Marimekon uudet tuulet: katsaus syysmallistoon
22 76
Olen odottanut aikamoisella mielenkiinnolla, miten uuden luovan johtajan Anna Teurnellin näkemys tulee vaikuttamaan Marimekkoon ja eilen siitä saatiin pieni maistiaispala, kun ensi syksyn ja talven mallisto esiteltiin medialle. Tuleva mallisto ei vielä ole kokonaan Teurnellin käsialaa, mutta hänen vaikutuksensa on jo nähtävissä. Vasta keväällä 2016 rantautuu kauppoihin kokonaan Teurnellin ohjastama kokoelma.
Paljon on supistu siitä, mihin suuntaan aiemmin H&M:llä ja & Other Storiesilla työskennellyt Teurnell tulee Marimekkoa luotsaamaan ja eilisen perusteella sanoisin, että suuntaviivat alkavat jo hahmottua. Uuden luovan johtajan kokemus ja historia näkyvät jo ensi syksyn mallistossa, joka vie Marimekkoa entistä pelkistetympään ja selkeämpään suuntaan.

Marimekolle tyypillinen siluetti ei koskaan ole ollut tyköistuva tai vartaloa myötäilevä klassisia kotelomekkoja lukuunottamatta, vaan vaatteissa on aina saanut olla väljyyttä, rentoutta, pituutta ja pelkistettyä runsautta. Olen kuullut monien kaipaavan Marimekon vaatteisiin jo pitkään enemmän muotoa ja istuvampia leikkauksia – ja nyt näyttäisi siltä, että sellaisia olisi luvassa. Siluetti ei sinänsä ole muuttumassa, mutta tuore syysmallisto tuntuu tuovan sitä lähemmäksi tätä päivää. Pieni freesaus on tehnyt terää!
Se ehkä olikin päällimmäinen ajatus eilen malliston nähtyäni, että viimein Marimekko alkaa näyttää nykyaikaiselta. Se tietysti jakanee mielipiteitä, tarvitaanko jälleen yhtä samanhenkistä skandityylistä merkkiä jo olemassaolevien rinnalle. Paikoin olisi voinut kuvitella katselevansa COSin tai & Other Storiesin näytöstä, mutta tutut (ja muutamat uudetkin) printtikuosit pitivät ajatukset tiiviisti Marimekossa. Uudenlaisista muotokielen sävyistä huolimatta jäi silti vahvasti tunne perinteiden kunnioituksesta. Marimekko näyttää silti yhä Marimekolta.

Siinä missä Marimekon mallistot ovat aiemmin olleet todella monipuolista väri-ilottelua ja kuositykitystä, värien ja printtikuosien määrää on ainakin ensi syksyn mallistoon hiukan rauhoitettu. Mallistoon on valikoitu hillitysti printtejä ja värimaailma on entistä yhtenäisempi. Ilme on myös entistä mustavalkoisempi ja mustien, harmaiden ja valkoisten sekaan on ripoteltu tehosteväreiksi oranssia, pinkkiä ja punaista harkiten.
Virkistävää oli myös huomata, että materiaalipuolella on lähdetty rohkeasti uusille urille. Ainaisen puuvillan ohella syksyn kokoelmassa nähdään nimittäin tutuin Marimekko-kuosein varustettuja silkkipaitoja, vajaamittaiset ja väljät nahkahousut sekä lampaankarvatakki. Tuttuja kuoseja vilisee myös kapealinjaisissa maksimekoissa – veikkaan vain, että monelle suomalaiselle noista tulee hiukan liikaa yöpaita-fiilis.

Kaiken kaikkiaan syksyn mallisto näyttää minusta tasapainoiselta, modernilta ja Marimekolta – ja se on minusta onnistunut saavutus. Marimekon linja tuntuu hyvän aikaa olleen vähän hukassa ja Teurnellilla vaikuttaisi olevan selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan sitä tulisi viedä. Jään siis jälleen uteliaana odottamaan, mitä kevät 2016 tuo tullessaan. Mutta miltäs teistä muista vaikuttaa? Sytyttääkö uusi mallisto ja millaisina näette Marimekon tulevaisuuden näkymät?
Translation: Sneak peek to the new Marimekko AW15 collection! Anna Teurnell, the new creative director of Marimekko, is definitely leading the brand to a clear direction: more modern, simpler and younger – yet she shows respect to the traditional Marimekko prints and style. Yay: fresh colour palette, new materials like silk, shearling and leather and nice variety of silhouettes. Nay: maxi dresses that look like night gowns. Altogether, I’m having a good feeling about this!









Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Inspiraatioita, muoti, Muu muoti, suomalaiset suunnittelijat, Trendit
Categorised in: Muoti