä kuin juuri sillä hetkellä kun asioihin ihan oikeasti vaikutetaan, siis sillä ostohetkellä. Valikoimaan otetaan niitä tuotteita, jotka menevät kaupaksi. Se, mitä sinä ostat tänään kaupasta, on se, mitä huomennakin tuotetaan.

    Itse uskoisin, että parhaiten tällä hetkellä lompakollaan äänestää ostamalla esimerkiksi H&M:n concious-kokoelman vaatteita. Ne eivät taatusti ole (vielä) maailman kestävintä tuotantoa, mutta se, että reilumpi kokoelma myy hyvin, antaa tuottajalle rohkaisevan signaalin lisätä reilua tuotantoa. H&M on vaatemarkkinoiden isoimpia tekijöitä, mikä tarkoittaa sitä, että pienelläkin sen tason toimijan reiluuntumisella on globaalisti isompi vaikutus kuin yhdellä pienellä suomalaisella merkillä voi koskaan olla, vaikka olisikin läpeensä reilua toimintaa.

Related posts