10/04/15

Hattuhaasteen haasteet

9 62 hattu1.jpg

Julistin alkuvuodesta, että aion käyttää vuonna 2015 enemmän hattuja, mutta kuinkas vain on käynytkään! Eipä ole tainnut hattuja näkyä meikäläisen päässä sen julistuksen jälkeen eilistä postausta lukuunottamatta… Olen huomannut asiassa pari ongelmaa:

a) En omista kovin montaa tämänhetkiseen tyylifiilikseen sopivaa hattua ja uusien sopivan näköisten (ja kokoisten!) hattujen löytäminen ei olekaan ollut ihan niin helppoa. 

b) Varsinkin leveämpilieristen hattujen yhdistäminen talvitakkien paksuihin kauluksiin ja muhkeisiin kaulahuiveihin on haastavaa, sillä lieri törmää niskassa paksuun huiviin ja/tai kaulukseen ja hattu meinaa irrota päästä. Kunhan sää hiukan lämpenee ja takit sekä huivit kevenevät, tämä ongelma poistunee olemasta.

c) Pirskatin merituuli! Olen hattukokeilujen myötä tajunnut, että Helsingissä tuulee aika paljon ja siinä missä pipo uppoaa päähän turvallisesti, hattu keikkuu paikoillaan paljon kevyemmin. Ei tarvita suurtakaan tuulenpuuskaa, kun lierihattu lennähtää päästä – ainakaan jos se on edes hitusen väljä tai takin kaulus nostaa sitä herkästi niskasta ilmaan muutenkin.

d) Jos hattu istuu sen verran jämäkästi, että se ei lähde lentoon aivan pienimmästä tuulenvireestä, se helposti lässäyttää ja litistää hiukset.

hattu3.jpg

En todellakaan ole lannistunut havainnoistani, enkä aio antaa niiden latistaa intoani yrittää päästä sisään hattujen maailmaan, mutta olenpahan huomannut sekä hattuhyllyni puutteet että muutamat käytännön pulmat. Nyt kun haasteet ovat tiedossa, niin niitä on helpompi ryhtyä taklaamaan – ehkä?

Onko siellä teidän lukijoiden joukossa vannoutuneita hattujen käyttäjiä? Olisi kiinnostavaa kuulla, miten te olette onnistuneet selättämään nämä yllä mainitut pulmat! Eli hyvät neuvot ja vinkit kehiin, josko minäkin oppisin viimein hattuihmiseksi. :)

Translation: I started a hat challenge at the beginning of the year but it’s been a bit of a challenge to go through with it. Ever since I decided to start wearing more hats, I have realised that a) I don’t really have many hats that fit my current state of mind and style and it’s not very easy to find new ones that are both the right style and size, b) thick collars and scarves don’t really get along with wide hats, c) it is rather windy in Helsinki and the hat flies away surpsingly easily and d) if the hat fits solidly, there is a danger of your hair being totally flat when you take the hat off.

Now, don’t get me wrong, I don’t inted to give up! I still believe I can become a hat person, so if there are some hat experts among you guys, please share your wisdom and tips how to overcome these problems! :D 

hattu2.jpg

Photos: Vesa Silver

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

9 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • iidami

    Hiusten lätistymisongelmaan auttaa ainakin vähän se, että ennen hatun päähän vetämistä laittaa jakauksen eri kohtaan kuin missä ilman hattua sitä pitäisi. Sitten, kun ottaa hatun pois, voi jakauksen vetäistä takaisin normikohtaan, ja hiukset ovat edes vähän vähemmän lättänät. Pipokaudella olen tätä testaillut ja tuntuisi toimivan ihan ok.

  • annaandandyathome

    Sekin auttaa lättästymiseen, että laittaa kuivashampoota aamulla. Sitten kun ottaa hatun/pipon pois päästä, niin siitä vaan pöyhiskelee hiukset taas tuuheiksi!  :) Ihana hattu

  • huldaliini

    Hei, mistä tämä kuvissa näkyvä hattu on? Aivan ihastuttava!

  • Kieltämättä hattu on vaarassa lentää tuulisella säällä. Kylmällä ja tuulisella säällä paras konsta jumittaa hattu päähän, on laittaa ensin sopiva huivi ja sitten vasta hattu päähän. Joskus vaan täytyy vaan pitää kiinni hatusta (kuten tänään), kun tulee kova tuulenpuuska.

  • mipaaaa

    Oon miettinyt koko talven miten eri bloggaajat pystyvät postauksesta toiseen julkaisemaan asupostauksia joissa heillä on hattu päässä. Pohtinut tätä juurikin siitä syystä, koska AINA se hatun lieri itsellä on osunut takin kaulukseen tai huiviin ja siksi ei vaan tunnu luontevalta/helpolta lisältä asuun. Oon miettiny oonko ainut tän ongelman kanssa, mutta näköjään onneksi en:D

    Tohon hiusten lättääntymiseen, niin jos on pieni kuivashampoo pullo tai tupeerauskampa laukussa saa niillä helposti kuohkeutta tyveen, kun hatun ottaa pois. Oma suosikkini on kuitenkin afrokampa, saanut kerralla koko tyven tupeerattua, koska harjaksen ”piikit” on niin pitkiä. :)

  • Gorgeous outfit, love the hat! So cute!! <3

    http://sequinsinpink.blogspot.com

  • Västis

    Minä en oikein osaa antaa muuta neuvoa kuin sen, että kannattaa valita hattu, joka istuu napakasti päässä. Hiukset toki voivat vähän siitä lätistyä, mutta sekin on parempi kuin koko ajan pidellä toisella kädellä hatun lieristä kiinni. :D Tein joskus huonon hattuostoksen, kun ostin leveälierisen olkihatun, joka lähti päästä pienessäkin tuulenvireessä. Hattuunhan voisi varmaan myös asentaa jonkin pinnisysteemin siihen ns. hikinauhan kohdalle? Tuulisella ja hyisellä säällä käytän baskeria, hattu kun ei yleensä korvia lämmitä. :)

    Tuohon a-kohdan ongelmaan ei liene muuta ratkaisua kuin shoppailu. ;) Täydellistä hattua ei ole välttämättä helppo löytää.

  • Hanna Maria

    Täällä mennään asteella harjoitus tekee mestarin :D

  • Parkkis

    Itseäni houkuttaisi opetella käyttämään hattuja, mutta perus ketjuliikkeiden hatut ovat todella pieniä.

Related posts